ihastumiseni kaikota. En tiedä välitänkö enää nähdä.
Alkoi_kummasti
pussientyhjennysviikko
7331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tosi hyvä lukea kun sun kassit on rutikuivat
Luulen että meidän molempien ihastus on kaikkoamassa. Vähenee kunnes lopulta häviää kokonaan. Hyvä niin. Se on järkiratkaisu enkä usko että kumpikaan jää kaihoamaan. Olemme kuitenkin ystäviä eikä sittenkään niin kovin paljon tekemisissä. Tällä asialla on ollut tarkoituksensa. Jotenkin meidän kuului kohdata ja kulkea matkaa yhdessä mutta ei muuta.
Mä en ole aloittaja, mutta kuten kaikki tiedämme, ihmiset ovat erilaisia. Ihmiset ovat erilaisia myös siinä, miten syvälle ja miten lujasti se rakkaus juurtuu. Myös siinä, miten nopeasti se lakaistuu.
Tiedän lapsuudestani miesparan, joka möhlittyään menetti nuoruudenrakkautensa, eikä ikinä päässyt siitä yli. Katui sitä koko ikänsä, ja katuu edelleen vanhana miehenäkin, eikä komeudestaan huolimatta löytänyt enää uutta naista.
Minä luulen, vaikka tiedän sinun hyvinkin päässeen minusta yli yrittämättäkin, että sinä olit minun elämäni nainen, ja vaikka minulla ei ole mitään katumusta, harmittelen lopun ikääni, etten tehnyt jotain jotenkin toisin, että olisin voinut pitää sinut edes hetken kauemmin. Ehkä jopa saanut sinut rakastumaan.
Mä en ikinä oo ymmärtänyt ihmisiä, jotka ei yritä selvittää möhlimisiään. Vaikka mitään ei tulisi niin eikö toisen ihmisen tunteista ja hänen ajatuksistaan ja selviämisestään voi välittää edes sen vertaa. Ja vielä enemmän ihmettelen, jos onkin suurempia tunteita, miksi ei halua yrittää selvittää. Ihmiset möhlii, ihmiset tekee virheitä ja häpeää niitä, joillakin ihmisillä henkinen kehitys näyttää vaan niin pieneltä, että omia häpeän tunteitakaan ei voi sietää. Joillekin toki ihmiset on kertakäyttökamaa, joillakin tunteet on syvempiä, sekin on totta.
Tämä ei ole aivan ainutlaatuinen tarina:
Tarinamme katuva mies ei ollut henkisesti epäkypsä, kunhan viihtyi nuoremmuuttaan baareissa vähän liian usein. Nykyäänkään hän ei ole epäkypsä tietenkään senkään vertaa, vielä vähemmän alkoholisti.
Ei ollut yrittämisenpuutetta, mutta minkäs teet, kun nainen on päättänyt jo toisin.
Nainen jätti ja otti vastuuntuntoisemmalta vaikuttavan, paremmin koulutetun miehen, ja perusti perheen.
Tarinan tekee ironiseksi se, että naisen elämänkumppani on nykyään alkoholisti, eikä kukaan elänyt elämästään kovin pitkää aikaa onnellisena.
Enkä siis millään tavalla ota kantaa siihen, kuka teki oikein. Tämä nainen on itseasiassa minulle sukua ja rakas ihminen, enkä näe hänen tehneen väärin, kukaan ei näe tulevaisuuteen. Näin jälkikäteen on helppo nähdä tarinalla monta mahdollista vaihtoehtoista loppua, jos olisi annettu vielä yksi mahdollisuus.
Tunteet tulee ja menee, ja siinä samalla suhteet, ellei muuta henkistä yhteyttä ole muodostunut tai löydettävissä. Ihastuksesta voi olla hyvä aloittaa muttei sille voi rakentaa.
Tai siis minun ihastukseni. Sinähän et ole ollut ihastunut minuun koska olet tiennyt koko ajan missä mennään. En tunne sinua kohtaan yhtään mitään niin sanoit yhdessä viestissä. Meidän välissämme on pientä välittämistä mutta sekään ei voi olla kovin syvää koska emme toisiamme yhtään tunne.