Jasminin mainiosta asenteesta kertoo sekin, että vaikka iso osa työssäkäyvistä on hiihtolomalla niin Jasmin haluaa olla töissä. Hän harrastaa liikuntaa sitten vapaa-ajallaan sitäkin enemmän.
Jasmin ei pidä talvilomaa vaan paiskii töitä
ArvostanJasminia
501569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Hän aloitti ihan äskettäin työnteon, joten lomaoikeutta ei ole vielä kertynyt.
Työsopimukseen voi neuvotella työnantajan kanssa maininnan täydestä lomaoikeudesta heti ensimmäisestä työvuodesta lähtien. Näin olen tehnyt jo kahdesti.
Ylityövapaita on jo mutta Jasmin ei silti pidä vapaata.
Sehän se huvittavaa onkin ja hauska seurata kun tämä palstan vakiopöljäke menee joka kerta samaan halpaan. Käyttää koko päivänsä taas näppiksen kimpussa:D Joutaakohan reppana edes toimintapiiriin virkkuuhommiin? :D
hernekeittopurkin lämmitys kesken. ei jouda nyt palstalle. tulee heti kun purkillinen on lämmitetty ja hotkaistu naamariin. Kiirettä pitää suoli24 palstapäivystyksessä.:D
Jasminin asenteesta voisi jokainen työläinen ottaa mallia. Silloin kun firmalla on kiire tehdään töitä lujasti ja pidetään lomat sitten hiljaisempana aikana.
Älkää kiusiko T,Aikuisten mielenterveyspäivystys osoitteessa Yrttipellontie 6, 2. krs, 90230 Oulu, puh. 044 703 5940. Aukioloajat ma–to klo 8–16 ja pe 8–15
Saako pinkin paidan kuten skitsoJasmu jos soittaa Peltolaan?
paremmin vihreä kun olet mies. Paras sinulle pakkopaita:D
pöljäkettä pysty mikään enää auttamaan. Sairauseläkkeellä ja pysyvästi.
Älä nyt, skitsoJasmin sentään meni pakotettuna aktiivimallin järkkäämään toimintapiiriin joten sentäs pienet pointit siitä mustalaiselle!
taas:D Laitettiin sinut käyntiin ja kierrokset on taas kovilla:D Kaikki uppoo ja näppis sauhuaa:D Koska sä reppana oikeasti tajuat, että sua vedätetään?:D
kiiihtyneet nollasta sataan:D Onko otsasuoni jo räjähtämispisteessä:D Sauhuaako näppis:D
että sä itse jankkaat kososista ja törkytissiin hurahtaneesta:D
et taida huomata kun kierrokset on kovilla:D
tossahan se sun tyhmyys näkyy kun et tajua että sua tolloa vedätetään:D
Tolloja jotka eivät itse tajua olevansa tolloja on hauska seurata:D
Onnistuin taas :D
palstareppanalla jo:D Varo ettet kaasuta lepikkoon:D
Huhuu syylä? Miksi et vastaa ja jankuta skitsojankkausta Kososesta taas? Vai pitäisikö jankuttaa miten horoilit ja veit näädän miehen? Missä se näädän ukko muuten on, jättikö seKIN sinut skitsoJasmin?
HEH, HEH tuo vielä ihmettelee miksi sen kommentit poistetaan.
SyyläJaskan kommentit poistetaan koska skitsoilee liian kiihdyksissä taas! On se tyhmä mutta hyvin näyttää hulluutensa taas riekkumalla täällä:D Lisää skitsojaskan jankkausta, on tää hauskaa:D
Huhuu skitsojaska, menitkö nyt hiljaiseksi? Miten vainosi ja mielisairas pakkomielteesi Kososta kohtaan etenee? Jättikö Kosonenkin sinut ja juoksi henki hieverissä vaarallista Jaskaa karkuun?
Liian aikaisin päästivät sinut suljetulta. Toivottavasti kuitenkin pysyt koneen ääressä, kuin että möykkäisit kadulla. Todella järjenköyhää tekstiä suollat.
sekaisin tuo kaveri mutta ei niin sekaisin etteikö jaksa jauhaa paskaa ja haukkua pakkomiellettään jasminia. Hulluuden saa anteeksi mutta ei ilkeyttä.
Sama henkilö suoltaa paskaa, itse itseään kannustaen!
sä halua uskoa että tänne kirjoittaa useampi henkilö. Sehän ei sopisi sinun jassopakkomielle-kuplaasi:D
kirjoita taas yöhön asti ja varjonyrkkeile palstalla kuvitellun jassun kanssa:D Sinua
on hauska seurata. Et ole penaalin terävin kynä:D Hassu hauska setä:D
Mitä se Jasso on täällä taas hulluillut? Eikö patalapun virkkaus ole maistunut.
Jasmin tekee oikeita töitä toisin kuin sinä.
TYÖ on peräkammarin pojille niin vastenmielinen sana, että sekoavat ihan täysin niin kuin tässäkin ketjussa on käynyt.
Jasmin on laittanut kauniita kuvia matkaltaan töihin. Yksi asia ihmetyttää ja se on se, että kuvissa ei näy ainuttakaan autoa tai jalankulkijaa. Vaikka aamulla liikenne on todella vilkasta noilla nurkilla.
Tarkoitan Kirkkokatua ja Linnankatua.
(Lisäksi joka kuvassa aurinko näyttää nousevan samalta tasolta).
Auringonnousut kyseinä työ matka-aamuina.
17.2.2018 aurinko nousi Oulussa klo 08:12 (kuva työmatkareitiltä)
23.2.2018 aurinko nousi Oulussa klo 07:50 -II-
28.2.2018 aurinko nousi Oulussa klo 07:32 -II-
02.3.2018 aurinko nousi Oulussa klo 07:25 -II-
05.3.2018 aurinko noisi Oulussa klo 07:14 -II-
Onko kuvat otettu joka matkalta erikseen vaiko kaikki yhdellä kertaa ja samana aamuna?
Siinäpä Sherlockille mietittävää ensi yöksi, töihinkään kun et tarvitse aamulla herätä.
En ole työtön. Mutta, uskoisin, että kuvien ottaja kertoo kuvien tarinan.
Huh huh, olipa sekavia tekstejä. Piti hypätä yli. Mutta otsikkoon. Kuka saa talvilomaa muutaman viikon työssäolon jälkeen? Ei kukaan.
Mitä se Jassu jollain talvilomalla, kohta on työkokeilu loppu ja ääretön loma edessä. Eipä oo Heikkiselläkää varaa talvilomaan, provikkapalkkainen kun on. Siinähän puurtavat, Jassullakin menee 1/3 palkasta ulosottoon. Kyllä käy KATEEKSI, hahahahaaa!
Samaa mieltä. Ei lomaa tule, jos työt on just aloitettu. Useimmat eivät saa ensimmäisenä kesänä juurikaan edes kesälomaa. Ja miksi Jassu edes haluaisi mitään lomaa, 10 vuotta lomailleena ennen ko. pestiä.
Jep, Jasso kävi "hieman" kuumana tuossa päivällä.
Enpä usko, ett Jassu on tuo kuumakalle noissa viesteissä. Eiköhän joku tai jotkut lämpimikseen heittele täällä läppää vai ovatko ihan tosissaan noin tohkeissaan...
Kyllä se reuhaaja on joko Jasso tai MoppiHoo.
on sinun omassa päässäsi. täytyy ihmisen mielenterveysongelmien lisäksi olla umpityhmä,,jos oikeasti kuvittelee töissä käyvien ihmisten joutavan kirjoittelemaan ala-arvoisella palstalla. luulet itsestäsi liikoja jos kuvittelet olevasi niin kiinnostava ja uskottava juttuinesi että joku vaivautuisi umpihulluihin höpinöihisi vastaamaan.
Umpityhmyydestäsi kertoo myös se että edes huomaa kuinka sinua vedätetään palstalla ja nauretaan kun reppana käy kuumana: D Teet itsestäsi naurunalaisen, mutta se näyttää olevan sinulle ok joten se on ok myös meille:D
Jos olisin yrittäjä palkkaisin Jasminin samantien.
Minä luulen, että Jassu huijaa taas, ei ole missään töissä. Ei kenenkään työpaikka voi pysyä salassa näin kauaa, ei ainakaan Jassun.
Otteesi alkaa herpaantua. Et saa edes Jasminin työpaikkaa selville vaikka kyttäät hänen tekemisiään 24/7.
Teitä on helvetin helppo vetää höplästä.
Huonosti väistetty. Eikö yhtään hävetä, että kyttäät Jasminia vuorokaudet ympäriinsä. Menisit töihin....
Ja taas 24/7!!! Hahahaahahaaa..........
edes rikosilmoitusta tehtyä vaikka suu vaahdossa uhosi:)))
Koska Jaska kirjoittaa hurmioituneen blogin otsikolla Miksi mennä töihin. ? Ja kertoo kuinka töissä saa toteuttaa itseään, siellä on superkivoja tyyppejä ja työmatkat on ihania. Tosin epäilen suuresti Jaskan omaa työntekoa, siksi visusti se on salannut mitä tekee ja missä. Kaikki muut työpaikkansa on kertonut, joten miksi tämä nyt pidetään salassa? Mm. Raision mannekeerauksesta ja Orimattilan keikasta woohotettiin oikein olan takaa kuvien kera.
Turha selittää että pelkää muka ulkopuolisten yhteydenottoja ko firmaan, koska Jaskahan on aina kertonut julkisuuteen rehellisesti ihan kaiken itsestään, joten työnantajalle ei voi paljastua mitään sellaista mitä hän ei Jaskasta jo tietäisi.
Jasso hipsii aamuisin syrjäteitä pitkin vinttikamarille, piileksii siellä iltaan asti ja sitten takaisin Hullunmyllyntulliin. Jos Jamppa vaivautuu hakemaan niin siitä mainitaan erikseen instassa. Päivät kuluvat koodatessa ja makoillessa jouten. Tätä jatketaan vielä jonkun aikaa, sitten "määräaikainen työsuhde" voikin loppua.
Joissaihan se luuraa, mutta ei töissä.
hiipumaan:D Älä nyt vielä luovuta, vastahan tässä päästiin alkuun. ala nyt kiireesti taas tehtailemaan kymmeniä jassoaloituksia päivässä ja vastaile niihin itse:D Reippaasti nyt näppis sauhuamaan, älä ole luuseri:D Näytä meille että näppis sauhuaa ja sinussa on manpoweria :D
Ok. Näin toimitaan.
Olet näköjään oppinut uuden hymiön.