Itsekäs mies

Väsynytvaimojaäiti

Viimeaikoina on ollut raskasta ja kiireistä eri syistä. Työt, lasten flunssat ja muut.
Mies on vaikuttanut siltä usein, kuin häntä ei liikuttaisi lasten sairastelu. Ts. sairastelevien lasten hoito on täysin minun vastuullani. Meihin kaikkiin (myös aikuisiin) on tarttunut myös nuo lasten päiväkodista tuomat flunssat, mutta vain miehellä on ollut oikeus joka kerta painua sängynpohjalle flunssaa potemaan. Minä olen yksin hoitanut flunssaisena koko kodin ja lapset miehen sairastaessa sängyssä samaa flunssaa (ei kuumetta).
Usein mies saattaa huutaa jotain lapsille, kun he häiritsevät hänen uniaan, netin tai tv:n katseluaan.
Työpäivisin mies hakee lapset päiväkodista (minä vien aamulla), koska hän pääsee aiemmin, mutta loppuillan työt (ruoka, lasten vaatteet yms) on täysin minun vastuullani. Mies usein vain nukkuu tai muuten vain makaa kaikki illat sohvalla. Ja jatkuvasti valittaa kaikesta. Tuntuu, että minun pitää jaksaa tehdä ja hoitaa yksin kaikki, eikä koskaan kysy, miten minä jaksan ja voisiko auttaa. Olen ihan loppu lasten jatkuviin flunssiin ja mahatauteihin yms. Ja siihen, että mies kaatuu aina sänkyyn potemaan, kun pieni nuha iskee ja jättää minut aina yksin huolehtimaan sairaista lapsista.

Hänellä ei ole myöskään yhtään pinnaa valvoa lasten syömisiä. Alkaa aina huutaa lapsille pöydässä, jos eivät ruokailut mene lapsilla hänen toiveensa mukaan. Lisäksi hän jättää vähintään 1-2 krt viikossa syömättä valmistamani ruoan. Jos olen vapaalla tai kotona sairaiden lasten kanssa ja hän tulee aikaisin (ennen klo 16) kotia, saattaa hän syödä 6-8 leipää ja jättää sitten hiukan myöhemmin valmistuvan iltaruoan kokonaan syömättä. Lapsetkin jo tietävät, ettei isä syö monesti samaa ruokaa, kuin me muut.
Kaiken tämän lisäksi epäilen, että mies katsoo pornoa ja tyydyttää itseään todella usein, koska hän ei juuri koskaan halua enää seksiä. Ja kun kysyn häneltä asiasta, hän ei edes kiellä sitä, nauraa vain, että mitä sinä siitä välität.

Tämmöistä on siis minun elämäni, lähes yksin huoltajuutta, työtä kotona ja työpaikalla lähes kellon ympäri (usein nukun vain 5-6 tuntia yössä), välittämisen ja läheisyyden puutetta. Kaiken lisäksi omat vanhemmat ovat jo niin iäkkäitä, että heistäkään ei ole enää lastenhoitoavuksi. Minulla ei siis ole ketään, kuka minua auttaisi. Mieskin jättää minut aina selviämään yksin sairaiden lasten ja kotitöiden kanssa. Tuntuu, aivan kuin hän voisi valita ne vähät hetket, kun häntä sattuu huvittamaan viikosta olla kunnon isä lapsilleen. Muuten hänen oikeutensa on katsoa nettiä, tv:tä ja ottaa päiväunia. Samalla, kun itse hoidan työni, lapset, kodin, pyykit, ruoat, kauppareissut yms. Hänen tehtävänsä on vain töissäkäynti ja itsensä rentoutus. Onko muilla tällaista ja miten olette saaneet miehen heräämään? Tuntuu, etten jaksa tätä enää kohta, koska itsekin olen nyt työelämässä ja silti kaikki jää vastuulleni. Ja sairaiden lasten hoito ( oksennusten siivous yms) on täysin minun ongelmani, niin päivisin, kuin öisin.

13

2069

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mieshän.minä

      Hussua, että te naiset otatte itsellenne tuollaisia miehiä, kun minä taas joudun liihottamaan vapaana.
      Perhe-elämä kaikkine kiireineen ja velvollisuuksineen oli elämäni onnellisinta aikaa. Enäää mulla ei sellaista luksusta ole.

    • jhyui

      Olen itse huolehtinut lapsistani ja ilman tuollaisia voivotuksia, mieheni elämä on pyörinyt työelämässä ja harrastuksen ja kilpailujen parissa jopa Sm -tasolla.
      Kyllä hän on raitis ja työtä tekevä ja siinä mielessä kunnollinen mies. Tekee vain sitä mistä itse pitää.
      Ja tyypillinen mies muuttuu lapseksi, kun pienikin flunssa tulee, kyllä hänkin varmasti sinne sänkyyn uppoutuu.

      Olen jaksanut pitää huolta, niin lapsista kuin kodista ja myöskin miehestä, ja käydä työssä. En ole nalkuttavaa tyyppiä, mutta otan aikaa itselleni paljon lukemalla, tekemällä käsitöitä.
      Lastenkin kanssa olen askarlerllut ja kotimme on aina siitä, ruoka tehdään kotona.

      No eihän tämä onnistu muutoin kuin tekemällä pitkän linjan suunnitelmat asioihin. Milloin siivotaan , mitä laitetaan ruuaksi. Minne mennään tai mihin täytyy mennä.

      Mieheni osallistuu harvemmin, mutta ei nyt ihan täysin ole poissa, Kotona hän ei osaa paljon auttaa, ei osaa tehdä ruokaa, ei siivota, ei pestä pyykkiä. Matot puistelee kysyn kerran ajoissa, tarkoittaa muutamaa päivää ennen siivouspäivää.

      Hänelle on pahinta, että ei olisi tiedossa, mitä tekee milloinkin, hänen on suorastaan pakko mennä jonnekin ja meillä onneksi on hänelle askartelupaikka jonne pääsee omaan rauhaansa puuhastelemaan.

      Eli jos jaksaisitte hyväksyä miehenne ilman nalkutusta jos hän vähänkin osallistuu ja huom. tuo ennakkoon ilmoittaminen. Ja pyydä häntä mukaan päivän toimiin iloisin mielin ei ärtyneenä, sillä se nostaa hänellä aina "piikit pystyyn" kuin siili tekee.

      Kotitöistä ja lapsen kanssa olosta voi nauttiakin, vaikka se puoliso ei aina olekaan mukana.
      Mitä antaisit pois elämästäsi, kun ihan tarkoin ajattelet.

      • NäinMyöskin

        "Eli jos jaksaisitte hyväksyä miehenne ilman nalkutusta jos hän vähänkin osallistuu ja huom. tuo ennakkoon ilmoittaminen. Ja pyydä häntä mukaan päivän toimiin iloisin mielin ei ärtyneenä, sillä se nostaa hänellä aina "piikit pystyyn" kuin siili tekee. "

        Käyhän se noinkin jos oikeasti haluaa pitää aikuista miestä vain yhtenä isona lapsena jolla ei oikein ole kykyjä hoitaa näitä oikeita aikuisen elämään kuuluvia kotivelvollisuuksia. Minä kuitenkin otan mielummin vierelleni ihan oikeasti aikuisen miehen joka kykenee kaikkiin kotitöihin ihan siinä kuin minäkin ja pitää sitä vielä täysin luonnollisena eikä tee siitä sen kummempaa numeroa.
        Kiitos että annoit jälleen minulle muistutuksen miten hyvän miehen olen löytänyt...


    • No tässä on taas perheenankintahöyryissä eläville naisille taas yksi opettavainen tarina. Muutama asia kannattaa varmaan miettiä ennen kuin aloitteen teette avioliitosta ja tai lapsista.

      Eivät nuokaan piirteet mieheen varmasti yllättäen tulleet, vaan kyllä ne merkit miesflunssasta yms ovat näkyneet jo kauan ennen lasten hankintaa. Jos hoitaa kotia pyörimällä kuin kanaemo, ei voi odottaa, että mies yhtäkkiä ryhdistyisi.

      Tässä vaiheessa ei auta kuin laittaa kova kovaa vastaan. Vaadi itsellesi vaikkapa kaksi-kolme vapaailtaa viikossa ja lähde silloin tosiaan pois.

    • Pietulainen

      Miehesi pitäisi siis herätä mihin? Miksi ei vain voi puhua asiasta. Ei sinun tarvitse tehdä listoja niistä asioista joita miehesi ei tee silloin ja siten kuten sinä haluat. Ainoa tapa saada arki pelaaman on lopettaa tuo pettymyslistaus ja keskittyä puhumaan omista tarpeistaan niiden oikealla nimellä. Ei ole mitään syytä miksei työssäkäyvä perheenäiti vois flunssasta huolimatta olla onnellinen omasta tekemisestään. Minun mieheni on reissutyössä kotona vain to-su, itse teen mielelläni kotityöt, ruuan yms. töiden jälkeen, lapset mukana puuhissa tai leikkivät omiaan. Ikävä on kova mutta sinne se hukkuu arkiaskareisiin, soitellaan lasten kanssa skypellä päivän kuulumiset ja hyvät yöt. Hän auttaa mielellään lauantaisin mattojen ja kauppareissuille ottaa lapset mukaan. Oma perheeni asuu 600 km:n päässä ja aika yksin olin kun nuorimainen joutui pyörällä onnettomuuteen, oli pitkä sairaala ja kuntoutus jakso. Ihan sama mikä mahatauti tulee, mutta että kaikki on yhtenä kappaleena on kaikkein tärkeintä. Ei minunkaan mies täydellinen ole. Väittäisin silti että sun mies on sellainen kun on. Ehkä vähän jopa pakoilee tuommosta pirttihirviötä omaan maailmaan. Ootko varma ettei hän ole kyllästynyt ja väsynyt? Onko hän saanut levätä tai tehdä omia juttujaan? Vai kontrolloitko kaikkea kuten tuosta listasta voisi päätellä. Etsitään toisesta vikoja jotka ovat lähinnä vaan sitä mitä itse haluat. Sinun suurin juttusi on kestää sitä miestä. Ei hän ajatuksiasi tule koskaan palvelemaan. Miehesi pitäisi herätä tekemään asioita sinun mielesi mukaan...öö..Mitä oikein kuvittelet? Et jaksa lapsiasi? On siinä varsinainen kodinhengetär. Ei teillä se mies varsinaisesti ole ongelma, hänellä on ihan omat ongelmat. Sinun ongelmasi on sinun oma tyytymättömyytesi omaan elämääsi. Miehesi on vain osa sitä, muttei syyllinen. Kauhea lista siitä että vaimo ja äiti on väsynyt. Yhyy. Miten noin lapsesta ihmisestä on tullut vaimoa tai äitiä? Ei ole mitään flunssaa miksi et pitäisi omasta jaksamisesta huolta. Järjestäisi ruokia ja siivouspäiviä niin että jää aikaa rentoilla ja levätä vaikka lapset sairastelis. Sinä voit ihan itse järjestää elämäsi paremmin kun lakkaat kyttäämästä sitä ukkoa joka ei tee sitä mutta tekee tätä. Heitä se pihalle jos ei miellytä. Menkää pariterapiaan. Älä piilottele omaa laiskuutta ja kypsymättömyyttä listaus-martyroinnin taa. Sympatiaa ei irtoa. Pistä elämäsi kuntoon ja nauti vielä kun voit. Pitääkö kaikkien oppia kantapäänkautta että onnellisuus on tässä ja nyt. Se on nanosekunti ja asiat voi todellakin olla huonommin. Jollekin jo se pelkkä toinen aikuinen siinä sohvalla ois kiva lisä iltoihin.
      Lopeta tuo koko ajatusmaailma. Katso peiliin ja löydä onni vaikka yhdessä lasten kanssa siivotessa, asenteesta ja positiiviseta energiasta se kiinni on.

      • TotuusSattuuQC

        Kyllä se lapsen tasolle jäänyt saamaton mies on ihan oikea ongelma...


    • Elluhalloyb

      Muisteleppa sitä minkä takkia aloit olemaan miehesi kanssa.....
      Yksinhuoltajat tekevät tämän kaiken..melkein aina yksin...ei ole olkapäätä kehen nojata...
      Pikkulapsi arki todella rankkaa......
      Mut ei tarvii ridellä kenenkään kanssa....
      Lähelläni on pikkulapsi arkea...
      Esim mies joutuu viemään lapset aamul..rähisee siint...ei jaksais pukee nyt lapsii ..kovat pakkaset..
      Vaimol auto ..miehel ei edes korttii...
      Ei tahdo ajaa...oma vika...
      En ymmärrä tälläisiä turhii valituksii...
      LAPSET NIIN VÄHÄN AIKAA PIENIÄ...
      Kun tulevat isommiksi..isommat murheet..
      Vakuuta kun on ÄITI NIIN ÄITI...
      Olet äiti loppuelämäs....hautaan asti...
      Ei lopu ikinä...
      OPPIKAA NAUTIMAAN LAPSISTA ..TOISISTANNE..UUDELLEEN..
      ...........PUHUKAA....
      KAUNISTA KEVÄTTÄ...
      Oppikaa ottamaan ajankassa...
      Lapset kun pienii ..niin ihanii...

    • inkivisitio

      Lukaisin ainostaan otteita kirjoituksestasi ja mieleeni tuli kysymys, MIKSI hyväksyt moisen käyttäytymisen? Nainen ei saa olla kynnysmatto!

      Olin itse totaalinen yksinhuoltaja mitä tulee kotitöihin. Alkuun olivat murkkuikäiset lapset suuressa roolissa ajatellen rinnetalon töitä.
      Sittemmin hoidin kaikki itse, yksin.
      Yli kymmeme vuotta kävi mieheni viikonloppuisin täysihoidossa.
      Jollakin palstalla hän on elvistellyt noilla vuosilla.
      Perjantai illoista maanantai aamuihin mieheni löhöili oloasu päällä tekemättä mitään.
      Viimeisenkin lapsen lähdettyä jouduin yhtenä kevättalvena pyytämään naapurin miestä apuun.
      Tiekarhun työntämä jäävalli oli minulle ylivoimainen haaste ja pidin kunnia-asiana, että mieheni pääsee perjantai iltana ajamaan pihaan saakka.

      Olen ylpeä panoksestani perheemme eteen. Tuo työläs vaihe ei ollut välttämätön mutta katsoimme sen tarpeelliseksi kun vaihtoehtona olisi ollut mieheni jääminen työttömäksi kotipaikkakunnalle.

      • TotuusSattuuQC

        "Tuo työläs vaihe ei ollut välttämätön mutta katsoimme sen tarpeelliseksi kun vaihtoehtona olisi ollut mieheni jääminen työttömäksi kotipaikkakunnalle."

        Millä tavalla miehesi loisiminen kotona viikonloppuisin mitään tekemättä oli tarpeen tuon asian takia?


      • inkvisitio
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        "Tuo työläs vaihe ei ollut välttämätön mutta katsoimme sen tarpeelliseksi kun vaihtoehtona olisi ollut mieheni jääminen työttömäksi kotipaikkakunnalle."

        Millä tavalla miehesi loisiminen kotona viikonloppuisin mitään tekemättä oli tarpeen tuon asian takia?

        Minusta olisi ollut kohtuutonta odottaa mieheltäni koti viikonloppuina täysipainosta viikon työpanosta.
        Kuten mainitsin niin alkuvuosina lapsemme olivat kotona hoitaen töistä suurimman osan.
        Olin itse koko ajan 22:n tunnin työviikossa joka ei hirveästi kuormittanut tervettä ihmistä. Työmatkaakin oli noin kilometri.

        Kotipaikkakunnan työttömyyden vaihtoehtona tuo viikko siirtolaisuus oli parempi ratkaisu varsinkin sen jatkuessa vuosikausia.


      • TotuusSattuuQC
        inkvisitio kirjoitti:

        Minusta olisi ollut kohtuutonta odottaa mieheltäni koti viikonloppuina täysipainosta viikon työpanosta.
        Kuten mainitsin niin alkuvuosina lapsemme olivat kotona hoitaen töistä suurimman osan.
        Olin itse koko ajan 22:n tunnin työviikossa joka ei hirveästi kuormittanut tervettä ihmistä. Työmatkaakin oli noin kilometri.

        Kotipaikkakunnan työttömyyden vaihtoehtona tuo viikko siirtolaisuus oli parempi ratkaisu varsinkin sen jatkuessa vuosikausia.

        "Minusta olisi ollut kohtuutonta odottaa mieheltäni koti viikonloppuina täysipainosta viikon työpanosta."

        No on kuitenkin olemassa jotain välimuotoja täyden työpanoksen ja oloasussa löhöilyn välillä. Luonnollisestikaan ei tarvitse koko viikonloppua läpeensä huhkia mutta kyllä ihan tavalliset koko viikon töissä olevat miehetkin tekevät kotitöitä niin arki-iltaisin kuin viikonloppuisin. Ei minullakaan miehenä mitään monen päivän löhövapaita ole eikä pidäkään olla. Miehesi ei tehnyt kotitöitä viikolla eikä viikonloppuna. Eli siis ei käytännössä koskaan. Hän sai vain elpyä töiden lisäksi.


      • Minullahyväpuoliso
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        "Minusta olisi ollut kohtuutonta odottaa mieheltäni koti viikonloppuina täysipainosta viikon työpanosta."

        No on kuitenkin olemassa jotain välimuotoja täyden työpanoksen ja oloasussa löhöilyn välillä. Luonnollisestikaan ei tarvitse koko viikonloppua läpeensä huhkia mutta kyllä ihan tavalliset koko viikon töissä olevat miehetkin tekevät kotitöitä niin arki-iltaisin kuin viikonloppuisin. Ei minullakaan miehenä mitään monen päivän löhövapaita ole eikä pidäkään olla. Miehesi ei tehnyt kotitöitä viikolla eikä viikonloppuna. Eli siis ei käytännössä koskaan. Hän sai vain elpyä töiden lisäksi.

        Minun mieheni tekee vaikka mitä ,osaa siivota jopa pesee lattiat ja pyyhkii pölyt , pesee ikkunatkin ja vasara pysyy kourassa hän on kova nikkaroimaan.
        Hän myös käy kaupassa jos vaan kerkee no lapset jo teinejä ja myös poikani tykkää nikkaroimisesta.
        Minä olen yrittäjä ja teen pitkiä työpäiviä niin on kiva kun tulen kotiin on paikat siistinä.


    • Lainasin toisaalta tällaisen tekstin, jossa otsikkona oli, että lopetin mieheni äitinä olemisen:

      "Elämme jännittäviä aikoja!

      Päätin tuossa parisen viikkoa sitten, etten ole enää mieheni äiti ja sitä myöden lopetin kaiken ns. passaamisen ja "nalkuttamisen".

      Jos mies jättää tavaroitaan ns. vääriin paikkoihin (esim. jätti vasaran keskelle eteisen lattiaa kun käytti sitä johonkin tietokonehommaansa) niin en siivoa niitä oikeille paikoilleen vaan laitan ne miehen työpöydälle tms miehen "omalle alueelle".

      En enää myöskään osta hänelle hänen käyttämiään hygieniatuotteita ja omanikin olen siirtänyt "piiloon" (eri paikkaan), jotta hän ei voi tapansa mukaan siirtyä käyttämään minun tuotteitani omiensa loputtua kun ei saa aikaiseksi ostaa uusia.

      Maksan itse yhteiset laskut, hänen nimellään tulevista en kysele yhtään mitään. Saa nähdä koska alkaa perintäkirjeet putoilla koska yleensä hän maksaa omat laskunsa vasta kun kyselen moneen otteeseen. Silloinkin hän hermostuu kun muka "tekee kaiken väärin" kun minä nalkutan, vaikka totuus on, ettei hän tee yhtään mitään ja joutuu aikamoiseen kiipeliin jos ei ala hoitaa hommiaan ilman että minä pidän huolen ja muistutan. Mutta sori, se on loppu nyt :D

      Hänellä on myös tapana kasata likaiset vaatteet työtuolilleen. Ennen aina tämän 4 vuotta kestäneen suhteen aikana tasaisin väliajoin joko itse otin siitä likaiset vaatteet pois ja vein pyykkiin tai sanoin hänelle asiasta (monta kertaa) kunnes hän lopulta itse vei ne pyynnöstä pesuun. Nyt en ole sanonut sanallakaan asiasta ja tilanne on se, että miehellä taitaa olla enää yksi ainoa puhdas paita kaapissa jäljellä, kaikki muut vaatteet ovat likasena tuolilla. Hän ei tajua tehdä asialle mitään, vaikka välillä nostan lattialle pudonneita vaatteita takaisin siihen tuolille ja mikä uskomattominta: hän ISTUU nykyään sen vaatekasan päällä käyttäen vain tuolin reunaa. Hän ei siis edes enää mahdu kunnolla sille tuolille, mutta SILTI hän ei tajua(???) viedä niitä p*skaisia vaatteita siitä pois. Seuraan suurella mielenkiinnolla, miten tämä tuoliepisodi päättyy...

      Eli jos samat asiat suhteessa häiritsee mitkä minua häiritsi, niin suosittelen tälläistä testiä ja asennetta kaikille teille! Tässä oppii lisää todella paljon sekä kumppanistaan, että myös itsestään! :D"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      208
      4623
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      188
      2596
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1522
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1210
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      107
      1130
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      125
      1129
    7. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1082
    8. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1071
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      132
      1030
    10. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      109
      989
    Aihe