Kauneutta ja älykkyyttä pinnan alla

Kun miettii mikä eroittaa meidät muista maapallon upeista selviytyjäeläimistä, on kädellisyys.
Toki monet eämet käyttävät eturaajojaan käsien tavoin, oravat ja pandat, koirat ja kissatkin, mutta kynnys on vielä korkea omaan kykyymme.

Nuo ihmeelliset kätemme pystyvät niihin hienomekaanisiin suorituksiinkin, joita aivomme vaan keksivät.

Kun kirjoitustaito käsien avulla pystyi taltioimaan kaiken entisen tiedon, lisäksi uuden jatkuvan kehityksen, on tiedon määrä jo valtava. Mekin saamme sorminäppäryydellämme kerrottua toisillemme ajatuksia ja mielialojamme, aika huimaavaa, ja velvoittavaakin 😊

Aikakautena jolloin mikrosiruun kyetään taltioimaan valtava määrä tietoa, ollaan kehityksessä jo niin pitkällä, että mieltymyksellä katselen delfiinien sulavaa ja kaunista aallokon hyväksikäyttöä leikeissään.

Leikkiä haluan harrastaa itsekin seikkaillessani nykytekniikan mahdollisuuksissa, samoin valitessani tieteessä mielikuvitusta kiehtovaa lukemista. Hauskaa sunnuntaipäivää !

PS. Minua sitten hellyyttä tuo mainos missä toinen kysyy kaverilta:
MIkä on?
No. kun se on vaan niin hyvää! Ja tarjoo lusikallaan toisen suuhun puuroaan, aivan ihanan tosissaan !

Pääsemme 10.3. alkaen tutustumaan valtamerien ihmeisiin suursarjassa Sininen planeetta II Yle TV1:n Avarassa luonnossa Sir David Attenboroughin selostustamana. Ensimmäisen sarjan jälkeen on paljon uutta tietoa saatu ja uusia ongelmia ilmaantunut, mutta varmasti huikean upeita uusia näkymiä on tarjolla.

Delfiinien viestintään kuuluu "allekirjoitus", eli delfiini esittelee keskustelun alkajaisiksi itsensä omalla koodillaan, josta sen erottaa kaukana olevakin kaikista muista. Delfiinit osaavat myös kuunnella toisiaan ja antaa puheenvuoron, siinäkin olisi ihmisille opittavaa. Yhteistyötä on ravinnon hankinnassa ja muutenkin ne ovat hyvin yhteisöllisiä, synnyttäjää esimerkiksi suojellaan asettumalla piiriksi ympärille. On erittäin traumaattista, kun joku laumasta joutuu erilleen delfinaarioon ja uusi valtava stressi on pienessä altaassa eläminen ja temppujen esittäminen ihmisille. Delfiini näyttää aina hymyilevältä kuononsa muodon ansiosta, mutta voiko olla iloinen vankeudessa eläen lajille epätyypillistä elämää vain ihmisten viihdyttämisen takia. Suurin osa poikasista kuolee, vaikka ravintoa, hoitoa ja puhtauttakin olisi. Särkänniemen delfiinien Kreikkaan siirto oli järkyttävää kaltoinkohtelua. Vanhin Delfi kuolikin pian, ja luin ainoan naaraan Veeran uusista siirtosuunnitelmista, se joutuisi eroon lopusta laumastaan.

Ihmislaji on kätevien käsien ansiosta saanut paljon etua, pystymme säilyttämään ja siirtämään kirjallista tietoa valtavat määrät uusille sukupolville . Olemme kehittäneet käteviä työkaluja hyvään ja pahaan, pystymme tekniikan ansiosta muokkaamaan ympäristöä järkyttävän tehokkaasti. Nyt muovittoman maaliskuun aikana voisimme vaikka kaivaa esiin oman pinnanalaisen kauneutemme, jos sitä edes hiukan löytyisi, ja minimoida alkajaisiksi oma muovinkäyttömme ja ainakin lajitella asiallisesti kaikki jätteet. Muovia on merissä kohta enemmän kuin kaloja, ja meren elävät saavat mikromuovia elimistöönsä . On ihan hyvä, että vesipullo maksaa maltaita Helsinki-Vantaan lentokentällä, nyt moni täyttää siellä oman vesipullon, vesipisteitäkin sinne on ilmestynyt.

Sulo Karjalainen oli televisossa ja kertoi kahujen taitavasta applsiinintai melonin kuorinnasta ,melkein kuin kädellinen on karhu. ,)

Jos ne jo pennuist on oppinu syömään Sulon käestä, nii kaippa niihin kiintyykin. Ei kai ne sitä ruokkiaasa vahinkoita isoinakaa sitten. Näin aattelisin sen käyneen.

Kissat ja koirat on lemmikkejä, nämä Sulon karhut suojatteja tai kuin adoptiolapsia. Eihän niitä nyt voi edes verrata toisiinsa. Sulolla ihan ainutlaatuinen taito ja vaisto käsitellä karhuja. Minua ei yhtään ihmetytä tuo molemminpuolinen kiintymys. Tuttipullosta Sulo ne syötti pienenä pentuna ja nukkui niitten kanssa. Keinoemo hän on niille ollut ja tulee olemaan loppuun asti.

Pentuina nuo eläimet on tosi luottavaisia, eihän ne tiedä vielä kuka on vihollinen. Aika nopeasti herää vaistot kuitenkin, pienet kananpoikasetkin kavahtavat kun niihin osuu varjo. Haukka kuuluu niiden ilmasta käsin tulevaan viholliseen.

Minulla oli taas oravanpoikuen, kolme pientä karvapalloa leikki rivitalon suojaisalla pihalla. Yksi niistä lähti tutustumaan minuun, ja asettui ihan käteni viereen, kun nojasin terassin lattiaan. Siinä se kökötti hiljaa, mutta ei antanut silittää, palasi pikaisesti takaisin sisarusten turvaan.

Minäkin iloitsen tuosta kuun lopussa tulevasta Sininen planeetta II ja David Attenburoughin innokkaasta selostuksesta, meillä on vastaavasti luonnosta innostuva ihana Pirkka Pekka Petelius! Heitä kuuntelisi vaikka kuinka usein!

Tuosta P.P.Peteliuksesta vielä, luin erään artikkelin Suomen Luonto lehdestä hänen kirjoittamanaan.

Sen otsikkona oli Siemenestä se alkaa. Paneutumatta kopioimaan artikkeliä, iloitsin juuri tuosta innostuneisuudesta, mutta sitten pydähdyin miettimään erästä kohtaa.
Pirkka Pekka kirjoittaa todetun viimeaikaisten tutkimusten perusteella, puiden "kuuntelevan" ääntä, ja lähettävät itsekin juuristonsa kautta ääntä.

Kuullostaa ihmeelliseltä, vaikkakin on kehoitettu puhumaan huonekasveille. Sen olen itse kokenut, kuin samaistumisen puuhun. Hakeutuessani lumimyrskyn aikana suojaan suuren kuusen oksiston alle, koin intuitiivisesti kuin turvaa, ja elävän olennon läsnäoloa.

Sen tiedän varmaan, että kasvit aistii, iso villiviinini tähtäsi metrin mittaisen kasvulonkeronsa ilmassa suoraan omenapuunoksiin!
Ihan selvästi se aisti puunoksan, johon voi tukeutua, ja jatkaa kasvuaan.

Ilmankos ihminen saattaa kokea luonnossa yhteyden universaaliin kaikkeen, elolliseen,...kasveihinkin, jotka elivät täällä jo ennen meitä.

Minäkin uskon kasvien kykyyn aistia ja tuntea, onneksi kuitenkin eri tavoin kuin eläinkunta, muutenhan emme voisi ruohoa leikata tai omenaa puraista. Kasvit osaavat suunnata juurensa kohti vettä ja ravinteita, lehtensä ja kukkansa kohti valoa. Kasvit tekevät yhteistyötä erittämällä hätäkemikaaleja , jotka naapurikasvikin voi havaita ja käynnistää puolustusmekanismit esimerkiksi tuhohyönteisiä vastaan. Kasvimaailmassa on roistoja, loisia , jotka varastavat kaiken ravintonsa isäntäkasvista, tällainen on esimerkiksi humalavieras.

Huonekasveille kehotetaan puhumaan, ja ohjeessa on perää. Samalla kun juttelee, tulee hypistelleeksi kasveja, nyppineeksi kuivia lehtiä, käännelleeksi valoon, kokeilleeksi mullan kosteutta. En toki epäile kasvien jollain tasolla ottavan ääniaaltojakin vastaan. Etenkin vanha puu on viisas , säitä ja vitsauksia kestänyt. Me ihmiset voisimme vanhalta puulta paljon oppia. Puunhalaajat tuntevat energiavirtoja, mikseivät ne tosiaan menisi molempiin suuntiin, puukin saa hyvinvointia. Meillä oli lapsuuskodissa vanhan jättikuusen alla leikkipaikka, josta ei tarvinnut sateellakaan kiiruhtaa pois eikä helle piinannut. Sen raikas vihreys , rosoinen kaarna, maan pehmeä neulaspeite ja muhkuraiset juuret , oksissa humiseva tuuli , linnut ja oravat, pihkantuoksu, eri vaiheissa olevat kävyt ja näkösuoja alas riippuvien oksien ansiosta muodosti kokonaisen pienoismaailman.

Vanhojen metsien säilyttämisestä ei kyllin voi puhua, luonnonpuistoalueet saisivat olla paljon laajempiakin. Täysin koskemattomia metsiä on melko vähän, mutta myös hoidettu talousmetsä voisi olla miellyttävä ympäristö, jos korjuumenetelmät olisivat "inhimillisemmät". Suomen puulajisto on myös turhan yksipuolinen, Petelius on eräs asian puolestapuhuja, hän kasvattelee omaakin arboretumia. Käykää vaikka Elimäen Mustilassa , alkukesästä siellä kukkii alppiruusumetsä. Katsokaa netistä lisää.

Näin kerran dokumentin delfiinistä, joka oli aikanaan suositun sarjan pääosassa. Delfiinin nimi oli Flipper, ja sarja keräsi kautta maailman suuren suosion ja valtavat katsojamäärät. Näyttelijät saivat muhkeat palkkiot, kertoi dokumentin kuvaaja ja kertoja, jonka nimen tottakai olen unohtanut. Flipper oli kaikkien lemmikki, siitä pidettiin hyvää huolta, koska sehän oli sarjassa aina se pelastava olento pulmatilanteissa ja temppuja tarvittiin. Sitten sarja lopetettiin. Flipper myytiin jonnekin delfinaarioon.
Vuosia myöhemmin pääosan esittäjä tapasi Flipperin jossakin Australian pikkupaikassa, missä se eleli pienessä uima-altaan kokoisessa lammikossa, joka oli niin matala, että Flipperin selkä oli palanut auringossa. Se tunnisti kertojan ja nousi riemukkaana altaan reunalle tervehtimään. Kertoja hyppäsi veteen ja vietti aikaa Flipperin kanssa.
Kun kertoja lähti pois, ja Flipperille valkeni, että se jätetään lammikkoon edelleen, se nousi altaan reunalle valittamaan ja kutsui kertojaa takaisin. Mutta kun sille selvisi, että se jätetään lammikkoonsa edelleen, se lakkasi hengittämästä, painui altaan pohjalle ja kuoli.
Se oli kertojalle niin suuri järkytys, että hän omistaa koko loppuelämänsä vangittujen delfiinien pelastamiseen ja niiden elinolojen parantamiseen.
Muistan, etten voinut itkemättä dokkaria katsoa, ja liikutun nytkin, kun muistan kertomuksen.