Olen 27 vuotias mies. minulla ei ole yhtäkään ystävää eikä läheistä. Jos kuolisin tänään, niin kukaan ei huomaisi eikä jäisi kaipaamaan. Olemassaoloni on täysin yhdentekevää. Kukaan ei koskaan ota minuun yhteyttä eikä kysele kuulumisia tai pyydä mihinkään eikä muista olemassaoloani. En jaksa tätä yksinäistä elämää enää. Ainoa ihminen jolle normaalisti puhun on kaupan kassan myyjä ja sanon hänelle moikat ja kiitos.
En ole vuosiin keskustellut kenenkään kanssa enkä ollut kenenkään kanssa missään tekemisissä koska kaikki vihaavat minua ja tämä maailma vihaa minua. Olen jo osittain menettänyt järkeni.
Minua on aina kiusattu, syrjitty, pidetty huononpana ja alempiarvoisena. Kouluaikana ja nuorempana minut jätettiin ulkopuolelle ja kiusattiin koko kouluajat.
En usko että tulen enää löytämään halua elää ja löytämään onnellisuutta. Minulla on haaveena perustaa oma perhe mutta tämäkin tuntuu niin kaukaiselta ja mahdottomalta koska olen niin rikkinäinen ja sosiaalisesti vammainen ja minulta puuttuu sosiaaliset verkostot ja taidot ja olen muille ihmisille kuin ilmaa.
Ehkä täytyy vain alistua kohtalooni ja vain odottaa kuolemaa.
En ole vuosiin keskustellut kenenkään kanssa enkä ollut kenenkään kanssa missään tekemisissä koska kaikki vihaavat minua ja tämä maailma vihaa minua. Olen jo osittain menettänyt järkeni.
Minua on aina kiusattu, syrjitty, pidetty huononpana ja alempiarvoisena. Kouluaikana ja nuorempana minut jätettiin ulkopuolelle ja kiusattiin koko kouluajat.
En usko että tulen enää löytämään halua elää ja löytämään onnellisuutta. Minulla on haaveena perustaa oma perhe mutta tämäkin tuntuu niin kaukaiselta ja mahdottomalta koska olen niin rikkinäinen ja sosiaalisesti vammainen ja minulta puuttuu sosiaaliset verkostot ja taidot ja olen muille ihmisille kuin ilmaa.
Ehkä täytyy vain alistua kohtalooni ja vain odottaa kuolemaa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jumala ei ole luonut sinua turhaan. Sinullekin on olemassa ainutlaatuinen tehtävä. Rukoile Jumalaa ja Jeesusta Kristusta ja johdatusta elämääsi. Mene johonkin kristillisen seurakuntaan.
Ei millään pahalla, mutta mitään jumalaa ei edes ole. Tulet huomaamaan, että turhaan rukoilet jumalalta yhtään mitään. Uskonnolliset järjestöt yleensä kaikkein pahimpia. Yritäppä erota, ni olet täysi hylkiö sen jälkeen heille. Jokaisen on kelvattava omana itsenään ystäväksi, eikä millään jeesus-ehdolla. Yritä jotain muuta reittiä
Älä synkisty aikasi koittaa ,kun rauta on kuuma taottavaksi.Tilanteessa et ole yksin vaan kaltaisiasi on lukematonmäärä ja eri ikäisiä ihmisiä.Et tosiaankaan joudu olemaan koko
elämääsi yksin ,koska kaikilla ihmisillä on jotain murheita elämänsä aikana ja sanon sen sinulle
,että sinun murheesi on pienimmästä päästä.Ota monia harrastuksia ja säännöllistä elämäntyyliä.
Satsaa vaatetukseen ja fiinaamiseen niinkuin muutkin nuoret.Jo tuossa hetkessä on tilanteesi muuttunut.
"että sinun murheesi on pienimmästä päästä."
mitä ihmettä horiset v***mainen ääliö
en ole aloittaja, mutta yksinäisyys on melkeinpä pahin tragedia mitä elämässä voi olla.
itselläni on mm skitsofrenia mutta siltikin pidän lapsuuden pelkotiloja ja laiminlyöntejä mm turvallisuudessa sairautta paljon pahempana.
mikään ei ole nuorelle parikymppiselle miehelle joka haluaa hyväksyntää nii pahempiku yksinäisyys ja verkostojenpuute ja sitä kautta tuleva halveksunta omanikäisiltä ihmisiltä.
millä muka sen voi korvata? videopelaamisella? kissanpaskat ihan paskahommaa
Hei,
Kirjoitit että olet rikkinäinen ja sosiaalisesti vammainen sekä yksinäinen.Tuo kuulostaa minusta siltä,että sinulla saattaisi olla masennusta/ahdistusta/sosiaalista pelkoa ja näitä oireita voidaan hoitaa.Ota yhteys terveyskeskukseen ja kerro lääkärille pahasta olostasi.Saatat päästä aluksi juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.Kun olosi kohenee niin voisit mennä alueesi kolmannen sektorin mielenterveysyhdistyksen toimintaa katsomaan.Esim vertaistuki,lounas,liikuntakerho.Siellä on kaikenlaisia ihmisiä ja sinne on helppo mennä.Siellä voi olla oma itsensä ja soita vaikka yhdistykseen ja kysy vertaistuesta.Sieltä saat tuttuja ja ystävyyssuhteitakin löytyy jos haluaa.Itse menen huomenna lounaalle ja bingoon.
En tiedä missä asut mutta älä vielä luovuta, koita löytää toisia yksinäisiä ja masentuneita ihmisiä, he/te tarvitsette toisianne!
Tarvitset apua, yksin ei tarvitse kenenkään jaksaa!
Hmmm... muuta ihan minne haluat?
Siellä alat luomaan sellaista elämää mitä olet kuvitellut olevan "sitä oikeanlaista" .
Teet sitä oman aikasi ja petyt , masennut , ja ehkäpä heräät kulkemaan henkistä tietä elämässäsi ja havahdut maailman todelliseen luontoon ja koet autuutta??
Kyllä sä selviät! Ajattele miten hienolta tuntuu, kun yhtenä päivänä voit sanoa, että sä ponnistit ylöspäin. Ja sait sen elämän mistä haaveilit. Oot vielä nuori.
Nyt ei ehkä tunnu siltä, mutta pienin askelin kun etenet, niin pikkuhiljaa löydät sen omannäköisen elämän. Milloin olit viimeksi iloinen? Mikä tekisi sut iloiseksi? Koita pyrkiä sitä kohti ja löytää edes pieniä ilon aiheita elämästä joka päivä. Oot hengissä. Elät maassa, jossa on sosiaaliturva etkä kuole nälkään. Aurinko paistaa. Ei ole sotaa...
Ystäviä voisit koettaa etsiä vaikka netin foorumeilta tai uusia ystäviä palstoilta. Jos vaan tuntuu yhtään mielekkäältä, koita päästä johonkin juttelemaan / tuen piiriin. Netissä hyvä paikka on esim. https://www.tukinet.net missä pääsee vaihtamaan ajatuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Se, että oot kirjoittanut pahasta olostas tänne, on jo ensimmäinen askel.
Oot hieno ja arvokas ihminen! Muista se! :)
terveisin, Ajatus täältä jostain
Mikähän sinun elämäntilanteesion? Oletko kenties työssä vai opiskeletko? Työpaikallahan aina tapaa ihmisiä ja myös opintojen parissa. Vai tuntuuko siltä, ettet saa heihin kontaktia? Jos olet vain kotona, niin lähde ihmeessä ulos sieltä kämpästä. Ota jotain harrastusta tai yhdistystoimintaa itsellesi. Vapaaehtoistyökin yksi vaihtoehto. Pitää olla itse aktiivinen. Eihän sieltä kotoa kukaan tule hakemaan. Miten sinun suhteesi vanhempiin ja sisaruksiin, jos sinulla on sellaisia? Muistan kun olin välillä kovin surullinen, niin oli aina lohdullista käydä äidin luona purkamassa itseäni. Äitiä ei enää ole, mutta lämmöllä häntä muistan. Toivotaan, että saisit luotua hyviä ihmissuhteita ja muista, ettet lannistu. Jokainen ihminen on arvokas. Tsemppiä sinulle nuori mies.
Aloittajalle, olen samanlaisen taustan omaava mies, nyt 49-vuotias. En voi kertoa koko elämäntarinaani, mutta minua on kiusattu jo lapsuudesta lähtien. Erilaisten syiden vuoksi olin kiusattu ja lapsena, koulussa ja ammatillisessa oppilaitoksessa sekä opettajien, että oppilaiden puolelta. Ajattelin itseni tappamista jo lapsena, en ole koskaan päässyt eroon itsetuhoisista ajatuksistani, vaikka rukoilen ja hetkittäin kaikki voi olla hyvinkin. Saatan masentua joskus pienistäkin asioista, mikäs ihme se on, kun on yksin lähes kokoajan. "Jokaisen elämällä on tarkoitus", "Kukaan ei ole täällä turhaan", mietin vain, milloin minun tarkoitus olla olemassa löytyy? Ja onko minun elämällä muuta tarkoitusta kuin kärsimys? Olisi ihana kuolla pois ja päästä kotiin, taivaaseen, missä ei ole enää kärsimystä, missä mikään ei enää tee kipeää, missä voi olla onnellinen, iankaikkisesti. Kukaan ei ymmärrä, miten pahalta tuntuu, se tässä on kaikista pahinta ja se, että tuska ei lopu, ei koskaan, ei ainakaan niin kauan kuin elän. En ymmärrrä, miten jaksan. 20 vuotta sitten minäkin haaveilin vielä elämäni rakkaudesta, jota en koskaan kohdannut, vaikka olenkin komea ja kiltti. Se kai minusssa "vikana onkin", olen liian herkkä, liian kiltti, liian taiteellinen, liian erikoinen. En sovi liian tavalliselle ihmiselle, hehän minun unelmia ovat halunneet alunperin murskatakin. Elämä tuntuu loputtoman pitkältä painajaiselta, joka ei lopu koskaan.
Oletko työelämässä? Oletko koskaan ollut?
Yksinäisiä on maailma tulvillaan, ryömi kolostasi ja tapaa uusi ihminen joka päivä.
Olen ollut työelämässä kohta 25-vuotta, pieniä taukoja lukuunottamatta. Ed. kirjoitus on hieman ylidramaattinen, mutta suur. osaksi totta. Kun masennus iskee, se iskee kovaa. Itsetuho on ainoa asia, mikä silloin on mielessä. En usko enää ihmisiin, siinä se suuri ongelma on. Toinen on raha ja sen puute.
Niin. Masennuksen voi kokea monella tapaa. Itsekkin usein mietin itsemurhaa, kun kaikki oli yhtä tyhjää ja merkityksetöntä. Sitten sairastuin syöpään. No olipa kumma: olisi luullut että olen tyytyväinen; nyt pääsen tästä p* skasta! Ja kissan v*tun! Lääkäri kertoi, että paranen ja että syöpä todnäk uusiutuu, mutta se voidaan hoitaa. No uusiutupa tietenkin. No nyt on hoidettu ja uusiutuu kolmannen kerran, sanoi lääkäri. Voidaan kyllä hoitaa jne. Hyvä asia tässä on että tiedän mihin lopulta kuolen. Oikeastaan se saa minut rauhalliseksi ja tyytyväiseksi. Että sellainen juttu.
Onneksi kaupassa on kassa. Niin olen ajatellut. Yritän miettiä kaikista päivistä yhden hetken joka oli hyvä. Pieni asia vaan. Kiva FB-päivityskin kelpaa. Vaikka ihan vieraalta ihmiseltä. Joinakin päivinä noita pieniä hyviä juttuja voi olla useampi ja vaikea valita se kivin. Paskaa ja yksinäisyyttä kyllä riittää.
Yksinäistä lähes erakkoelämää kerrostalo-yksiössä.Jo vuodesta 2010.
Mikä pahinta olen jo tottunut tähän.Yksinäisyys ei ongelma.
Olen ihan tyytyväinen elämään jos vain terveys on kunnossa.
Aina kuitenkin on jotain vaivaa kun ikää on jo vähän alle 60.
Mä olen miettinyt itteni tappamista jo pitemmän aikaa. Yksinäisyys on tappavaa kyllä..
Olen 30v mies.
Älä nyt luovuta. Harmi että ajattelet noin, elämässä voi tehdä paljonkin. Jos joku haluaa kirjoitella, niin laita mailisi. En tiedä voinko auttaa mutta ainakaan ei olisi niin yksinäistä.
Itse olen vasta 23-vuotias, mutta pitkälti sama meininki itsellä. Täysin yksin ylä-asteelta alkaen ja sama on jatkunut näihin päiviin saakka. Itseäni ei kiusattu, mutta masennuin ja sairaistuin ahdistushäiriöön noin. 13-vuoden ikäisenä ja siitähän se syrjaytyminen sitten lähti. Jos joku teistä haluaa jutella niin lisätkää mut Skypessä kaveriksi nimellä geryone12.
Haluan tutustua ja ystävystyä muiden yksinäisten kanssa.
Kuinkas kävi, vielä olet alkuperäinen kirjoittaja hengissä?
kyllä uskon että löydät vielä ystävän aivan varmasti älä luovuta ja enemmänkin kuin ystävän
Uskoisin että yksinäisyys yleistyy tulevaisuudessa roimasti. Siitä tulee täysin normaali olotila. Tulevaisuuteen liittyvissä dokumenttiohjelmissa ainakin ihmisten välinen kommunikointi siirtyy verkon välitettäväksi ja ihmiset eivät oleskele fyysisesti yhdessä niin paljon. Nykypäivän yksinäiset ovat siis osa edelläkävijäryhmää. Pitäisi olla ylpeä visionäärin asemasta, eikä surkutella kohtaloaan. Harmi vain yhteiskunta ei pysy tässä kehityksessä niin mukana, siksi murrosvaiheessa yksinäisillä hankalaa. Itse sain aikoinaan nuorena buddhalaisista opeista lohtua.
Olen itse ollut myos kiusattu ja samanlaiset tunteet ylla.
Ole terve nyt ja voin auttaa .Suomessa ei taideta tuntea narsismista.Perheesta jossa yksi ihminen esim.isa tai aiti hylkii lapsensa jonka syyksi laitetaan kaikki perheessa salatut jutut. Lapsen elama tulee helvetiksi Jo pienesta pitaen.
Vaikea juttu jos jaluat apua niin kirjoita minulle.
[email protected]
Tuo kouluajan kiusaaminen on jättänyt sinulle syvät arvet, mielestäni olisi hyvä jos saisit jutella asiasta jonkun kanssa; psykiatri/psykologi. Tiedän että järjestävät myös keskustelutilaisuuksia, missä asioista keskustellaan samassa tilanteessa olevien kanssa.
Eli ensin sinun pitäisi saada avattua noita solmuja ja saada itsetuntoasi kohotettua. En ole mikään asiantuntija, mutta olen nähnyt miten jotku ovat saaneet apua. Et todellakaan ole yksin ajatuksinesi.
Hei yksinäiset, en ole täysin yksin ja nyt varmaan inhoatte jo minua, kun kerron, että minulla on mies, mutta se on johtanut myös siihen, että lapsettomana elämme hänen elämää ja hän matkustaa paljon ja vietän koirani kanssa kaikki päivät yksin. Monesti myös yöt. Olen pikku hiljaa vajonnut (myös masentuneena) sellaiseen kuoppaan, josta en jaksa edes nousta ylös. Herään "aamulla" ja mietin, miksi oikein heräsin, mihin? minne mennä, ketä muka tapamaan? Turrutan itseäni monesti lääkkeillä ja paras hetki päivässä on päästä nukkumaan...Unohtamaan itsensä. Nyt minulle tuli kuitenkin ajatus, miksi emme tapaisi jossain? Jos olette esim. pääkaupunkiseudulta. Itse olen 40 min päässä. Tai antaisimme toistemme puhelinnumeroita? Se, että olemme virtuaalisesti läsnä ei poista yksinäisyyttä, joten viikottaiset tapaamiset voisivat olla hyvä keino? Onko kukaan mukana? Ehkä meidän yksinäisyydellä on tarkoitus. Löytää toisemme?
Iskee paniikki pikkuhiljaa, yksinäisyyttä tiedossa.. Pitkät vapaat tulossa töistä (Vappu), eikä ketään kenen kanssa viettää aikaa. Urheilen sillon tällöin, mutta eihän sitä nyt kellon ympäri urheilla (että saisi aikaa tapettua). Muilla sentään kavereita ja perhe, joiden kanssa voi olla.
Huoh..
Mene vapaaehtoistyöhön.
Näet miten elämä on joillakin jokapäiväistä kamppailua.
Lisäksi hyvä sosiaalinen yhteisö