AVOIN KIRJE LIIKNNEVAKUUTUSYHTIÖILLE, KAIKKIKO MAKSUMIHIKSI.
Vakuutusyhtiöt ILMARINEN, VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.
Onko vauutusyhtiöiden mielestä oikein, että valtio rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti "hoidossaaon" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle. Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi. VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN RAHALLA.
Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia poronomisatajille mutta syyttömän osapuolen, autoilijan tätyy maksaa kollektiivisesti kaikkien muiden autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.
Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävä taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pysytyi vastustamaan palikunnanan valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta. Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskutain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.
Porokarja teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä että ihmisiä vammautuu porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut asiakaskunnaltaan.
Eikö ole aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän asiaan onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota, aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?
HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI MAAN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSEN" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET. .. SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA
AVOIN KIRJE LIIKENNE VAKUUTUSYHTIÖILLE
poronpaska
4
214
Vastaukset
- HannumuttaeitaIPALE
Eipä paljon pöljenpää ja kirjoitusvirheitä vilisevää" avointa kirjettä" voisi laittaa taipaleelle...
- kallisvakuutus
asiaa on, laita sinä kansanaloite eduskuntaan asiasta, jos vähänkään lasisi kaskojen hinnat?
- jaammakulut
Aivan ja maksamme myös siitä kun ostamme tori.fi:stä halvalla tavaraa joka on varastettu.Maksajina kaikki joilla jonkinmoinen vakuutus olemassa.
- peukutus
Hyvin värkätty aloitus kaikkine virheineen, varastaa huomion.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2044035Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112563Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382265Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801390Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861268- 481149
- 751017
- 59873
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu57844S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?
Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt72797