Oli tilaisuus testata hammashoitoa, erityishammashoitoa.
Yksityinen lääkäri aloitti poraamalla juuria. Ei onnistunut Hoitopaikat. Passitti eteenpäin. Testasin kunnallista. Kaksi kertaa kävin porattavana. Pala piikkiä jäi juureen. Ei onnistunut. Kaksi kertaa hoitopaikat. Passitti eteenpäin. Erityishammashoitaja porasi ja piikki ilmeisesti vesipaineesta pullahti ylös. Juuret saatiin auki. Hoitopaikat. Toinen kerta lopullinen paikka.
Koko roska maksoi bruttona 1.000,00 € Kelalta muutama lati ja palvelusetelillä 25% kuluista eli minulla tuli maksettavaa > 700 €.
Mikä muka muuttuisi jatkossa. Samat lääkärithän porailevat, mitä porailevat.
Kirjoitan tätä, kun kuuntelen Hyssälää ja Orpoa ja eivät vakuuta mitenkään.
Yksityinen lääkäri aloitti poraamalla juuria. Ei onnistunut Hoitopaikat. Passitti eteenpäin. Testasin kunnallista. Kaksi kertaa kävin porattavana. Pala piikkiä jäi juureen. Ei onnistunut. Kaksi kertaa hoitopaikat. Passitti eteenpäin. Erityishammashoitaja porasi ja piikki ilmeisesti vesipaineesta pullahti ylös. Juuret saatiin auki. Hoitopaikat. Toinen kerta lopullinen paikka.
Koko roska maksoi bruttona 1.000,00 € Kelalta muutama lati ja palvelusetelillä 25% kuluista eli minulla tuli maksettavaa > 700 €.
Mikä muka muuttuisi jatkossa. Samat lääkärithän porailevat, mitä porailevat.
Kirjoitan tätä, kun kuuntelen Hyssälää ja Orpoa ja eivät vakuuta mitenkään.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Korjaan ei Hyssälä vaan Vehviläinen.
Anteeksi virhe.
Kunnallinen hammashoitola, juurihoito kaikkineen alle 200 euroa.
Kunnallinen hammaslääkäri viimeksi 4v sitten tokaisi että juurihoitoa ei kannata tehdä kun hammas sitten kuollut, otetaan pois.......lähes samoilla sanoilla aiemmin jo 4 hammasta otettu....
Hammaslääkärini oli sitä mieltä, että parempi juurihoidettu hammas kuin ei hammasta ollenkaan, koska muuten ien vetäytyy ja kuivettuu.
Minulla on vanhin juurihoidettu hammas ollut jo yli kakskyt vuotta.
Tuo kiskotaan-hammas-hampaalta on suomalainen nykytrendi.
Kun lähtiessä keskustelin erityishammaslääkärin kanssa, hän oli myös sitä mieltä, että hammas kannatti säilyttää. Siis sain tukea hältä. Hampaiden asento voi muuttua ja mitä siitä seuraa? Kunnallisen puolen lääkäri oli kyllä hyvä. Tulevaisuuden lupaus. Ahtaat kanavani aiheutti päänvaivaa eli porattavaa.
Kuulemma 90-luvulla ihmiset poistattivat hampaitaan. Oli lama.
Yliopiston hammashoitolassakin mieluummin kiskaistiin kuin paikattiin.
Mitähän niistä opiskelijoista tuli. Eli johtopäätökseni on, että hammaslääkäreitä pitäisi kouluttaa erityislääkäreiksi ja kuntien yhdessä palkata tällainen, jotta hinta olisi kohtuullinen. Ymmärrän, että juurihoito on erityista kuin normiporailu.
Jos olisin nuori, kouluttautuisin ehdottomasti hammaslääkäriksi. Jos olisi pahapaikka, puudutetta maan perusteellisesti, silmät kiinni ja antaisin poran laulaa. Ja hynää tulisi minun Oy:öön.
Ja minä sijoittaisin hammas -ja tekohammas hoitokoteihin tonneja, että saisin muhkeat osingot.
Sitten äänestäisin kokoomusta, vaikkapa Hammas Harkimoa tai jotakin muuta porvaria.
Lääkärikeskus Pörriäisestäkin saa hyvät osingot, jos sote tulee?
Enää ei tule jeesus, se on Sote jos on tullakseen.
Siis koko Soteenhan on upotettu ovela rahaputki.
Jos menisin terveyskeskukseen nyt, saisin sekä lääkärin että muut perustutkimukset paikan päällä, ei minua läheteltäisi paljon mihinkään labraa ja röntkeniä kauemmaksi, jos ei ole kroonista näköpiirissä. Akuutithan arvaillaan.
Mutta jos menen terveyskeskukseen Sotessa, saisin lääkärin tutkimuksen nimeltä perus. Mutta sitten alkaisi printteri laulaa, kun lääkäri rustaisi lähetteitä yksityisille tahoille, sinne tulisi ultra praata ja mammokrafiaa (vaikka olen mies) ja kaikki mahdolliset koneelliset tutkimukset...
Edellyttäen tietysti, että kunta tai kela suostuu maksamaan?
Tavis kulkijalla, eläkeläisellä ja työttömällä ei olisi niihin varaa.
- Se palveluseteli, minkä arvoinen se muuten on?
Arvio kuitenkin on, että terveyskeskuksia alkavat miinoittaa troian hevoset, jotka tehtailevat kalliita lähetteitä kuntien ja kaupunkien kassojen turmiksi.
Toki nytkin, jos osaa vaatia kunnolla, on mahdollisuus päästä erilaisiin jatkotutkimuksiin. Ei siihen Sotea tarvita ja homma toimii varmaan joustavasti tällä hetkellä?
Teit mielenkiintoisen pyörähdyksen, suorastaan pörräsit Sotelassa. Sekö on maan uusi nimi. This land is sote-valley.
Sulla on kirjoittajan lahja!
Sepä sitten, kun tietyt asiat toimii. Eikö niitä, mitkä ei, pitäisi kehittää siis joitain osa-alueita. Resurssit?
Onko valinnanvapaus sitä, että se jolla on paljon pätäkkää pystyy valitsemaan. Pienituloinen tyytyy siihen mitä saa.
Hammaslääkäriä en ole tarvinnut viiteentoista vuoteen, mutta hygienistillä on käytävä. Sen hinta oli vähän päälle 40,-.
Noin se tulee menemään. Politiikot hokevat valinnanvapautta kuin mantraa, melkein saavat orkun sanasta.
Yksityisellä hygienisti maksaa tuplasti.
Eikös tuo valinnanvapaus ole ollut voimassa iät ja ajat..eli jos on pätäkkää on voinut mennä yksityiselle ja jos ei niin julkiselle, mikähän hattutemppu tämä valinnanvapaus olevinaan on..:/
Soten idea ei ole valinnanvapaus vaan sisäpiirikaupat ja hyvävelikoplaus.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803082200797597_pi.shtml
Tyhmempikin tajuaa, että mikä meininki tässä on meneillään. Kansaa kustaan silmään ihan surutta. Jos EU on sitä mieltä, että sotemalli on laiton ja tukee pelkästää bisnestä niin, mikä helvetti suomen hallitusta vaivaa, että pitää väkisin ajaa tällainen sote läpi??? Niin kuin aiemmin totesin, niin herrojen kädet on kansan taskussa ja pitäisi saada lypsettyä vielä lisää. Siitä tässä on kyse.
Miksi auvvot päätäsi.
Jos hallitus ei saa sotea alkaseksi niin siitä haukutaan, vai olisiko jättää tekemättä.
Nyt tehty luonnos on pohja mistä pitäisi kehittyä paras malli malli josta kellään ei ole tarkkaa kuvaa, kaikkein viisaimmat hekin ovat erimieltä joten mennessä nähdään.
Ei pidä tehdä vain jotakin ja lisäksi lainvastaista. Kriminelliä.
Vaikka suomalaisten köyhimpien tukimuotoiset tulot ovat eurooppalaisen keskitason alle, sama hallitus leikkaa sielläkin.
Mökin Miinoista ja Marteista tulee herroja, kun löytävät tiensä Arkadianmäelle. Ethos katoaa.
Mistä me tiedetään, mitä bonuksia tai ainakin vaalirahoja noista lobatuista yrityksistä on luvattu.
Lisään vielä, ettei sote mikään halpuutusmalli ole.
Säästöjä siitä ei tule!
En pidä ihan täysjärkisenä poliitikkoa, joka tällaista väittää.
Mitähän mieltä vakuutusyhtiöissä ollaan?
Ai jaa sinäkö tiedät paremmin minkälainen tästä sotesta tulee häh, kun Orpolla tai muillakaan ole tästä alustavasta luonnoksesta mikä lopullisesti tulee on vain karkea suunta viiva, jos oikein menee niin korjauksia tehdään pitkin matkaa.
Mä luotan asiantuntijoihin enemmän kuin Orpoihin. Se luonnos on vähän niinkuin atk-ohjelman osto: ostetaan hyllykamana, konvertoidaan ja sitten tehdään räätälintyöt ja ne vasta maksaakin. Jatkuvia toimintahäiriöitä.
Asiakas hyppii edelleen kuin aropupu.
Ja jos suunnitelma on "karkea suuntaviiva", niin mikäs se sellainen suunnitelma on. Mikä hätä nyt on? Vaalipelko tehnyt politiikasta kaoottista.
Onko sulla jonkun terveyslafkan osakkeita ja odotat hypähdystä?
Montako asiantuntiaa sote-sopassa on mukana varmaan niin montakuin on lausuntoa, Orpollakin on omansa, luulen ettei yhdelläkään asiantuntialla ole valmista vastausta.
Luin lehdestä joku aika sitten KAKS:n eläkkeellä oleva lääkärin hehkutuksen siitä kuinka hyvin kunnallinen terveydenhoito toimii. Hän oli saanut lähetteen leikkaukseen ja päässyt muutaman viikon sisällä sairaalaan. Leikkaus oli onnistunut hyvin ja palvelu oli oĺut loistavaa.
Hän siis mainosti julkisia palveluita ja niiden toimivuutta, omien kokemustensa kautta.
Tiedä tuota. Olen ollut leikkausjonossa nyt kolmekuukautta. Ei ole kuulunut mitän ja uskon, etyä jos saan kutsun kirurgian polille kuluu vielä toiset vähintään kolme kuukautta ennen operaation toteutumista.
No, siihen en osaa sanoa mitään miten sote-uudistus auttaisi asiaani. Yksityiselle ei olisi varaa mennä jos hinnat olisivat eriluokkaa kuin yleiselöä puolella.
Kevättä odotellessa.
Minusta tuntuu, että on alkanut venkoilu. Aikoja heitellään monien viikkojen päähän. Potilaat voidaan laittaa grilliin, kunnes ovat kypsiä...
Kauankohan jono erikoislääkärille kestää keskimäärin ? Sain lähetteen jokin aika sitten, ei kuulu mitään.
Varmasti riippuu alueesta ja minkä alan lääkäristä. Oletko varma, että jos saat lähetteen, niin erityissairaanhoidosta otetaan sinuun yhteyttä. Otappa hoitolaitokseen yhteyttä vaikkapa ajanvarauksen kautta tarkistaaksesi, että sinulle on tulossa aika ja kerrot lähetteestäsi. Yritä kiirehtiä aikaa.
Ajatteles, pari kuukautta vielä odotettava, kuulin juuri. Toivottavasti ei ole syöpää, ilkeät oireet kuitenkin olipa mitä hyvänsä.
Tosi ikävää. Mutta, jos et siedä, mene päivystykseen ja istua tikuta lääkärin edessä niin kauan, että saat apua. Kaksi kuukautta on pitkä aika! Liian pitkä aika!
SOTE on hyvä.
Se hajoittaa jonnekin kertyneet rahat sinne missä rahasta on puutetta.
Pitää muistaa että terveyden-hoito kuuluu kaikille tasa-puolisesti.
Yhtä hyvin tai yhtä huonosti.
Parilla kaupungilla ei saa olla oikeutta ottaa erityis-asemaa asiassa.
Ei edes koti-kaupungillani.
-
Tavallaan kuin Lappalainen Porojensa hoidossa.
H.
Tämä oli kyllä odottamaton mielipide sulta.
Mielestäni olet ollut närkästynyt siitä, että Hesan rahoja vuotaa muualle?
Ja oletin, että kun Meikku on ollut maan huippusairaala, niin se pitää varmistaa jatkossakin. Pelkään, että Miinat ja Martit saavat rikki jotain jo hyvää ja laadukasta. Eikös Kairalta pahassa tapauksessa tuoda potilas heliskuupperilla Meilahteen tai sieltä lähdetä hakemaankin?
3. virkkeessä on ethosta.
Hyvä sote tulee kun kerätään jokaisen asiantuntian hyvät kohdat ja niputetaan ne yhteen niin eikös silloin tule hyvä sote.
Sitten kun uudistuksia päätetään tehdä, pitäisi kokeilla yhdellä alueella ja katsoa toimivuutta, ettei mentäisi soitelle sotaan. Pääministeri höpisi muutaman miljardin säästöistä kautensa alussa. Nähtäisiin, mitä tapahtui yhdellä alueella.
Valtiovarainministeriä ovat asiantuntijat valistaneet, mutta lobbarifirmat varmaan enemmän. Miksi edustamastaan puolueesta on niin moni loikannut
noihin yrityksiin, mikä pitäisi lailla kieltää.
Näyttäs menevän enempi politikoinniksi ainakin opposition puolelta, eikä heiltäkään ole esittää parempaa vaihtoehtoa joten mentäs ny hissukseen ja korjaltais sitämukaa miltä näyttää.
Sitähän se on. Yhteisten asioiden hoito on politikointia.
Sanelupolitiikkakin on politikointia tai manipulointi tai populointi.
Mä olen kanssasi toista mieltä tuosta hissukseen menemisestä.
Eläpä loukkaannu.
Parempi katsoa kuin katua...
Een loukkaunnu, mennään kuten haluat ihan sama " elämässä ei selviä henkissä ainakaan tässä jengissä "
Poliitikot yrittävät haukata liian ison palan kerralla,
ei siinä onnistunut edellinen , eikä sitä edellinenkään,
nyt ollaan päästy pisimmälle,
varmaan ne kaataa sen kun menee pupu housun,
poliitikot pelkää omaa nahkaansa ja yhdet kerää pisteitä ja sulkia hattuunsa jne
eli sote on hyvä keppihevonen tehdä sitä ja tätä.
Suomi on niin itsenäinen valtio , että pitää kysyä että sopiiko eeuulle nyt varmasti tämmöinen,
asiantuntijoitakin on joka oksalla lennättämässä mustia harakoita soten kimppuun.
Tässä kunnassa toimii hyvin terveydenhoito, kunta on yhtiöittänyt, lääkäriin pääsee hyvin ja hammashoito toimii hienosti, keskussairaala lähellä hoitaa hoitotakuuajoilla.
Yksi hyvä merkki siitä että homma toimii, on mielestäni se, että kunnassa on omat vastuulääkärit.
harmi jos sote tulee sotkemaan tämän kuvion,
mutta tulkoon, toivoa vain voi, että kaikki hoituu sittenkin.
Monta sataa henkilöä miettii jo maakunniss, miten asiat saadaan toimimaan.
Noi valinnanvapaudet ovat itsellä hakusessa, onko se tulevaisuudessa vain seteleillä sumplimista vai mitä,
mutta alunalkaen en ymmärrä miksi tähdät'än yhteen luukkuun, että sairaat ja sosiaalit samalla kertaa hoidettáisiin, niin erilaisia on heidän tarpeensa. Yksi luukku ei voi mitenkään molempien tarpeisiin vastata.
Mietin sitäkin, että jos valinnanvapauteen tulisi puolen vuoden pakkokihlaus, milloinkahan hampaani olisi ollut kunnossa? Yli vuosiko olisi mennyt?
Kytätäänkö terveyspisteissä: olit yksityisellä, et voi tulla terveyskeskuksen tai hammashoitolan omalääkärille. Kyllä oikeudet kaventuvat.
Saapi näkee
Menee aika paljon aikaa, ennenkuin pystyy kokemusten perusteella sanomaan, mitä tapahtui. Mä aika varma, sote tulee, uudistuksille vähän pakkosauma. Se vaan, milloin tulee ja millanen, se jää nähtäväksi. Ei ole kiveenhakattu, että tämä nykyinen halitus sen tekee, jos tekeekin, paljonko sitä sitten muutellaan.
Kustannusten leikkaus, se tärkein pojo. Mulla kutina, kyllä net menot laskee, jollain konstilla. Luultavimmin tulee kaksjakoinen sydeemi. Siis sotejengi, elikkäs rupusakki vinkuu julkisilla ja normijengi ostaa rhalla. Vähän, kuin jenkkityyliin. Jos ei itellä ole fyrkkaa, eikun kunnalliseen jonottelemaan. Että siinä se valinnanvapaus mun mielestä tulee olemaan.
Ketjussa naristu hammashoidosta. Aika pitkä aika sitten testasin. Tsadissa oli karseet jonot julkiseen hammashoitoon. Kun tuli propleemi pääsi sen kautta sitten jollain hiton palvelusetelillä yksityiselle. Sen sai valita, minne. eli juu, oli kyllä valinnanvapautta. Ei ehkä edullisin systeemi, mutta nyt kai tulee vielä kalliimpi, kun hommia keskitetään yksityisiin palvelun tarjoajiin, joka tarkoittaa tietenkin julkisten alasajamista.
Mutta, miten homma meni, sen näkee aikanaan, pitää odotella. Kandee muistaa, lapissa tähänkin saakka ollut jotain 500km synnytysreissuja suuntaansa, ei ne siitä paljoa enää pidetäkkään voi.
=DW=
Minähän se narisin. 3. kerta julkisen hammashoidossa: 1. 50-luvulla, 2. 80-luvulla ja nyt 3. käyntejä kaksi.
Mielestäni molemmissa on ollut hyvät lääkärit.
Niin pitkään kuin olin työelämässä oli työterveyshoito. Siinä taso vaihteli.
Oli muutama suorastaan tyhmä lääkäri. Ihanaa palturia, mikä ilmeni myöhemmin.
Niin synnyttäjät ovat naisia. Kulleisuuden riskilläkö säästöjä? Onneksi on tullut niitä hotelleja, mihin voi mennä ennenaikaisesti, mikäli uutisista oikein ymmärsin.
Eroa politiikasta ja ole ihminen.
Kenelle?
Politiikka: yhteisten asioiden hoitoa = ihmisten tai elollisten asioiden hoitoa.
Tottakai otan kantaa ja kerron mielipiteeni niin kauan kun voin.
Erilaisia mielipiteitä siedän, mutta yritän tehdä kinkkisiä kysymyksiä
nähdäkseni motiivit, intressit.
Ei mulla yksityistä sektoria vastaan ole. Mutta kun valtion rahoista, veroista on kyse, suollan ajatuksia kyllästymiseen asti.
Kuka on väärässä? Heaven knows.
"""Kuten kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sanoi torstaina A-studion keskustelussa: kukaan ei pysty sanomaan, miten soten kustannukset kehittyvät."""
No miten STM tai VVM pystyy budjetoimaan? Kröhöm.
Eivät mitenkään!
Kukaan ei näytä tietävän SOTESTA mitään. Eivät ministerit, eivätkä kansalaisetkaan. Kaikki olemme aivan pihalla.
Valinnanvapaudesta tiedän kuitenkin sen, ettei se ainakaan paranna terveydenhuoltoa mitenkään omalla asuinpaikkakunnallani. Täällä kaikki pelaa mainiosti jo nyt.
Ei ole jonoa terkkarilääkärin vastaanotolle. Omahoitajalta saan ohjeita ja neuvoja, jos niitä tarvitsen. Mikäli hän ei osaa vastata, niin omalääkärille pääsee viimeistään kahden päivän kuluttua ja jos tilanne vaatii, niin päivystävälle lääkärille samana päivänä.
En voi valittaa edes siitä, etten olisi päässyt erikoissairaanhoitoon KYSiin tai kuvauksiin yksityiselle puolelle maksusitoumuksella, jos KYS ei niitä pysty tarjoamaan.
Eikös maksusitoumus ole sama kuin palveluseteli?
Tänne on saatu päteviä ja miellyttäviä lääkäreitä ja vaihtuvuus on tosi pientä. Lääkäreille on luotu hyvät puitteet harjoittaa ammattiaan ja näin on pystytty rakentamaan myös pitkäaikaisia potilas/lääkärisuhteita. Se on ainakin monisairaalle potilaalle ensiarvoisen tärkeää.
Pitkät jonot julkisella puolella taitavat olla ruuhka-Suomen ongelma. Esim. Vantaan tilanne on mennyt täysin surkeaksi. Vielä 1990-luvulla tilanne oli erittäin hyvä. Asuin siellä silloin.
Minun kantani on, että sote- ja maakuntauudistus laitettaisiin jäihin ja otettaisiin aikalisä.
Eikös jossain sananlaskussa sanota, että hötkyilemällä tulee vain "k...päisiä " lapsia?
Nyt ei ole Suomella varaa hötkyilyyn.
En ymmärrä Soteuudistusta kaikkine kiemuroineen, mutta maakuntauudistus on täyttä hebreaa. Se onkin sitten toinen juttu, mutta liittyy kiinteästi Soteen.
Jotain kokkareille ja jotain kepulle. Näinhän se menee.
Ei kuitenkaan pitäisi mennä!
Eihän ne sitä jäädytä, tai jäähdytä, sehän merkitsisi tämän(Sipilän) hallituksen kaatumista, ihan varmana ne runnoo sen Soten nyt läpi.
Jos hallitus kaatuu se tietää että seuraavassa hallituksessa ei olisi kokoomus/keskusta enemmistöä, ja sitä riskiähän ei nyt oteta.
Mietin, mitä Ruotsissa kansalaiset ajattelisivat, jos säädettäisiin valinnanvapauslaki?
Siellä on oltu aina edistyksellisempiä kuin Suomessa.
No, kuoleehan sitä nauruun, kun varakkaimpien edustajat säätävät tällaisen lain
ja muut hiirinä perässä!
Tämän hallituskauden aikana säädetyt lait tulee olemaan merkillisin lakikokoelma kautta aikain!
Niinpä. Olen käynyt samalla yksityisellä hamppilääkärillä n. 43 vuotta ja maksanut vaikka en aina olisi jaksanut. Kerran sitten iski särkevä hammas jouluna, jouduin turvautumaan kunnalliseen hoitoon, koska silloin juuri muita toimipaikkoja ei ollut auki (tästä on jokunen vuosi aikaa). Olin siis Yliopiston hammasklinikalla. Se on julkisen hammashoidon heittoluokka. Lääkäriksi opiskeleva tyttö porasi särkevän hampaan auki ja totesi, että se on juurihoidettava. Sanoi, että tämä on niin vaikeaa, että en tee enempää. Voit mennä pyhien mentyä omalle lääkärillesi, kun kerran oletkin yksityiseltä puolelta. Niin menin kamalassa hammaskivussa kotiin tyhjin toimin. Maksoi vähän, mutta ei apuakaan tullut. Olisiko sitten ollut Hammassairaala, joka hoiti joulusta huolimatta jutun loppuun. Maksoi kamalasti, mutta särky päättyi ja hammas on edelleen suussa. Hammasläääkärini ihmetteli tätä myöhemmin ja sanoi, että Yliopistollisen sairaalan pitää hoitaa särkypotilas loppuun saakka. Mistäpä olisin tiennyt pitää puoliani.
Kun on ikää, huonoluiset hampaat ja paljon erilaisia hoitoja ja systeemejä suussa, olen todennut, että on yksinkertaisempaa maksaa se mitä pitää maksaa, vaikka Kela korvaa juuri joko ei mitään tai hyvin vähän. Kunnallisessa hoidossa juokset pitkin kaupunkia erimerkkisten lääkäreiden tykönä. Hammaslääkäreitäkin on kaikenlaisia, hyväksi havaitulle kannattaa hakeutua. Loppujen lopuksi se on säästöä. Ainakin omien voimien ja miksei kustannustenkin. Jos hoitoa ei tehdä kunnolla ja siitä joutuu maksamaan tuplat ja triplat plus säryt päälle, edullinenkin on silloin tosi kallista.
En usko,että erityishammashoidon piiri laajenee soten tultua, pikemminkin seuraus voi olla, että sitä ei korvata lainkaan. Sillloin on sama tilanne kuin minulla nyt lähes aina. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Nuo Kelan korvausperusteethan laahaavat vuosikymmeniä jäljessä. Sellaisia taksoja yksityisellä ei ole. Korvausperusteet ovat fiktiivisiä; eivät vastaa todellisuutta.
Kerronpa oman , nyt jälkeenpäin surkuhupaiselta tuntuvan kokemukseni, yksityisistä hammaslääkäreistä- en kuitenkaan yleistäen.
Aikoinaan minulle tehtiin juurihoito takahampaaseen ja aluksi se tuntuikin onnistuneelta toimenpiteeltä. Vuosien kuluessa sitä alkoi hieman särkeä. Hammaslääkärin mielestä kipuilu johtui purennasta. Purentaa tarkkailtiin ja hammasta hiottiin lukemattomia kertoja.
Samalla minulta kului rahaa hiontoihin niin paljon, etten viitsi edes laskea.
Lopulta kävi niin, että särky yltyi sietämättömäksi.
"Oma" yksityinen hammaslääkärini sattui olemaan silloin lomalla ja sain ajan terkkarin hammaslääkärille välittömästi.
Hän tutki tilanteen ja nappasi hampaan pois todeten, ettei hampaassa ollut juuria nimeksikään jäljellä.
Siitä lähtien olen käynyt terkkarin hammashoitolassa.
Kerran vuodessa käyn hammaslääkärissä ja 3 kertaa vuodessa hammashygienistillä poistattamassa hammaskiveä.
Kertamaksu n. 50 euroa.
Näin on.
Mistähän siinäkin lienee loppujen lopuksi kyse?!
Julkinen puoli ei tarjoa silmälääkäreiden palveluita kuin hyvin harvoissa tapauksissa. Näkökyky heikkenee ihmisten vanhetessa lähes aina ja jos haluaa jotain nähdä, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä yksityiselle silmälääkärille tarkistuttamaan näkökykynsä. Ehkä joskus optikon näöntutkimus riittää.
Korvaus lääkärin tekemästä tutkimuksesta on - 0.
Montakohan vuosikymmentä kuluu, ennenkuin näkökykykin otetaan tosissaan huomioon osana ihmisen terveyttä?
Toivottavasti se käy nopeammin kuin tajuttiin hammashoidon merkitys!
Nythän selkokieli-ihmiset ovat sitä mieltä, että yli 600.000 ihmistä syrjäytyy, kun eivät ymmärrä mistä puhutaan. IS:sta nappasin tämän.
Käytetään siis termejä, joista osa kansasta ei ymmärrä hevonkukkuakaan.
Ihmettelen, että jo nyt tuli valinnanvapauslaki. Pitääkö valinnanvapautta lailla säätää? Onko se vapautta? Säädetäänkö muissa maissa lakia valinnanvapaudesta? Pohjois-Koreassa?
Ehkä huono näkö on vain rajoite?
Kaihileikkauksista tulee kultakaivos.
Huonot hampaat on vain hidaste?
Kun indeksejä ei eläkkeisiin tule, niin hyvä kompensaatio olisi seniorihinnat.
Jotkut kampaajat hinnoittelevat noin.
Määrä on suurempi, kun digitalisointi saadaan laajemmalle tasolle. Se edellyttää teknisiä valmiuksia ja ainakin englanninkielen auttavaa osaamista. Tätä taitoa vanhenevista ikäluokista ei ole niillä, jotka kävivät entisen kansakoulun eivätkä ole kouluttautuneet muualla. Heitäkin on edelleen paljon mm. suurissa ikäluokissa. Kansakoulun jälkeinen keskikoulu ja lukio olivat maksullisia ja elanto oli ansaittava. N emenivöät monilta sivu suun siis koulutus. Kun palvelut ovat tekniikan takana, jonka komentoja et ymmärrä, käytännössä lukumäärä saattaa olla 1 miljoonan verran kansalaisia tavoittamattomissa uutisista alkaen. Ja tulee olemana kasvussa vanhenemisen ja sairauksien myötä.
Yhdysvallat on mielestään vapauden symbolimaa. Tästä tietenkin voidaan olla montaa mieltä, mutta tuskin siellä olisi kehdattu laatia lakia valinnan vapaudesta. Suomi on demokratia kuten Yhdysvaltakin. Päättäjät ovat kasvaneet pääosin hyväosaisessa Suomessa. Jos aina ja kaikkialla pyrkii seurustelemaan vertaistensa kanssa, jää näkemättä ja huomaamatta, että syntymästämme lähtien olemme eriarvoisia, ainakin mitä tulee saatuihin lahjoihin luonnostaan. Kaikista ei ole kaikkeen, siinä taomme päätämme jatkuvasti seinään. Yhteiskunta on myös muunlaisten ihmisten koti kuin hyväosaisten ja moniin asioihin pystyvien teräväaivoisten.
Hyvin kirjoitit. Tuo muistaminen ikäihmisten valmiuksista.
Työpaikoilla on työterveyshuolto. Nuoret ovat suhteessa meihin terveempiä, noin yleensä. Joten sote koskee ensisijaisesti iäkkäitä, meitä, oli pätäkkää tai ei.
Ei voi ihan yleistääkään, täällä nimittäin silmälääkäri palvelu ja julkinen, toimii kiitettävän hyvin, täällä susirajallakin.
Silmälääkäri on yksityinen ei julkinen. Isot optikkoliikkeet tarjoavat lääkäripalvelun. Siitä samasta ostat pokat ja linssit ostetaan kansainvälisestä pörssistä ja hiotutetaan Virossa tai Saksassa. Jotenkin näin menee.
Meilläpäin optikkoliikkeitä on monta. Silmälasien hankinta on kokonaisuus. Olisiko joskus aikoinaan ollut verovähennyskelpoinen, kun vanhempani olivat keski-ikäisiä. Ei muuten ollut omavastuuta sairaskuluissa, mutta oli katto.
Hyvä huomio, kuulostaa todella Pohjois-Korealta ja aika ristiriitaiselta "laki valinnanvapaudesta"
ja sääntö siitä, että jos toteat valinneesi huonon palveluntuottajan, vasta vuodenko päästä voit vaihtaa palveluntuottajaa ?
alotukseen:
Valinnan vapaus on sitä,
terveyskeskukset ja yksityislääkärit on se sektori JOKA valitsee ihmiset jotka saa asiallista hoitoa sairauksiinsa,
ja osa sairaista kansalaisista jää ilman hoitoa,
VAIN kipulääkkeitten varaan, ( jotka ei edes pista kipua )
jotka EI saa asiallaista hoita sairauteensa, vaikka sairaus paranisi oikealla lääkityksellä,
pikkusen tympii nyky politiikka,
katsokaa ketä seuraavissa vaaleissa äänestätte,
Tuollahan tuo Vehviläinen paasaa tv:ssa kuin paraskin lähetyssaarnaaja.
Ote on kuin tankin ohjaajalla. Nykykepulaisilla on kimiläiset otteet, mikä minulle on vierasta.
Kepu alkaa käyttäytyä kuin Putin. Säädetään sopivasti uusia sääntöjä ja puolue lakeja, ettei vastustaja (t ) pääse nousemaan iholle seuraavassa puoluekokouksessa.
Varmaan etukäteen sovittu sekin, ketkä asettuvat ehdolle siinä teatterissa. Mutta hatusta löytyy valmiit äänet Sipilälle.
Luultavasti kukaan ei asetu Sipilää vastaan. Juha soitellut jo kaikille, että ellette ole hänen takanaan, hän marssii Saulin luokse ja kaataa hallituksen.
Paitsi Paavo V, ja se on nujerrettava.
Parin vuoden päästä korkeintaan tiedämme miten sote ALKAA toimimaan.
Nimenomaan pitää hötkyillä, jos nyt tarkoitat soten tarkastelua.
Joulupukkia ei ole, mutta on joulupukinmaa.
Muistatko, kun uutisissa pähkäiltiin, mitä Soneran kanssa tehdään.
Voi sitä toivomuskaivoa. Muistaakseni joku italialainen yritys olisi ostanut hyvään hintaan. No, romahdus siinä tuli. Muistaakseni B. Kallis oli jarruttamassa. Ainoa joka älysi realisoida ajoissa, oli Mara. Mitenköhän?
Talvivaaran konkurssikaivoon meni Kevan rahoja. Samalla ihmetellään, kun eläkekertymä on pienempi kuin ulosmaksetut eläkkeet ja siksikö, että sijoitus oli = rahojen menetys. 80.000 piensijoittajaa menetti rahansa. Riskinottoa voiton toivossa. Kuinkahan moni pankin sijoitusneuvoja pyöritteli asiakastaan riskinottoon?
Tällaisia me olemme. Topeliuksen satuja on luettu.
Mikä hätä sulla on, voi olla että sote samassa jamassa vielä kahdenvuoden kuluttua kun mitään päätöstä ei ole lopullisesti tehty ja kun päätös on kopautettu niin alkaa sen toteuttaminen, sote ei ole koskaan täysin valmis, kerkiän todennäköisesti kuolla .äl
Halooooo porukka,
ei potila valitse ,
se on lääkärit jotka lopulta valitsevat ketä hoitavat,
kyllä taas suomen kansaa huijataan,
On vissiin ollut maanantaipäivä, kun olet käynyt hammaslääkärissä.
Ei sillä valinnanvapaudella ole perusterveydenhoidossa paljonkaan merkitystä nytkään, jos harvakseltaan käy lääkärissä.
Yksityisellä jonkin verran kalliimpaa, mutta ei suurta merkitystä.
Ei taida sittenkään olla merkitystä, jos amulanssikyydillä viedään.
Jos kerran tuntee, ettei saa mieleistään hoitoa, niin voi kokeilla muita toimijoita.
Luulisin, että merkitys on vähemmän kiirreellisissä operaatioissa suurempi, nivelkorjaukset ja muut vastaavat.
Siinä julkinen puoli tehostuu, ja rahaa jää enemmän hoitotyöhön.
Kun nyt mietin tarkemmin, loppujen lopuksi minulle on yksi hailea tuleeko Sotu, Satu, Sose, Sisu, Sote tai Susi. Ei koske edelleenkään meikäläistä, silleen, että kannattaisi alkaa ottaa herneitä hauikseen, turhaa energiansa tuhlaamista. Toki oletan täysin, että Sote on susi.
Viimeksi kun olen käynyt lääkärin pakeilla, vai olisiko ollut kuitenkin sairaanhoitaja, kun kävin työterveyskartoituksessa joskus 1999 tai 2000 talvella.
Pohjakunto on työperäistä, ei ole siis arvaustakaan, onko minulla diabetestä tai mitään kun ei ole silleen oireitakaan. Itsehoitona kahvi ja tupakka maistuu ja syön siedettävästi, lämmin ateria kerran päivässä ja välimussutus päälle. Siis aamulla hyvää ja illalla ruisleipää.
Kun ei ole lääkitystäkään. Parisen vuotta sitten otin yskänlääkettä pari hörppyä suoraan pullosta, kun tuntui että lima oli tiukassa. Seurauksena oli outoja sydäntykytyksiä, joten päättelin, että lääkkeet ovat hengenvaarallisia ja se jäi siihen. Varmaan skeidaa kamaa kun se oli reseptitöntä. Tiedä mitä kiinalaista ne myy, apteekit.
Liikunta on lähinnä kun käyn kävelemässä asioilla. Mutta jokunen työkeikkakin silloin tällöin.
Nyt lähdenkin hirmulenkille kävelemään kioskille. Aion kävellä takaisinkin. Ei viitsi ottaa taksia 300 metrin matkalle.
Sait hymyn huulilleni,
melkein purskahdin ääneen nauruun,
juttusi oli hyvä,
tosi varmaan
hah hah haaa,
Yleisesti ottaen kirjoitan tavallisesta arkielämästäni silloin kun avaudun.
Kioskilla tosiaan kävin ja matkalla mietin, että yli 60 ikäisille pitäisi saada Kela seteli, että voisi ajaa taksilla takaisin. Kävipä sitten vaikka pitemmälläkin.
Kaiken kukkuraksi kävin viemässä roskia kaksi pussia. Siinä tuli ylimääräinen 50 metriä suuntaansa. Mutta sellaisille matkoille ei saa edes potkukelkkaa yhteiskunnan avustuksena.
Olisi minulla varaa ostaakin. Mutta kun en käy roskiksella joka päivä, saattaisi jalakset ruostua, ja todennäköisesti joku pahakas varastaisi kulkuneuvon. Sille ei olisi omaa kassakaappia taloyhtiön kellareissa.
Kokemus kunnalisesta.
Kävin vuositarkastuksessa ja kunnallinen otti hampaista röntgenkuvan. Näytti yhdessä juuressa hyvin pienen tulehduspesäkkeen joka oli täysin oireeton.
Olin suolistosyövän leikkausten jälkiseurannassa ja labrassa olivat tehneet suuruusluokan virheen.
CEA lukema oli 226 tai 262 kun viitearvon raja taitaa olla 5 tai 6,7.
Ilmeisesti hampuri konsultoi leikanneen sairaalan kanssa ja samalla istumalla laikattiin hammassilta poikki ja poistettiin tukihampaat joista toinen sattui olemaan se juuresta hieman tulehtunut.
CEA indeksini ilmeisesti ennakoi systostaatti hoitoja jolloin ei saa olla tulehduksia.
Teetätin itse CEA kokeen ja arvo oli 2:n tietämissä.
Julkinen puoli ei uskonut vaan minut passitettiin 10:n tarpeettoman toimenpiteen letkaan kestäen puoli vuotta. Mm. kaksi tietokonetomografiaa yms.
Ei merkkiäkään syövän uusimisesta.
Hammashomma meni perseelleen siinä mielessä, että laitatin yksityisella kyseiseen aukkoon kaksi implanttia ja niiden varaan sillan. Samalla rahalla olisimme voineet tehdä vaimon kanssa yhden viikon mittaisen lämpimien merien täysihoitoristeilyn.
Tuossa on hyvää ja huonoa. Hyvää on se, että kunnallinen hampuri konsultoi syöpälekuria ( ilmeisesti ) ja teki päätöksensä ja toimenpiteen nopeasti.
Huonoa on se, ettei julkinen puoli tarkistanut yli 100 kertaiseksi noussutta CEA arvoa eikä edes uskonut heille toimittamaani yksityisen puolen tulosta. Tai uusineet itse sitä tuon jälkeen.
Itse syövän toteaminen on oma juttunsa joka ei herätä luottamusta TK-lekureihin.
Minä en usko mihinkään, ennen kuin näen, jos elän sinne asti, että näen.
Kun korvani oireili pari vuotta sitten, sain lähetteen korvalääkärille.
Silloin sain valita kahdesta paikasta mihin menen.
Terveyskeskuksensa on saanut myös valita.
Että tähänkin asti on rajoitettua valinnanvapautta ollut. Nyt on kysymys siitä, että suuryrityksille saadaan tuottava markkinarako.
Niin luulen, ettei mitään oikeaa valinnanvapautta ole tulossakaan.
Ellei sitä rajoita pykälät, niin viimeistään käytännössä asioiden sujuminen.
EI tule olemaankaa potilailla valinnan vapautta kuin vain näenäisesti,
totuus tulee olemaan,
terveyskeskukset ja yksityiset lääkärit valitee ketä hoidetaan oikeesti,
osa jätetään näenäisten kipulääkkeitten varaan joista ei åpoitlaalle ole mitään hyötyä,
rahalla ON suuri valta tulevaisuudessa, vaikka sitä ei nyt valheelisesti tunnusteta,
arkaadian mäellä lässytettään soopaa suu vaahdossa,
vanhukset on suurin haitta tuevassa yhteiskunnassamme,
Ikävää joo että vanhukset on suurin haitta,
kaikki nimittäin vanhenevat,
mutta varakkailla vanhoilla on aina ollut valinnanvapaus.
Mielestäni me tuomme soteen rahamme.
Onhan Vehviläisellä tiukat paikat.
Hänet on pistetty selittelemään.
Jos ei saa väkeä vakuuttuneeksi, hallituksen kohtalo on arvoitus.
Jos hän ei päde, kepu ei jatka. Mutta voiko pääministerin mihinkään sanaan luottaa.
Entäpä jos Leponiemi on liian oikessa ja häntä ei kuunnella?
Voidiko Leponiemi olla oikeammassa kuin Vehviläinen?
Leponiemi on oikeassa.
En tiedä tosin mihin hän tähtää.
Ihan rehellisyydestäkö hän tuo mielipiteensä julki,
koska hänellä on sisäpiiritietoa, ettei sotesta parannusta eikä mitään säästöä tule
eikä sitä sen takia tehdäkään, vaan kokoomuksen ja ehkä kepun omista motiiveista.
Tosi outoa peliä.
Ketä ollaan kaatamassa, jotain henkilöä vai hallitusta ?
Tuntuu erikoiselta, että kokoomuslainen haluaisi kaataa hallituksen,
eikö ?
Eli mitä on tapahtumassa ?
Oikeasti Leponiemi ajattelee huomattavasti pidemmälle kuin kesäkuuhun ja petaa jo ääniään ensi kevättä ajatellen. Myös kokoomus natisee nurkistaan ja pullistelee rakoja auki, eikä vähiten siksi, että Elinan kaveri Vapaavuori rumpaloi taustalla.
Mutta toki Leponiemi latelee faktaa tietoa siinä samalla. Ihanne tilanne hänelle jos hallituskin kaatuisi. Ei siellä kokoomuksessa moni muukaan katsele kovin lempeästi Orpon sooloilua ja Juha Sipilälle halailua.
Eikä Elina unohda ajatella sitäkään, että jonain päivänä hän istuisi Orpon paikalla ja olisi jopa pääministeri.
Sori,+että+nostan+tämän+aiheen+takaisin.
Tiesittekö,+että+soten+myötä+Kela-korvaukset+poistuu?
Ei+lääkäri-+,ei+hammaslääkäri-+,+ei+lääkekuluista+tulisi+korvausta+Kelalta.
Jotenkin+olen+ajatellut,+että+voin+kuitata+edes+johonkin+maksamiani+Kelaprosentteja.+
Tullaanko+jatkossa+perimään+lainkaan+Kelamaksuja?
Kelavakuutusmaksut+yksityisiltä,+yrityksiltä+ja+julkissektorin+puolelta+kattaa+
68%+Kelan+toiminnasta+(2016).
Sote+yritetään+runnoa+juhannusviikolla.+Ketkä+edustajat+ovat+kesälomilla?
Onko+lanseerattu+muutos+kaikkien+aikojen+puhallus+tuossa+silmiemme+edessä?
Mikäänhän+ei+estä+vanhassa+mallissa+k+e+h+i+t+t+ä+m+ä+s+t+ä+jo+olemassa+olevaa.
Kukaan EI usko valinnanvapauteen,
vain lääkärit valitsee ketä hoidetaan oikein,
ketkä jää kipulääkityksen varaan,
vain rahalla on merkitystä asiaan,
13.2. Aamulehdessä lääkintöneuvos Anne Nordblad/STM: suunhoidon resurssit suunnataan paremmin! Mitähän hän mahtaa tarkoittaa?
Gynekologin ja silmälääkärin kelaosuus on jo häipynyt.
Kansanedustajilla on liian korkeat palkat kuten ministereillä.
Kansanedustajilla ja heidän avustajillaan on kattavat ja laadukkaat terveyspalvelut. Tämä lukee eduskunnan esittelyssä.
Että näin!
Verolle tällainen luontaisetu!
Nii mutku YK raportissa kerrottiin suomi on maailman paras asua.