Olin iltapäivän auringossa kävelemässä täällä Paimiossa ja kuulin tien eteläpuolen kuusikosta merkillistä vienoa liverrystä kuin joku taitava matkija olisi ollut. liikkeellä. Välillä se rääkäisi kovemmin ja kirkkaammin kuin papukaija kesken liverryksen. Se matki mm. kottaraisen ja räkättirastaan ääniä ja välillä päästi melkoisen matalan onton kurkkuäänen. Yritin katsella, mistä kuusesta äänet tulevat, muttei sitä näkynyt, kunnes yhdestä kuusesta lähti lentoon isohko harakankokoinen tumma lintu ja toinen perässä, mutta niitäkään en nähnyt selvästi kuusen läpi. En ole ennen moista havainnut, vaikka 60 vuotta olen lintuja seurannut.
Outoja lintuja liikkeellä.
havainnoitsija
4
259
Vastaukset
- rutakurppa
Kuulit varmaan närhen, soidinlaulua.
- alkuperäinenkin
No sitähän se saattoi ollakin. Onkin aikamoinen matkija ja joku muukin oli epäillyt papukaijaksi. Soidinääni on tosi hiljaista ja vaimeää ja ainoastaan ne närhimäiset rääkäisyt välillä kuuluvat kovempaa. Kiitos vinkistä.
- rutakurppa
Joo, se on sellaista, hiljaista lemmenlurittelua. Tosiaan, melkoinen matkija.
- rutakurppa
Harva kuullut, miten varis osaa hiljaista lemmenlauluaan. se ei ole juurikan matkimista, mutta muuten kyllä, ei uskoisi ko linnun sellaisia ääniä pitävän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830