En käsitä miks te meitä vliä vainootte. Ootteko vain kateellisia kun me päästään taivaaseen ja te ette? Tekisitte tekin parannuksen ja tulisitte seuroihin mukaan. Olis varmaan teillakin sitten kivempaa kun ei tarttis vainota uskomassa olevia ihmisiä. Enkä ymmärrä mitä siitä tupakasta vaahtootte. Taitaa ärsyttää kun vl on ainut Raamatun mukainen usko mitä löytyy.
Outoa vainoa
Tiina H.
261890
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
//Ootteko vain kateellisia kun me päästään taivaaseen ja te ette?//
vuoden lapsellisin avaus. Vaikuttaa nuorelta ja perin aivopestyltä.
Vai oletko feikki, jolla yrität mustata vl-herätysliikkeen mainetta?
Ei vl:iä kukaan vainoa. Olet käsittänyt asian aivan väärin. Tällä palstalla vain keskustellaan vanhoillislestadiolaisuudesta.
Tupakka on erittäin epäterveellistä.
Emme me teitä vainoa. Seurailemme teitä vain ja katselemme mitä te teette varastetulla Jumalalla.
Tiina, ei me päästä taivaaseen sen tähden, kun kuultaan srk:n ja oikeaan seurakuntaan.
Jeesuksen sovitustyön tähden ne vl:t pääsevät Taivaaseen, joilla on oikea elävä lapsen usko ja Hengen Hedelmät elämässään. Muut vl-ihmiset eivät Taivaaseen pääse. Ei meidänkään joukossa kaikki ole uskomassa. Omaa uskoa voi tarkkailla ja siitä huolta pitää, mutta kerskumaan ei pidä lähteä pelastumisen asioilla, sillä kukaan meistä ei tiedä niistä asioista kuin viime kädessä yksin Jumala.
Jos sinusta tuntuu, että joku sinua vainoaa, käännä hänelle toinenkin poskesi, mutta älä kersku sellaisilla asioilla, joilla ei voi kerskua.
Yhden tupakan hinta: 17 minuuttia lyhyempi elinikä
Jokunen vuosi sitten brittiläiset tutkijat laskivat, että yhden tupakan polttaminen lyhentää odotettavissa olevaa elinikää 11 minuutilla. Nämä laskelmat lähtivät liikkeelle vuonna 1994 julkaistusta tutkimuksesta, jossa oli seurattu 34 000 mieslääkärin elintapoja ja sairauksia. Tämä laajan seurantatutkimuksen mukaan nuoruudessa aloitettu tupakointi lyhentää keskimääräistä elinikää 6,5 vuodella. Brittiläiset tupakoitsijat polttivat vuonna 1996 keskimäärin 15,8 savuketta päivässä. Jos mies aloittaa tupakoinnin 17-vuotiaana ja elää 71-vuotiaaksi, hän ehtii polttaa elinaikanaan 311 688 savuketta. Tästä voidaan karkeasti laskea yhden savukkeen elämää lyhentävä vaikutus.
Tänä vuonna julkaistun samaisen 34 000 lääkäriä koskevan seurantatutkimuksen uusien tulosten mukaan tupakointi lyhentääkin odotettavissa olevaa elinikää, ei 6,5 vuodella, vaan peräti 10 vuodella. Nyt voidaankin uudelleen laskea yhden tupakan vaikutus elämän pituuteen. Menetetyn kymmenen vuoden eliniän lyhennys on minuuteiksi muunnettuna 5 256 000 minuuttia. Jakamalla tuo minuuttimäärä poltettujen 311 688 savukkeen määrällä, tuloksena on, että yhden savukkeen polttaminen lyhentää odotettavissa olevaa elinikää 16,8 minuutilla.
Pentti Huovinen
KTL, Kansanterveys-lehti
[email protected]
Kivoja kuvia tässä. :))
http://www.suupuhtaaksi.com/tupakka_ja_nuuska.htm
Hetipä sinuakin alettiin pilkkaamaan. Samankaltaisia havaintoja ja päätelmiä olen itsekin tehnyt tällä palstalla. Ei kannata välittää noista haukkujista. Kateellisia ovat.
*Ootteko vain kateellisia kun me päästään taivaaseen ja te ette?*
*Taitaa ärsyttää kun vl on ainut Raamatun mukainen usko mitä löytyy.*
oheisiin avaajan esittämiin saatanallisiin heittoihin ole syytä uskovaisten tarttua ja kommentoida niitä?
Eikö?
Aivan oikeinhan nuo avaaja laittoi. Ei ole olemassa kymmeniä uskoja jotka kaikki pelastaa. On vain yksi. Mutta tämän pitemmällen en ala juupas eipäs väittelyyn.
Tiinahan on oikeassa! Mitä sitä totuutta kiistämään? Niinhän se menee, vain me lestadiolaiset olemme armahdettuja. Miksei sitä saa sanoa ääneen kun se muutenkin käy jo ilmi? Vai etkö olekaan oikea lestadiolainen?
Oletko itse ihan tämän oivaltanut ,vai onko sinut tähän kasvatettu?
**Niinhän se menee, vain me lestadiolaiset olemme armahdettuja.**
keräsit taivaan tulisia hiiliä itsesi päälle, koska tuolla lauseella tuomitset kaikki muut Kristuksen verellä pestyt paitsi veeällät pelastuksen ulkopuolelle.
Olet rohkea - uhkarohkea!
...niin voivat olla kateellisia. Mutta...
Mutta ketä tahansa ärsyttää, jos mitä asiaa tahansa tuo väärin esille. Tässäkin tilanteessa sanonta; metsä vastaa niin kuin sinne huutaa pitää paikkansa. Kyllä ne vl:n ulkopuolellakin olevat ihmiset on samnanarvosia ihmisiä kuin mekin. Eikä meillä ole mitään oikeutta puhua mitä sattuu. Jos me ylpistymme; kyllä Jumala meidät ottaa siitäkin kiinni, jos Hän meitä rakastaa. Ja silloin ei auta muuta kuin nöyrtyä.
Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armonsa. Tämä kosekee myös vl:iä, kaikki ihmiset ovat samanarvosia Jumalan edessä ja kaikkien edestä on Jeesus kuollut.
Oliskohan meillä vl:illäkin jotain oppimista ulkopuolisilta, että emme tahallaan heitä loukkaa. Sillä ei sekään ole oikein jos väärillä aseilla taistelemme. Ei se saa ainakaan mitään hyvää aikaan. Ja kylllä siinä itse vaan häviää jos ei tiedä mitä puhuu ja tunne rajoja.
Ei se että on vaan nimi, että on Raamatun mukanen usko, anna oikeaa todistusta siitä että usko todlla on Raamatun mukanen, jos puhuu muuta.
Raamatun mukasen uskon yksi hengen hedelmä on rakkaus; Ja se ilmenee nimenomaan niin, että on alapuolella toisten ihmisten myös ulkopuolella olevien, että hekin jaksaisivat tehdä parannuksen. Ja että jos heitä loukkaa, vähin mitä voimme tehdä on; että pyytää anteeksi vaikka asia oliskin oikea, mutta jos ilmaisutapa on väärä.
Meidän tulisi ennenkaikkea valvoa omissa asioissa, ettemme eksyisi.
Jos me ulkopuolisille puhuisimme, se tulisi tapahtua nöyryydellä ja myös tämän uskon sisäpuolella oleville sama asia, ettemme loukkaisi heitä.
Onko sinulle Tiina päässyt tulemaan väärää kasvua, vai onko epäkypsä ilmaisutapasi vaan nuoruudesta ja ajattelemattomuudesta johtuvaa.
Oli se mistä tahansa johtuvaa, toivon muutosta siihen.
Ja toivon myös että vl:ät täälläkin ojentaisi myös vl:iä jos he väärin puhuvat ja jos he erehtyvät näissäkin asioissa. Eikä antaisi heillekään väärää tukea väärissä asioissa.
Se on mielestäni sitä Jumalan mielenmukaista huolenpitoa.
Me jotka uskomme Jumalaan,niin meidän mielleemmekään ei tulisi sanoa toiselle noin.Meillä ei ole oikeutta tuomita ketään...Älä tuomitse niin ei sinuakaan tuomita...On vain yksi ainoa oikea tuomari,ja se olen minä sinun Jumalasi.
Ensinäkään kukaan ei teitä vainoa, mutta tuntuu, että te sitä kovasti haluatte ja pyritte olemaan vainottuja ilman syytä. Tätä "marttyyrinä" olemista ainakin tuntuu puoltavan tuolla alempana oleva kirjoitus, jossa kommentoidaan, kuinka te olette ainoa oikea seurakunta ja jos joku sanoo pahaa, niin käännä vain poskesi, jne.
Jos joku lahko menee väittämään itseään "ainoaksi oikeaksi seurakunnaksi", niin onhan se selvää, että toiseen uskontokuntaan kuuluvat voivat olla hiukan eri mieltä tuosta väitteestä, varsinkin kun ottaa huomioon, että kyseinen lahko perustettiin siksi, että yksi ihminen päätti tulkita oman mielensä mukaan raamattua ja saneli, sitten kannattajilleen, että vain "te" pelastutte.
Tästä näkökulmasta ei voi olla kyllä yhtään kateellinen tuollaiselle lahkolaiselle ja jos haluat kuulla mitä on oikea kristinusko, niin kehoitan hakeutumaan kirkkoon jonka on perustajana on toiminut itse Jeesus Kristus, ei kukaan harhaoppinen ihminen. Muussa tapauksessa kannattaa myös kokeilla hoitoon hakeutumista...
Törkykieli sullakin on ruusu:
http://members.lycos.co.uk/larssi/phpBB2/viewtopic.
http://members.lycos.co.uk/larssi/phpBB2/viewtopic.php?t=38
Mielekiintoinen linkki ja pistetäänpä hieman kommenttia siitä samantien.
" Epäuskoiset ovat sellaisia, jotka eivät usko sitä mitä me vl:t uskomme. Se ei ole loukkaus vaan muistutus siitä, että me olemme eri tavalla uskomassa. Me uskomme omalla tavalla ja "joka ei kuule teitä, pitäkää häntä pakana". "
Eli ylläoleva lause osoittaa, että te uskotte Jumalaan eri tavalla kuin muut ihmiset. Kuka on sitten se jumala johon uskotte?? Onko se kenties se "alakerran kaveri" vai?
Huvittaakin jo ajatus siitä, 150 vuotta vanha, yhden miehen kehittämä herätysliike edustaisi jotenkin puhtaampaa tai ainoata oikeata oppia verrattuna kirkkoihin joilla tuota oppia on opetettu 2000 vuotta. No varmaan tuo Laestadius tiesi jotain, mitä ei kukaan häntä aikaisemmin tiennyt.
"Siis Pyhän Hengen papeilla/uskovaisilla on valta antaa syntejä anteeksi."
Miten ihmeessä muka joku uskovainen pystyy antamaan syntejä anteeksi ?!? Siis tuohan on jo pahemman luokan harhaoppia, sillä oikeus syntien anteeksi antamiseen on VAIN ja AINOASTAAN papeilla, jotka toimivat Pyhän Hengen ohjaamina. Ei kukaan naapuri Silja (vaikka vl olisikin) pysty mitenkään antamaan syntejä anteeksi ilman, että henkilö käy katumuksen sakramentissa ja tämän jälkeen pyhällä ehtoollisella.
Papit ovatkin sitten eri asia ja heillä on mahdollisuus antaa ihmisen tekemiä syntejä anteeksi, onhan heillä sentään siihen Pyhän Hengen armolahja, jonka he ovat saanneet pappeuden sakramentissa. Mutta kysymys herääkin siinä, että mistä ovat teidän pappinne tämän Pyhän Hengen armolahjan saanneet?? Ei teologian maisterin paperit anna ihmiselle mitään armolahjoja.
No kuten tuossa linkissä todettiin, niin te uskotte omalla tavalla, omaan jumalaanne ja sen voitte ihan vapaasti tehdä. Se, että kuitenkin sanotte meitä pakanoiksi on täysin selvä valhe, mutta jos valheisiin uskominen pönkittää teidän itsetuntoanne, niin siitä vaan. Se on fakta, että " vain me " -opilla ei kyllä yläkertaan matkusteta, mutta menolippu alakertaan voi olla ajankohtainen.
Provosoit vain. Tuskin olet edes vl.
Leikit vakavalla asialla tai sitten sinut on aivopesty melko pahasti ja vakavasti.
>>
kun me päästään taivaaseen ja te ette?
>>
Matteus 7:
"1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?"
Luuk. 6:37
"Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta."
ps. Ei teitä kukaan vainoa. Tuo marttyyriksi tekeytyminen on aika naurettavaa.
Turha alkaa Tiina H:n kirjoituksia pyörtämään. Sehän oli pelkistetysti sanottuna VL-oppia puhtaimmillaan.
Aivan uskomtonta oppia.Mutta vl-ihmiset eivät tiedosta tekevänsä väärin,koska he helposti saavat tämänkin synnin anteeksi toiselta vl-ihmiseltä.
Todella vakavalla asialla leikitään,kun tuomiota julistetaan.
Vl-ihmiset ei teitä kukaan vainoa,yritämme vain parhaamme mukaan tuoda esille sitä harhaoppia mitä teille opetetaan.
puolustaa sitä väärää mitä tässä maailmassa on väärine uskon oppeineen.
Kyllä totuus on että on vaan yksi usko, joka on oikea, mutta tätäkään asiaa ei ole oikein väärin tuoda esille.
Olet lähtenyt väärille teille oppimaan harhaoppia.Ilmeisesti et ole ennen ollut yhtään tekemisissä uskon kanssa,ja näin sinut on ollut helppo "aivopestä".
On vain yksi oikea usko,ja se on usko Jeesukseen.
Meillä kellään,ei teillä eikä meillä ole oikeutta julistaa tuomiota,se oikeus on yksin Jumalalla...Täytyy meidänkin rukoilla puolestanne,että hyvin moni löytäisi tiensä ulos joukostanne.
Näyttää olevan toisinpäin. Vl:t vainoavat kaikkia muita.
Siis miltä näyttää, ihminenhän voi tuntea väärinkin. Siis omiin tunteisiinkaa ei aina ole luottamista.
Se mitä kirjoitat ei pidä alkuunkaan paikkaansa.