Miehelle, joka sekoitti elämäni

Kaivatulleni

Miten onnistuit sekoittamaan ns. täydellisen elämäni, josta en enää välitä? Jouduttiin tekemisiin ja luotin heti sinuun, vaikken edes tuntenut sinua. Aloin myös välittää sinusta kohtuullisen nopeasti, tunnuit kai jotenkin tutulta. Tosin en kyllä tunne sinua vieläkään, enkä uskalla enää mitään ehdottaakaan, kun jätät sellaiseen vastaamatta, enkä halua olla aina se aloitteellinen osapuoli. Syyksi tuohon epäilen sitä, että olen varattu tai sitten et vaan välitä minusta ja olen kuvitellut kaiken tai ehkä pelkäät särkeväsi oman sydämesi. Yritän ymmärtää sitä, ettei varattuihin haluta sotkeentua, mutta et vaan voi tietää minusta ja elämästäni mitään, ellet tutustu. Luulen, että et halua rikkoa sitä täydellistä elämääni, mutta muista, että jos varattu päätyy eroon, siihen ei ole syynä se kolmas osapuoli, vaan ne suhteen osapuolet ihan itse. Minä en myöskään uskalla asiassa edetä, koska en tunne sinua (ehkä en enää välittäisikään, jos tuntisin ja saattaisiin särkeä sydämesi turhaan) tai sitten olen vaan kuvitellut kaiken eli ei sitä täydellistä elämää nyt kevyin perustein lähdetä rikkomaankaan. Sait minussa kuitenkin aikaan valtavan tunnemyrskyn ja kaipauksen, josta en pääse eteenpäin. Olenkohan tuomittu kaipaamaan sinua läpi onnettoman loppuelämäni? Tarkoitukseni ei tässä ole syyttää sinua mistään ja olen kiitollinen siitä, että sait minut tuntemaan jälleen, koska taisin suorittaa elämääni aiemmin. En vaan tiedä, miten tämän kaipuun kanssa oikein pystyy elämään. Mitä, jos olemmekin tarkoitettuja toisillemme, mutta menetämme siihen tilaisuuden? Kävi, miten tahansa, sinulla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.
Naiselta

55

2344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laitaa.ko

      Ja kaikki taas omii tän ihan täpöllä.

    • itsehänsäelämäsiteet

      Kyllä säkin varattu jaksat vinkua täällä, eroa, jos elämäsi on tylsää.

    • ikuisestisinunkaivattuni

      Voisin tunnistaa sinut kaivattuni kirjoituksestasi. Tunteeni ei katoa, koskaan kohtaasi. Liittoja en halua ruveta särkemään, olisi eriasia, jos olisit edelleen sinkku.

      Ja saat syyttää minua. Jarruttelin, mutten ollut valmis kohtaamaan sua viellä ehkä pelkäsin tunteitani, ehken olisi ollut riittävä sinulle.

      Tarvitsin aikaa kasvaa, mutta nyt tunnen ensimmäisen kerran elämässäni kasvaneeni, en valmiiksi, mutta edes riittävästi.

      • KysynPä

        Kuka sinun kaivattu on


      • ikuinenihanainen

        Hän on K-nainen.


    • Tiedätmitätarkoitan

      Voi, tämähän oli hieno aloitus. Nainen, sinä osaat tuoda ajatuksesi hyvin esille. Täydet 10 pistettä. Mitä jos...

    • ehkä.osuu.ehkä.ei

      no annatko tuosta miehestä ja paikkakunnasta jotain vihjeitä edes ??

    • Ikävääääääää

      Voisi olla T:n kirjoittama. Ainakin samat ajatukset ja tunteet.

      • Miksi et ota yhteyttä ja pue sanoiksi sitä mitä oikeasti ajattelet?
        Kesken jääneet asiat eivät päästä kumpaakaan koskaan jatkaman elämäänsä, joko erikseen tai yhdessä.
        Ne jäävät, kuten aloittaja kirjoitti, mahdollisesti loppuelämän varjoiksi vaikuttaen lopulta ihan kaikkeen.

        Onko se niin vaikeaa?


    • selvitetään

      Voi huokausten meri. Monella varmaan sama tilanne, kuin meillä. Paljon samoja asioita joita olen pohtinut. Toivoisin, että hän itse ottaisin tämän asian esille, ja kertoisi tilanteestaan.

    • Aloittajalta

      Sen verran voin lisätä, että Etelä-Suomeen menee.

      • ei.voi.pelottaa

        ei riitä, tarkenna lisää ja nimikirjaimet kanssa !!!


      • KiitosKunEtMurskaaUnelma

        Älä please paljasta enempää. Salaperäisyys on sexyä. Ei enää kirjainta, sanaa, ei mitään...


      • loittajalta
        KiitosKunEtMurskaaUnelma kirjoitti:

        Älä please paljasta enempää. Salaperäisyys on sexyä. Ei enää kirjainta, sanaa, ei mitään...

        s jos


      • OrWhoAreYouLooking4
        loittajalta kirjoitti:

        s jos

        S to ?


      • nobody_knows
        OrWhoAreYouLooking4 kirjoitti:

        S to ?

        maybe s....i think so...


    • KärsinJaKelaan

      Hyvää minäkin aina haluan toiselle, mutta kuinka hyvin onnistun siinä on sitten toinen juttu? Välillä tuntuu, että epäonnistun kunnolla, kun tuntuu, et tulen väärin ymmärretyksi? Ehkä tämä on sitä pelaamistakin toisilla, että luullaan, että pidän toista helppona tai selviönä? Paljon on pettymyksiä koettu ja tuntuu, että on enemmän tapa kuin poikkeus? Siksi tullut entistä varovaisemmaksi, minä kyllä kestän, ettei sydän säry, mut toisen sydämestä en tiedä? Sitä en halua särkeä on lähtökohtani.

      Varovaisuus ei aina tarkoita sitä, että johtaisi hyvään lopputulokseen? Onko habitukseni sellainen, että liika varovaisuus ei tunnu uskottavalta? Mene ja tiedä? Loukkaavaan käytökseen en koskaan syyllisty, oli tilanne sitten minkälainen tahansa, ennemmin otan hatkat tilanteesta, jos tuntuu siltä, että tilanne karkasi käsistä ja ei ole niin kontrolloitavissa.

      Kusipää voin jollekin olla, mutta ei johdu sanomisistani vaan toisen mielikuvasta minusta, jos otan tilanteesta hatkat, syynä voi olla vaikka, etten ymmärrä toisen käytöstä siinä tilanteessa ja pakenen paikalta, silloin syynä on toisen selkeä ylireakointi minun mielestä. Nämä on vaikeita tilanteita, yleensä jos on tunnetta enemmän kuin järkeä asioiden hoidossa, tilanne voi karata käsistä ja tapahtuu em. asioita. Osaan pyytää myös anteeksi, jos on aihetta sille.

    • eipohjanpoijaatpalele

      Epämääräinen aloitus ja epämääräisiä vastauksia. Sekoittaa täydellinen elämä, wauu. Millainen on täydellinen elämä.

    • tarkentavakysymys

      Meneekö tämä J-miehelle?

    • ElämänSekoittaja

      Olen samankaltaisen tilanteen toinen osapuoli. Itse ajattelen, että varattu tunteideni kohde on tyytyväinen "täydelliseen elämäänsä" ja sen takia hänellä on raja, jota ei ylitä.

      Kuten tekstissäsi kuvaat, haluat muutosta vain, jos muutos on parempaan. Yksinjääminen tai huonompi suhde kaipaamasi kanssa ei ole sinulle vaihtoehto. Jotta asiat menisivät eteenpäin, haluaisit pienentää epäonnistumisen riskiä. Mutta mikä olisi riittävä tae, että tuntisit tekeväsi oikean päätöksen - että tietäisit olevasi onnellisempi kaipauksesi kohteen kanssa? Pitäisikö ensin treffailla ja harrastaa seksiä? Harrastaa yhdessä ja käydä yhteisellä lomamatkalla?

      • minuako_tarkoitat

        Sinäkö se olet...? Siis hän...


      • mitävoisanoo

        Kukaan ei voi tietää etukäteen onnellinen jonkun kanssa. Hyvät tunteet, välittäminen ja rakkaus on kuitenkin hyvä lähtökohta. Jos elää liitossa, jossa ei paljon mitään ole niin siinä ei välttämättä enää edes osaa kaivata rakkautta tai lämpöisiä tunteita elämäänsä, moni sitten jää ja suorittaa elämäänsä monesti melko samalla lailla kuin yksinkin sitten tekisi. Ehkä se toinen epäilee rakkauttasi tai tunteitasi, joka voi olla yx juttu ettei eroo.


      • julmaa.eloa
        mitävoisanoo kirjoitti:

        Kukaan ei voi tietää etukäteen onnellinen jonkun kanssa. Hyvät tunteet, välittäminen ja rakkaus on kuitenkin hyvä lähtökohta. Jos elää liitossa, jossa ei paljon mitään ole niin siinä ei välttämättä enää edes osaa kaivata rakkautta tai lämpöisiä tunteita elämäänsä, moni sitten jää ja suorittaa elämäänsä monesti melko samalla lailla kuin yksinkin sitten tekisi. Ehkä se toinen epäilee rakkauttasi tai tunteitasi, joka voi olla yx juttu ettei eroo.

        aika hyvin laitettua asiaa.


    • Onnelliseksiä
    • ajatusleikkiä

      Koskas ollaan ekan kerran tavattu ja koska oli viimeinen kohtaaminen ?
      Kuulostaa niin moniin osuvalta.

      • pvm.kkk.vvvvv

        millon olet viimeksi miehelle viestiä laittanut??


    • Pitäs.olla.hidasta

      Hyvin perustelit ja kirjoitit viestin nuinhan se menee oikeassa elämässä. Tykkäsin sinusta silloin tosi paljon ajattelin sinua joka päivä. Olin nuori ja ujo silloin ja haasteet sinuun oli niin kovat että minusta ei ollut siihen. Tiedän että sinäkin tykkäsit mutta en osannut edetä ja jotenkin koin silloin että olisi väärin kun olit varattu vaikka harrastinkin flirttiä ja pari viestiäkin taisin laittaa. Luopuminen oli vaikeaa minulle ja siinä menikin aikaa... Kaveruus pitäisi aloittaa ihan puhtaalta pöydältä tyyliin niinkuin ei tunnettais muutenkuin kaverien kaitta toisesta ois kuullu muuten se ei mielestäni toimia ja aika herkkää vois olla molemmat ois varpaillaan ja varoisi virheitä.

      • munajatus

        Jos oot luopunut jostain niin en ymmärrä tätä viestiä.


    • Kaivatulleni

      Toivottavasti en luonut turhia toiveita tällä tilityksellä, siksi kerron tämän alkaneen 2016. Ja kiitos vihjeestä, jarruttelua en tullut ajatelleeksi, mahdollista kyllä ja järkevääkin. En tosiaan ole eroavaa tyyppiä, kyllä näkisin, että se vaatisi kyllä paljon eli jotain elämää suurempaa rakkaustarinaa, mutta en myöskään väheksy ystävyyttä, jota tässä kai ensinnäkin toivoisin.

      • ElämänSekoittaja

        Kuka vapaaehtoisesti haluaisi satuttaa itseään ystävyydellä tuollaisessa tilanteessa? Kuunnella tarinoita toisen täydellisestä elämästä, kun itse haluaisi olla osa niitä tarinoita? Jos on vahvoja tunteita, niin "friendzone", jos mikä, rikkoo ihmisen. Ilman etäisyyden ottamista olisin itsekin varmasti todella masentunut.


    • Kaivatulleni

      ElämänSekoittaja - miten sitten selvittäisit omat ja kaivattusi toiveet, jos kerran otat etäisyyttä?

      • ElämänSekoittaja

        Hyvä kysymys. Itse olen siis tehnyt tietoisen valinnan antaa asioiden olla - ainakin niin kauan kuin toinen on varattu. Mutta jos ajattelee asioista toisin eikä saa mielenrauhaa, niin silloin varmaan kannattaa lähestyä suoraan ja kertoa toiselle, mitä hänestä haluaa. Toinen voi sitten vastata, mihin on valmis ja mihin ei. Toisaalta jos olet hänelle jo jotain tutustumisen kaltaista ehdottanut ja tullut jollain tasolla torjutuksi, kuten aloitusviestissä mainitsit, niin ehkä asian kannattaa antaa olla...


    • Kaivatulleni

      Et taida uskoa elämää suurempiin tarinoihin, kun olet jo luovuttanut. Olet oikeassa, koska en kaipaamani tunteista tiedä mitään, niin elämä jatkuu nykyisellään ja jätän asian selvittämättä. Elämää suurempi tarina ei saa mahdollisuutta tässäkään tapauksessa.

      • SiirtykääFtoF

        Turha näille palstan pömppömahaisille norttimiehille on mitään lähetellä ja vastailla.
        Hukkaan menet sinä nainen tällä palstalla. Katse kirkkaaksi ja pois täältä. Jos miehellä on oikeasti MUNAA hän kyllä löytää sinut tekstarilla tai puhelulla.


      • ElämänSekoittaja

        Kuulostitpa dramaattiselta, jopa pettyneeltä... Tee sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa pystyt elämään. Mikään ei esimerkiksi estä minua edelleen tykkäämästä ja tuntemasta, vaikka pientä etäisyyttä pidänkin. Jos kyseessä on elämää suurempi tarina, niin ehkä palaset vielä loksahtelevat paikoilleen, vaikka nyt ei siltä näyttäisikään.


      • Kaivatulleni
        ElämänSekoittaja kirjoitti:

        Kuulostitpa dramaattiselta, jopa pettyneeltä... Tee sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa pystyt elämään. Mikään ei esimerkiksi estä minua edelleen tykkäämästä ja tuntemasta, vaikka pientä etäisyyttä pidänkin. Jos kyseessä on elämää suurempi tarina, niin ehkä palaset vielä loksahtelevat paikoilleen, vaikka nyt ei siltä näyttäisikään.

        Jos "ElämänSekoittaja" olet vielä täällä, niin tahtoisin sen vielä selvittää, voisiko mitenkään olla mahdollista, että olisit hän, jota kaipaan. Sitä varten voisit kertoa jotain, jonka vain me tiedämme. Toiseksi tahtoisin tietää, oletko jo päässyt yli hänestä?


      • Kaivatulleni kirjoitti:

        Jos "ElämänSekoittaja" olet vielä täällä, niin tahtoisin sen vielä selvittää, voisiko mitenkään olla mahdollista, että olisit hän, jota kaipaan. Sitä varten voisit kertoa jotain, jonka vain me tiedämme. Toiseksi tahtoisin tietää, oletko jo päässyt yli hänestä?

        Hyvästi.


    • Reivattu

      Joka viikko on uusi maanantai.

    • Kjori--

      Textailisit tai soittelisit, odotan sinua käymään.

      • häntäkö.kaipaat

        Jori???


    • lkkzckkz

      On ihan hyvä kaipaillakin ja pitää ovea avoinna, vaikka ikkunaakin raollaan. Tuuasuntop´<bdl<lbv,m
      f
      v,<,
      f
      d,v
      <v,lettaa

      • DSACDIJCS

        sd9ujcåäJSJ S s icji
        4ck cjc4
        ckc'C

        4CCLLCKCKC7788¨777
        cmcmmmc7888¨clccpc88/8
        Cscmmcsmc4´ppc<ls6dc

        ,clclmclmcc/-*cåsclc8 9 8 8/8S9/8/*7C4 *C*77C *C* 97
        7 7C 79 7 C7


        CC,LC DKCSÖ´CO¨ÅÅSLCM


    • JoreVarjoranta

      Oliko hyvää musiikkia?

    • Naaapurista
    • Generationex

      Taidat pitää tästä genrestä erityisesti?

      • Mahtimättöä

        Pidän paljonkin. Oikeaa tunnetta ja vuodatusta. Hienoja sointuja ja mahtavaa eläytymistä itse asiaan.


    • PessijaIllusia

      Pössyttelyn perään seuraa aina morkkis, eikä se helpota optikolla. Nooh, ehkä laskukaudella specsavers auttaa. Korvatohtorille pääsy tosin edellyttää setelin.

    • Järjetöntä

      Höpö höpö jäbä taas. On se kummaa kun minut pitää joka asiaan vetää mukaan. Meinaatko että autolla ohi ajaessa johonkin ihmiseen rakastuu?

    • Uskotonolisi

      Tämä mies ei ikinä opi. Onko sillä vaimoa en kyllä usko.

    • VainKaverinavoisolla

      Noin se meni että en halua tulla väliin jos sinulla on jo joku, en tiedä onko.
      Anteeksi elämäsi sotkemisesta:(
      Sait siis virkistystä elämääsi, se on hyvä:)

      • stananprkl

        kustako päässä vai miksi kirjoittaa täysin tuntemattomalle noin, vi**u te tuutte tänne vuoden takasen viestin luokse ja ootte varma että ootte sotkenu sen elämää ja se saanu virkistystä elämäänsä teikäläiseltä, oiskoos hyvä hetki ottaa pieni breikki näiltä sivuilta jos vaikka ajatus kirkastuisi vähän :))


    • SeNainenMiettii

      Samaistun aloittajan kirjoitukseen, Tosin oma elämäni oli vain ulkoisesti täydellinen, sisäinen täydellisyys (mm. parisuhderakkaus, fyysinen ja henkinen läheisyys) on ollut pitkään pelkkä toteutumaton mielikuva. Mietin jo 1.5-2v sitten lähtemistä ilman ulkopuolisia.

      Toinen mitä en koe samallalailla kuin ap, on etten katso hänen olevan ”syyllinen” tunteista parisuhteen ulkopuolella tai ”elämänsekoittaja”. Vastaan itse omista tunteistani. Jos parisuhteeni olisi edes tyydyttävä, tunteet tuskin olisi muuttuneet pikku-ihastuksesta rakastumiseen. Itseasiassa hän auttoi minua ymmärtämään, että olen paljon perusasioita vailla ja en tahdo elää nykytilanteessa näin. En edes lasten takia (olen huonompi äiti onnettomana).

      Ap, kun sanot elämääsi täydelliseksi, on sinulla varmaan myös jäljellä rakkaus, läheisyys ja seksielämä puolisosi kanssa. Suosittelisin, että punnitset ensin tunteesi puolisoasi kohtaan. Jos tuota ihastusta ei olisi, olisiko parisuhde sinusta jatkamisen arvoinen? Olisiko mahdolliset asiat ratkaistavissa esim.parisuhdeterapian yms. avulla tai järjestämällä kahden keskistä parisuhderakkaus arkeen? Jos voit vastata molempiin kysymykseen rehellisesti ei, on parempi lähteä.

      Nin kuin toteatkin uudessa suhteessa on aina riski ettei siitä tule loppuelämän suhdetta (voi myös tulla, muttei sitä tutustumatta tiedä). Jos taas vastaat kyllä molempiin tai kumpaankin kysymykseen, et välttämättä tulisi onnellisemmaksi vaihtamalla tai saattaisit ehkä katua myöhemmin. Arjen haasteet tulee tässä uudessakin suhteessa jossain kohtaa esiin ja silloin tuo sama työ on tehtävä. Tsemppiä päätökseen kummin sitten päätätkin!

      • Kaivatulleni

        Kiitos ajatuksistasi, niissä on paljon samaa, mitä olen miettinyt. Sillä "täydellisellä elämällä" tarkoitin juurikin tuota ulkoista puolta eli nuo tunteet häneen herättivät minut huomaamaan, että jotain tosiaan puuttuu, enkä tahtoisi elää enää ilman lämpöä ja rakkautta. Jos luet tekstini tarkkaan, niin en syytä kaivattuani tästä, olen kyllä tietoinen siitä, että itse vastaan näistä tunteistani ja teoistani myös. Kun nämä tunteet nyt ovat olemassa, niin ei ole myöskään helppoa yrittää parantaa suhdetta puolison kanssa. En osannut kuvitella joutuvani tällaiseen tilanteeseen ja voin sanoa, ettei ole helppoa elämää tämäkään.


      • Eioletodellista
        Kaivatulleni kirjoitti:

        Kiitos ajatuksistasi, niissä on paljon samaa, mitä olen miettinyt. Sillä "täydellisellä elämällä" tarkoitin juurikin tuota ulkoista puolta eli nuo tunteet häneen herättivät minut huomaamaan, että jotain tosiaan puuttuu, enkä tahtoisi elää enää ilman lämpöä ja rakkautta. Jos luet tekstini tarkkaan, niin en syytä kaivattuani tästä, olen kyllä tietoinen siitä, että itse vastaan näistä tunteistani ja teoistani myös. Kun nämä tunteet nyt ovat olemassa, niin ei ole myöskään helppoa yrittää parantaa suhdetta puolison kanssa. En osannut kuvitella joutuvani tällaiseen tilanteeseen ja voin sanoa, ettei ole helppoa elämää tämäkään.

        Tämä on aika uskomatonta, mutta kaikki, mitä kirjoitat, vuosilukua myöden, sopisi myös minun kirjoittamakseni. Miettikää siis, mitä omitte ja mitä uskotte palsta vääristää monia asioita ja tekee niistä entistä mutkikkaampia.


    • vuodentakainen

      aika vanha aloitus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3990
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3822
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      606
      3784
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      17
      2478
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      73
      2368
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      329
      2007
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1990
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1829
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1519
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe