Naapuri ramppaa parvekkeella 10 min välein!

Tai sitten niitä on useampi. Mutta ärsyttävää silti, kun sen oven kiinnilaitto kuuluu niin selvästi - vaikkei sitä paiskaakaan. Kyllä sen hiljaisemminkin voisi sulkea.
Huoh! Ihanaa asua kerrostalossa ai että!
6372
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meillä alakerran naapuri ramppaa tupakalla myös. Ei onneksi sentään ihan 10 min välein, mutta ihan ihmeellisiin kellonaikoihin. Ja meillehän tämä kuuluu, koska henkilö ei ole viitsinyt rasvata oven saranoita. Ääni kantaa kummasti. Tosin nyt on ollut pitkään aika hiljaista. Onkohan kuollut, muuttanut pois tai olisko pakkanen vaikuttanut saranoihin? Tuskin sentään yhtäkkiä on keksinyt rasvaan tarttua, kun ei ole useampaan vuoteen sitä tehnyt.

Äänestä

Ajattelin että sen on pakko olla joku ohimenevä innostus kevätauringosta. Toiveajattelua? Tai joku henk.koht kriisi, mielisairauden oireiden paheneminen tms.
Sen takia, koska kuukausia olen saanut olla rauhassa ketjupottajilta, ramppaamiselta ja savulta.

Yhtäkkä se vain alkoi. Eikä ole kukaan juuri muuttanut. Viimeksi kesällä oli tällaista. Silloin monet innostuvat polttamaan ja ryyppäämään oikein urakalla.

Äänestä

Joku lähtee töihin aamulla ja tulee illalla, käy kaupassa, lähtee illalla pelaamaan pallopelejä ja tulee myöhään illalla kello 20.00 ja käyttää koiran ulkona ja tulee nukkumaan. Hän käy ulkona päivisin arviolta kahdeksan kertaa. Se tuntuu ramppaamiselta, mutta on järkevää toimintaa eikä tapahdu kenenkään ärsyttämistäsi.

Äänestä
  • niin tarkoitin siis parvekkeella ramppaamista. Siinä ulommaisessa ovessa ei ole mitään tiivisteitä se kolahtaa melko kuuluvasti, ellei laita sitä huolellisesti ja hiljaa kiinni. Asunnon ulko-oven kiinnilaitto ei häiritse niinkään, ellei sitä sitten ihan paiskaa.

    Äänestä

Hommaa elämä!

1Äänestä

Mulla oli ennen tollanen. Lähti onneksi pois. Teki myös taloon kellarimurrot. Oli jotenkin onneton tyyppi kaikkinensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arghhhhhh kirjoitti:

Tai sitten niitä on useampi. Mutta ärsyttävää silti, kun sen oven kiinnilaitto kuuluu niin selvästi - vaikkei sitä paiskaakaan. Kyllä sen hiljaisemminkin voisi sulkea.
Huoh! Ihanaa asua kerrostalossa ai että!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu