Kenen vastuulla on saunan lauteiden uusinta?

Pattitilanteessako

Normaalistihan osakeasumisessa saunan lauteet kuuluvat osakkaalle.
Minulla on tällainen tilanne: kylpyhuoneessa oli paha kosteusvaurio, jota lähdettiin korjaamaan. Sen vieressä oleva sauna purettiin myös. Kosteuskartoituksessa ei mainittu saunan purkamisesta mitään. Se on ainoa dokumentti jonka osakkaana koko asiasta sain.
Tulin paikalle ja havaitsin, että saunakin on purettu johtuen jostain vesieristetyöstä. Taloyhtiö puratutti saunan paneelit ja lauteet ja irrotti kiukaan. Remppafirma puhui uusista lauteista minulle. Ensin myönnyin että joo täytyyhän saunassa lauteet olla ja minä maksan ne.
Parin päivän mietinnän jälkeen tulin tulokseen, että koska minä en edes saanut tietoa saunan purkamisesta, en myöskään ole velvollinen ja vastuussa puretuista ja kaatopaikalle viedyistä ihan normikunnossa olevista lauteista. Taloyhtiö siis antoi saunan purkamismääräyksen remppafirmalle tiedottamatta minua mitenkään asiasta, vaikka olin edellyttänyt tietoa tapahtumien kulusta.

Nyt taloyhtiö on sitä mieltä, että asia on loppuunkäsitelty ja minä maksan lauteet. Kysyin maksanko myös kiukaan takaisinkiinnityksen. Eikö taloyhtiö ole tuolloin vastuussa sekä kiukaasta (vanha) ja uusista lauteista, koska he purkupäätöksen tekivät. Lapsikin kai tietää, että paneeleita ei voi purkaa poistamatta lauteita. Asunto ostettiin saunoineen ja lauteineen. Nytkö taloyhtiön ei tarvitse palauttaa saunaa alkuperäiseen tai sitä vastaavaan kuntoon?
Taloyhtiö menee nyt sen taakse, että eräässä toisessa asunnossa, jonka tilanteesta en tiedä enkä välitäkään tietää, osakas maksoi paneelit ja lauteet aikoinaan kun vastaava tapaus tapahtui. Minusta tämä ei kuulu tähän asiaan. En tiedä tiedotettiinko osakasta tilanteesta vai halusiko hän itse uudistaa saunan märkätilan remontin yhteydessä. Siihen kuitenkin nyt viitataan.

Oma tilanteeni vain on se, että olen pitkäaikaistyötön eikä minulla ole varaa laittaa 500 euroa lauteisiin ja niiden kiinnittämiseen.

Olen ilmoittanut, että asia ei ole loppuunkäsitelty. Kysyin onko niin, että jos minä vaurioitan taloyhtiön omaisuutta joko tahallaan tai ymmärtämättömyyttäni tai tietämättäni, olen korvausvastuussa, mutta kun homma menee toisinpäin, taloyhtiöllä ei ole vastuuta? Ja se voi mennä viittaamaan johonkin aiempaan tapaukseen, joka ei varmaankaan ole yhtäpitävä omani kanssa. Onko siis taloyhtiö vastuussa päätöksistään ja velvollinen palauttamaan saunan lauteet omalla kustannuksellaan, koska se antoi purkupäätöksen ja ohjeisti remppafirman. Minä sain katsella vierestä (kamat oli jo kaatopaikalla siinä vaiheessa) ja ryhtyä maksajaksi. Ilmoitin nyt, että sinne voidaan minun puolestani kiinnittää ne vanhat lauteet, jos ne jostain löytyvät. En ole saanut vastausta. Oma vakuutusyhtiöni oli sitä mieltä, etteivät he korvaa minulle mitään. Ja lausuivat, että se ei poista taloyhtiön vastuuta.
Mikä tässä tilanteessa nyt auttaisi?

0

308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

        Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
        Maailman menoa
        155
        3790
      2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

        Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
        Maailman menoa
        84
        3238
      3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        85
        2695
      4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

        Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
        Maailman menoa
        44
        2599
      5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        68
        2545
      6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

        Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
        Ikävä
        23
        2372
      7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        140
        2322
      8. Mikä aate kaiken pahan takana?

        Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
        Maailman menoa
        152
        2195
      9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        38
        1980
      10. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        12
        1896
      Aihe