Kiihottava pissaaminen

Kiihottunutoloo

Miksimonet naiset eivät ymmärrä/halua ymmärtää kuin pissaaminen saattaa kiihottaa eräitä. Esimerkiksi tällä filmillä nainen pissaa filmisession lopuksi, noin 33min kohdalla. Kyllä alkaa pikkuveli jökättämään.
https://www.redtube.com/2338610

7

3513

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • likaistapervoilua

      Pissaava nainen saa kullin seisomaan en tiedeä miksi. On myös kiihottavaa katsoa kun nainen pissaa housuun. Alistuvana kai samaistun tuon naisen häpeään mutta toisaalta on myös ihanan tuhmaa ja viimeisenkin säädyllisyyden ylittävää kun ajattelee että laskisi housuunsa dommen edessä. Ensin tulisi pissat ja sitten laksatiivien pakottamana suoli tyhjenisi housuun mikä veisi taatusti viimeisenkin ylpeyden rippeen.

      Mutta mitä naisten pissaamiseen tulee niin filmeillä nuorilla naisilla kusi lentää komeassa kaaressa vahvalla suikulla ilmeisesti merkkinä vahvoista lantionpohjan lihaksista. Osaltaan vaikuttaa varmaan että pillu on synnyttämättömällä timmi. Joillakin vanhemmilla pornotähdillä kusi pärskyy ympäriinsä häpyhuulien välistä niin että kengätkin kastuvat.

    • seksikästäonon

      Minusta tuollaisen nuoren naisen pissasuihku on kiihottava. Varsinkin kun nainen lähettää viekottelevan suukon session jälkeen.

    • Kerran olen kaveria kattonu kyykkypissalla pillu levällään ja sanoin runkkaavani samalla kun katson. Katsoin suihkua ja pillua ja runkkasin .. kunnes katsoin kaveria silmiin samalla kun laukesin. Hymyillen katsoi kun spermat ropisivat ruoholle. Otin pikkuhousut muistoksi.

      • Anonyymi

        Käskin vaimoni juoda enkä antanu pissata sitte mentiin suihkuun ja sanoin että nyt pissaat se pissasi ja mä räpläsin sen värkkiä,sen jälkeen saunan lauteille ja alotin työnnöt kylläpä teki hyvää molemmille ja liukasta oli!


    • Anonyymi

      naisen pissaaminen on todella kiihottavaa, jo pelkkä näkeminen kun nainen pissaa, se kun saa laittaa käden alle kun nainen pissaa tai sitten on ihan parasta kun nainen pissaa mulkun päälle tai naamalle ja suuhun, muutaman naisen kanssa olen saanut kokea nuo jutut mutta lisää haluaisin

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 134
      1682
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      212
      1093
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      169
      773
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      256
      596
    5. 31
      530
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      519
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      514
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      196
      502
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      446
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      433
    Aihe