Voisko kunta ja tanssinharrastajat ajatella sivan kiinteistöä uudeksi tanssipaikaksi.
tanssipaikka
musikki
26701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
liian pieni tontti autoille.
Sikamies tulee taxilla.
eikö siwasta tuu jonkunsortin ruokala ?
HÖPÖ HÖPÖ
Eihän se kunnan tehtäväkenttään kuulu tanssien järjestäminen.
Ainahan ajatella voi.
Kiellän! Kärsämäen velanmaksajana kaikki syntiset tanssit, ei ajatustakaan tanssipaviljonkien rakentamiseen, eikä animaaliin tai miehimyksellisiin iloitteluun, vaan kaikki siemenet on istutettava putki-syötöllä kyntö-vaon pohjalle itämään!
Ennen oli Laestadiulaiset väkiluvun ylläpitäjänä, nyt ovat siirtyneen aidasta matalimmasta yli nautintoon ilman vastuuta, hyvin vakava juttu, joka pitäisi saarnassa muistuttaa.
Ei kuitenkaan niin, kuin #Mikko, että "lammas olisi uhrattava!
Voiko tämä kärsämäki olla näin negatiivinen kylä. Eikö pitäis ajatella positiivisesti kylänkin kannalta. Parkki paikka ei ole liian pieni. Olisi hyvät yhteydetkin.
misä pontossa olt varttunut, kun et "Kärämäkistä sielua tunne, kaikki kehitys tyssää Kärämäkiseen kateuteen, ÄÄRIMMÄISEEN kateuteen, vaikka olisi vahingoksi itselleen, niin vastustaa ja käräjille, vaikka itse itsensä haastaen!
Kärämäkisen aivan suotta kärämäelle ehottaa yhtään mitään, kärämäkisen ehotus ei ole kärämäkisen "enemmistölle tarpeeksi #arvokas, kärämäkiselle aloitteen on tultava arvostetulta hklöltä, mieluimmin Presidentin siivoojalta, kärämäessä on siivoojat arvostettu hoitajien yläpuolelle ja voi ollakkin jos hoitaja on "mitoitettu siivooja-harjoitteliaksi, eikä siten täytä #hoitajamitoitusta on vaje korvattava pätevöityneellä siivoojilla,. Em ammattikuntaa mitenkään vähättelemättä!
..että, tansipaikan ehottajalle ehotan käymään tansseiss, no ei ainaskaan 100km lähempänä kärämäkeä, koska sisäsiittoisuuden jatkumoon olisi aika rakentaa hengellinen, geenistöllinen ja surkastuneen otsa-aivolohkon periytymän este!
mänikö tämä myös #tiuskijalle #jakeluun?
Tanssipaikan nimeksi voisi tulla vaikka, Karjuhovi.
Siwan tönö passovaa parhaitten sirkkojen kasvattamoksi!
Tanssit o homojen hommoo.
Sopii Sikajarkolle.
Jarkko ja karju jo harjoittelevat valssia..
Voisko joku isokaluinen tulla valssia harjottelemaan. Ei taida olla paikkakunnalla yhtään?
Kehitä asuinympäristöä, älä tuhoa.
Sitähän voi ajatella, mitä haluaa.
Voisiko joku tiukka römpsänem tulla valssia harjoittelemaan. Ei taida paikkakunnalta löytyä yhtään.
Ei tääl kaikki osaa tanssia,takaperin meno on ruman näköistä,sit käännytään,ko seinä koskee takapuoleen.Ei siin tytön ole hauska olla. Ain sama meno,olkoon tango,valssi tai mik tahansa.Tai sit mennään,tyttöä työnnetään eteenpäin,kamalaa katsottavaa,no ohan se liikuntaa.
turha riekkuminen o syntiä senkin enerkian vois työn tekkoon käyttää.
eräs eukko oel valittanut naapurilleen et meijän ukko ei jaksa sextata, noapur oel lohtutellut vaan tuuppa meille
vieläkö kärsämäessä on se iso lompsanen toimittaja sitä oli jo mukava lykkiä.
Taitaa olla se mies jo naapurikunnassa.