JT-vapautus ja hovioikeus

Analyysiä hovioikeuden päätöksestä: https://uskonnonvapaus.fi/2018/jt-asevelvollisuus.html

Olennaista EI minusta ole se, vapautetaanko JT:t vai ei. Olennaista on se, miten oikeus tulkitsi perustuslain 106 § mukaista perustuslain etusijaa ja 6 § mukaista yhdenvertaisuutta. Kuten tekstin lopussa on: Entä jos Katolinen kirkko vaatii verotusoikeutta, tai vaikka va-yhdistys vapautusta kiinteistön varainsiirtoverosta?

Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, mutta kyllä tämä sitä alkaa lähestyä, vaikka hitaastikin.

7

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirkollinen into sukankulutukseen on myös ihan sellainen oma juttunsa, jokapitää alistaa kaikkien muidenkin kuntien ja yhteisöjen ja muidenkin hiihtäjien toimintamuodoksi.

      Kirkko näyttää esimerkillään toiminnan tehokkuuden perustason.
      Tämä on se taso, jota enempää esimerkiksi työntantajat muillakaan aloilla eivät saa ylittää.

    • jukuriii

      "Tämä on kerrottu perustuslaissa. Sen 6 § mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan esimerkiksi uskonnon tai vakaumuksen perusteella."

      Silti kaikilla oppilailla ei ole Perustuslain 6§ mukaista yhdenvertaista oikeutta valita ET:tä oppiaineksi. Pitäisikö tämäkin haastaa samoin perustein oikeusasteessa.

      • No esimerkiksi. Kaikkein siistein esimerkki olisi minusta kuitenkin tuo kiinteistön varainsiirtovero.


      • hepokatti44

        Vapaa-ajattelijoiden pitäisi tiedustella koulusta muutama vapaaehtoinen oppilas, jotka haluaisivat aloittaa oikeusprosessi ET:n avaamiseksi kaikille oppilaille vapaavalintaiseksi aineeksi. Sitten antaa taustatukea ja avustusta prosessin läpiviemiseksi.

        Toisaalta ihmettelen miksi yhdenvertaisuusvaltuutettu ei puutu näin selkeisiin syrjimistapauksiin.


      • hepokatti44 kirjoitti:

        Vapaa-ajattelijoiden pitäisi tiedustella koulusta muutama vapaaehtoinen oppilas, jotka haluaisivat aloittaa oikeusprosessi ET:n avaamiseksi kaikille oppilaille vapaavalintaiseksi aineeksi. Sitten antaa taustatukea ja avustusta prosessin läpiviemiseksi.

        Toisaalta ihmettelen miksi yhdenvertaisuusvaltuutettu ei puutu näin selkeisiin syrjimistapauksiin.

        "Toisaalta ihmettelen miksi yhdenvertaisuusvaltuutettu ei puutu näin selkeisiin syrjimistapauksiin. "

        Biaudet jo näytti lahjakkuuden tason.
        Nykyisestä Pimiästä osaa sanoa mitään, mutta ainakin tuo https://www.syrjinta.fi/ -sivusto on aivan kuin pikkulapsille tehty


    • yuyui

      " ...enää kymmeneen vuoteen".

      Erillistä vakaumuksen tutkintaa ei ole ollut ainakaan 30 vuoteen, vaan pelkkä ilmoitus riittänyt halutessaan sivariin.

      Aikaisemmin oli Asevelvollisten tutkintalautakunta, ATL, joka mittasi väkivallanvastaisen vakaumuksen, ja jos se oli uskonnollinen, niin oli paremmat mahdollisuudet päästä sivariin.

      Jäseniä ATL:ssä oli viisi. Yksi oli kirkon edustaja, yksi armeijan, yksi oli lakimies, ja olisiko ollut psykiatrijäsen ja Göran von Bonsdorff, (löytyy Wikipedista, jossa häntä kuvataan mm. tunnetuksi pasifistiksi), joka oli myötämielinen sivariin hakijoita kohtaan. Ei toki hänkään ihan kaikkia sivariin ollut päästämässä. Se olisi ollut taktisestikin varmaan huono juttu.

      Lakimiesjäsenenä oli Per-Erik, 'Pärre', Förars, ex-iskelmälaulaja, (minusta surkeahko sellainen) ja demaripoliitikko. Hän oli 'armeijan miehiä', ja vastusti useimmiten sivarianomuksia, kuten tietenkin armeijan edustajakin.

      (Toki tuossa kokoonpanossa varmasti muutoksiakin tapahtui vuosien kuluessa, ja varajäsenjärjestelmä lienee ollut käytössä. Aina saattoi joku olla estynyt. Kerron niistä tyypeistä, jotka minä muistan, veljeni ATL- 'inkvisition' kohtaamisen ajoilta .)

      Kirkon edustaja suosi tietenkin uskonnollisin perustein sivariin haluavia. Mutta niin hyvää pataa kirkko on aina armeijan kanssa ollut, että ei kirkon edustaja järjestään uskonnollisin perustein sivariin haluaviakaan sinne halunnut päästää, vaan äänesti usein vastaan. Aseettomaan palveluksen armeijassa halusi mieluummin tuupata, ja tähän armeijan edustajakin usein myöntyi. Yhteispeli toimi kirkolla ja armeijalla tässäkin.

      Kun mentiin äänestykseen niin tulos kaiketi useimmiten 4-1 tai 3-2 sivariin päästämistä vastaan.

      ATL kyseli hakijalta mm. Mitä tekisit, jos tyttöystäväsi kimppuun käytäisiin?. Odotettiin vastausta: "Puolustaisin häntä". Voimakeinojakin käyttäen? Ei muuta kuin armeijaan sitten.

      Olihan se varmasti melkoista kissa/hiiri -leikkiä. Niin kuin pakolaisten tp-anomustenkin kohdalla nykyisin. Tiedettiin mitä kysellään, ja 'oikeita' vastauksia opeteltiin. Saattoi kyllä olla eduksi, jos keksi omaperäiset perustelut, tai ainakin sanavalinnat olivat omaperäisiä, eikä ulkoa opeteltujen makuisia.

      Isoveljeni hävisi äänestyksessä 4-1, mutta valitti. Hän oli valmistunut lääketieteen kandiksi, ja sai lukuisilta lääkäreiltä, ylilääkäreitä myöten, todistuksia väkivallanvastaisesta vakaumuksestaan, ja valitus hyväksyttiin, ja hän pääsi sivariin, jonka suoritti sairaalassa.

      • "Vakaumuksen tutkinnasta luovuttiin vuonna 1985 säädetyllä väliaikaislailla (647/1985), joka oli voimassa vuosina 1987–1991.", kertoo hallituksen esitys 140/2007. Eli siis tuo jäikin pysyväksi, vaikka oli alkuunsa väliaikainen laki. Korjataan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3138
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2864
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2645
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2509
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2387
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2284
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2265
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2025
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe