Johanna Tukiainen sai lähdön Helsingistä 8.3.2018!

Syntymäsynkkä

Nyt se on vihdoin tapahtunut. Voi tätä ilon päivää! Skumppaa kylmää.

Kaksi poliisiautoa ja yksi muuttopakettiauto tulivat Tukiaisen Albertinkadun asunnolle tänään. Muuttoauto pakattiin täyteen, ja poliisit varmistivat tapahtumaa. Kello 14 Tukiainen ja Mörkötuijottaja, joka oli pakkaamisen apupoikana, astuivat muuttoauton kyytiin ja lähtivät kohti (toistaiseksi) tuntematonta päämäärää.

226

14090

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hapsistakeikkaa

      Oli siis ajolähtö. Sopivasti naisten päivänä. Nyt pesetän autoni.

      • Ajasta-aikaan

        * Tunkki ja Mika ovat tavanneet vuonna 2000. Alberttila oli Mikan omistama.
        * Tunkki alkoi rillutella Udiin maksullisena seuralaisena vuonna 2005.
        * Tunkki ja Kanerva vuonna 2008 (tasan kymmenen vuotta tuosta siis).

        * Tunkki ajettiin pois Jollaksesta vuonna 2013; poliisit virka-apuna siinäkin.
        * Tunkki joutui mielisairaalaan Miamissa vuonna 2015.
        * Tunkki lähti Helsingistä vuonna 2018.

      • Tämmöttistä
        Ajasta-aikaan kirjoitti:

        Suuret päivämäärät: 4.4.2008 ja 9.9.2013 ja 8.3.2018.

      • Sattuu.ja.tapahtuu
        Ajasta-aikaan kirjoitti:

        * Tunkki ja Mika ovat tavanneet vuonna 2000. Alberttila oli Mikan omistama.
        * Tunkki alkoi rillutella Udiin maksullisena seuralaisena vuonna 2005.
        * Tunkki ja Kanerva vuonna 2008 (tasan kymmenen vuotta tuosta siis).

        * Tunkki ajettiin pois Jollaksesta vuonna 2013; poliisit virka-apuna siinäkin.
        * Tunkki joutui mielisairaalaan Miamissa vuonna 2015.
        * Tunkki lähti Helsingistä vuonna 2018.

        Juuri noin; Kanerva-case oli keväällä 2008 ja exän, Mika Kehän puukottaminen syksyllä 2009.

    • Muuttomiäs

      Kivoja poliiseja kun auttoivat rouvaa muutossa

      • Häätöbarbie

        Lokki has left the Alberttila-building!

      • Huuhkaja. ja pyydän anteeksi loukkausta huuhkajilta jo valmiiksi.

    • Päätäi

      Saikohan muuttomiÄhet vielä viimeisen privaattishoen?

      • TaistoJumula

        Tiedä vaikka olis muutomiehet päässeet mättähälle.

      • Antsuleena
        TaistoJumula kirjoitti:

        Tiedä vaikka olis muutomiehet päässeet mättähälle.

        Hyvinhän siinä sitten kävi!

    • Verojasyön

      Poliisit muuton turvana? Voi verorahat...

      • Poliisi-varmisti

        No mutta kun se on sellainen venkula. Sitäpä ei olisi saatu sieltä lähtemään ajoissa muuten.

      • mammalla.meno.päällä

        Nyt Johannan kannattaisi heittää menemään kaikki kertynyt rihkama ja krääsä, sekä lumput.
        Jonkun tiedon mukaan on uusi asunto jo löytynyt. Sinne siis mahdollisimman vähän tavaraa. Ehkä uusi, siistimpi sänky.
        Väljemmäissä tiloissa on helpompi myös pitää asuntoa siistinä, varsinkin jos on uustuotanto asunto, jo valmiiksi siisti.
        Osoitetta ei kannata ilmoitella somessa.
        Onko mamma taas ulkomaille lähdössä ja pappa jätetty Johannan hoiviin tilanteessa, jossa tyttären pitäisi järjestää kiireellisiä asunto asioitaan? Vähän ihmetyttää.

      • Heittää menemään lumput!? Joutuis heittään ittensäkkin.

    • Oioijoooo

      Missä kuvat? Haloo, seiskan paparazzikyylät!!!

      • Poliispartiopäivystys

        Ketkä saivat Tukiaisen naapurikseen? :) Voi elämä, mihtä nyt alkaa tapahtua.

      • Tinka.ta.daa
        Poliispartiopäivystys kirjoitti:

        Ketkä saivat Tukiaisen naapurikseen? :) Voi elämä, mihtä nyt alkaa tapahtua.

        Niin, missä glamourinen huominen koittaa? Internetsiassa värähtelevän reaaliaikaisen tiedon mukaan muuttoauto oli ainakin yhden tunnin liikkeessä, eli palttiarallaa 50-60 kilometrin matkan.

      • Psyko-Barbie
        Tinka.ta.daa kirjoitti:

        Niin, missä glamourinen huominen koittaa? Internetsiassa värähtelevän reaaliaikaisen tiedon mukaan muuttoauto oli ainakin yhden tunnin liikkeessä, eli palttiarallaa 50-60 kilometrin matkan.

        Tukiainen on Kävelevä katastrofi, joka kulkee kylvämässä vain pahuutta ympärilleen.

    • Tervemenoa-juu

      Muistamme Helsingissä ikuisesti hänen hyväsydämisyytensä, herttaisuutensa ja ystävällisyytensä kaikkia kadunkulkijoita ja muita kaupunkilaisia kohtaan.

      • Raivo-Tuksu

        Odotetaan rauhassa Tuksun humaltumista tänään uudessa osoitteessaan niin saadaan säpinää. :D :D :D Naapurit ja vähän kaukaisemmatkin vastaantulijat saavat tuntea hänen hyväsydämisyytensä...

      • Tanniinivalas
        Raivo-Tuksu kirjoitti:

        Odotetaan rauhassa Tuksun humaltumista tänään uudessa osoitteessaan niin saadaan säpinää. :D :D :D Naapurit ja vähän kaukaisemmatkin vastaantulijat saavat tuntea hänen hyväsydämisyytensä...

        Tässä tarvitse muuta tehdä kuin ottaa rennosti ja nauttia muuttoshowsta...
        Seitinohuita siemauksia punaviiniä ja letkeää taustamusaa.

    • Jakomäki

      Tai Vantaa kutsuu

      • Vanda-listi

        Korso, Koivukylä tai Hakunila. Siinä Tuksun mahikset.

      • Korpula

        Tottakai kans.väl.tähtönen viihtyisi paremmin Espoossa, Suvela varmasti ottaa tanssitaiteilijattaren vastaan ilomielin.

    • Tipi-Illuminaatti

      Tarkoittaako tämä nyt sitä, että eletään lopunaikoja?

    • Fisustaja53

      Ylläpidolle. Miksi annatte s-marketin nimissä tapahtuvaa huijausilmoituksia olla sivuillanne ??????

      • eivastaapalstalla

        Ylläpidolle voit laittaa kyselysi ilmianna linkin kautta.

    • Nyt-on-rukoiltava

      LuottoEksyttäjä raportoi hymy-näätien palstalla juuri, että Tunkki on muuttanut Loviisaan osoitteseen Sateenkaari 1 (siis taloon, jossa Veijo Hapsukainen ennen asui). Talossa on asunut aiemmin (ja saattaa asua vieläkin) Emelie Andersson eli ns. Marenkitäti.

      Herra armahda Loviisan kansaa.

      • Elämää-Loviisassa

        Johanna on siis irtautunut Helsingistä ja mennyt Emelie Anderssonin huusholliin.
        Emelie on entinen juoppo ja Julian ystävä (oli mm. Julian hautajaisissa).

      • Loviisan-Pamela
        Elämää-Loviisassa kirjoitti:

        Johanna on siis irtautunut Helsingistä ja mennyt Emelie Anderssonin huusholliin.
        Emelie on entinen juoppo ja Julian ystävä (oli mm. Julian hautajaisissa).

        Tukiainen raportoi 30.6.2014: ”Minä ja ihana nainen joka oli myös Julian ystävä, hän lopetti vuosikausia sitten sekä alkoholin että tupakanpolton ja auttaa minua.” http://aijaa.com/33k1f6

      • Henkka.D
        Loviisan-Pamela kirjoitti:

        Tukiainen raportoi 30.6.2014: ”Minä ja ihana nainen joka oli myös Julian ystävä, hän lopetti vuosikausia sitten sekä alkoholin että tupakanpolton ja auttaa minua.” http://aijaa.com/33k1f6

        Kaksi pirun rumaa muijaa.

      • Lyllerötiinu

        Julle oli muutamia kuukausia ennen kuolemaansa Emeliellä "hoidossa", ja Jullen pönttö sekosi entisestään. Nyt on alkamassa jatkokertomus, Tukiaisen perheen esikoinen pääroolissa, eikä ennuste näytä lupaavalta. Toisaalta, onhan se kiva, jos joku muutaman viikon muonittaa, majoittaa ja pesee pyykit. Lallin talon arvo tuossa tietty laskee, sitä ei voi Emeliekään estää.

      • hyhhyh
        Henkka.D kirjoitti:

        Kaksi pirun rumaa muijaa.

        On kyllä. Kaksi sekakäyttäjän näköistä kassialmaa siinä.

      • EmelieElimellä

        Emelie on kyllä syntisen ihana nainen.

    • ThorLoviisa

      Voi voi on pitkä matka keskustaan, no onneksi on sidukka kauppa vieressä.

      • Degerbynkatu

        Näin on sidukat! Mutta mitä järkeä on ollut antaa Tuksulle porttikiellot Loviisan ravintoloihin ja näin estää hänen pääsynsä juottoloihin? Siitähän sitä naurut saataisiin, kun ämmä kittaisi viinaa kaksin käsin asuntonsa ulkopuolella! :D Nyt se jää asuntoonsa, ja juominen menee ikään kuin hukkaan; ei lööppejä, ei pahoinpitelyjä, ei virkamiehen väkivaltaista vastustamista. Korkeintaan asunto palaa tunnelmallisten kynttilöiden ansiosta; boring.

      • Riivattu-Sielu
        Degerbynkatu kirjoitti:

        Joko te uskotte, että Johanna Tukiaisessa asuu RIIVAAJA!!!!

      • Glamourin-sykli
        Riivattu-Sielu kirjoitti:

        Joko te uskotte, että Johanna Tukiaisessa asuu RIIVAAJA!!!!

        Veikkauksia kehiin siitä, milloin Tuksun asumiset Loviisassa tulevat päätökseen?

        Arvelen, että kesä menisi idyllisessä Loviisassa, mutta jo syksyllä 2018 Sotanorsu puksuttaa muualle.

      • Jumalan-Morsian
        Glamourin-sykli kirjoitti:

        Veikkauksia kehiin siitä, milloin Tuksun asumiset Loviisassa tulevat päätökseen?

        Arvelen, että kesä menisi idyllisessä Loviisassa, mutta jo syksyllä 2018 Sotanorsu puksuttaa muualle.

        Tunkki EI PÄRJÄÄ tuollaisessa pikkukaupungissa, jonka hän on aikaisemmin jo monta kertaa haukkunut "sisäsiittoiseksi mielisairaiden tuppukyläksi", mutta minkäs teet, kun hänellä ei ole rahaa muuhunkaan, ja lähtö Albertilta tuli. Helsinki voitti, Loviisa sai törkymöykyn.

      • Hedelmäveitsen-välke
        Glamourin-sykli kirjoitti:

        Veikkauksia kehiin siitä, milloin Tuksun asumiset Loviisassa tulevat päätökseen?

        Arvelen, että kesä menisi idyllisessä Loviisassa, mutta jo syksyllä 2018 Sotanorsu puksuttaa muualle.

        Hienoa, että Veijo ja Johanna laittoivat hynttyyt yhteen ja pääsevät vihdoin elämään arkea.
        Siinä yhteinen viehätys ja rakkauden syvyys parhaiten testataan! :D :D :D

      • Nyyhkis
        Hedelmäveitsen-välke kirjoitti:

        Hienoa, että Veijo ja Johanna laittoivat hynttyyt yhteen ja pääsevät vihdoin elämään arkea.
        Siinä yhteinen viehätys ja rakkauden syvyys parhaiten testataan! :D :D :D

        Totta on. Ei tule glamuurinvälkkeestä pienen ihmisen elo.

      • dfghhh
        Riivattu-Sielu kirjoitti:

        Joko te uskotte, että Johanna Tukiaisessa asuu RIIVAAJA!!!!

        Nykyään sitä sanotaan mielisairaudeksi.

      • Katastrofin-kyhääminen
        Hedelmäveitsen-välke kirjoitti:

        Hienoa, että Veijo ja Johanna laittoivat hynttyyt yhteen ja pääsevät vihdoin elämään arkea.
        Siinä yhteinen viehätys ja rakkauden syvyys parhaiten testataan! :D :D :D

        Veijo Lalli oli alunperin Emelie Anderssonin ja Henry Dyringin ystävä.

        Emelien toimin Lalli tutustutettiin Tunkkiin. Sen jälkeen, kesästä 2015, Lalli on joutunut kustantamaan Tunkin Ikea-reissut, lomamatkat, yhtiövastikkeet, kiinalaiskrääsät, koirat, jne. ja kuskailemaan sitä sinne ja tänne. Kun Tunkki makasi psykedeelisissä huumehöyryissään Mount Sinai -mental hospitalissa Miamissa syyskuussa 2015, pyysi Mammamuratti Lallia hakemaan Tunkkinsa sieltä pois. Näin alkoi ja siitä seurasi Vuosisadan rakkaustarina. Kaksi ja puoli vuotta sitä on nyt siis nähty.

    • läskihoroTunkki

      Nyt kuvia seiskaan, ja rahat tilille.

    • siskonsa.seuraan

      Missä viipyy overdose, sitä odotan !

      • fdghj

        missä viipuyy kuvat?????????????????????????????
        nopeasti kuvia kehiin

      • Satusetä

        Ei tälle sivulle saa linkkiä. Siellä niitä on viimeisessä vollissa Myhyn keskustelusivulla.

    • Ameriikasta

      Onkos tämä Emelie Pamela Andersonin serkku?

      • Ulkomaisessa

        Eiku se on Richard Deanin sisko. Se on kans melekonen ihmemies...

    • Partasiippi

      Kyllä Tunkki on sellainen loinen, että talossa asuva Emälie-emäntä lähtee muutaman viikon kuluttua ja Tunkki saa taas asua vuasikausia ilman vuokranmaksua yms...

    • Aki_Nauriskäki

      Loppusijoituspaikka on siis Vellilä II. Eivät kykene Emälien kanssa edes kahden viikon yhteismajoitukseen. Tänään jo korkea merilaulu raikaa, kun tupareita vietetään.

      • Ddddd

        Tupar.....turpakäräjiä

    • 878788

      Hymy.

      Liljendalinkatu 2 osoitteeseen Tunkin tavarat on kuskattu.

      • Hirviömorsio

        Liljendalinkatu 2 tai Sateenkaari 1, siis Loviisa jommin kummin.

        On erinomaisen hienoa, että Tunkki muutti Loviisaan, sillä siellä on aktiivinen näätäpopulaatio, jonka ansiokkaista, lähes reaaliaikaisista raportoinneista olemme saaneet nauttia reilun parin vuoden ajan.

        Lisäksi on hyvä, että Tunkki on Loviisan poliiseille entuudestaan tuttu; he osaavat varautua alueellaan nyt kasvaneeseen uhkaan järein toimin. Loviisan poliisien stressi on kuitenkin kasvanut.

      • Uhan-rajaaminen
        Hirviömorsio kirjoitti:

        Pitäisköhän soittaa Loviisan poliiseille, että lähettävät partioauton valmiiksi päivystämään Tunkin asunnon nurkille... Tilanteet eivät pääsisi eskaloitumaan koko kaupunkiin.

      • Luonnoton.ratkaisu
        Hirviömorsio kirjoitti:

        Liljendalinkatu 2 tai Sateenkaari 1, siis Loviisa jommin kummin.

        On erinomaisen hienoa, että Tunkki muutti Loviisaan, sillä siellä on aktiivinen näätäpopulaatio, jonka ansiokkaista, lähes reaaliaikaisista raportoinneista olemme saaneet nauttia reilun parin vuoden ajan.

        Lisäksi on hyvä, että Tunkki on Loviisan poliiseille entuudestaan tuttu; he osaavat varautua alueellaan nyt kasvaneeseen uhkaan järein toimin. Loviisan poliisien stressi on kuitenkin kasvanut.

        Kaikkien näätien ennakoima ja ennustama ensimmäinen osoitevaihtoehto toteutui.
        Oikeasti, mihin muualle se olisi päässytkään!?

      • Palsta-herää-henkiin
        Luonnoton.ratkaisu kirjoitti:

        Kaikkien näätien ennakoima ja ennustama ensimmäinen osoitevaihtoehto toteutui.
        Oikeasti, mihin muualle se olisi päässytkään!?

        En näe tässä tilanteessa Loviisaa lainkaan huonona vaihtoehtona.
        Pienessä kaupungissa naapurien asiat tiedetään paremmin kuin omat.
        Täten rapsaa tälle palstalle riittäisi mukavasti.

      • alil
        Hirviömorsio kirjoitti:

        Liljendalinkatu 2 tai Sateenkaari 1, siis Loviisa jommin kummin.

        On erinomaisen hienoa, että Tunkki muutti Loviisaan, sillä siellä on aktiivinen näätäpopulaatio, jonka ansiokkaista, lähes reaaliaikaisista raportoinneista olemme saaneet nauttia reilun parin vuoden ajan.

        Lisäksi on hyvä, että Tunkki on Loviisan poliiseille entuudestaan tuttu; he osaavat varautua alueellaan nyt kasvaneeseen uhkaan järein toimin. Loviisan poliisien stressi on kuitenkin kasvanut.

        Jos vastaan tulee näätä niin pakoon täyttäpäätä

    • Eipänäy

      Niin väitetään myhyssä, että olisi fb kuvia laittanut. Ei ole ainakaan sinne mitään päivittänyt..banni jatkuu kai siellä vieläkin.

    • lloollooiii

      Hän on niin kaunis upeine vartaloineen ja huulineen, sekä huokuu viehätysvoimallaan hienoa käytöstä. Kaikkien aikojen upein, sivistynein, halutuin koko maailmassa oleva some lady. Onnitteluni.

    • KaasupulloOlly
    • Rulljf

      Sinänsä tuo Emelien luo muutto sopis hyvin kuvioon. Muistelen että tämän kotia on hehkutettu Tuksun tyyliseksi Barbie taloksi jossa pinkkiä riittää.
      Ihan oikein kyllä Emelielle jos saa Tuksun vaivoikseen, se on silti syyllinen siihen että Tuksu tutustui velliin ja pilasi tämän elämän.

    • Häntähessu

      Miten nyt kun Kallion pordelli on tyhjennetty? Oli halpaa.

      • Serla-Magic-Life

        Tunkki kyllä kypsyy äkkiä Loviisaan. Siellä Tunkilla ri ole mitään tekemistä, koska kotitöitä se ei tee eikä osaa, se ei ulkoile eikä ulkoiluta koiriaan, se ei harrasta mitään muuta kuin Youtube-videoiden katselua, koska sen voi tehdä sohvalla röhnöttäen. Paluu Kallioon on pian edessä.

      • Pösö-kulkee-taas
        Serla-Magic-Life kirjoitti:

        Tunkki kyllä kypsyy äkkiä Loviisaan. Siellä Tunkilla ri ole mitään tekemistä, koska kotitöitä se ei tee eikä osaa, se ei ulkoile eikä ulkoiluta koiriaan, se ei harrasta mitään muuta kuin Youtube-videoiden katselua, koska sen voi tehdä sohvalla röhnöttäen. Paluu Kallioon on pian edessä.

        Äkkiäkös Loviisasta hurauttaa Helsingin seurapiireihin hurvittelemaan! :D

    • annamullerasvaa

      Albertin rinsessa on nyt tavis Loviisan Lokki joka asuu pummilla pienessä maalaiskylässä
      jossa kaikki ovat sisäsiittoisia juntteja ( tuksun oma lause )
      Porttari jo kahteen anniskelupaikkaan ja kohta niitä on lisää.
      Onnea Loviisa, saitte oman lokin sinne.

      • Belfiefan

        Tässä tuo Tunkin käsitys Loviisasta: ”Loviisa on pienoiskoossa yksi, suuri mielisairaala. Porukka on sekaisin kuin seinäkello, sairaampaa kuin Twin Peaks ohjelmassa! Yksi stadilaiskaverini sanoi, että itsemurhatilastot ovat korkeimpia Suomen mittakaavassa Loviisassa, samoin kaupunki täynnä juoppoja, sekä jotain suomenruotsalaisia, jotka luulevat paljon enemmän kuin ovat. Onneksi kiitos Jumalalle; mulla on olemassa koti Helsingissä, sekä pääsen Tukholmaan, joka on vielä parempi! Huh huh…….! Yöks,; pikkukaupunkien porukalla viiraa päässä.” (v. 2017)

    • Pam.pam.Pamela

      Ajatella, mikä helpotus Albertinkadun arvotalon asukkaille! Vihdoinkin. - No, Tunkki ei loputtomiin unisessa pikkukaupungissa viihdy, mutta onhan sillä auto alla ja Porvookin ihan lähituntumassa. Kyllä se siitä piristyy. Ja nyt on enää yksi osoite, mistä Tunkkia voi lahden tällä puolella etsiskellä, jos tulee pakottavaa tarvetta.

    • hönötär

      Onko Velli nyt pakkoavoliitossa Tunkin kanssa? Eikös ne asu yhdessä?

      • Run-Velli-Run

        Velli Lallilla ei ole niitä ominaisuuksia, mitä Tunkki julkisesti hakee sulhokandidaatilta.
        Lallin rahat kupataan, jos niitä vielä on.

      • Bruno-Brutal
        Run-Velli-Run kirjoitti:

        Velli Lallilla ei ole niitä ominaisuuksia, mitä Tunkki julkisesti hakee sulhokandidaatilta.
        Lallin rahat kupataan, jos niitä vielä on.

        Toivottavasti Velli tulee järkiinsä ja heittää akan pian pihalle!

      • Veijo-Vesseli-57v
        Run-Velli-Run kirjoitti:

        Velli Lallilla ei ole niitä ominaisuuksia, mitä Tunkki julkisesti hakee sulhokandidaatilta.
        Lallin rahat kupataan, jos niitä vielä on.

        Voi Velliveijo... pakene, kun vielä voit!

      • Kaksisuunt-mielialahärö

        On tullut sellainen tunne, ettei häitä tanssita, vaan kuulemme kevään ajan uudesta narsistista ja psykopaatista, joka asuu Loviisassa.

      • Ylkämies-Veijo
        Kaksisuunt-mielialahärö kirjoitti:

        On tullut sellainen tunne, ettei häitä tanssita, vaan kuulemme kevään ajan uudesta narsistista ja psykopaatista, joka asuu Loviisassa.

        Veijon elämä murenee parhaillaan raunioiksi.

      • Veijon-kova-kohtalo
        Run-Velli-Run kirjoitti:

        Velli Lallilla ei ole niitä ominaisuuksia, mitä Tunkki julkisesti hakee sulhokandidaatilta.
        Lallin rahat kupataan, jos niitä vielä on.

        Tässäkin on kyseessä nätisti sanottuna kusetus.

    • träskalle

      Onko Tunkeron uusi residenssi Vellin vanhempien talossa? Mitä sanoo Noita-akka?

      • Äitee-ja-Vellipoika

        Noita-akan paluuta hoodeille kaikki odottavat kovin.

      • Veijo-ja-Johanna

        Toivottavasti Veijo jaksaa vihille asti... tahtoo nähdä kaikki glamourin käänteet....

      • Oma.koti.oma.lupa

        Mitä voi sanoa? Velli osti talon vanhemmiltaan, joten se on Vellin.

      • Lähtenyt-lapasesta
        Veijo-ja-Johanna kirjoitti:

        Toivottavasti Veijo jaksaa vihille asti... tahtoo nähdä kaikki glamourin käänteet....

        Miten se Veijo kestää tuota, no huvinsa kullakin.

      • Menestysteologian-vanki
        Äitee-ja-Vellipoika kirjoitti:

        Noita-akan paluuta hoodeille kaikki odottavat kovin.

        Varmasti ovat Veijon vanhemmat järkyttyneitä.
        Veijo on joutunut nauretuksi kylällä ja työpaikalla tämän suhdekuvion johdosta.

      • Velli-Kaniturkkinen
        Menestysteologian-vanki kirjoitti:

        Varmasti ovat Veijon vanhemmat järkyttyneitä.
        Veijo on joutunut nauretuksi kylällä ja työpaikalla tämän suhdekuvion johdosta.

        Ja Tunkki on kiristänyt häälahjat etukäteen jo pariin kertaan, mutta mitään vihkiäisiä ei tule 2018 kesäkuussakaan.

      • Loviisan-Rukkisurmaaja
        Menestysteologian-vanki kirjoitti:

        Varmasti ovat Veijon vanhemmat järkyttyneitä.
        Veijo on joutunut nauretuksi kylällä ja työpaikalla tämän suhdekuvion johdosta.

        Kunpa Veijo selviäisi suhteesta hengissä ja mahdollisimman pienin fyysisin vaurioin.

      • Asia-nostettava-framille
        Velli-Kaniturkkinen kirjoitti:

        Ja Tunkki on kiristänyt häälahjat etukäteen jo pariin kertaan, mutta mitään vihkiäisiä ei tule 2018 kesäkuussakaan.

        Tunkki ei ole rakastunut, ei edes tiedä, mitä rakastuminen tarkoittaa, mutta naimisiin on vain päästävä. Koska Seiska, julkisuuden valokeila ja mediapalkkio.

      • Klamöörielämä
        Loviisan-Rukkisurmaaja kirjoitti:

        Kunpa Veijo selviäisi suhteesta hengissä ja mahdollisimman pienin fyysisin vaurioin.

        Ihana Johanna on ilahduttanut lukuisia fanejaan kertomalla, mitä kaikkea sulho on hänelle hankkinut: kosmetiikkaa, matkoja, illallisia, laukkuja, vaatteita, pehmoleluja, koruja, turkki, pari koiranpentua, jne., jne. Suureelliset kesähääjuhlat ovat tulossa. Hienoa!

      • Loviisan-Onni
        Loviisan-Rukkisurmaaja kirjoitti:

        Kunpa Veijo selviäisi suhteesta hengissä ja mahdollisimman pienin fyysisin vaurioin.

        Veijo oli elänyt ikänsä vanhapoikana ja alkanut tottua ajatukseen, ettei saanutkaan tässä elämässä naista. Sitten kaverit esittelivät hänelle Tunkin, tuon hieman rupsahtaneen ja homssuisen seksityöläisen, joka osaa kaikki asennot ja huohotukset. Ja sitten tarina onkin ollut maassamme legendaarista draamaa, mistä on nähty tähän mennessä vasta alku.

      • Veijo-kohta-eläkeläinen
        Loviisan-Onni kirjoitti:

        Veijo oli elänyt ikänsä vanhapoikana ja alkanut tottua ajatukseen, ettei saanutkaan tässä elämässä naista. Sitten kaverit esittelivät hänelle Tunkin, tuon hieman rupsahtaneen ja homssuisen seksityöläisen, joka osaa kaikki asennot ja huohotukset. Ja sitten tarina onkin ollut maassamme legendaarista draamaa, mistä on nähty tähän mennessä vasta alku.

        Veijo on nyt 57-vuotias, ja ikäeroa hänellä on nuorikkoonsa 17 vuotta.

    • jeesustulleeotappakoppi

      Mode voi poistella loppuelämän näitä viestejä täältä. Silti tunkki on rapahoro,monikertainen tuomittu rattijuoppo,väkivaltainen rikollinen, sekakäyttäjä, varas ja sekopäiden sekopää.

    • Albertin-lude

      Silminnäkijä, sankarillinen näätä Past Away PomAranian raportoi tänään kello 16:30 hymy-näätien palstalla historiallisesta hetkestä:

      "Tunkki ja Velli lähtivät nyt viimeisen kerran Albertilta... taksilla. Kuvat on kovin huonoja, pahoittelut siitä jo etukäteen, laitan kohta. Piti katsos keskittyä salakuuntelemaan. Mitään erityistä ei keskusteltu. Taksikuski joutui kantamaan viktoorias siikretin painavan nyssykän ja lisäksi pitämään ovea auki sekä Lokille että Vellille. Katsos Tunkki ja Velli kantoivat koiria, Angel, Max ja Bella, kaikki mukana." Osa 1 (3).

      • Albertin-lude

        Jatkoa, osa 2: "Tunkki oli erittäin vihainen ja voimakkaan masentuneen oloinen. Äärettömän nyrpeä, komenteli Velliä: ”Anna se Angeli nyt tänne pelle!” Ja nappas koiran Velliltä.
        Velli nappas sitten puolestaan Bellan syliin. Tunkio meni ensin taksiin feikkipomit sylissään.

        Velli mainitsi avainten viemisestä Sikikselle josta Tunkki vastasi, että:
        ”Sä saat hoitaa sen mä oon ihan poikki!”

        Lisään vielä, että ne muutamat kerrat, kun olen Tunkioon törmännyt (tämä oli melko varmasti viimeinen! Jeee!). niin ennen ollut pelkkä ylimielisyys. Nyt oli niin maksimaalinen nyrpeys, että pieksi edelliset kerrat 6-0.

        Mainittakoon myös, että tällä kertaa oli selvästi aivan hermoromahduksen partaalla, kuulosti siltä kuin olisi saattanut purskahtaa itkuun hetkenä minä hyvänsä. Paitsi, ettei psykonarsku itke. Se vain raivoaa kuten tässä nähtiin." Osa 2 (3).

      • Albertin-lude

        Jatkoa, osa 3: "Tunkio käskytti ja sätti taksikuski-parkaa, joka vaikutti kovasti tuskastuneelta.

        Ymmärsin, että taksi oli odottanut alhaalla melko pitkään, ja sitten joutui kuski vieläpä kantojuhdaksi, koska the pariskunnalla oli kiire kantaa kolmea pikkukoiraa.

        Tunkio sätti kuskia ja Velliä, suu vaahtosi kokoajan perusvittumainen ilme naamalla, ja taksikuski yritti kohteliaasti huomauttaa, että tässä on jo odotettu aika kauan, ja nyt pitäisi lähteä, jos lähdetään. Tunkkki mäkättäen istui autoon, lävähti sinne niin, että taksi heilahti. Järkyttävän paljon lihonut Tunkki poistui Vellin kera taksilla.

        Taksi kurvasi Albertinkadulta Bulevardille. Viimeisen kerran." Osa 3 (3).

      • Shalom-AMEN

        Helsinki hyvästelee, kiittää ja toivottaa Tunkille hyvää jatkoa Loviisan pikkukaupungissa!

      • Insideri
        Shalom-AMEN kirjoitti:

        Helsinki hyvästelee, kiittää ja toivottaa Tunkille hyvää jatkoa Loviisan pikkukaupungissa!

        Hymy-näätä "rumasinkku" on perillä asioista, koska on sisäpiiriläinen:
        "Kovin on spekua kirjoitettu possun muutosta, mutta en voi siitä vielä kirjoittaa."

        Täytyy siis odotella siihen, kunnes "rumasinkku" voi puhua paljastumatta lisää!

      • Odotellaan
        Insideri kirjoitti:

        Jänniä tietoja ja käänteitä on varmaan luvassa. Odotellaan rauhassa.

      • Malmin-Lapiomies
        Odotellaan kirjoitti:

        Jänniä tietoja ja käänteitä on varmaan luvassa. Odotellaan rauhassa.

        Aion katsoa Tunkion tarinan loppuun asti.
        Kyllä tässä vielä muutamat kuukaudet jaksaa hyvin seurata.

      • kulpitsa
        Insideri kirjoitti:

        Hymy-näätä "rumasinkku" on perillä asioista, koska on sisäpiiriläinen:
        "Kovin on spekua kirjoitettu possun muutosta, mutta en voi siitä vielä kirjoittaa."

        Täytyy siis odotella siihen, kunnes "rumasinkku" voi puhua paljastumatta lisää!

        Mitä merkittävää Tunkki-tietoa "rumasinkku" on koskaan tuonut ekana julki. Onko mitään sisäpiiriä olemassa Möllin lisäksi?

      • Vitele
        kulpitsa kirjoitti:

        Mitä merkittävää Tunkki-tietoa "rumasinkku" on koskaan tuonut ekana julki. Onko mitään sisäpiiriä olemassa Möllin lisäksi?

        Nimim. rumasinkku on kyllä toimitellut aika ajoin todella herkullista tietoa ja näkemystä Tunkin toiminnasta! Hän on kuitenkin sen verran sisäpiiriläinen, ettei voi laittaa kaikkia tietojaan esille reaaliaikaisena julkisille palstoille, koska saattaisi silloin paljastua ja status muuttuisi varmasti ei-sisäpiiriläiseksi. Luotetaan rumasinkun tilannearviointiin ja odotetaan kaikessa rauhassa tiedonmurusia häneltä - kun niiden aika on.

    • Menossa-Sollentunaan

      Hymy-näätien palstalla nimimerkki minnat raportoi juuri online:
      "Tuksu matkalla Tukholmaan kolmen koiran kanssa."

      • Sisuskalut-kaputt

        Murtunut Tunkki ei kestänyt tilannetta vaan häipyi Ruotsiin mököttämään! :D :D :D

      • 999888555

        Kunpa Tuksun äiti kerrankin tekisi oikein. Kunpa hän kerrankin lakkaisi etsimästä itsensä kannalta helpointa ulospääsyä ja hommaisi Tuksun siskon kanssa eläintenpitokiellon Tuksulle. Ja pelastaisi vielä elossa olevat ja tulevat koirat hirveältä kohtalolta ailahtelevan raivopäisen päihderiippuvaisen kynsissä! Jospa hänellä olisi edes vähän sydäntä tehdä niin kuin on oikein!

      • Siljan-sylitanssi
        Sisuskalut-kaputt kirjoitti:

        Murtunut Tunkki ei kestänyt tilannetta vaan häipyi Ruotsiin mököttämään! :D :D :D

        Se reissaa paetakseen kestämätöntä totuutta.
        Kun on liikkeessä, ei tarvitse pysähtyä miettimään tulevaisuutta, joka sillä näyttää synkältä.

      • Höpsisvatkain
        Siljan-sylitanssi kirjoitti:

        Se reissaa paetakseen kestämätöntä totuutta.
        Kun on liikkeessä, ei tarvitse pysähtyä miettimään tulevaisuutta, joka sillä näyttää synkältä.

        Tunkeroinen raportoi Sollentuunasesta tänään (Fb): "Vihdoinkin Tukholmassa, heräsin rakkaiden vanhempieni luona ja hoidan isääni. Saavuin eilen täysin väsyneenä muutosta. Puss o Kram till alla."

      • Marja-äitee
        Sisuskalut-kaputt kirjoitti:

        Murtunut Tunkki ei kestänyt tilannetta vaan häipyi Ruotsiin mököttämään! :D :D :D

        Taas Mammamuratin riesaksi Ruotsiin.

    • Mitä.mitä

      Kiitos Past Away ja Ruma Sinkku, Minnat ja Albertin lude tietojen välityksestä! Peli meni mielenkiintoiseksi. Tunkki vei tavarat varastoihin ja poistui juuri siis maasta?! Albertti, Helsinki ja Loviisakin on vapautettu Tunkista ainakin toistaiseksi.

    • Hfhknv

      Missä siis tavarat on nyt?

      • 878987

        Osa vietiin Jollaksen autotalliin ja osa Vellin luokse.

      • Nyssäkkää-siellä-täällä
        878987 kirjoitti:

        Osa vietiin Jollaksen autotalliin ja osa Vellin luokse.

        Tunkki pitää kiinni tyylistään: epämääräistä roinaa joka paikassa, eikä siivoaminen ei kuulu keinovalikoimaan. Niinpä on järjetön sotku kaikkialla, missä pinkkihuulinen Tunkki lyllertelee.

    • Kotimaa.kun.taakse.jäi

      Tuskin se Ruotsiin on muuttamassa, menisikö toipumislomalle ja vaikka Mamman kanssa Mallorcalle? Koirat ainakin vei sinne mennessään. Saa Vellikin hetken kerätä voimia. Ruma sinkku tosin kirjoitti, ettei muuta pysyvästi Helsinkiin eikä Vellilään, joten pysytään kuulolla. - Kuulostaa surullisesti siltä, että Tunkin alamäki on alkanut luisua kiihtyvää vauhtia. Snäpin kuvistakin näkee myrtyneen ilmeen, eikä tietenkään mikään ihme tässä tilanteessa, mutta syytön Velli siihen on.

      • Sinihämärä

        Tunkille Alberttila oli jonkin sortin statussymboli, "jugend-tyylinen arvoasunto", jonka hän on nyt siis menettänyt. Menetys on oleva järkyttävä takaisku, tästä kuulemme vielä, arvelen ma.

      • Korkea-Käsi
        Sinihämärä kirjoitti:

        Tunkille Alberttila oli jonkin sortin statussymboli, "jugend-tyylinen arvoasunto", jonka hän on nyt siis menettänyt. Menetys on oleva järkyttävä takaisku, tästä kuulemme vielä, arvelen ma.

        No, mutta kun Jumala määräsi Tuksun muuttamaan.

      • Allahu-aa
        Korkea-Käsi kirjoitti:

        No, mutta kun Jumala määräsi Tuksun muuttamaan.

        Tuksu uskoi viimeiseen asti, että voi jäädä Albertille loisimaan, vaikka Jumalan vinkkaus oli ollut Alberilta pois lähteminen.

    • Tukka.hyvin

      Tunkki on merkillisesti pitänyt mediahiljaisuutta facebannin jälkeenkin. Ei hiiskahdustakaan uuden kämpän sijainnista, eikä muitakaan kuulumisia. Kaiken kukkuraksi muutosta ei ollut kummasssakaan lehdessä edes pientä uutista, saati kuvaraporttia. Jättäisikö se viimein roskajulkisuuden taakseen uuden elämänvaiheen myötä. Ei se siitä kyllä vähällä kokonaan eroon pääse, mutta meno on hiljentynyt ja vaimenee loppua kohti lopullisesti. Tuksu voisi elää taviksena lähes normaalia elämää, mikä ei tosin hänelle liene mahdollista, kaikkine kommervenkkeineen niin kauan, kuin kunto riittää. Johan sitä "glamouria" riitti tasan kymmenen vuotta.

    • Saunantakanaontilaa

      Johanna oli pettynyt ja raskaasti loukkaantunut siitä että Albertilla ei ollut yleisöä
      eikä faneja kun hän muutti. Oli varautunut satoihin faneihin ja näätiin ja ainakin kahteen roskalehteen paikalla. Naama myrtsinä sen takia kun katu ja fanit puuttuivat. Ja kihlattu
      sai sen takia kaiken vihan niskaansa. Voi toista kun pettyi.

      • kukakeksikertoa

        Postasit saman jo toiseen ketjuun.

      • Postasin-tähän-ketjuun
        kukakeksikertoa kirjoitti:

        Postasit saman jo toiseen ketjuun.

        Tuksun rakkaus kestää tasan sen verran kuin rahaa riittää, ja toinen tekee just niinku Tuksu sanoo.

      • Tähänkö-tän-nyt-postasin
        kukakeksikertoa kirjoitti:

        Postasit saman jo toiseen ketjuun.

        Veijoa odottaa julkinen nöyryytys ja kova kosto, kun kukkaronsa nyörit solmuun laittaa.

      • TinderissäBongattu

        Jos Tuksu on kihloissa, niin mitä se etsii Tinderissä????? Kaveri nimittäin bongasi Tuksun Tinderissä. Ei herunut kaverilta sille tykkäystä ja ei heruis multakaan.

      • Parit-suhteet
        TinderissäBongattu kirjoitti:

        Jos Tuksu on kihloissa, niin mitä se etsii Tinderissä????? Kaveri nimittäin bongasi Tuksun Tinderissä. Ei herunut kaverilta sille tykkäystä ja ei heruis multakaan.

        Tukiaisen perheen Livets Ord -käsitteistössä parisuhde tarkoittaa paria suhdetta yhtäaikaa.

      • Minneköhän-nyt-postasin
        Tähänkö-tän-nyt-postasin kirjoitti:

        Veijoa odottaa julkinen nöyryytys ja kova kosto, kun kukkaronsa nyörit solmuun laittaa.

        Mutta Veijon ja Johannan liiton ovat ylemmät tai ainakin suuremmat voimat saaneet aikaan. :D

    • Sammunut.tähti

      Mistä niin päättelit, että oli pettynyt fanien puutteeseen? Jos ei päästä yksityiseen faceen, ei ilmoita muutostaan tarkemmin, ei julkaise muuta kuin omia vanhoja kuviaan ja ´sustelua, niin ei kai sinne kukaan tule. Oletin toki, että jompi kumpi lehti olisi saanut vinkin yksinoikeudella. Taisi olla niin suuri takapakki, ettei halunnut sinne lehtiäkään. Lisäksi tuo nykyinen habitus, jota tuntuu häpeävän.
      Onneksi kuitenkin oli pari innokasta näätää, että saatiin kuvia tilanteesta. Tuksun julkisuus alkaa olla lopuillaan. Ehkä niin on hvyäkin ainakin hänen kannaltaan. Murtunut oli toki itse muuton ja Albertilta lähdön vuoksi. Ehkä vähän huonovointinenkin edellisen päivän riennoista. Sitä pettymystä ja pahaa oloa purki.

      • Pässin-pään-leikkaaminen

        Johanna Tukiaisen julkkisuraa kesti tasan kymmenen vuotta: keväästä 2008 kevääseen 2018.

      • Dyringin-Henkka
        Pässin-pään-leikkaaminen kirjoitti:

        Johanna Tukiaisen julkkisuraa kesti tasan kymmenen vuotta: keväästä 2008 kevääseen 2018.

        Ja nyt sisäsiittoisen pikkukaupungin elämä mullistuu täysin.

    • Usuwuw

      Tuksu on pelkkä hurahtanut alkoholisti, jonka aivot on alkoholi ja lääkkeet tuhonnut. Noita on tuhansia Suomessa, valitettavasti. Elää omassa sekavassa maailmassaan.

      • Jeesuskin-otti-kuppia

        Mikä hätä Johannalla on? Hänhän on varma Jeesuksen morsian.

      • Tziisus-Kreist
        Jeesuskin-otti-kuppia kirjoitti:

        Mikä hätä Johannalla on? Hänhän on varma Jeesuksen morsian.

        Johanna tuumaili 25.11.2015: "Naimisiin en ehkä sitten pääse, kuten ei kaunotar Juliakaan päässyt, mutta Jeesuksen morsiamia me tulemme kummatkin olemaan!" (Fb)

    • Ei.aika.mennyt.palaa

      Tunkki pukkaa itsestään vanhoja kuvia vuodelta 2015, jolloin oli vielä puolet ohuempi kuin nyt ja luulee olevansa viekoitteleva tutussaan. Lähinnä typerää. - Tunkki, ketään ei kiinnosta! (Johan muuttokuva laatikoita vasten seisoen kertoi totuuden).

    • Itfkl

      Missä näitä muuttokuvia on?

      • Keero.kerro.kuvastin

        Facessa tai instassa, mutta ainakin toisella keskustelupalstalla eli Hymyssä.

    • 7677667

      Hymy.

      “Sokea asukas häädettiin talvipakkasella”

      Johanna kommentoi tätä juttua facebookissa tänään:

      Johanna Mia Tukiainen

      Kun tässä katsoo uutisia ympäri maailmaa, ja kristillisten uutisten sivustoja: niin ei voi enää muuta sanoa että kyllä maailmam on sekaisin ja PAHA ja pahemmaksihan tämä vain menee!

      Kyllä; ja esim. mun omassa tapauksessani ei edes otettu huomioon, että Olin ollut kirjoilla keskustassa 18 VUOTTA JA ASUNUT SIELLÄ 21-VUOTIAASTA LÄHTIEN: Ei annettu edes tarpeeksi muuttoaikaa, joten tuli ihan järjetön kiire pakata. Sillä ei myöskään ollut mitään merkitystä, löysinkö uuden kodin vai en. Aikaa uuden kodin etsimiseen oli järkyttävän vähän! Eikä vähempää oltu kiinnostuneita siitä, että hoidin kodissani Alzheimeriin sairastunutta isääni. Ei itseasiassa oltu kiinnostuneita mistään! Nyt huomasin oman kantapään kautta; miten LÄHELTÄ asunnottomuus liippaa ihmistä!

      On meilläkin muka ”hyvinvointivaltio” nimeltä Suomi! Itse olen saanut kärsiä tarpeettomasti pelkästään nimeni takia jo vuosia! Suututtaa tuollainen pahuus ja ihmisten itsekkyys ja omahyväisyys! Raamattu tosin kertoo, millaisia ovat lopunajan ihmiset myös; laitoin asioista Tako Hjelt kirjoituksia seinälleni. Hänen kirjoituksensa ovat ERINOMAISIA!

      • Albertin-murju

        Tuo on Tunkin tyypillistä nillittämistä. Mutta kun se on sellainen venkula, se yritti käyttää mm. sairasta Pappamurattia keppihevosenaan saadakseen asustella murjussa pidempään kuin on kaupanteon jälkeen asiallista.

        Sillä seikalla, kuinka kauan on jossain asunnossa loisinut, ei ole merkitystä häätömuutossa.
        Rytkyjen pakkaamiseen on ollut ihan riittävästi aikaa; Tunkki vaan on patalaiska.

        Kaikki viime viikkojen venkulointi johti siihen, että tarvittiin kahden poliisiauton partiot paikalle varmistamaan Tukiloisen lähtö pois Albertin murjusta.

      • PA-glamourinen
        Albertin-murju kirjoitti:

        Onpa erinomaisen hyvä, että Tunkki "nyt huomasi oman kantapään kautta; miten LÄHELTÄ asunnottomuus liippaa ihmistä !" Toisen oma on toisen oma. Hankkisi jo oman omistusasunnon, 40-vuotias isovauva!! :D

      • Tzurnalismia-juu-u
        Albertin-murju kirjoitti:

        Tuo on Tunkin tyypillistä nillittämistä. Mutta kun se on sellainen venkula, se yritti käyttää mm. sairasta Pappamurattia keppihevosenaan saadakseen asustella murjussa pidempään kuin on kaupanteon jälkeen asiallista.

        Sillä seikalla, kuinka kauan on jossain asunnossa loisinut, ei ole merkitystä häätömuutossa.
        Rytkyjen pakkaamiseen on ollut ihan riittävästi aikaa; Tunkki vaan on patalaiska.

        Kaikki viime viikkojen venkulointi johti siihen, että tarvittiin kahden poliisiauton partiot paikalle varmistamaan Tukiloisen lähtö pois Albertin murjusta.

        Kaikki näädät aikoinaan aivan oikein arvelivat. että Tunkki ”hoitaa” silmänlumeeksi alzheimerpappaa vain sen takia, ettei tarvitsisi lähteä asunnosta. Oikein soitettiin Hymy-lehtikin tekemään juttua "hoitamisesta." :D Näätälandiassa naureskeltiin tälle epätoivoiselle yritykselle silloin heti ja kahvit näppiksille pyrskähtäen.

    • kaikkeakivaapäivää

      Johanna sai viime vuonna Heinäkuussa kirjeen jossa ilmoitettiin asunnon
      myynnistä. Tapansa mukaan ei avaa edes omia postejaan eli meni omaan
      piikkiin. Viimeiset kolme kuukautta oli aikaa pakata mutta ei kiinnostanut
      laittaa tikkua ristiin vaan juoksi loungle tyylisissä räkälöissä dokaamassa
      ja pilsu retkiä tehtiin naapurimaahan useita koska ne on rahallisesti kannattavia.
      Turha itkeä nyt kun ei ole edes hakenut asuntoa vaan oli varma kun toimii papan
      hoitajana niin häätö peruuntuu. Vellille on paha mennä koska pilsukauppa ja maailman
      vanhimman duunin harjoittaminen ei onnistu vellin talossa. Laivalla saa sentään parit
      sataset pappojen hytissä ja ne sijoitetaan jälleenmyynti tavaraan. Ja kaiken tämän päälle
      ei edes hae asuntoa vaan vanha glamour elämä jatkuu. Kyllä mamma tai jumala sen asunnon
      järjestää.

      • Viinaa-ja-nappeja

        Täysin totta. Tuksulla oli kuukausikaupalla aikaa etsiä uusi asunto ja muuttaa. Seuraavaksi jänskättää, milloin ja miten Tulli ja Poliisi tekevät Tuksun kiinnioton pillerikaupoistaan.

      • Pörröhäntänäätä
        Viinaa-ja-nappeja kirjoitti:

        Täysin totta. Tuksulla oli kuukausikaupalla aikaa etsiä uusi asunto ja muuttaa. Seuraavaksi jänskättää, milloin ja miten Tulli ja Poliisi tekevät Tuksun kiinnioton pillerikaupoistaan.

        Tunkin ja lähipiirin perusjuttua ovat viina ja rauhoittavat lääkkeet.
        He ovat juoppoja bentsokoukussa.

    • Turhajulkkis

      Sais poistuu julkisuudesta koko turha julkkis, kun joka lehdissä lukee siitä kaikenlaisia lööppejä. Mitä se edes tekee laulukeikkoja, kun lauluääntä sillä ei oo yhtään, joten laulajajulkkis ei oo, vaan ihan turha julkkis. Mä en ainakaan maksais karaoke harrastajan tasolla muka laulukeikalle senttiäkään. Se on maailman turhin julkkis.

    • Taas-on-sössinyt-asiansa

      Nyt on taas hätä (fb tänään ip): "Raivostuttavaa, millaisia ihmiset ovat nykyisin!!! Suuri osa naisista ovat kääntyneet mua vastaan jo vuosikausia sitten; enkä olisi ikinä selvinnyt muutosta ilman miespuolista apua!! Nyt kun tuli taas uusia ongelmia matkaan; niin eräs lähestulkoon naapuri ei voi auttaa hädässä ja yksi toinen kaheli on sulkenut puhelimensa kokonaan; eikä vahingossa!!!!

      Mulla on hyvin kiireellinen asia hoidettavana Suomessa ja olen itse Tukholmassa!!!! Yksi vain dokaa siellä, toinen sulki puhelimensa, kolmas väittää että auto on rikki jne!! Se siitä ”auttamisesta!”

      Kiitos edes yhdelle miehelle, joka on yhteydessä minuun, etteivät mm.tavarani tuhoudu! Lisäksi on monia muita asioita mutta en voi missään nimessä kirjoittaa niitä tänne. Hävetkää kiusaajani; te tulette vielä maksamaan teoistanne mutta ette minulle vaan suoraan Jumalalle! On pelkästään Herran suuri ihme; että olen elossa!"

      • Lirahti

        Mikähän ongelma nyt on meneillään?

      • Muuttorumba
        Lirahti kirjoitti:

        Mikähän ongelma nyt on meneillään?

        Jotain säätöä, mikä on tyypillistä Tunkille.

        Varmaan jäi jotain tavaraa vielä Albertille, kun Tunkilla oli kiire ruotsinlaivalle. Ja nyt ne tavarat pitäisi saada vielä pois kämpästä, tai ne menevät vuorokauden sisällä roskiin.

      • Sollenholmanen

        Jos oli kiireellinen asia hoidettavana Helsingissä, miksi silloin piti lähteä Sollentunaan loisimaan?

    • Voi.huokaus.sentään

      Syyttelee taas muita siitä, etteivät ole passissa valmiina palvelemaan häntä . Kai heillä on oikeus harrastaa mitä hyvänsä ja kieltäytyä tehtävästä selittelemättä. Olisi tosiaan hoitanut asiansa loppuun ensin. Ja kai ne avaimetkin pitäisi hakea ensin (Velliltä, Mikalta vai keltä?), ettei ihan pikku juttu. Vai kieltäytyivätkö miespuolisetkin nyt? Ei auta, Tuksu, muu, kuin lentää Helsinkiin käymäseltään

    • paljon-ongelmia-nyt

      Aina vaan hullummaksi menee; nyt on jossain vesivahonkokin, ja jotain pitäisi tehdä ASAP.!!!1!! Näin Tunkki raportoi eräälle tänään illansuussa (Fb): "Jos asiat eivät selviä tämän illan aikana; niin otan sinuun yhteyttä. Siellä Suomessa on mm. vesivahinko joka pitää selvittää nopeasti. Ja paljon muitakin ongelmia."

      • Sinihämärä

        Sollentunassa ovat hermot kireällä, todella: "Asioiden ei pitäisi olla näin monimutkaisia: hoidan sairasta isääni, oma äitini on ihan poikki; eikä tässä olisi enää aikaa alkaa väittelemään asioista jotka ovat selviä; että ne pitää hoitaa, eikä niiden hoitamiseen kauhean paljon edes vaadita! Mutta en voi lähteä Suomeen niiden takia: koska EN VOI JÄTTÄÄ OMAA ISÄÄNI YKSIN TUKHOLMAAN KUN ÄITINI LÄHTEE ETELÄÄN!!!!!

        HERMOT MENEE!!!!! ÄLKÄÄ ENÄÄ OTTAKO MUHUN YHTEYTTÄ NE HENKILÖT; JOTKA VÄITÄTTE OLEVANNE ”YSTÄVIÄNI” MUTTA HÄDÄSSÄ ETTE AUTA MINUA MITENKÄÄN VAIKKA VOISITTE SEN HYVIN TEHDÄKIN!" (Tunkki Fb:ssa 12.3. illalla)

    • Ei.hyvää.päivää

      Olipa hän minkälainen tahansa ei kiinnosta. Missä on kirjoittajien oma sivistys? Keihäitä puukkoja tikareita, likaa ja saastaa? Miten käy jos kaikki se roska kirjoitetaan itsestänne julkisesti tänne mitä itse touhuatte? Alkaako lemuta kun tarpeeksi tonkii.

      • Siivotkaa-se-jo-häkkiin

        Johanna, Tukiainen on nyt asunnoton alkoholisti vailla toimeentuloa ja oikeita ystäviä.

      • onse
        Siivotkaa-se-jo-häkkiin kirjoitti:

        Johanna, Tukiainen on nyt asunnoton alkoholisti vailla toimeentuloa ja oikeita ystäviä.

        Johannalla ei ole koskaan ollut ystäviä, ainoastaan hyväksikäytettäviä.

      • Psyko-Barbie

        Johanna Tukiainen on tuomittu useasti pahoinpitelyistä. Parikymmentä rikostuomiota jo.
        Hän on väkivaltarikollinen.

    • hönötär

      Hymyssä Tunkki höpisi vesivahingosta. Joku epäili, että koiranraato oli tukkinut viemärin. Tehkää jotain siellä Suomessa. ASAP.

    • Huushollerskat

      Miten kukaan voi hoitaa toisen puolesta vesivahinkoasiaa tms., kun siihen tarvitaan ainakin jonkinlaiset valtuudet, että voi ottaa vastuun tehtävästä ja päätöksistä, ja yhteyttä tarvittaessa esim. isännöitsijään ja vakuutusyhtiöön, putkimieheen jne., tai asunnon omistajaan, vaikka eihän Tuksulla todennäköisesti edes vakuutusta ollut.
      Juurihan mamma oli ulkomailla n. puolitoista kuukautta sitten. Jos on pakko päästä lomalle, niin panisi papan hoitoon. Ja onhan sielllä Jasminakin, joka asuu saman katon alla silloin, kun esikoinen ei ole paikalla. Kuinka ylipäänsä voi jättää sairaan ihmisen noin avuttoman hoitajan käsiin? Kyllä on joka mittarilla aivan käsittämätöntä toimintaa.

      • Huushollerskat

        P.S. Tuli tässä mieleen, että jos se koskee jompaa kumpaa varastotilaa, niin sittenhän riittää, että hakee Tunkin tavarat talteen, mutta siihenkin tarvitaan autoa ja siitä on kuluja ja vaivaakin. Ja mihin ne viedään? Sinun kotiisiko?

      • kijiuyui
        Huushollerskat kirjoitti:

        P.S. Tuli tässä mieleen, että jos se koskee jompaa kumpaa varastotilaa, niin sittenhän riittää, että hakee Tunkin tavarat talteen, mutta siihenkin tarvitaan autoa ja siitä on kuluja ja vaivaakin. Ja mihin ne viedään? Sinun kotiisiko?

        Hymy.

        Velli oli kertonut, että hänen pitää lähteä pelastamaan Johannan kamoja Jollakseen.

      • Nyhtö-Velli
        kijiuyui kirjoitti:

        Hymy.

        Velli oli kertonut, että hänen pitää lähteä pelastamaan Johannan kamoja Jollakseen.

        Veijo Lalli voi olla kyllä täysjärkinen, mutta tuntuu, että hänellä elämänhallinta on hukassa.

      • Narskun-narussa
        kijiuyui kirjoitti:

        Hymy.

        Velli oli kertonut, että hänen pitää lähteä pelastamaan Johannan kamoja Jollakseen.

        Narsisti vaan osaa pyörittää ihmistä, josta hänelle on hyötyä. Tunkki sepittää julkisuuteen omat tarinansa, niissä on asiat kääritty kiiltävään käärepaperiin Tunkin eduksi. Voitte vaan kuvitella mimmoset tarinat saa kuulla yksinkertainen, rakastunut, pikkukylällä asusteleva peräkammarin sulhasmies. Mies, joka on Tunkin mielestä ruma, mutta jolla on hieman vielä rahaa ja omaisuutta.

      • Yrmistelijä
        Nyhtö-Velli kirjoitti:

        Veijo Lalli voi olla kyllä täysjärkinen, mutta tuntuu, että hänellä elämänhallinta on hukassa.

        Lallin tuho on hankalaa katseltavaa, kun tilanteelle ei voi tehdä mitään.

      • Mummo-ja-vuohi
        Yrmistelijä kirjoitti:

        Lallin tuho on hankalaa katseltavaa, kun tilanteelle ei voi tehdä mitään.

        Tuksun vankilaan joutuminen tulee olemaan Lallin ainoa pakotie, pelastus.

    • Emänäätä

      Jo vuosia sitten kaveri oli Tukiaisen siskosten kanssa samalla Tallinnan risteilyllä. Luulin siihen aikaan (noin vuosi-kaksi Kanerva -casesta), että ovat puunattuja glamournaisia ja kysyin, että olivatko hienoina. Tää kaveri vastasi, että käsittämättömän epäsiistejä, likaiset vaatteet ja takki (se legendaarinen beessi takki) revennyt. Oli vähän ihmeissään, kun oli odottanut näkevänsä ylimeikatut, puunatut ja näyttävissä kuteissa liikkuvat blondit.

      Miten tämä liittyy tähän Tuksun viimeiseen päivitykseen? Olivat satamassa seisseet vieressä soittelleet epätoivoisesti kyytiä Jollakseen. Kauhea valitus, kun kukaan ei vastaa puhelimeen. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että kyse oli jo tuolloin siitä, ettei kukaan halua vastata näiden puheluihin...

    • katsonmaalsimaisemaa

      Jos joku erehtyi ottamaan kyytiin nämä siskokset oli heti vaikeuksissa. Ensin mennään
      mäkkäriin ja ostetaan suuret pussukat täyteen ruokaa ja haetaan kuski maksamaan kun
      lompakko on kadonnut. Sama päti kaikkiin kauppoihin. Ikinä eivät maksaneet polttoaineita
      vaan vittuilu kuskille kuului tapoihin. Jos koomalla oli hyvä päivä niin kuski välttyi nyrkiltä ja
      raapimisilta. Vidoin kun päästiin perille jollakseen noustiin autosta ripeästi ruuat,juomat mukana ja jollaksen
      residentin ovi vedettiin kiinni kuskin nenän edestä ja nolattu ja petetty kuski jäi ulos kolkuttelemaan ovea että saisi luvatut rahat ruuasta ja juomista ja kyydistä.
      Ei ihme että nykyään tulee luuria korvaan ja auttajat ovat kadonneet. Tälläistä sikailua
      monet taxikuskit saivat kokea ja yleisin näky taxikyydin jälkeen oli poliisi hakkaamassa
      jollaksen ovea koska taxikuski oli jäänyt ilman rahoja.

    • Eikyytiä

      Siihen parhaimpaan sekoiluaikaan Hgin taksit kieltäytyivät ottamasta kumpaakaan Tukiaista kyytiin. Tuskin Tunkki saa taksikyytiä vieläkään.

    • mutta-ongelmia-riittää

      Tunkki raportoi, että tilanne olisi ainakin hetkellisesti hallinnassa: "Upeaa; nyt on loput laukkuni pelastettu vesivahingon alta! Yksi mies sai kuin saikin aikaiseksi ajaa Jollakseen ja pelastamaan tavarani sieltä! Naapureille tiedoksi; että vesivahinko on tapahtunut siellä aiemminkin enkä mä todellakaan itse ala availemaan mitään vesihanoja, turha sun on myöskään oma siskoni mua syyttää! Tässä on paljon ongelmia jo muutenkin!" (Fb 13.3.)

      • Sollentuunanen

        Vielä jatko-osa: "Äitini lähtee Karibialle parin päivän päästä ja jään yksin hoitamaan isääni kuten aiemminkin, ei hätää; me pärjäämme kyllä hyvin! Tukholmassa liikkuminen on mulle vaan vähän vieraampaa kuin Helsingissä oleminen. Mutta isäni ei jaksa mennä pitkiä matkoja mihinkään, ainakaan kävellen.

        Tinder pelaamaan; niin alkaa sosiaalinen elämäni myös toimii Tukholmassa. Pidän huolta molempien vanhempien jaksamisesta, äidilleni on liian raskasta pitää huolta isästäni. Ja ONNEKSI tulee se Karibian matka hänelle! Toukokuussa lähdemme kahdestaan äitini kanssa Mallorcalle, sitä odotellessa tässä vesisateessa!"

      • Näätien-kevät-2018
        Sollentuunanen kirjoitti:

        Mammamuratti lähtee Dominikaaniseen tasavaltaan nuoren rastatukkaisen rakastajansa luo.
        Siellä valkoisen naisen iällä tai ulkonäöllä ei ole merkitystä.

        Sillä aikaa Tunkilla on piikki auki Pappamuratin rahoihin "hoitajuuden" perusteella, ja Tunkki aloittaa irtosuhteiden kirjon Tukholmassa hurvitellen. Tinderi piippaa, ja taksi vie, tuo. Siitä ei tule draamaa puuttumaan, mutta toivotaan, että Pappa selviäisi hengissä nämä maaliskuun loppuviikot.

      • Melaa-mekkoon
        Näätien-kevät-2018 kirjoitti:

        Ai ai, kyllä nyt Marja-äidin kelpaa olla nuoren ja lihaksikkaan karibialaismiehen kyydityksissä!
        Tulee mieleen oikein Taiskan Mombasa.

      • täysin.ufoja.tyyppejä
        Sollentuunanen kirjoitti:

        Vielä jatko-osa: "Äitini lähtee Karibialle parin päivän päästä ja jään yksin hoitamaan isääni kuten aiemminkin, ei hätää; me pärjäämme kyllä hyvin! Tukholmassa liikkuminen on mulle vaan vähän vieraampaa kuin Helsingissä oleminen. Mutta isäni ei jaksa mennä pitkiä matkoja mihinkään, ainakaan kävellen.

        Tinder pelaamaan; niin alkaa sosiaalinen elämäni myös toimii Tukholmassa. Pidän huolta molempien vanhempien jaksamisesta, äidilleni on liian raskasta pitää huolta isästäni. Ja ONNEKSI tulee se Karibian matka hänelle! Toukokuussa lähdemme kahdestaan äitini kanssa Mallorcalle, sitä odotellessa tässä vesisateessa!"

        Ihan kummallista puhetta taas Johannalta..

        Jos on isänsä omaishoitajana, niin miten ihmeessä hän samaan hengenvetoon puhuu jostain Tinderistä ja sosiaalisen elämän hankkimisesta? Jätetäänkö sairas isä yksin, kun tulee Tinder-treffit?

        Mun käy oikeasti sääliksi tuon perheen isää. Miksi he eivät hommaa hänelle paikkaa palvelutalosta? Kun ei tuon perheen äitikään tunnu kotona viihtyvän, vaan reissaa koko ajan jossain..

        Tämä kuvio ei hyvin tule päättymään.

      • voisentään1
        Näätien-kevät-2018 kirjoitti:

        Mammamuratti lähtee Dominikaaniseen tasavaltaan nuoren rastatukkaisen rakastajansa luo.
        Siellä valkoisen naisen iällä tai ulkonäöllä ei ole merkitystä.

        Sillä aikaa Tunkilla on piikki auki Pappamuratin rahoihin "hoitajuuden" perusteella, ja Tunkki aloittaa irtosuhteiden kirjon Tukholmassa hurvitellen. Tinderi piippaa, ja taksi vie, tuo. Siitä ei tule draamaa puuttumaan, mutta toivotaan, että Pappa selviäisi hengissä nämä maaliskuun loppuviikot.

        Oletkos ihan tosissais, et joku ton " Hajuherneen " hameen alle uskaltais
        ja taksit haistaa jo kilometrien päästä tuttua tuoksua, joten taitaa kyydit olla vähissä.

      • Dolls.Dangerous
        täysin.ufoja.tyyppejä kirjoitti:

        Ihan kummallista puhetta taas Johannalta..

        Jos on isänsä omaishoitajana, niin miten ihmeessä hän samaan hengenvetoon puhuu jostain Tinderistä ja sosiaalisen elämän hankkimisesta? Jätetäänkö sairas isä yksin, kun tulee Tinder-treffit?

        Mun käy oikeasti sääliksi tuon perheen isää. Miksi he eivät hommaa hänelle paikkaa palvelutalosta? Kun ei tuon perheen äitikään tunnu kotona viihtyvän, vaan reissaa koko ajan jossain..

        Tämä kuvio ei hyvin tule päättymään.

        Olen varma, että Pappamuratti menee huonoon happeen, ehkä jopa heittää veivinsä Tunkin kaksiviikkoisen Tukholman Tinder-treffailun aikana. Koiratkin siinä jäävät ulkoiluttamatta, ruokkimatta. Saattavat sitten alkaa järsiä papan kalmoa nälissään.

      • Lukkoseppä-Urban
        Dolls.Dangerous kirjoitti:

        Olen varma, että Pappamuratti menee huonoon happeen, ehkä jopa heittää veivinsä Tunkin kaksiviikkoisen Tukholman Tinder-treffailun aikana. Koiratkin siinä jäävät ulkoiluttamatta, ruokkimatta. Saattavat sitten alkaa järsiä papan kalmoa nälissään.

        Tunkki Tukholmassa etsii herrasmiesseuraa fotoshopatuilla, yli 10 vuotta vanhoilla kuvillaan :D
        - tästä tulee vielä todella hauskaa!

      • Järkky-Kassi-Alma
        Lukkoseppä-Urban kirjoitti:

        Tunkki Tukholmassa etsii herrasmiesseuraa fotoshopatuilla, yli 10 vuotta vanhoilla kuvillaan :D
        - tästä tulee vielä todella hauskaa!

        Voi ruotsalaiset Tinder-treffien miesparat!

      • pinnallisuuden.ylistys
        Järkky-Kassi-Alma kirjoitti:

        Voi ruotsalaiset Tinder-treffien miesparat!

        Nojaa, kikkelis-kokkelis-mitäs-läksi...

        Kyllähän Tuksun kuvista photoshopattunakin näkee mihin naiskategoriaan hän kuuluu..Erottuu piikitetty turpa ja tekotukka, sekä kilo tuhnuista pakkelia.

        Eipä ne läskit paljoa rumenna, kun kokonaisuutta tarkastelee. Saattaa jollekin kelvatakin, siis sellaiselle joka hakee ei-niin-luonnollista naista.

        Ei säälitä sellaiset miehet yhtään. Siinähän vakat ja kannet kohtaavat.

    • Heittopussi

      Taisipa olla luvattomasti Tuksun rojut Jollaken tallissa etukäteen ilmoitttamatta ja siitä koko härdelli
      Tuksun pitäisi mennä itse sinne Dominikaanisiin. Mutta asiasta toiseen: Lähteekö joku opiskelija kesälomille ja "vuokraa" Tuksulle kämppänsä kesän ajaksi tai joku uskonpiiri? Ei normaalisti vuokrattava asunto odottele ketään kuukausitolkulla vapaana. Ja missä kaikki koirulit? Jasminalla on 2 ja Tuksulla 3.

      • Tunkki-tumpeloi-TAAS

        Hymy-näätä Minnili raportoi tänään iltapäivällä asiasta: "Vesivahinko on puhdasta kusetusta.

        Todellisuudessa Jollaksen autotalli on vuokrattu asunnon vuokralaisille, ja sieltä on ilmoitettu, että ylimääräiset ryysyt lähtevät ASAP pois, kun auto ja muu tarpeellinen eivät mahdu enää talliin, tai he tilaavat jäteauton ne hakemaan pois ja sen maksun vähentävät vuokrasta.

        Glamour-akka oli vain keksinyt sen vesivahingon, jotta joku hölmö ”kaveri” lähtisi sen vuoksi omalla kustannuksellaan raahaamaan niitä ryysyjä sieltä sadan kilometrin päähän Loviisaan."

      • Roinaa-ja-rompetta
        Tunkki-tumpeloi-TAAS kirjoitti:

        Tunkki siis vei Jollaksen autotalliin ilman lupaa rytkynsä ja roinansa jätesäkeissä!!! Jollaksen vuokralaiset eivät hurranneet idealle. "Vesivahinko" oli Tunkin omaa houretta, hämäys.

      • Jollashovin-kummitus
        Roinaa-ja-rompetta kirjoitti:

        Tunkki siis vei Jollaksen autotalliin ilman lupaa rytkynsä ja roinansa jätesäkeissä!!! Jollaksen vuokralaiset eivät hurranneet idealle. "Vesivahinko" oli Tunkin omaa houretta, hämäys.

        Jollashovin vuokralaisettekivät oikein, kun raahasivat roskasäkit ulos autotallista. Kun asunto vuokrataan, niin sopimukseen kuuluvat kiinteistöön oleellisesti liittyvät muut sen tilat. Tunkilla ei siis ollut mitään oikeutta roudata kamojaan Jollashoviin oman käden oikeudella.

    • Päiväunia.vai.harhoja

      Tuksu kertoo, että revennyt korvalehti on leikattu ja tikattu. Väittää, että Emmanuel repi sen, mutta eikö se väittänyt oikeudessa, että kaksikko Juhis ja kaverinsa potkineet ** ja repineet ohimohiukset ja korvakorunkin irti? Sitä paitsi ei näytä muuttokuvissa olevan mitään tikkejä, jotka pitäiisi poistaa Tukholmassa.

    • monttubileettulossa

      Jollaksen vuokralaiset heittivät tuksun ryysyt tallista ulos jotta auto mahtuisi sisälle.
      Tapansa mukaan tuksu ei kysynyt lupaa vaan vei omankäden oikeudella romunsa sinne.
      Ottivat pikkusiskoon yhteyttä joka soitti tuksulle ja komensi hakemaan rojut pois. Tästä
      tuksu sepitti normaalin kusetuksensa vesivahingosta ja pakotti vellin hakemaan ne pois.
      Samaan aikaan ruotsissa tuksu hakee uutta sulhasta treffi ilmoituksilla ja laittaa niihin ikivanhoja valokuvia ja velli ottaa duunista vapaata että voi kuskata akan paskasia ryysyjä
      ympäri Etelä-Suomea. Miksi velli on kiinni tässä Jezebelissä.

      • Tunkeroinen-änkeröi

        Voi Pyhä Sylvi sentään!

    • Tuksun.puheet

      Onkohan se muorikaan oikeasti lähdössä mihinkään reissuun ja kuka huolehtii kaikista koirista? Ei kai muorikaan halua niiden sotkevan uutta kotiaan.

      • Republica-Dominicana

        Muori meni Karibialle hurvittelemaan pariksi viikoksi.
        Mukaan lähtivät ilmeisesti myös hänen siskonsa.

    • kurjalisto

      Tunkin valehteluprosentti on aika lähellä sataa. Mikään ei ole uskottavaa. Muorin laukkaaminen aurinkolomilla on sitä ihtiään. Viimeksi ei ollut ruskettunut lainkaan vai oliko jööti-Jösse niin vaativa petiosastolla.

      Hyypiö Lälly lienee kuljettanut Tunkin rytkysäkit Loviisaan. Noita-akkako vei pojalta pallit ja oman tahdon lapsuuskodissa?

    • Jkuytr

      Kooma jätettiin aikoinaan Tunkin vastuulle ja hoidettavaksi Jollakseen ja kuinkas siinä kävikään? Huonosti.

    • haisooaitopaska

      Uutta jollaksesta, siellä on havaittu vesivahinko joka on tullut näiden siskosten aikana eli ovat tehneet hissunkissun pintapuolisen kuivauksen ja luulleet että se oli siinä. Ilmeisesti vuokralaisilla ilmennyt ongelmia homeesta ja nyt paljastunut koko paska. Tuksu ilmoitti heti että ei ole syyllinen eikä maksa mitään korjauksia. Tulee jännä kevät näädille kun koko ajan tulee lisää paljastuksia.

      • uskomatonta.touhua

        Jotenkin ei yhtään yllätä, kun ottaa huomioon heidän sekolemisensa..Siellä on saattanut tapahtua vaikka mitä.. Ja kyllä koirankusestakin saa kosteusvaurion syntymään, mutta sehän näkyy yleensä lattiapinnassa aika hyvin.

        Siinäpä menee Jollaksen residenssi remonttiin, huh huh..Ihanan halpaa.

        Kannattais Mamman ja Papan ehkä suosiolla myydä koko höskä halvalla pois tässä kunnossa kuin se nyt on.. Vielä kun asuntojen hinnat on suht korkealla. Nimittäin pudotus tulee, oireet ovat jo nyt näkyvillä.

        Kyllä joillakin on sitten kalliita lapsia..ei voi muuta sanoa..

      • tjyjttrergrehethehh
        uskomatonta.touhua kirjoitti:

        > Kannattais Mamman ja Papan ehkä suosiolla myydä koko höskä halvalla pois tässä kunnossa
        > kuin se nyt on.. Vielä kun asuntojen hinnat on suht korkealla. Nimittäin pudotus tulee, oireet
        > ovat jo nyt näkyvillä.
        >
        > Kyllä joillakin on sitten kalliita lapsia..ei voi muuta sanoa..
        > KommentoiIlmiannaJaa

        Ehkä Mamman ja Papan kannattaisi miettiä jotain jälkiehkäisyä jolla voisi abortoida 2103 viikolla olevan ei toivotun raskauden. Niin monta viikkoa on nimittäin siitä kun jättivauva sai alkunsa vuonna 1977.

    • taskubiljardööri

      Tuhnu on ilmoittanut tänään muuttavansa Ruotsin Lidingöö(see)n. JOS tuo pitää paikkansa, lyllerö palaa kolmessa kuukaudessa Vellilään. Siellähän hänen garderobinsa on. Piireihin ei Ruotsissa pääse. Paattiraakkukin on last season.

      On se varsinainen tyringätär.

      • Muutan-ulkomaille

        Muuttoa ulkomaille on tehty jo vuodesta 2008. :D
        Hyvä, jos nyt saisi aikaiseksi ja häipyisi maastamme!

    • Tuksu.muuttaa.ulkomaille

      Voi, mikä ilon päivä, kun Tukiaisten perhe yhdistyy näin 17 vuoden eron jälkeen ja viimeinenkin linnunpoikanen pääsee emonsa suojiin omaan pesäänsä Ruotsin kultamaahan. Pian se pöly laskeutuu täällä ja loppuu viimein "vainokin". Siskolla voi tosin stressi vähän lisääntyä näin alkuun, mutta tasoittuu siitä ajan myötä.

      • Sotanorsu-Tucs

        Oikean ja väärän opettaminen lähtee kotoa. Uusi alku tähän. Pöly laskeutuu maasamme.

    • Lallila.kutsuu

      Voe voe! Lyhyt ilo muutosta sammahti alkuunsa. Ankka oli tämäkin uutinen. Näädät selvittivät taustat käden käänteessä.

      • alzeri

        Lallila kutsuu, Lidingö out.

      • Tädille-raskas-taakka
        alzeri kirjoitti:

        Lallila kutsuu, Lidingö out.

        Viimeisin asuntoa koskeva postaus Tunkilta Facessa: "Tätini ja minä omistamme asunnon Lidingössä, ja saan yhdeltä heistä myös muuttoapua tai olemme osakkaina, emme omista sitä. En olisi muuten saanut vuokra-asuntoa ilman sukulaistani." (14.3.)

      • Free-Pappamuratti
        Tädille-raskas-taakka kirjoitti:

        Viimeisin asuntoa koskeva postaus Tunkilta Facessa: "Tätini ja minä omistamme asunnon Lidingössä, ja saan yhdeltä heistä myös muuttoapua tai olemme osakkaina, emme omista sitä. En olisi muuten saanut vuokra-asuntoa ilman sukulaistani." (14.3.)

        Kannattaisko joku kertoa tälle tälle tädille, joka sitä nyt auttaa muutossa ja on vissiin asunnonkin antanut, että mikä on oikein homman nimi. Jotenkin harmittaa, jos Tunkki saa jotain uskovaista tätiään nyt höynäytettyä. Taas.

    • Jippiijajei

      Veijo, häät on peruttu, sut on vapautettu! Siivoa ne romut nurkistasi (jonnekin) ja käske Tunkin hakea asap! Missä muuten ovat koirat???

      • Ylkämies-Veijo

        Ylkämies Veijon lähes kolmevuotinen piina alkaa olla ohi.

      • Ei-häitä
        Ylkämies-Veijo kirjoitti:

        Ylkämies Veijon lähes kolmevuotinen piina alkaa olla ohi.

        Johanna kertoi asiasta näin:

        "Peruutimme Veijon kanssa Vanajanlinnan häät. Tultuani uskoon, naimisiinmeno on erityisen pyhä ja tärkeä asia mulle. Veijo on Jumalan pilkkaaja, joten se ei missään nimessä käy mulle. Naimisiin pitää mennä oikeista syistä. Voisin mennä rahan takia pelkäst.avioon, mutta se olisi väärin. Välillä on mennyt paremmin ja välillä taas huonommin; mutta Jumalan pilkka on sellainen jota en siedä." (Fb 17.3.2018)

    • hönötär

      Piskit Loviisassa. Kävivät Vellin kanssa kääntymässä Tukholmassa. Tunkki on ne tosiasiallisesti hylännyt.

      Täti vissiin vuokrannut omissa nimissään asunnon Tunkrahville. Uudet naapurit säälittävät. Karvaranteet polkevat yötä päivää vanhaa Singeriä (laulajaa), kunhan oppivat tuntemaan.

      • On.se.tyhmä

        Niitä koiria ei vissiin otettu vastaan Ruotsin kotiin, kun tavat tunnetaan ja siellä on jo pari ennestään. Kaupunkiasunnossa kerrostalossa ei voi päästää ovesta pihalle. Ja millä se niitä hoitaisikaan. Tämä koituu pelkästään koirien eduksi, jos ne saavat jäädä Loviisaan.

        Yrittti varmaan jättää sinne Jollakseen vaihtovaatevaraston ja hääpukuja ym. rihkamaa, että voi sujuvasti hakea jälkikäteen. - Tottakai oli muuttoaikaa kaksi viikkoa, kun kävi joulukuun lopusta kahdesti vielä Ruotsissa ja aloitti pakkaamisen helmikuun viime päivinä, kun irtisanomisaika oli jo kulunut umpeen ja lisäaikaakin saatu kuukausi, eikä ollut aikomustakaan lähteä, ennenkun on saanut tiedon häätöpäivästä.

      • Löyhäpäistä.sakkia
        On.se.tyhmä kirjoitti:

        Mikäs kiire nyt Tunkilla olis Albertilta pois, vaikka täti järkkäis minkälaisen osaomistusvuokra-asunnon, jonka melkein, mutta ei ihan, omistavat yhdessä. Mutta kaikki siis hyvin rahapulaa kärsivällä Tukiaisten perheellä, Tunkila oma asunto, mamma lähtee Caribbialle ja pappalle löytynyt hoitaja. Viimeksi kun Tunkki toimi omaishoitajana niin potilas kyllä kuoli.

      • Hän-tappoi-siskonsa
        Löyhäpäistä.sakkia kirjoitti:

        Mikäs kiire nyt Tunkilla olis Albertilta pois, vaikka täti järkkäis minkälaisen osaomistusvuokra-asunnon, jonka melkein, mutta ei ihan, omistavat yhdessä. Mutta kaikki siis hyvin rahapulaa kärsivällä Tukiaisten perheellä, Tunkila oma asunto, mamma lähtee Caribbialle ja pappalle löytynyt hoitaja. Viimeksi kun Tunkki toimi omaishoitajana niin potilas kyllä kuoli.

        Julia-sisko kuoli Tunkin "hoitamisen" seurauksena joulukuussa 2013.
        Nyt on Pappamuratin vuoro.

    • Valheiden.verkko

      Eipä taida Tuksun mielikuvitusmuutto toteutua. Tuskin kukaan äidin sisaruksista, jotka tuntevat perheen ja Tunkin, antaisi minkäänlaista (omistusasuntoa) Tuksun käyttöön. Lisäksi Tuksun mielikuvituskirjeenvaihto instassa sisältää jatkuvasti ristiriioja ja sanontoja, joita ei kukaan käyttäisi sellaisessa yhteydessä. Esim." Muista sitten muuttoapu". Vaikka siis henkilö olisi olemassa, ei hänellä välttämättä ole tämän muuton kanssa mitään tekemistä todellisuudessa.
      Esim. Tuksu puhuu satojen muuttolaatikoiden purkamisesta (ja toinen puhuu niiden siirtämisestä ja puhtaiden mattojen laittamisesta lattialle ennen tavaroiden toimittamista), vaikka tavarat ovat Loviisassa ja tuskin niitä (ainakaan kaikkia) kannattaa sieltä edes raahata Ruotsiin. Tunkki ei muista itsekään, mitä on aiemmin valehdellut.

      • Tahvo-Tuulipuku

      • Valtava-sotku
        Tahvo-Tuulipuku kirjoitti:

        Hyi hele, kuinka paskanen kämppä ja rojua täynnä! Seiskan artikkelin 17.3. kuvat kertovat paljon: https://www.seiska.fi/Uutiset/Johanna-Tukiainen-haadettiin-kodistaan-myos-haat-peruttiin-tallainen-tavarakaaos-Tuksun

        Roinan pakkaamiseen oli aikaa monta kuukautta, muttei se saanut sitäkään hommaa tehdyksi. Käsittämättömät romu- ja roskakasat!

        Johanna Tukiainen on hehkuttanut glamouriaan mediassa alati.

        Totuus on ollut kuitenkin täysin toista. Ja tämähän on tiedetty sekä tällä suomi24-näätien että hymy-näätien palstalla ainakin kymmenen vuotta. Tukiainen valehtelee. Muuttopojille tavarapaljous ja kämpän sotkuisuus tulivat varmasti järkyttävänä yllätyksenä.

    • Albertin-murju

      Sankarillinen hymy-näätä Sivuposeeraus raportoi Albertin näkymästä tänään ip: "Realisointia.comin auto on Albertskan B-rapun edessä, en tiedä tyhjentävätkö Tunkin kämppää vai jonkun muun. Huonekalua, hyllylevyä(?), Ikean kassia, kirjoja. Pojilla oli myös omasta takaa sellainen musta, kannellinen roskalaatikko tyhjennysapuna. Just rullailivat sitä ulos, kun menin ohi. Hieno vanhempi rouva oli seurailemassa työntekoa. Huoltoauto oli tyhjennysauton takana."

      • 787888

        Jatkoa.

        Ruskea nahkasohva bongattu, tavaraa on taidettu jättää enemmän kuin lähti muutossa mukaan. Sohva oli heitetty autoon puoliksi pystyyn ja nurinpäin, eli tyhjentäjät ei ole kovin huolissaan jälleenmyyntiarvosta.

      • Sankarinäätäilyä
        787888 kirjoitti:

        Jatkoa.

        Ruskea nahkasohva bongattu, tavaraa on taidettu jättää enemmän kuin lähti muutossa mukaan. Sohva oli heitetty autoon puoliksi pystyyn ja nurinpäin, eli tyhjentäjät ei ole kovin huolissaan jälleenmyyntiarvosta.

        Juu, tämä on sankarinäätä Sivuposeerauksen jatkoraportti Albertilta.

      • Albertin-lude

        Sivuposeerauskselta vielä vähän (21.3. ip):

        "Firman nettisivuilta kävin lukemassa, että heidän yhteistyökumppaneitaan ovat mm. viranomaiset. Poltettavaksi noi on varmasti menossa, kai jugendsohva ja melkein-ainakin-Tempur-sijauspatja olisi muuten suojattu."

      • Röykkiöittäin
        Albertin-lude kirjoitti:

        Sivuposeerauskselta vielä vähän (21.3. ip):

        "Firman nettisivuilta kävin lukemassa, että heidän yhteistyökumppaneitaan ovat mm. viranomaiset. Poltettavaksi noi on varmasti menossa, kai jugendsohva ja melkein-ainakin-Tempur-sijauspatja olisi muuten suojattu."

        Suuren jakeluautollisen verran (noin 40 kuutiometriä) sieltä vietiin tavaraa eilen pois jonnekin kierrätyskeskukseen tai polttoon.

      • Aikansa-kutakin
        Röykkiöittäin kirjoitti:

        Suuren jakeluautollisen verran (noin 40 kuutiometriä) sieltä vietiin tavaraa eilen pois jonnekin kierrätyskeskukseen tai polttoon.

        Eräs aikakausi glamourin saralla maassamme on päättynyt.
        Historiassa kääntyy uusi sivu.

    • horatsukämppä

      Hylätty petauspatja, satoja mällitahroja kertoo missä mennään ja mikä oli asunnon tarkoitus.

      • Lidingön-Lumppu-Liisa

        Albertin tuntimotellin taru on päättynyt.

    • Lokki-on-lähtenyt

      Tänään on Albertin ja Albertinan nimipäivä.
      Helsingin Albertinkatu juhlaliputtaa Tukiaisen poismuuton johdosta.

    • Kirkkomäentie-4

      Kaksi kuukautta on kulunut aikaa Tukiaisen häätämisestä pois Helsingistä. On käynyt selville, että hän on muuttamassa 1.5. alkaen Liljendalin maaseutukylään.

      • Kirkkomäentie-4

        Tukiainen muuttaa rivitaloon, jossa on 12 asuntoa: yksi yksiö, kahdeksan kaksiota ja kolme kolmiota. Yhtä lukuun ottamatta kaikissa asunnoissa on oma sauna. Rakennus valmistui vuonna 2017. Sen ulkoseinäväritys on keltainen.

      • Kirkkomäentie-4
        Kirkkomäentie-4 kirjoitti:

        Rakennus on nykyvaatimusten mukaisesti esteetön.

        Rinnetontti on mahdollistanut sen, että kaksikerroksisuudesta huolimatta jokaiseen asuntoon pääsee suoraan ulkoa ilman portaita.

        Alakerran asuntojen terassit ja yläkerran parvekkeet avautuvat etelään.

        Kaikissa asunnoissa ovat laminaattilattiat ja kokonaan keraaminen laatoitus märkätiloissa.

      • Kirkkomäentie-4-A-7
        Kirkkomäentie-4 kirjoitti:

        Tukiainen muuttaa rivitaloon, jossa on 12 asuntoa: yksi yksiö, kahdeksan kaksiota ja kolme kolmiota. Yhtä lukuun ottamatta kaikissa asunnoissa on oma sauna. Rakennus valmistui vuonna 2017. Sen ulkoseinäväritys on keltainen.

        Pohjapiirustuksen http://www.loviisanasunnot.fi/pdf/Kirkkomaentie4_pohjapiirrustus.pdf mukaan Tukiaisen asunnon koko on 59 neliömetriä. Se sijaitsee 1. kerroksessa. Se on pohjapiirustuskuvassa ensimmäisen kerroksen äärimmäisenä oikealla oleva asunto.

      • Pukineräksyt
        Kirkkomäentie-4 kirjoitti:

        Tukiainen muuttaa rivitaloon, jossa on 12 asuntoa: yksi yksiö, kahdeksan kaksiota ja kolme kolmiota. Yhtä lukuun ottamatta kaikissa asunnoissa on oma sauna. Rakennus valmistui vuonna 2017. Sen ulkoseinäväritys on keltainen.

        Talon sääntöjen mukaan yhdessä vuokra-asunnossa saa olla max. 2 koiraa. Tukiainen yrittää päästä eroon Angelista, jolla on ongelmia pysyä hengissä. Angelia on yritetty kaupitella koiran tilasta tietämättömille ostajaehdokkaille. Bella ja Max on tarkoitus ottaa asuntoon.

      • EUR708

      • Rahanhallitsijat
        EUR708 kirjoitti:

        Tuksun kämpän koko on 59,0 m2 eli vuokra on 59×12 = 708 euroa/kk.

        Veijo tai Mammamuratti varmaan hoitavat vuokranmaksun, sillä Tukiaisella ei ole enää keikkoja kuin ehkä satunnaisesti. Hänellä ei siis ole tuloja.

      • kusesollaaa
        EUR708 kirjoitti:

        Tuksun kämpän koko on 59,0 m2 eli vuokra on 59×12 = 708 euroa/kk.

        Eli "Suomalainen kansanedustaja" saa 1500 euroa "asumistukea" jotta voi puhua paskaa?

      • Kirkkomäentien-Hollitupa
        Kirkkomäentie-4 kirjoitti:

        Tukiainen muuttaa rivitaloon, jossa on 12 asuntoa: yksi yksiö, kahdeksan kaksiota ja kolme kolmiota. Yhtä lukuun ottamatta kaikissa asunnoissa on oma sauna. Rakennus valmistui vuonna 2017. Sen ulkoseinäväritys on keltainen.

        Näin kuvaili Tunkeroinen sisustusaikeitaan: "Uudessa kodissani kova sisustus päällä; ihan järjetön urakka joka vasta alkaa nyt mutta on sen väärti! Sisustus tulee olemaan valkopinkki väreiltään ja makuuhuone turkoosi. Täällä lepää syvä rauhanhenki; vaistoan sen heti kun kotiin astuu! Amen!" (27.4.18)

      • Naapuriparka

        "Täältä ajaa vajaassa tunnissa myös Helsinkiin mutta en nyt ehdi nauttimaan kesähelteistä stadissa kun haluan saada ensin muuton valmiiksi! Uusia kavereita myös olen saanut; tällä kertaa raittiita sellaisia." (JT, 9.5.)

      • Tipi-Illuminaatti
        Kirkkomäentien-Hollitupa kirjoitti:

        Näin kuvaili Tunkeroinen sisustusaikeitaan: "Uudessa kodissani kova sisustus päällä; ihan järjetön urakka joka vasta alkaa nyt mutta on sen väärti! Sisustus tulee olemaan valkopinkki väreiltään ja makuuhuone turkoosi. Täällä lepää syvä rauhanhenki; vaistoan sen heti kun kotiin astuu! Amen!" (27.4.18)

        Jumala määräsi Tuksun sisustamaan uuden asuntonsa kuninkaallisesti Ikea-kalusteilla, koska ne eivät ole NWO:ta eivätkä illuminaattia.

      • Finellic
        Naapuriparka kirjoitti:

        "Täältä ajaa vajaassa tunnissa myös Helsinkiin mutta en nyt ehdi nauttimaan kesähelteistä stadissa kun haluan saada ensin muuton valmiiksi! Uusia kavereita myös olen saanut; tällä kertaa raittiita sellaisia." (JT, 9.5.)

        Saisi jo poistua julkisuudesta tämä turha julkkis.

      • Johanna_Roinavuori
        Tipi-Illuminaatti kirjoitti:

        Jumala määräsi Tuksun sisustamaan uuden asuntonsa kuninkaallisesti Ikea-kalusteilla, koska ne eivät ole NWO:ta eivätkä illuminaattia.

        Johanna raportoi, sisustaminen etenee: "No niin suuri muutos kaupungista, että menee aikaa……. Lähinnä nyt on kova duuni sisustamisessa ja tavaroideni purkamisessa, vaatteita ja kenkiä on järjettömät vuoret..." (10.5.)

      • Stripteasetaiteilija
        Kirkkomäentie-4 kirjoitti:

        Tukiainen muuttaa rivitaloon, jossa on 12 asuntoa: yksi yksiö, kahdeksan kaksiota ja kolme kolmiota. Yhtä lukuun ottamatta kaikissa asunnoissa on oma sauna. Rakennus valmistui vuonna 2017. Sen ulkoseinäväritys on keltainen.

        Liljendal varmasti ottaa tanssitaiteilijattaren vastaan ilomielin.

      • Valkopinkki
        Kirkkomäentien-Hollitupa kirjoitti:

        Näin kuvaili Tunkeroinen sisustusaikeitaan: "Uudessa kodissani kova sisustus päällä; ihan järjetön urakka joka vasta alkaa nyt mutta on sen väärti! Sisustus tulee olemaan valkopinkki väreiltään ja makuuhuone turkoosi. Täällä lepää syvä rauhanhenki; vaistoan sen heti kun kotiin astuu! Amen!" (27.4.18)

        Eilen oli hyvä päivä Tuksulle, joka raportoi: "Ihanan helteisen päivän jälkeen sain tänään suurimman osan tauluista seinille. Olohuoneen puutarhataulu muistuttaa paratiisia ja lempikukkani on ruusu. Valkopinkki sisustukseni näyttää edistyvän hyvin. Tänään sain tutustua useaan ihanaan ihmiseen uudessa kotikylässäni. Nautimme helteestä mm. mansikoiden ja grillauksen merkeissä." (13.5.)

    • Uusi-kuvio

      Pahus, Tunkki palasi eilisiltana nyssäköittensä kanssa Stadiin.
      Ottanut hotellihuoneen viikonlopuksi. Metsästää miestä ja lisärahoitusta.
      Veijo maksaa viikonlopun kulut, mitkä näkee investointina tuottojen saamiseksi.

      • Kassialma

        Ulkokuntalainen tuli kyläilemään. Miksi se pyörii aina samoilla kulmilla, vaikka olisi useita ihania puistoja ja rantoja tarjolla. No, kaipa se hakee seuraa täpötäydestä puistikosta ja mahdollisesti täydennystä alkofree- ja apteekkivarastoon. Saa syödäkseen ulkona ja hotelliaamiaisen. Kyllä sillä taas seuraavan kuukauden jo pärjääkin.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe