Ihania uutisia heti aamusta. Tuorein ylen kannatusmittaus näyttää että SDP on kiistaton ykkönen. Ihan tässä tulee tippa linssiin onnesta. Suomella on vielä toivoa. Kansa haluaa muutoksen Sipilän tyranniasta kohti demokratiaa.
SDP NOUSSUT SUOSITUIMMAKSI PUOLUEEKSI!!!!!!
Vapiskaa.kepuloiset
31378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Näkyy siis pukkaavan sinipunaa nykyisen gallupin mukaan. Noissa kannatuksissa voi kyllä tapahtua vaikka mitä, ennen vaaleja, jokainen politiikkaa seurannut sen voi toki sanoa. Yksi galluppi ei vielä kesää tee.
Kokoomuksen mahdollisuudet päästä seuraavaan hallitukseen eivät ole yhtään sen paremmat kuin Keskustalla. Se on hallitusohjelma, mikä ratkaisee. Kokoomuksen kovan linjan politiikka saattaa tulla kynnyskysymykseksi varsinkin, jos se joutuu neuvotteluihin demarien ja vihreiden kanssa. Esim. soten valinnanvapauslaki-ehdotus saattaa mennä suoraan pöntöstä alas. Lisäksi tuloverotuksen painopistettä saatettaisiin muuttaa pieni- ja keskituloisia suosivammaksi ja aktiivimallin leikkaava osuus puretuksi. Myös kiky-sopimus olisi tulilinjalla.
Periaatteessa kaikki tämän nykyisen hallituksen uudistukset ovat vaarassa joutua romukoppaan.
Hyvältä alkaa näyttämään. Rinne pääsee korjailemaan Sipilän jälkiä ensitöikseen.
Alkakaa jo kirjoittaa Rinteen lupauksia paperille , joita hän on luvannut tehdä jos pääsee valtaan. sitten heti huutamaan yhtä kovaa kuin oppositiokin huutaa, kannatusta noetamaan. En usko monenkaan toivovan tuollaista Pääministeriä önkkäämään. Aika näyttää.
Tällainen kai on demripalstan juttuja, tämän tiedotuksen jälkeen.
Rinne alkaa hävittämään sitä mitä nyky hallitus on korjannut, ei ne rahat kauan riitä hänen johdollaan, kurimusta odotettavissa kohta. yäk.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005426863.html
Ja mitä sanoo Liisa:
Sdp:n presidenttiehdokkaan Tuula Haataisen tulos oli Suomen poliittisen historian mahtipuolueelle murskaavan huono 3,3 prosenttia.
Europarlamentaarikko ja ex-ministeri Liisa Jaakonsaaren (sd) mukaan Sdp:ssä on nyt ”vakava itsetutkiskelun paikka”.
– Tätä ei voi vain kuitata ihan kevyesti. Varmasti itsetutkiskelu alkaa. Niin kauan kuin muistan, epäonnistuneissa vaaleissa ovat sosialidemokraatit soimanneet itseään siitä, että visuaalinen puoli oli huono ja mainokset huonoja. Nyt ei voi sanoa sitä.
Jaakonsaaren mukaan puolueessa tarvitaan ”asiallista sisäistä kritiikkiä ja uudistumisen henkeä”.
Kun Paavo Lipponen (sd) sai viime presidentinvaaleissa 6,7 prosenttia, sitä pidettiin karuna tappiona demareille.
Jaakonsaari myöntää, että Haataisen saama 3,3 prosenttia on poikkeuksellisen kehno tulos perinteiselle presidenttipuolueelle.
-
Jospa todellisuus sitten karumpaa, mitä gallupit lupailee. Kun nokikkain mennään äänestyskoppiin, ja mitä se kynä siihen paperiin piirtää, on todellinen gallup aina 4-vuoden välein.
Hallitus ei ole itse asiassa korjannut mitään, tuhonnut kylläkin. Demarijohtoinen hallitus on aina jättänyt valtion kassan kuntoon lopettaessaa.
Miträ muita virheitä Sipilä on tehnyt kuin saanut talouden nousukiitoon ja työllisyyden psremmalle tolalle?
Ei sovi yhteen vastaukseen mitä virheitä Sipilä on tehnyt, kysykää sitä pienituloisilta julkisen sektorin työntekijöiltä, kysykää sairailta, vanhuksilta, eläkeläisiltä, lapsiperheiltä, työttömiltä, pienyrittäjiltä jne. He ovat saaneet kokea historian huonoimman hallituksen kyykytykset.
Jos kysytte suurituloisilta, osakemiljonääreiltä, yritysjohtajilta niin varmasti Sipilä on hyvä mies, mutta ei edes tuntemani keskustan perinteiset äänestäjätkään ole tyytyväisi puolueen nyky politiikkaan.
Eikös+sinun+pitäisi+nyt+kerätä+nuo+tiedot+tupailloissa+ja+ihan+oikeasti+antaa+ihmisten+kertoa,+mitä+Sipilä+on+tehnyt+oman+puolueen+väkeä++kohtaan+väärin.
Jos+kaikki+olisi+niin+hyvin+kuin+väität,+ei+Kepun+kannatus+jatkaisi+koko+ajan+laskuaan+tai+laahaisi+kirkkaasti+siellä+15-17+%+tietämissä.++Jos+siis+kaikki+kepun+kannattajat+hurraisivat+Sipilälle,+lukemat+kai+olisivat+parinkympin+päälle.++Siis+ymmärsitkö;+yhä+useampi+kepulainen++ei+kannata+Sipilän+tapaa+toimia.++Ei+kai+tarvitse+rautalangasta+taivuttaa?
Nyt+te+täällä+toitotatte,+että+Sipilä+on+saanut+talouden+nousuun,+kun+kaikki+asioita+seuraavat+ja+ymmärtävät+tietävät,+että+olisi+sama+suunta+vaikka+kuka+johtaisi+hallitusta.++Maailman+talous+ja+Euroopan+johtavat+talousmaat+ovat+nyt+vetämässä+Suomeakin+niille+urille+miä+on+menossa.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_675,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-10097041.png
Olisiko+kepun+politiikka+nyt+ollutkin+liian++"kokoomuslaista"++tai+vielä+piirun+verran+oikeistolaisempaa?
Aloitus on ristiriitainen. Demareilla ei ole alle 30-vuoden ikäisiä kannattajia ja silti avaus on kuin amiksen pojun kirjoittama.
Toivottavasti keskusta, kokoomus ja lilliputit katoaa Suomen kartalta vallan. Saataisiin Suomi kuntoon ja pien tuloisille paremmat olot. Alkaisi rikkaitten maksu vuoro ja niiden kurjuuden aika.
Kunhan demarit tajuavat, etti ole kannatuksen nousu heidän mamutus-politiikkansa tukemista,
Näiden loiseläjien pois ajo on ongelma myös vasemmisto liiton. SDP ja vihreiden politiikan huono puoli. Ainoa puolue on pressut jotka ajatellee Suomen kansaa. Silti nämä edellä olleet puolueet on parempi kuin nykinen hallitus, kun ne ei aja kuin europalaisten ja omaa etuaan.
Odottelisin kyllä viellä, että tulsi esiin mitä ne persut oikein edustavat. Paranai ainakin siinä mielessä, että selvimmät selkärangattomat lähtivät puolueesta, mutta tämän "uuden" persujen linjasta ei tietoa ole viellä.
Tämä ei ole keksustan palstan juttuja, tätä keskustelua voisi käydä demaripalstalla.
Ei täällä tarvitse tiedottaa demarien hyvistä eikä huonoista jutuista, ne kuuluvat demaripalstalle.
Vielä on ihmisiä joille menee täydestä SAK:n jäsenmaksuilla järjestettyjen toritapahtumien demaripropaganda...
Olisiko sulla sitten jotain parempaa tarjolla, johon pien- ja keskituloinen voisi "uskoa"?
"Keskeneräistä ei saa näyttää hullulle, eikä herralle", pohjois-suomalainen sananlasku kuvaa nykyistä arvostelijoiden asiantuntemusta. Maailma ei tule kerralla valmiiksi.
Mutta sen sanoo järkikin, että toimivaa järjestelmää ei pureta ja aloiteta alusta, minkään heittopussi politikon mielenailahtelujen vuoksi. Olisi narsististen "suurmiesten" syytä hiukan kuunnella myös asiaan perehtyneitä, eikä antaa ideologian viedä. Tämä on aivan liian pieni ja helposti romutettava maa tunarien käsissä. Pelkkä taseet töihin huutelu ei toimi valtiontaloudessa, sillä hajoitetaan enemmin kuin rakennetaan.
Taisi olla MTK:n jäsenmaksuraholla masinoitu mielenosoitus Senaatintorille josta Sipilä poistui kyynelsilmissä.
Antti Rinne pääministeriksi ja HETI.
Alkaa käydä ruppaselle keputrollille kipeää :)
Vasurit ja vihreät pääsevät, kuin koira veräjästä, jättämästään paskakasasta. Itse jättivät valtion talouden rapakuntoon ja nyt haukkuvat niitä, joiden on ollut pakko tehdä likainen työ. Jos vasurit ja vihreät pääsevät sohlaamaan hallitukseen, niin taas on Suomen asiat sekaisin. Velkaa ja taas velkaa, että saadaan lahjoa pöljiä äänestäjiä. Kusipäistä touhua.
Demari pääministerin jäljiltä oli valtion kassa kunnossa, nyt ovat porvaripuolueet saaneet tehdä "tulosta", ja velka on tuplaantunut.
Hallitusvene keikkuu pahemman kerran, joten onkin syytä heittää kysymystä keskustalaisten suuntaan, että kuinka kauan jaksatte vielä alistua Sipilän johtamaan oikeistoliberalistiseen politiikkaan? Sipilässä on yhtä paljon alkiolaisuutta kuin Vapaavuoressa on demaripiirteitä. Herääkö ajatuksia kesän puoluekokousta ajatellen ja tulevaa puheenjohtajavaalia? Sipilän aika politiikassa näyttäisi lähentelevän loppuaan. Eikös se hänen henk.koht. näkemyksensä ollut, että tulos tai ulos?
Onneksi olkoon sdp👍
Niin täältäkin. Rinne, vuorosi alkaa ihan kohta.
Kyllä kelpaa tällaisena päivänä olla demari.
Se on kylmä rinki nyt Sipilän perseen ympärillä. Paskaa tulee tuulettajaan oikein huolella.