saa yleltä palkkion euroviisu kilpailuun osallistumisestaan. siis veronmaksajat maksavat pakotettuna palkkion, jonka summa on salainen. itse haluaisin tietää summan jota olen osaltani maksamassa.
saara aalto
huvasuomi
7181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samalla aalto markkinoi kansan verorahoilla tulevaa levyään. Ilman tätä kansan maksamaa valtavaa mainoskampanjaa aallon kipaleet kiinnostaisi pahemmin ketään.
Silti eukko valittaa ettei suomi anna hälle mitään ja jopa suomen presidenttiparilla ei ole sitä glamouria mitä hänellä maailmanluokan tähdellä on..
Ällöttävä akka.
leipää ja sirkushuveja.
homehtunutta hapankorppua ja halpoja marionettinukkeja.
Minusta on hienoa että osasit kirjoittaa veronmaksajat yhteen. Olen sinusta kovin ylpeä. Isot alkukirjaimet toki jäivät mutta ne kuuluvatkin vain Isoille Ihmisille.
koska jumala häntä koitteli sanotaan raamatussa. mikään kielioppi sivustohan tämä ei tietääkseni ole, joten isolla, pienellä, yhteen, tahi erikseen ihan sama. pointti on se että vieläkään en tiedä mitä jouduin maksamaan saaralle,ja miksi.
Ilo olla tuon mielenterveysongelmaisen lepakon lauluharrastuksen maksumiehenä.
julkinen raha, julkinen sopimus, ja piste.
Törkeetä!