Jasminen pieni salaisuus!
Olen antanut itselleni luotettavalta taholta kertoa, että Jasminen "työpaikka" on pieni valkoinen valhe. Sellaista uutta työpaikkaa, työnantajaa tai työtä ei yksinkertaisesti ole, josta olisi tehty kirjallinen työsopimus.
Joku tätä asiaa jossain vaiheessa epäilikin, koska yhtään kuvapäivitystä ei ole työpaikalta tullut eikä edes yleisellä tasolla ole kerrottu mitään työpäivän kulusta tai tapahtumista. Jos kerrottavaa olisi, niin blogiin voisi laittaa kuvia työpöydän ääreltä tai kirjoittaa tyyliin
" tänään oli viisi tärkeää asiakastapaamista ja saimme monta projektia eteenpäin aikataulun mukaisesti" mukaan voisi liittää kuvia vaikka yrityksen ulkopuolelta, neuvotteluhuoneesta tms." Yksikään yritys ei kiellä työntekijöitään kertomasta normaali työpäivästä, kunhan yrityssalaisuuksia ei paljasteta, sitä paitsi työnantajan kehuminen on aina positiivista mainosta ja varsinkin kun se tapahtuu omien työntekijöiden suusta.
Voidaan hyvin ääneen kysyä, että ihminen joka jakaa kaiken tiedon itsestään julkisuuteen, niin miksi sama ihminen ei kertoisi työpaikastaan ja töistään kuvien kera? Onko nykyajan ihmisille suuri häpeä olla työttömänä ja vailla opiskelupaikkaa?
Olen antanut itselleni luotettavalta taholta kertoa, että Jasminen "työpaikka" on pieni valkoinen valhe. Sellaista uutta työpaikkaa, työnantajaa tai työtä ei yksinkertaisesti ole, josta olisi tehty kirjallinen työsopimus.
Joku tätä asiaa jossain vaiheessa epäilikin, koska yhtään kuvapäivitystä ei ole työpaikalta tullut eikä edes yleisellä tasolla ole kerrottu mitään työpäivän kulusta tai tapahtumista. Jos kerrottavaa olisi, niin blogiin voisi laittaa kuvia työpöydän ääreltä tai kirjoittaa tyyliin
" tänään oli viisi tärkeää asiakastapaamista ja saimme monta projektia eteenpäin aikataulun mukaisesti" mukaan voisi liittää kuvia vaikka yrityksen ulkopuolelta, neuvotteluhuoneesta tms." Yksikään yritys ei kiellä työntekijöitään kertomasta normaali työpäivästä, kunhan yrityssalaisuuksia ei paljasteta, sitä paitsi työnantajan kehuminen on aina positiivista mainosta ja varsinkin kun se tapahtuu omien työntekijöiden suusta.
Voidaan hyvin ääneen kysyä, että ihminen joka jakaa kaiken tiedon itsestään julkisuuteen, niin miksi sama ihminen ei kertoisi työpaikastaan ja töistään kuvien kera? Onko nykyajan ihmisille suuri häpeä olla työttömänä ja vailla opiskelupaikkaa?
Vastaukset 73
Vanhimmat
Olisiko näin?
Aloittajan mielenterveys on järkkynyt siitä lähtien kun Jasmin meni töihin. Voimia sinulle.
Aloittaja puhuu asiaa. Työhän on yksi niitä asioita, joita bloggaajat kertoo mielellään. Oikeastaan sellaista julkkista ei edes ole, joka ei olisi postannut työhön liittyviä juttuja.
Mutta jos Jasso tuntee siitä häpeää, niin ei kai sitten...
Missä Maisa Torppa on töissä? Tuli vaan mieleen kun se kertoi että käy töissä opiskelun ohella.
Tyhmempikin ymmärtää että mitään uutta työtä ei Jassulla ole. Saattaa käydä Jalmon työpaikalla siivoamassa tai auttamassa ilman palkkaa, mutta se on eri asia. Jos hän olisi saanut oikean duunin, niin siitä kirjoitettais blogissa joka viikko kuten aiemmin niistä allasjumpperin ja muistakin aiemmista pätkätöistä.
JASSU ei ole töissä. Piste.
Oudointa tässä on se, ettei kukaan edes Oulussa tunnu tietävän tästä työpaikasta mitään. Ei edes ihanat työkaverit?
Sherlockilla alkaa ote lipsua, nyt terästäydy!
Ei Jasmin käy työssä, heh!
Jassu on töissä Radio Pookissa. Oli siellä vuosikausia sitten vajaan vuoden.
kaltaisten kyttääjien, mielenterveysongelmista kärsivien ja ilkeiden paskanpuhujien vuoksi Jasmin Mäntylä eikä muutkaan julkkikset ei julkaise eikä tiedota työpaikkaansa.
HYVÄ Jasmin, ei räkyttäville koirille mitään uutta räkytettävää ja riepoteltavaa Peukku!
Aloittaja on kyllä tyhmä. Vissiin taas horjuu mielenterveys kun jassu meni töihin ja itse jatkaa päivystämistä täällä ja patalappujen virkkausta.
Jassu on itse kertonut ettei aio tuoda työpaikkaansa julkisuuteen. Mun mielestä hyvä näin kun miettii millaista keskustelua täällä on. Tää aloitus on yks esimerkki.
Aloittaja on typerä koska kuvittelee että jassun elämä on kokonaan instassa. Siellähän on loppujen lopuksi hyvin vähän juttuja.
Kyllä näköjään ottaa koville et jassu käy töissä...
Johan täällä eräs ihmetteli Jassun ”työmatkalta” otettuja valokuvia, kovin on Oulu autio, kun Jassu menee ” töihin” , ei ainuttakaan autoa tai ihmistä näkyvissä noissa valokuvissa.
Miksi niitä pitäisi olla kuvissa?
Juu niissä kuvissa pitäisi olla kuin jossain jenkkien metropolissa neljällä kaistalla autojakin.
Ai, eiks teillä Oulussa ole autoja eikä ihmisiä aamun vilkkaampaan aikaan.
Oululaiset on niin laiskoja että makoilevat vain kotona, menevät töihin sitten joskus ku jaksavat, saikulla ovat aina. Lisäksi ovat tunnetusti pöljiä.
Jospa kuvat onkin otettu valmiiksi työreitiltä, sunnuntaiaamuna jolloin on hiljaisempaa?
Arkiaamuisin on yleensä aika vilkasta.
Jasmin ei ole töissä. Ei ole koskaan ollut säännöllisessä ansiotyössä, ei myöskään nyt, tuskin tulee tuolla laiskalla luonteellan koskaan olemaankaan. Julkisuuskiimassan tuo kertoo aina ja kaiken somessa, mukaan lukien hampaattoman papan nips naps operaatiot ja heidän välisen käsirautaseksin. Jos työpaikka olisi, tuo olisi sen someen kertonut moneen kertaan. Ei kerro, kun ei ole mitä kertoa. Keksi itselleen työpaikan, kun häntä laiskottelusta arvostellaan. Onhan hän kertonut hiljakkoin blogissaankin, että valehtelee asioistaan, kun ei siedä sitä, että arvostelijat on taas oikeassa.
Minulle ei tarvitse suositella kommenttini johdosta töihin menoa. En ole ollut koskaan työtön ja hyvän parisuhteen lisäksi minulta löytyy velattomat asunnot sekä suomesta, että ulkomailta.
Mitä sä pelästyit, vaikka olet noin onnekas asuntojenkin suhteen? Palstalla on sinunkin otettava rohkeasti haukutkin vastaan, eikä puolustautua jo etukäteen. Onko toi sun uskomuksesi keksitystä työstä ihan oma, vai haluatko peesata vain muita haukkujia?
Allasjumpparin duunista kerrottiin sanoin ja kuvin, myös hotellin nimi ja sijainti kerrottiin. Raision mannekiinikeikasta samoin oli kuvia, kerrottiin myös paikka ja ajankohta kuten myös Orimattilan kantrijuhlista joissa Jassu toimi jonkinlaisena juontajana. Miksi ihmeessä tämä työpaikka nyt salataan noin tarkasti? Ei edes työpöydän kulmasta ole kuvaa...Ja koska Jassu on aina kertonut kaiken itsestään rehellisesti julkisuuteen niin ei ole mitään pelkoa että kukaan voisi paljastaa työnantajalle Jassusta yhtään mitään. Eipä sellaista pelkoa ole ollut muidenkaan työnantajien suhteen. Vaan Jassuhan itse keksii elämäänsä juttuja joita ei oikeasti ole olemassakaan, kuten nyt nämä kaksi työpaikkaa...Ollaan nyt sitten olevinaan oikein uber ahkeria ☆☆☆☆☆
Ja mitä tuosta kommentista huomaamme? Mikään ei tällä hetkellä ota enempää päähän kuin se, ettemme tiedä työpaikkaa. Ai niin onkohan koko työpaikkaa olemassakaan. Siinä vasta pulma.
Ei se ota päähän. Kyseenalaistaa vaan taas kerran rehellisen Jassun puheet ja kirjoitukset, tekee hänestä entistä naurunalaisemman. Ei vaan tajuu itse lopettaa, tyhmä kun on.
Kun uuninpankolla makaa laiskotellen päivät pitkät, niin kannattaakin keksiä joku "salainen" työpaikka, jotta eivät ala laiskaksi haukkumaan ja tästä LaaLaa maan työpaikasta voi keksiä monta hauskaa satua, sillä hölmöt fanit uskovat kaiken.
Siis tarkoitat että makoilee sen taikinanaamaisen ukonnahjuksen nurkissa, johon tuntuu pullaa uppoavan uskomattomia määriä, huh huh. Ettei olis piilevä sokeritauti hällä.
Tätä nykyä asustelee Jalmon luona? Ainahan hän on toisten nurkissa pyörinyt. Muutto on helppoa, kun muuttoautoakaan ei tarvita. Omaisuus mahtuu matkalaukkuun, jonka sisältö on pääasiassa vaatteita. Omia huonekaluja tai irtaimistoa ei ole, joten lennosta voi muuttaa toisten nurkkiin vaikka Australiaan tai Britteihin?
Nyt kantsis hämätä Jamppa vihille. Yli kuuskymppisen kanssa jos menee naimisiin niin ei saa edes leskeneläkettä, omaa työeläkettähän Jassulle ei oo kertynyt.
Mitä sitä turhaan mööpeleitä hankkii, kullosella ukonrahjuksella on niitä avioerossa saatuja jotka ei oo ex-vaimolle kelvanneet. Ikinä Jassu ei edes välitä kalustaa huoneistoa uudelleen, kaikki kelpaa, ja kun yleensä ollaan aina tillintallin niin mitä välii. Helpompi sitä paitsi lähtee lätkiinkin kun ei tartte muuttoautoo tilata, pääsee nopeesti ja kätevästi uuden ukon nurkkiin eikä tartte ikinä sovitella omia mööpeleitä uuteen kämppään.
Meillä oli aikoinaan jossain harjoitteluhommissa pitkään samettihameeseen pukeutuva nainen. Hänellä oli työaikaan työpuku, kuten muillakin. Jos vei ulos esim. roskat. ei uskaltanut tehdä sitä työvaatteet päällä, ettei muu heimo vaan nähnyt! Joillekin työnteko on oikeasti häpeä.
Ehkä salaisuuksien takana on huippuvirka agenttina? Työtä ei voi julkisesti paljastaa, mutta keikkoja on huikeella ammattilaisella ollut ainakin kreikassa, briteissä, ausseissa jne. 007 tyyliin duunit hoidetaan tehokkaasti ja ilman hölöttämistä?
Rajansa kaikella huijaamisella, myös Jassun kohdalla. Totta kai hän on töissä, mutta pitää työpaikan/paikat salassa. Huhuja on ollut liikkeellä, että olisi päässyt radio Pookiin kuuden kuukauden TE-toimiston järjestämälle keikalle. Työ lienee puhelinhommaa potentiaalisten mainostajien kanssa?
Ei onnistu tuollainen homma Jassun älyllä!!
Johan olet itse vähätaitoinen, jos tuollaista työtä pidät suurta älyä vaativana.
Hyvin pientä älyä, ja sitäkään ei ole Jassulla ollut koskaan! Tuttu "tyttö"!
Jassun työ nyt on mitä on, jos sitä edes on, jos olis jotain arvostettua niin kyllähän se woohottais asiasta aamusta iltaan, nyt pysyy suu kiinni ja kirjoitellaan vaan ilkeitä ja kateellisia juttuja. Ei mee Jassulla nyt hyvin töissä eikä Jampan nurkissa.
Kohta nillitetään seiskassa maksua vastaan kuinka oli paskin suhde ja paskin työ ikinä, vaan kovasti on opittu ja aikuistuttu, enää ei suostuta paskasuhteisiin eikä ikinä ainakaan mihinkään duuniin mennä, niin paskaa se oli!
Jassulla ei ole töitä. hänellä on vain paikka jonne hän raahaa suuret luunsa arkiaamuisin. On eri asia kuluttaa aikaa kuin tehdä töitä.
Helppohan se on töissäkäyntiä leikkiä, kun leikkisuhde sekseineenkin onnistui maailman toisella puolen asuvan papankin kanssa. Laitteli kuvia ja julisti rakkautta ihan omasta päästään, kuvitellen että kaikki muutkin uskovat. Sitä vaan ihmettelen, miksei nykyinen elättäjä huomaa tuon naisen kieroutta ja kavaluutta.
Jospa Jassukka onkin jo heivattu ulos hyllunmyllytullista.
Jos olisi töissä tai työtä, niin jokainen tietää että siitä olisi kirjoitettu kuvien kera blogiin joka viikko. Rhodoksen allasjumpperi duunia hehkutettiin ja sitä briteissä olevaa puolueen vapaaehtoistyötä. Miksi nyt vaiettais työstä?
Ehkä Seven tai joku muu lehti kirjoittaa kohta aiheesta jutun?
Mitään muuta työtä ei ole kun somettaminen ja muiden julkkisten haukkuminen. Viimeksi kohteena oli Sieppi.
Kirjoitetaanko seuraava plooki Sara Chafalkille ja kehotetaan naikkosta menemään matalapalkkaiseen duuniin, missä working girl sentään saa palkan rahana ja omalle tililleen. Jokos Jassun silmät pyörii tarpeeksi?
Jasmine valittaa, että muut valittavat liikaa... tajusitko Jasmine ironian?
Melkein sama, kun aieimmin ”pettävät ovat alinta sakkaa* kirjoittanut kirjoitti, että on aina pettänyt syystäkin...
Hälläväliä, kaikki me tiedämme ketä hän tarkoittaa.
Ei oo Jasso töissä missään, tuollahan tuo röhnöttää päivät pitkät Jarmon luukussa.
Oikeesti? Ootko nähnyt?
Aijaahah. Ootko nähnyt Jassua töissä? Oikeesti? Kuvia? Nimiä?
Matami Lauantaina instassaan, että " jospa lähtis hieman ulkoilemaan kaupungille.""
" Kivaa lauantai-iltaa kaikille !"
Hmm... miksei että lähetään kullan kanssa kävelylle. Hmm.. mjaa.. nyt on kyllä
kuulemma tänä keväänä on asuntojen kysynnässä ruuhkaa, no, onneks ukolla
sentään töitä. Noo, miksei mene Äiteensä kans kävelylle, hmm.. hmm..... eei se käy,
tahtoo yksin krinkille jonnekin tunnelmalliseen paikkaan, Jarski sitte kun kerkee, hmm....
Pöh, ikkunassako siellä roikut kyttäilemässä päivät pitkät ?? "TuiTuiTuih "
Ykkönen unohtu nikistä, hups.
Tuli yks’kaks mieleen, että jos Jassulta katkeaisi sometussormi, niin mitä tapahtuisi?
Niin ja se sormi, millä näppäilee selfieitä, herranjestas sentään !!!
ihanko ykskaks noin mullistava ajatus pätkähti päähäsi? Herranjestas sentään. Ettet kuitenkin ole pitemmän aikaa pähkäillyt ja nyt sait kirjoitettua julki elämääsi koskettavan aivoituksesi.
Kysypä mummilta, ehkä helpottais " vakava_asia".
Jos Jasmin olisi kiinnostava julkkis, niin juorulehdet näkisivät vähän vaivaa ja paljastaisivat olemattoman tuöpaikan, mutta jos/kun henkilö on jo menneen talven lumia niin toimittajaa ei lennätetä Ouluun tekemään juttua aiheesta, joka kiinnostaa ehkä kymmentä Suoli24 lukijaa.
Mutta täälläpä Jasmin on ikuinen kestojulkkis! Lähes jokainen avaus on Jasmin sitä ja Jasmin tätä. Teitä Jasmin kiinnostaa aamusta iltaan; hänen leipomisensa, ruuanlaittonsa, selfiensä, muut kuvansa, asuminen, sukulaissuhteet, äitinsä, takapihansa, ikkunanäkymänsä, kaikki.
Ja sua kiinnostaa aamusta iltaan palstan taviskommentoijat! Vaan meistä et tiedä yhtään mitään ja sehän sua harmittaa!
Tässä viestissä EI ole mitään sääntöjen vastaista, joten anti vaan olla paikallaan!
Hauskaa kun käy noin iholle, että ihan huutaa pitää. Kyllä me tiedetään teistä, sen verran tarkasti sinäkin olet itsesi ilmi tuonut, mutta jatka toki huutamista. Mielipiteesikin saa enemmän painoa, mitä enemmän huudat.
Ja mitähän "tietämistä" teidän taviskommentoijien elämässä sitten voisi olla?
Onko Jassun elämässä mitään kadehdittavaa?
Ei ole. Joku voi kadehtia Maisaa tai Saraa jotka matkustelevat yhtenään upeissa kohteissa maailmalla, mutta tavallinen arki Oulussa vailla rikkauksia ei ole glamouria tai kateuden kohde.
"Pipipipipi " Siksipä pieni valkoinen valhe onkin aina paikallaan, et ihana superkiva päivä
mene ihan vit*iks. Mut, mut, siin on vaan yks pikkusuperhauskayllärijuttu,
Eukko kun ei osaa valehdella uskottavasti, sen tietää kaikki pikku ei niin
viisaat näädätkin.
Huutomerkk1 nikille: Älä ny sentään noin supertietäväiseks heittäydy! En oo se jolta Jaska on "vieny" miehen enkä oo Kosonenkaan ja muitahan tääll ei sun tietojes mukaan oo rääkymässäkää!
Jahas, siellä on astuttu korkin päälle jo aamusta...
"Heissunheiluvilles" minun tietojen mukaan sinä olet se joka raiskaa huutomerkkiä vaikka ei ole mitään syytä.
Jassun kavennettu vasenposki näkyy instassa.
Niin on ressukka raskaassa työssä laihtunut, ettei naamassa ole muuta kuin iso nenä!
Kertoi että on iltaisin ihan kuitti.
Jasmin kysyy "Mites tiedän viikko on käynnistynyt"?
Jos muilta julkkiskaunottarilta kysyy, niin he ovat olleet viime aikoina joko työn tai lomailun merkeissä ulkomailla. Usein miten luxuskohteissa.
Me tavikset olemme pitäneet nyt hiihtoloman, joko kotimaassa tai ulkomailla. Kuka aurinkoa ottaen ja kuka hiihtokeskuksissa lasketellen ja olemme nyt palanneet töihin. Joten kiitos kysymästä! Kaikki hyvin.
Wikipedian mukaan Jasmin tekee ammatikseen juontajan, mallin, laulajan, kunnallispoliitikon ja bloggaajan töitä, ilmeisesti Oulun Myllytullista käsin. Kun on monta ammattia, niin päivästä tulee pitkä ja väsy yllättää. Mutta, sellaista se työnteko joskus on.
Jassu on Tiuran Isännöinti -nimisessä kiinteistöhuoltoyhtiössä toimistoapulaisena. Ottaa vastaan vikailmoituksia ja välittää huoltopyyntöjä. Ehkä keittää kahviakin.
Onko firman listoilla vai työkokeilussa työkkärin kautta!??
Kiinteistöhuollon osoite viittaa Jääliin, mutta isännöinti taas sijaitsee Isollakadulla.
Nettitietojen mukaan toimisto sulkeutuu päivittäin klo 15:00.
Oulusta löytyy kiiteistöfima joka on avoinna 24/7. Tuli vain mieleen ne iltavuorot.
Miksi Jasso on niin laiska. Eikö moppi-hoo osannut kouluttaa Jassoa vai johtuuko perimästä.
Miksi Jasmin ei ole edelleenkään liittänyt instaansa kuvaa Siepin haukkubloginsa uutisoinnista? Siitä missä Mäntylä valittaa että Sieppi valittaa. Se missä Mäntylä murehtii pienistä että Sieppi murehtii pienistä. Se missä Mäntylä katkerana ja kateellisena kiukuttelee Siepin shampanjantäytteisestä elämästä..
Se kuvako on liian nolo vai mitä? No onhan hän siinä aika lailla pullava, noin niinkuin celebrity malliksi ja muutenkin hönön oloinen. Jahtaa kaiketi puistossa ohikulkevia pappoja, houkuttimena ilmainen lounas.
HEH,HEH voiko sekavammin enää asiaansa esittää?
Lukijan ymmärryksessä vika. Tavaa uudelleen, keskity, niin se sisältö avautuu sinullekin. Ja laita se virkkuutyösi pois, kahteen asiaan on toisilla vaikea keskittyä.
Yritetän kertoa asian simpeleillekin: Jas-su-a no-lot-taa se ku-va.
Ja etäisesti kenties ymmärtää että on muutenkin nolo, katkera ja kateellinen. Kenties. Ulkopuolisille se näyttäytyy selvästi.
”Jahtaa kaiketi puistossa ohikulkevia pappoja, houkuttimena ilmainen lounas.”
Köyhät vanhukset ovat persoja ilmaislounaille. Piknik-kori on Jasulta hieno oivallus. Patongin mussutuksen ohessa voi ihan ohimennen kysellä varakkuuden perään, voihan ilmaisateriasta kiinnostunut vanhus paljastua vaikka saidaksi, rikkaaksi peräkammarin poikamieheksi, Jassulle täydellinen saalis.