Sairastuin juuri sepelvaltimotautiin suhteellisen nuorena, 54-vuotiaana. Olen pitänyt itseäni ikään nähden hyväkuntoisena: olen liikunnallinen, tupakoimaton, kolesteroli alhaalla ja suhtkoht hoikka. Siitä huolimatta sepeli on tukossa, ehkä huonon perimän vuoksi. Pallolaajennus on ensi viikolla.
Ikävintä on, että ei ole juuri ketään jolle puhua. Tietenkin kuolema tuli paljon lähemmäksi. Vaimokin juuri perui pitkän tähtäimen suunnitelmat.
Tavallaan tunnen poikkeuksellisen voimakasta yksinäisyyttä. Työpaikalla tällaisista ei puhuta. Kotoa tulee kaikkea muuta paitsi tukea. Ystäviä ei varsinaisesti ole, tuttavia sitäkin enemmän. Yksinäisyys on kamala tunne.
Ikävintä on, että ei ole juuri ketään jolle puhua. Tietenkin kuolema tuli paljon lähemmäksi. Vaimokin juuri perui pitkän tähtäimen suunnitelmat.
Tavallaan tunnen poikkeuksellisen voimakasta yksinäisyyttä. Työpaikalla tällaisista ei puhuta. Kotoa tulee kaikkea muuta paitsi tukea. Ystäviä ei varsinaisesti ole, tuttavia sitäkin enemmän. Yksinäisyys on kamala tunne.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jokainen joka on saanut vakavan diagnoosin tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi diagnoosinsa kanssa.
Et kai ole "juuri" sairastunut sepelvaltimotautiin ? Eikö se kehity vähitellen ?
Sinulla on "juuri" todettu se ?
Aika harva ihminen, jolla ei ole sepelvaltimotautia ymmärtää, mistä siinä on kysymys.
Eli heidän suhtautumisensa voi olla ihan mitä vain. Kuten vaimosi, joka perui pitkäntähtäimen suunnitelmat ! Mitähän ne oli ? Kuinka pitkän tähtäimen ? En minäkään suunnittele 100-vuotissyntymäpäiviä.
Ei sepelvaltimotaudin takia tarvitse perua mitään
eikä lakata elämästä.
Minulla on sydänoireita joka päivä, mm. rytmihäiriöitä, jotka voivat aiheuttaa äkkikuoleman.
Ei auta jäädä kauhun ja pelon vangiksi kuitenkaan.
Sinulla on tilanne hallinnassa. Olet hyväkuntoinen. Olet pitänyt terveydestäsi huolta.
Pallolaajennus ensi viikolla. Elämä jatkuu.
Hei! Täällä on sepelvaltimotautia ja siitä seuranneen sydämen vajaatoimintaa sairastavan miehen vaimo. Olen erittäin ahdistunut mieheni puolesta. Olemme olleet yhdessä vuodesta -76 lähtien ja meillä on kolme aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Mieheni ei jaksa enää toimia niin kuin ennen, hänellä on lisäksi ollut aivoinfarkti ja epilepsia. Luonteeltaan hän on peruspositiivinen, joka ilmeisesti auttaa häntä selviämään. Se on luonne kysymys, miten kukin sairauteensa suhtautuu. Sinulla on kielestäni toivoa, jos kerran olet menossa pallolaajenukseen. Miehelleni ei edes ole ehdotettu pallolaajennusta. Hän on 73-vuotias. Minä pelkään, että jään yksin. Ystäviä on tosi vähän...