Onko Jeesus kirottu, vai ihminen kirottu puun vuok

Tällä palstalla on ollut usein otanta Galatalaiskirjeen 3;13-14, joka on vain kopioitu, mutta ei selitetty.

Ajattelin korjata sen, sillä Raamattu itse selittää itsensä.

Toisaalta vaatihan se pohjia, sillä vain tämä sanoma jaekokonaisuudesta jää mieleen; "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"

Alkukielellä se on suurin piirtein samanlainen riimitys.

Gal 3;13,14 Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun." Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen

Ensin on kuitenkin katsottava, mitä Vanha Testamentti asiasta sanoo, sillä tämä on jatke siihen.

On alitettava alusta, miksi puhua kirouksesta ja puusta/ rististä.

Ristiksi lyöty puu on maailman hedelmättömin puu. Ja parhaillaan Rooman aikaan niitä oli Damaskoon johtavan tien varrella lähes 10 kilometrin matkan verran, vieri vieressä.

Adamin ja Eevan langetessa pois Jumalasta, Jumala kirosi Heidät, asia joka on koko kertomuksen alku.1 Moos 3; 14 Herra Jumala sanoi käärmeelle: -- Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät.

Näin Hän kirosi ihmiset, josta oli eri seurauksia, mm naisen synnytystuskat, vaikka eläimet vain vilkaisevat taakseen, ja jälkeläinen on syntynyt vailla kipua (komplikaatiot on erikseen) ja miehelle, - Työtä Sinun tulee hikipäissään työtä tehdä! Oli hiki henkisestä, tai ruumiillisesta työstä, mutta elannon hankkiminen aiheuttaa hikeä ja tuskaa.

Jaekokonaisuushan kuuluu näin, jossa sanotaan alkutekstissä, kirottu jokainen, joka riippuu puulla (erikakrotus pas ho kremamenos epi ksylú)

Mm Jehovan toistajat väittävät, ettei Jeesuksella ole Jumaluutta, koska Jumala kirosi Hänet. Tulkinta on aivan väärä.

Jeesus suostui Roomalaisten tuomioon, ristiinnaulitsemiseen, koska vanha Testamentti näki sen kuten Mooseksen vaelluksen käärmeen nostaminen kepin nenään, ja oli näin kirottu. Juutalainen kuolemaan tuomittu tuomittiin aina kivityskuolemaan, mutta silloin ei ennustukset olisi toimineet ja Jeesus täytti koko lain. Kivityksessä se ei olisi toiminut.

Totuus on kuitenkin se, että ”riippumalla puulla” Hän otti ihmisille Jumalan antaman kirouksen itsensä päälle, ja vapautti näin Ihmisen siitä Adamin ja Eevan kirouksesta. Näin Hänen kauttaan voimme ottaa siunauksen, uskomalla Hänet Kuninkaaksi, Messiaaksi sekä Kaikkivaltiaaksi Herraksemme.

Paavali tajusi tämän ja kirjoitti Korinttiin näin; 2 Kor. 5:19-20:ssä sanotaan: »Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta siis olemme lähettiläinä, kun näet Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.»
Ja Roomaan; Room. 5:10:ssä: »Silloin, KUN VIELÄ OLIMME JUMALAN VIHOLLISA, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta.»
Kolossaan; Kol. l:14: »Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen.»
Galatan maakuntaan; Gal. 3:13: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun HÄN TULI KIROTUKSI MEIDÄN EDESTÄMME - sillä kirjoitettu on: Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.
VT;n muita kannanottoja; Sak. 3: 9: »Katso, minä veistän sen veistoksen (Kristuksen), sanoo Herra Sebaot, ja otan tämän maan pahan teon pois yhtenä päivänä.»
5 Moos 21
22 "Jos joku rikoksesta kuolemaan tuomittu surmataan ja hänen ruumiinsa ripustetaan paaluun,
23 ruumista ei saa jättää siihen yöksi, vaan se on haudattava vielä samana päivänä, sillä puuhun ripustettu on Jumalan kiroama. Älkää saastuttako maata, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille omaksi.

Ei Kristusta tule pitää kirottuna, Hän sovitti ihmisen kirouksen ja asia oli selvä kaikkien osalta Jumalan edessä.

Kes.

5

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • inhottavajeesus

      Paska jeesus otti jokaisen meidän synnit harteilleen. Inhottava epäpuhdas ja saastainen törkyjeesus, hänellä ei ole enää paikkaa missään, koska Jumalan luo ei pääse mitään saastaista ja me olemme lumivalkean puhtaat kun taas jeesus on paskaa täynnä! Oksettava syntisaasta.

      • >>Paska jeesus ** Paskajeesus? Siitä johtuu, että teillä haisee vain Nortti?

        On siinäkin kristitty, tunnistan Sinut,, paremminkin sinut pienellä kirjoitettu.

        Ei silloin kannata tutustua kaikkivaltiaaseen Jeesuksen, jos Hän haisee paskalta. Vai lieneekö oma roppasi sen hajun tuoja.

        Minun Jeesuksen tuoksu on Taivaallisen ihana, siinä on helppo elää. Mukana tulee myös pelastus iankaikkisuuteen.

        >>otti jokaisen meidän synnit harteilleen. ** Naurettavaa, ei paskalla ole hartioita. Meille kristityille Hän sovitti ne, joka on aivan eriasia.

        >inhottava epäpuhdas ja saastainen törkyjeesus, hänellä ei ole enää paikkaa missään, koska Jumalan luo ei pääse mitään saastaista ja me olemme lumivalkean puhtaat kun taas jeesus on paskaa täynnä! Oksettava syntisaasta.** Älä viitsi verrata Jeesusta itseesi.

        Mutta muille lukijoille. Tälläisiä osa lestadiolaisista on, älkää välittäkö, he kirjoittavat saatana isolla, mutta jeesusken pienellä.

        Koneenikin pyrkii korjaamaan pienellä alkukirjaimella kirjoitetun Jeesuksen, mutta tämä ”inhottavajeesus” on niin saatanan vallassa, että konekin on saanut jo tartunnan.

        Muuten, jäi kommentoimatta avaukseni?

        Tajuatko "inhottava"?


      • ei.epäpuhtautta

        Inhottavan jeesuksen kohtaloksi koitui ikuinen ero Jumalasta, koska hän otti kaikkien synnit itselleen ja saastui ripulipaskaakin alemmalle tasolle. Herran läheisyydessä ei ole mitään epäpuhdasta ja jeesus on maailmankaikkeuden iljetävä likaviemäri ja kaatopaikka. Hyi olkoon!!


    • seihminenonkes

      Ainoastaan pahasta nauttiva, hengellisesti patologisen sairas ihminen alentuu vastaamaan tuntemattoman provon ulostukseen.

      • Olenko minä tuntematon?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      49
      1041
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      912
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      847
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      827
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      800
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      719
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      703
    Aihe