Teiniäideistä

Onko Kotkassa jotenkin isompi ilmiö teiniäidit kuin muualla?

Tuossa kun somessa pörräsin, niin törmäsin juuri useampaan nuoreen äitiin / nuorena lapsen saaneeseen. Kai niitä on kaikkialla, mutta onko Kotkassa jotenkin runsaasti?

Ja, kuten arvata saattaa, niin tietenkin juuri ne onnistuvat pamahtamaan paksuiksi, keillä ei missään nimessä ole resursseja olla hyviä äitejä.

Pahin on häiriintynyt tyttö, jonka oma äitikin on selkeästi häiriintynyt. Tämä mummo on ihan työelämässä ja päällisin puolin tavallaan ok, mutta ei toimi normaaliin tapaan (tiedän siis hänet ihan oikeasta elämästä). Tuoreehko äiti on koko murrosikänsä ollut aggressiivinen, päihdehakuinen ja hyvin hankala ylipäätään. Ihan normaali älyltään kai kyllä. En tiedä, vaikka hänellä kaikki kiikastaisi siitä omasta äidistään.

Onneksi tunnen neuvolan väkeä, niin pystun epävirallisesti vinkkaamaan, että ottavat tarkkaan seulaan. Siis varmaan on jo muutenkin, koska ollut päihteiden takia ihan sijoitettunakin.

Ja toinen todella paha tapaus on nuori nainen, jolla päihdekoukkua ja nuori isä vielä pahempi - eivät kai asu yhdessä ja lapsi kaiken järjen mukaan sijoitettu muualle. Tässä tapauksessa sentään mummo on ihan tolkun ihminen ja varmaan tapaa lasta ja luo kiintymyssuhdetta.

[Ja vaikka en tätä kirjoittanut provosointimielellä, niin haluaisin nähdä, kun tämä häiriintynyt mummo tajuaisi, että kirjoitus sivuaa häntä.]
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


LasuaVaan kirjoitti:

Onko Kotkassa jotenkin isompi ilmiö teiniäidit kuin muualla?

Tuossa kun somessa pörräsin, niin törmäsin juuri useampaan nuoreen äitiin / nuorena lapsen saaneeseen. Kai niitä on kaikkialla, mutta onko Kotkassa jotenkin runsaasti?

Ja, kuten arvata saattaa, niin tietenkin juuri ne onnistuvat pamahtamaan paksuiksi, keillä ei missään nimessä ole resursseja olla hyviä äitejä.

Pahin on häiriintynyt tyttö, jonka oma äitikin on selkeästi häiriintynyt. Tämä mummo on ihan työelämässä ja päällisin puolin tavallaan ok, mutta ei toimi normaaliin tapaan (tiedän siis hänet ihan oikeasta elämästä). Tuoreehko äiti on koko murrosikänsä ollut aggressiivinen, päihdehakuinen ja hyvin hankala ylipäätään. Ihan normaali älyltään kai kyllä. En tiedä, vaikka hänellä kaikki kiikastaisi siitä omasta äidistään.

Onneksi tunnen neuvolan väkeä, niin pystun epävirallisesti vinkkaamaan, että ottavat tarkkaan seulaan. Siis varmaan on jo muutenkin, koska ollut päihteiden takia ihan sijoitettunakin.

Ja toinen todella paha tapaus on nuori nainen, jolla päihdekoukkua ja nuori isä vielä pahempi - eivät kai asu yhdessä ja lapsi kaiken järjen mukaan sijoitettu muualle. Tässä tapauksessa sentään mummo on ihan tolkun ihminen ja varmaan tapaa lasta ja luo kiintymyssuhdetta.

[Ja vaikka en tätä kirjoittanut provosointimielellä, niin haluaisin nähdä, kun tämä häiriintynyt mummo tajuaisi, että kirjoitus sivuaa häntä.]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu