Aiheet ja keskustelut.

Ruuneman

Palstalaiset avaavat keskusteluja eri aiheista .Keskusteluja ei kuitenkaan synny kun palstalaiset ryhtyvät "keskustelemaan" toistensa osaamattomuudesta ja kelvottomuudesta.

Itsekin syyllistyn kritiikkiin perusteluineen. Rekisteröityminen, jopa kuvallisen, pitäisi suojella palstalaisia oman palstahillintäni kautta.

9

267

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rauhallinenmietiskelijä

      Ikääntynyt ihminen muuttuu! Lasten perheet elävät tahoillaan muistavat harvoin vanhempiaan, ja ikääntyessään monikin tulee kärttyisäksi?
      Kun ei mene oman mielen mukaan niin ollaan reilusti erimieltä ja tekstin kirjoittaminen ei suju, ei.
      Ja kaikki syy on vain alottajan ajatuksessa jonka hän on saanut esille omine mielipiteineen, katsotaan että eihän se noin ole ja annetaan katkerimman mukaan tietää kuin ,sen pitäis olla?
      Keskustelutaidon puutetta se on, alottaja ole huoleti ei ne sinua unohda!
      Kynasi on terässä ja pääkin toimii, saat aikaan hyviä(kin) alotuksia ja jatka samaan malliin tämä vanhuus koettelee meitä milloin mitenkin,
      Olen laiska kirjoittelemaan varsinkin jos ketjussa alkaa olla vain niitä hyviä arvostelijoita, pelkään että minäkin saan kuulla kunniani ja sehän on kuin uppoaisi avantoon, satuttaa se!
      Ne jotka parhaiten osaa tuoda katkeruutensa toisten mielipiteistä, viottavat omaakin sisintään!
      Siis ...ollako vai eikö olla?

      Ollaan vaan kuin mitään ei olisi koskaan oltu ! Jatkamalla kanssakäymistä kirjoituksin pysymme edes lukutaitoisina ja istumalihakset auttaa osaltaan!
      Poistutaan koneen äärestä vain tärkeimmille asioille!
      Näin tämä päivä on taas kohdaltani polkastu käymään!

      Miten sen aloittaa joku toinen?

    • platoninen

      Tuo oma palstahillintä jonka mainitset viimeisenä, onkin meillä tarpeen, jos pelkkä kiukustuminen sais ylivallan.

      Oliskohan hyvä kenen tahansa tutustua Platonin luolavertaukseen, noin 300 vuotta eaa.
      Pieni osa astui ulos luolasta, ja sokaistuksen hävittyä, näki ympäröivän auringonvalon. Luolassa olevat taas tulkitsivat yhä tulenkajon luomia varjoja seinämällä.
      Kun varjoille annetaan nimetkin, muodostuu todellisuuden käsityskin pakosti näistä puitteista.
      Ihmiset elää kaikkialla maailmassa, sillä tasolla mihin ovat pyrkineet, tai mihin on ollut edellytyksiä.

      Ajatuksen maailma, saattaa olla puhdas kaikesta pahasta (kuin taivas), mutta abstraktina oliona,
      muu oleminen silti kehittyvää, ikävine riitaisuuksineenkin melko mehevää ja monimuotoista.

    • taaskotätä

      Ruune sinun yleisin aloituksesi on juuri toisten moittiminen osaamattomiksi. Siinä ei kuvallinenkaan nikki auta yhtään. Sitäpaitsi haukkumis ja arvailuketjut ne vasta keskustelua synnyttääkin, piiiiitkiä ketjuja. Olet kirjoittanut monasti että itsestään kertominen EI ole keskustelua. Mutta tämä toisten mollausko on ?

      • yksnm

        Tuntuu niin tutulta pilmarilaisten provosoitumisteksteiltä nuo kaksi tuossa ylempänä. Mitä sanoo äitiopettivalehtelemaan-nikki


    • kevätiltana

      Muutaman kirjoitetun tekstin luettuani siltä täältä???
      Jokainen on omaa luokkaansa, kukaan ei ole toisten kirjoituksiin tyytyväinen, no en sitten minäkään!
      Perseestä kaikki ?=)(:_ olkaa hyvär!

    • pannukakkunenkin

      Pelkkää luuloa ja lätinää!
      Ei täällä viihdy erkkikään joku yrittää vielä asiaakin vaan sekin saa yllättäen maininnan jonkun toisen kirjoittamaksi.

      Eikö voisi jotain yrittää kuin pelkästään arvostelua, koska sekään ei näytä sujuvan vaihtakaa kokonaan aihetta, ei ketjun nimi siihen voi olla esteenä, nimittelyt ja herjaus näyttää joiden mielestä olevan vain ja ainaostaan keskusteluauheita???

      Liian yksitoikkoista ja kalkkeutunutta!

      • sitäse

        Samaa havainnut.
        Täällä tuntuu paras akti saavutettavan kun haukkuu muut kirjoittajat.
        Herjataan asiattomasti, ei tietoakaan kirjoittajasta, kunhan saa nimitellä.
        Ei hyvältä vaikuta aiheet, muutosta ei tulossa tällä vauhdilla


    • kyssäri

      nO, No!!
      Jos alottajaa moititaan samoista aiheista ei voi olla lukijakaan huomaamatta että varmaan samat naamat kyttää jatkuvasti Ruunemannin aloituksia, pääsevät taas moittimaan, huomaamatta mitä itse tekevät?
      Moititaan Ruunemannia samoista aiheista, ja perässä kulkijat raakkuvat samaa kertosäettä, kumpi on parempi aloittaja vai valittajat, no ne valittajat.-. omasta mielestään, eikö niin?
      Eivät osaa tehdä omaa aloitusta mutta vastauksetkin aina marinaa,
      Onpa hauskaa ikäihmiset keskustelevat!

    • hy.hy

      Keskustelussa täytyy olla suora aihe mistä puhutaan joista kaikki kirjoittavat, sivuteit usein ja siitä lisää, olen itse samanlainen nolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 126
      1563
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1006
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      639
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      231
      531
    5. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      499
    6. 31
      490
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      444
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      183
      444
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      426
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      393
    Aihe