Jokisimpukka, lääkäri

KillaDoc

Voi taivas. Isäni on jokisimpukassa odottaa pääsyä tyksiin syöpähoitoihin. Olisi päässyt huomenna, mutta jokisimpukan lääkäri peruutti hänen aikansa tyksiin hoitoihin, koska potilaalla on vaihtelevaa kuumetta, eli välillä voi olla hieman kuumetta ja taas hetken päästä ei ole. Mutta aivoton idioottikin tajuaa, että kuumeen nousu ja lasku johtuu perus-sairaudesta eikä influenssasta, jota tämä aivoton, Minna lääkäri epäili. Tässä nyt saadaan taas viikko odotelle, että pääsee isä hoitoon. Ei jää asia tähän.

11

2934

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osaselvää

      Syöpähoitoihin ei lähdetä kuumeisena.

      • KillaDoc

        Siis kyse oli tulosten kuuleminen ja hoitosuunnitelma, eikä hoitoihin meneminen, ilmaisin asian väärin. Jokisimpukan lääkäri olisi saanut tulokset turusta ja voinut jakaa ne jokisimpukassa potilaalle, mutta tämä idiootti lääkäri ei suostunut siihen vaan piti lähteä raahaamaan puolikuollutta ihmistä turkuun kuulemaan tulikset. Päivänä jona hän sitten sinne pääsi lähtemään hänellä oli myös kuumetta. Potilas kielsi omaisia pyytämästä kuumeeseen lääkettä, koska pelkäsi että turkuun meno peruuntuisi taas.

        Turusta tuli 1kk elinaikaa ja samana iltana omaiset ajettiiin jokisimpukasta ulos klo 21:00, koska hiljaisuus alkoi..

        Kysyin, että mitä tämä touhu oikein on? Hoitaja: yksi omainen voi jäädä yöksi, mutta joutuu nukkumaan käytävällä olevalla nojatuolilla(johon yksi asukas kusi tunti tätä ennen) Ekana päivänä kun isäni sinne meni sanottiin, että tuodaan sijaisvuode omaiselle... nopeasti muuttuu mielipiteet jokisimpukassa.. vaikuttaa vankilalta enemmän kuin palvelukeskukselta.

      • totuus.kunniaan
        KillaDoc kirjoitti:

        Se on sitä kapitalismia jota yksityiset terveysasemat harjoittaa , tehdään vain se mistä saadaan maksu kunnalta , ei mitään ylimääräistä.

      • KillaDoc
        totuus.kunniaan kirjoitti:

        Se on sitä kapitalismia jota yksityiset terveysasemat harjoittaa , tehdään vain se mistä saadaan maksu kunnalta , ei mitään ylimääräistä.

        Näköjään on, ja todella surullista..

      • Kuntaa
        totuus.kunniaan kirjoitti:

        Se on sitä kapitalismia jota yksityiset terveysasemat harjoittaa , tehdään vain se mistä saadaan maksu kunnalta , ei mitään ylimääräistä.

        Kapitalismia? Yksityiset? Vuodeosastoa pyörittää Eurajoen kunta.....

    • pettynytk

      Muutenkin toi touhu mennyt ihmeelliseksi. Attendo on yksityinen veroparatiisiyhtiö. Maksaa paljon huonompaa palkkaa työntekijöilleen kuin kunta. Ei välitä yhtään tavallisista ihmisistä Esim, jos joku käy labroissa ja jotkut arvot pielessä, niin itse pitää hoitaa esim. puolen vuoden kuluttua, että saa uuden ajan ja katsotaan, miten arvot ovat eli ovatko tietyt arvot korjaantuneet elämäntapamuutoksilla. Itse eivät perään soittele ja tiedustele, vaikka heidän kuuluisi.

    • idiootti

      Vähn "haiskahtaa" yliammutulta jutulta. Jos isälläsi olisi oikeasti vain 1 kk elinaikaa, et kirjoittelisi täällä. Ratsastat toisen sairaudella? Toisekseen, kirjoitat nimimerkillä, mutta kutsut lääkäriä nimellä. Oot kyllä tosi nolo!!

    • idioooiill

      Ite olet idiooooll!

    • kaikkeasitäkuulee

      Samaa pohdin minäkin ettei juttu taida olla ihan noin mustavalkoinen..KillaDoc:. öö, Jokisimpukan lääkäri esti pääsyn Tyksiin, seuraavassa tekstissä isä piti väkisin raahata Tyksiin. Siis kumpaa se lääkäri nyt teki: esti vai pakotti? Kai olet pyytänyt tyksistä tekstit, siellä on varmasti maininta että Jokisimpukan lääkärin vuoksi isäsi ei voinut enää saada hoitoa.

    • Anonyymi

      Ootte kyllä niin sairaita, pimeitä ja pöpipäitä👏😂🖕

    • Anonyymi

      Venäjällä olisi asiat kuule paljon pahemmin. Siellä ei vanhuksia kunnioiteta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      231
      4148
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2614
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      114
      1394
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1075
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      926
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe