Oltiin vaimon kanssa taloyhtiön saunassa. Meillä on se illan viimeinen vuoro. Yleensä siellä on rauhallista. Joskus ollaan yli ajan kun ketään ei tule meidän jälkeen. Oltiin jo lauteilla kun rupesi kuulumaan kolinaa. Taloyhtiöön muuttanut mamujen ryhmä tunkivat meidän perässä saunaan. Yritin sanoa jotain meidän vuorosta. Vastaus oli jotain mutinaa englanniksi, olivat sopineensa lenkkisaunasta vastaanottokeskuksessa. Tuntui että riitti. Tunkeuduttiin siitä lauman läpi pesuhuoneen puolelle. Vaimo peitteli käsillä rintojaan. Mamujen sormet kosketteli sen pakaroita kuin pianistin sormet koskettimia. Ne seurasi perässä. Huuhtelimme itsemme suihkuissa. Mamut katseli vieressä vaimon toimia. Niiden munat jäykistyivät. Vaimoa hävetti niiden minua suuremmat erektiot. Ehdotin kokonaan pois lähtemistä. Vaimo sanoi vuoron olevan meidän. Menin edeltä saunaan. Vedin alastoman vaimo perässä. Nousin lauteille kääntyen ympäri vetääkseni vaimoni perässäni ylös. Vaimo tarttui käteeni ja toisella kiukaan suojakaiteeseen. Nosti oikean jalkansa alimmalle askelmalle. Samassa mamun kädet jo levittivät vaimon pakarat. Jähmetyimme paikoillemme. Käyrä aisa upposi minulle rakkaaseen pilluun. Kurnutus täytti korvani miehen nussiessa vaimoani pitempään kuin minä koko kuukautena yhteensä. Voimakas ähkäisy kertoi siementen lähteneensä matkaan. Vaimon ihan selvästi saadessa orgasmin oli jo seuraava siementäjä kirnuamassa. Olimme käsi kädessä koko toimituksen ajan. Seurue nussi vaimoni lauteille noustessaan. Kuin jokin paikallinen riitti. Vasta viimeisen jälkeen sain hänet ylös lauteille syliini turvaan. Tilanne oli outo. Vaimo tärisi sylissä. Miehet tuijottivat meitä. Niiden puoli jäykät mokka munat kiilsi vaimon liukasteista. Laitoin käteni vaimon pillun päälle suojaksi. Tunsin kuinka vieras sperma valui sormieni välistä. Vaimo värähti kosketustani. Arvaten tunteeni sanoi matuja olevan liian monta. Miehet katselivat ja lipoivat ylimielisesti huuliaan. Joku heitti löylyä kuin kaikki tämä olisi normaalia. Vaimo pyysi minua nussimaan häntä. Etteivät ne luulisi saavuttaneensa jotain. Nousin tarttuen edessä oleviin pakaroihin. Spermainen pillu odotti kutsuvana. Nussin harmaan vaahdon roiskuessa. Ähkäisimme yhtä aikaa. Huohotin vaimo sylissä hämmentyneenä. Manut nousivat poistuakseen. Ensimmäinen pysähtyi meidän viereemme. Vaimo nousi sylistäni. Käänsi vieraalle selkänsä ja pyllisti. Pitelin hämmentyneenä vaimoa pystyssä. Matut nussivat vaimoni lauteilta laskeutuessaan. Matujen poistuttua istuimme hetken sylikkäin. Kello pirahti pukuhuoneessa ilmoittaen uutisten alkamisesta kohti. Menimme suoraan pukuhuoneeseen. Kuivasin meidät molemmat. Emme puhuneet tapahtuneesta illalla mitään. Uutisten jälkeen menimme yhdessä nukkumaan. Vaimo käänsi selkänsä minulle ja nukahti.
Me ja muu maailma
0
2892
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä722419Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2561429- 841259
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3871232Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3481176