Berliinin muuri, myytti ja totuus

Tiina34

Berliinin muuria, joka erotti Itä-Berliinin ja Länsi-Berliinin, on pitkään käytetty todisteena Neuvosto-”totalitarismista” länsimaisten kapitalistien puheissa. Kuitenkin niiden 28 vuoden aikana jolloin muuri oli olemassa, 136 ihmistä kuoli yrittäessään ylittää sitä, kun taas pelkästään vuonna 2006 raportoitiin 432 maahanmuuttajan kuolemasta Yhdysvaltojen-Meksikon rajalla, sisältäen 205 yksistään Arizonassa.

Tarkoituksena ei ole vähätellä kuolemia Berliinin muurilla, mutta tämä länsimaisten akateemikoiden erityinen todiste neuvostolaisesta brutaalisuudesta tappoi 28 vuodessa vähemmän kuin kolmanneksen siitä määrästä ihmisiä jotka tapettiin USA-Meksiko-rajalla vain yhdessä vuodessa! Ja sen sijaan että amerikkalaiset kapitalistit olisivat raivoissaan tästä, he tahtovat militarisoida rajaa entisestä enemmän! Suuttumus Berliinin muurista ei ole koskaan ollut humanitaarista, vaan siinä on ollut aina kyse antikommunismista.

Mutta miksi itäsaksalaiset rakensivat Berliinin muurin 1961? Ensimmäinen syy oli taloudellinen. Länsi-Saksan kapitalistit päättivät olla rakentamatta omaa koulutusjärjestelmää ja ryhtyivät palkkaamaan Itä-Saksassa koulutettuja teknisten alojen työläisiä. Tarjoamalla parempia palkkoja he loivat aivovuodon Itä-Berliinistä, josta 60,000 taitavaa teknikkoa matkusti päivittäin Länsi-Berliiniin töihin (pitää huomata että itäsaksalaisten teknikkotyöläisten palkat Länsi-Saksassa olivat korkeammat suurimmaksi osaksi siksi koska he jatkoivat elämistä DDR:n edullisissa asunnoissa, käyttivät DDR:n ilmaista terveydenhuoltoa, ostivat DDR:n edullisia hyödykkeitä, jne., mutta samalla olivat työskentelemättä DDR:n järjestelmälle).

Eräs ongelma oli, että länsisaksalaiset ottivat tavakseen käydä Itä-Berliinissä hankkimassa edullisia valtiontuotteita, erityisesti ylivoimaisia itäsaksalaisia kameroita, ja sitten palasivat Länsi-Saksaan myymään ne äärimmäisellä voitolla.

Toinen ja suurin syy muurin rakentamiselle oli pyrkimys tehdä länsisaksalaisten terroristien ja vakoojien, joita Itään suorastaan tulvi Lännestä, pääsy vaikeammaksi. Länsimaiset historiankirjoittajat ovat kutsuneet DDR:n antamaa nimeä muurille, ”Antifasistinen suojamuuri”, pelkäksi propagandatempuksi, mutta länsi-terrorismin historia Itä-Saksassa kertoo jotain muuta.

Historioitsija William Blum kuvailee miten vuosien 1948-1961 välisenä aikana lännen terroristit käyttivät räjähteitä, tuhopolttoja, oikosulkuja ja muita keinoja vahingoittaakseen voimalaitoksia, telakoita, kanaaleja, satamia, julkisia rakennuksia, bensa-asemia, julkista liikennettä, siltoja, jne; ne syöksivät junia raiteiltaan, vahingoittaen työläisiä vakavasti; käyttivät happoja vahingoittaakseen elintärkeitä tehdaslaitteita; laittoivat hiekkaa turbiiniin tehtaassa aiheuttaen sen pysähtymisen; sytyttivät laattatehtaan tuleen; tappoivat osuuskunnan tilalla 7000 lehmää myrkyttämällä; lisäsivät saippuaa maitojauheeseen joka oli tarkoitettu itäsaksalaisille koululaisille; pitivät pidätettäessä hallussaan suuria määriä kantaridiini-myrkkyä jota oli tarkoitus käyttää myrkytettyjen savukkeiden valmistamiseksi; suorittivat hyökkäyksiä Itä-Berliinissä Maailman nuorisofoorumin osallistujia vastaan räjähteillä, palopommeilla, renkaidenpuhkomisvälineillä; ja paljon muuta.

6

906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oleg.kuzesa

      Juu, ja muutamiin kaivoihin kustiin, ja kerrostalojen ala-auloissa olevien nimitaulujen nimet sotkettiin niin että postin kulku tyrehtyi pitkiksi ajoiksi. Onneks sieltä ei kerenny kaikki ryssät lähtee kotio, vaan pystyivät ojentamaan auttavan käden tämän agenttien ja tihutyäläisten tulvan patoamiseksi.

    • ottiatuotamiinus4

      Onko tuollaista muuria edes koskaan ollutkaan? Olen monesti käynyt Berliinissä ja aina esittävät sitä parin metrin pituista graffiteilla väritettyä "muuriaan", vaikka jo 60-luvulla tehtiin avaruuslentoja kuuhun.

    • Tiltut

      Juupa juu....ja vuonna 1990 marssivat kymmenettuhannet sorretut länsi-saksalaiset vaatimaan pääsyä vapauteen ja Länsi-Saksan yhdistämistä ihannevaltioon nimeltä DDR.

    • reckenoh

      Kyllähän siinä meni DDR:n talous kuralle, kun kaksi ja puolimiljoonaa länsiberliiniläistä kävi joka päivä ostamassa kameran ja löivät sillä rahoiksi; tai sitten aloittaja onreckenoh todella paatunut stalinisti tai joutunut sellaisen höynäyttämäksi

    • Pakovaimikä

      Muurilla ja muurilla on hieman eri käyttötarkoitus.
      Väki halusi paeta DDRstä ja sitä estämään DDR teki muurin.
      Väki haluaa muuttaa USAan ja USA ei halua, joten halutaan muuri.

    • lue.laajemmin

      Aloittajasta en tiedä, mutta itselläni tuli tippa linssiin, kun erään kerran Berliinissä ollessani tutkin muurin raunioilla muistoplakaatteja ihmisistä, jotka oli ammuttu loikkareina siihen muurille.. Eräskin 19-vuotias menetti henkensä vain muutama päivän ennen muurin murtumista..jäi mieleen.

      Meksikosta saapuvien laittomien siirtolaisten kuolemien vertaaminen Europan kahtiajaon kuolonuhreihin on monellakin tapaa turhaa. Asioissa on mukana niin monta erilaista muuttujaa, eikä vähimpänä kulttuuriset erot. Sekä USA vs Meksiko, mutta myös eurooppalaiset kansat vs latinot.. Olisi paljon muutakin, mikä tilanteeseen vaikuttaa (vaikkapa nyt se, että Berliinin muurille tapetut ei ole yksi yhteen rautaesiripun vuoksi kuolleiden todellisen kokonaismäärän kanssa).

      Sen sijaan aloittaja voisi vertailla huvikseen, kuinka paljon ihmisiä laittomasti Meksikosta saapuneet ihmiset tappavat Amerikassa asustellessaan, suhteessa tuohon rajarähinöissä kuolleiden lukuun!

      Saattaisit yllättyä! Luku on nimittäin niin suuri, että itseäni ei ihmetytä yhtään, ettei edes USA.ssa laillisesti elävät meksikolaiset halua USA:han laittomia siirtolaisia. Lailliset meksikolaissiirtolaiset haluavat muurin, mutta täällä uutisoidaan yksittäistapauksista jotka muuria vastustavat. Toki Amerikassakin moni Ison Median Edustaja näin tekee..Mutta totuus on toinen.

      Tutki huviksesi myös, kuinka Kalifornian osavaltio suorastaan suojelee laittomasti maassa olevia rikollisia ja tappajia. Löydät helpoilla hauilla ihan kuvottavia juttuja, oikein oikeudenkäytön irvikuvia... Tästä asiasta muuten on tulossa harvinaislaatuinen oikeudenkäyntikin, Liittovatio nimittäin on valmistellut jo jonkin aikaa syytettä Kalifornian osavaltiota vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      273
      3401
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      103
      1703
    3. 68
      1269
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      200
      1130
    5. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1087
    6. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      58
      1051
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      51
      1010
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      981
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      837
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      16
      823
    Aihe