EHDOTUS: Pakkohoidettujen asioiden hoitaminen

Siili69

Itsekin ollut pakkohoidossa ja kuullut muilta valituksia, kuinka heillä on asioita hoitamatta ulkopuolella tai rahavaikeuksia osastohoidon takia.
Pakkohoitoon määrätään monesti aika yllättäen ja väkipakolla eikä oteta huomioon, että ihmisellä voi olla asioita kesken ulkomaailmassa. Tietysti tärkein prioriteetti on kyseisen henkilön terveys ja hyvinvointi sekä elämä. Voi olla kriittisessä tilassa oman hengissä säilymisen suhteen.
Mutta silti, olisi hyvä arkielämän kannalta, jos laitoksissa olisi vaikka joku tyyppi, jonka vastuulla olisi järjestää näitä henkilön keskeneräsiä ja akuutteja asioita.
Esim. laskuja täytyy maksaa, lemmikit pitää hoitaa, lapset varmaan voi olla huostaanotossa, työelämässä voi olla projektit kesken, voi olla muita sovittuja asioita. Ja kaikennäköisiä asioita, joiden hoitamiseen pakkohoidossa oleva on estynyt. Niin olisi hyvä, jos laitoksissa panostettaisiin myös näiden asioiden kuntoon saattamiseen, eikä vain tempaistaisi kesken arkielämän suljetulle.
Koska myös hulluilla on omaa elämää ja asioita hoidettavina ja keskeneräsiä ja tärkeitä juttuja ulkopuolella.
Niin tällaisten asioiden kuntoon saattamisessa avustaminen olisi tärkeää, helpottaisi potilaan elämää, eikä turhaan stressaisi sitten sellaisesta. Tämmöinen olisi mielestäni parannus mt-ongelmista kärsivien hoitoon. Koska nykyäänhän heitä ei enää asuteta osastoilla vaan on tarkoitus, että he kuntoutuvat normaaliin arkielämään. Hoitokäytäntö on ehkä jäänyt niiltä ajoilta, kun ajateltiin hullujen olevan vain hulluja, ja ettei heillä ole muuta elämää ja heidät voidaan vain sulkea laitoksiin loppuelämäksi, joten ei väliä miten heidän ulkopuoliset asiansa ovat.

Itse siis myös ollut laitoksella ja siellä kyllä tehokkaasti hoidettiin ainakin raha-asiat kuntoon ja hankittiin henkilö- ja pankkikorttia ja muutenkin autettiin asioita kuntoon. Järjestettiin muutenkin asioita, että pääsi taas elämän alkuun. Itse olen siihen tyytyväinen.

19

641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiatjärjestyi

      Mitä sinä sitten kirjoituksellasi ajat takkaa, kun lopuksi kuitenkin kerrot asioiden hoituneen?

    • mietämietä

      Puhut älyttömiä.

    • Zqsqrn

      Juu ei se kaikilla asiat järjesty... ystäväni oli pakkohoidossa 2 kk ja kotiin palattuaan huomasi että postilaatikko oli täynnä laskuja ja maksumuistutuksia ja huomasi myös että asekaapin oli poliisit käyneet tyhjentämässä... siihen loppui metsästysharrastus ja hirviporukasta tuli monoa. Ei tässä uskalla itsekkään enää hakea apua mikäli sille olisi tarvetta.

    • dsfafdsa

      Tuolla toimenpiteellä voidaan minimoida pakkohoidon aiheuttamia vahinkoja, mutta ei siinä silti itsessään mitään järkeä ole. Nämä pillerihörhöt eivät ymmärrä, keitä hoitavat ja mitä tekevät, ja ikävä kyllä heillä on julkista valtaa käyttävinä instansseina myös oikeus antaa tyrmäystippoja ihmisille ja pakkohoitaa heitä ottamaan hermomyrkkyjä ymmärämättä alkuunkaan, mistä toinen ihminen oikeasti kärsii erotuksena heidän hyvinkin pitkälle ja kauas todellisuudesta kehitetyistä fantasioistaan. Skitsofrenia on diagnoosi, jonka keksi kaksi patologisen kunnianhimoista lääkäriä. He yrittivät tehdä vallankumouksellisia löydöksiä, jotta pysyisivät lääketieteen kehityksessä mukana. Kun he eivät löytäneet mitään leesioita aivoista, puhumattakaan yhtenäisistä oirekuvista ja yhtenäisistä ennusteista, he loivat itselleen fantasian, että he ovat löytäneet jo jotain, joka on vielä löytämättä - todellisen lääketieteellisen sairauden. Nämä pillerihörhöt hoitavat siis edelleen tätä vielä löytämättä olevaa lääketieteellistä sairautta aineilla, joiden aiheuttamista "sivuvaikutuksista" normaali ihminen saisi helposti pahonpitelysyytteen. He istuvat kaiket päivät sievissä pikku kopeissaan kirjoittamassa analyyseja ihmisistä, joita ovat tavanneet viisi minuuttia kolme kertaa elämässään, ja heidän pilleripöhnässä kirjoittamiensa tulkintojensa pohjalta voidaan laillisesti rajoittaa ihmisten kansalaisoikeuksia koko loppu elämän ajan. En ymmärrä, mitä hyötyä tällaisesta työstä voi olla kenellekkään, kun korkeintaan tämän mielettömän työn suorittajalle ja hänen kollegoilleen. Yritin kovasti saada hyötyä näiden vajaamielisten ylikoulutettujen huumediilerien "palveluista", mutta se on aivan mahdotonta. Tuntui, että minä teen töitä heille, minä palvelen heidän mielenvikaisuutta lähenetelevää harhaista ideologisuuttaan ja suostun siihen, että minut erotetaan töistä, jotta nämä vajakit saavat puuhastella erikoisen työnsä parissa, jolla ei potilaan näkökulmasta ole mieltä eikä tarkoitusta. En ymmärrä, miten paljon pitäisi taantua älyllisesti, että voisi kokea jotain hyötyä heidän palveluistaan, mutta minä todella yritin! Pakkohoidon jälkeinen avohoito oli kuin jatkuvaa raiskausta perseeseen ja joka kerta piti olla kiitollinen palveluksista., vaikka kipeää teki. Mitään nöyryyttävämpää en ole kokenut, mutta ajattelin, että ehkä tälläkin perseeseen raiskauksella sekin höpsösti mussuttava mielisairaanhoitajatäti saa ruokaa lapsilleen joka kuukausi ja psykiatri saa vihdoinkin ylikalliin asuntolainansa maksettua! Tuo ajatus tuotti minulle jonkunlaista lohtua sen ajan, kun sinnittelin tässä palvelussa kunnes tajusin, että minäkään en ole sentään niin korvaamaton. Muutaman viikon pakkohoito oli huvittavaa säilömistä ja olen 100 %, että se on tehottomin tapa hoitaa hyvin erilaisia, hyvin erilaisista ongelmista kärsiviä ihmisiä, mitä on ikinä keksitty. Siinä tarkoituksena on kehittää ihmisille lääkeriippuvuus, eikä taustalla ole mitään tieteellisesti pätevää teoriaa siitä, että yksikään näistä ihmisistä tarvitsee ensisijaisesti lääkeriippuvuutta ongelmiensa ratkaisemiseen. No pakkohoidon myötä "pääsin" ulosottoon, koska vapaudenriiston johdosta olin paitsi työtön, myös riittävän traumatisoitunut voidakseni hoitaa rästissä olevia laskujani. Ja minunhan toki piti itse maksaa kyseinen "hoito". Odotan seuraavaksi, milloin pääsen maksamaan siitä, kun minua pahoinpidellään julkisen viranomaisen toimesta. Odotan innokkaasti....

      • Hyvä.elämä

        On se hyvä että on tämä palsta, jossa voi vapaasti kertoa oman elämänsä mielikuvitusmaailmassa.


    • allah_pelastaa
    • EiPsykoottinen

      Olisi syytä tehdä jotain myös ilman perustetta (ei mielisairas, ei psykoosissa) olevien ihmisten kotiin murtautumisen ja vapauden riiston estämiseksi. Arvatkaapa mitä parin vuorokauden lukkojen taakse sulkeminen tarkkailuun perusteetta aiheuttaa ihmisen terveydelle? ...ja kaikki yhden lääkärin osaamattomuuden ja draamahakuisuuden takia. Perusteetta suljetulle viety joutuu maksamaan kyydityksen ja oleskelun lukkojen takana, mutta virheen tehneelle lääkärille ei tule mitään. Meneekö oikein?

    • AamukahviaKohtaKeitän

      Tässä on kyseessä häpeätahra lääketieteen ja homo sapiensin historiassa.

      Häpeää lisää lääketeollisuuden korruptio.

      • Virheajattelu

        Psykiatria ei ole lääketiedettä. Siinä on sinun virheesi.


      • PsykiatrinTraumatisoima

        Väite, että psykiatria ei ole lääketiedettä on virheellinen väite. Psykiatrit ovat valmistuneet lääketieteellisestä tiedekunnasta ensin lääkäreiksi ja sitten erikoistumeet psykiatriaan. Tämä on fakta eikä mielipidekysymys.

        Siitä miten psykiatrialla toimitaan ja millaiseen näyttöön tai ei näyttöön ollenkaan toiminta perustuu voimme keskustella. Minunkin mielestäni kyseessä on häpeätahra lääketieteessä.


      • Virheajattelu
        PsykiatrinTraumatisoima kirjoitti:

        Väite, että psykiatria ei ole lääketiedettä on virheellinen väite. Psykiatrit ovat valmistuneet lääketieteellisestä tiedekunnasta ensin lääkäreiksi ja sitten erikoistumeet psykiatriaan. Tämä on fakta eikä mielipidekysymys.

        Siitä miten psykiatrialla toimitaan ja millaiseen näyttöön tai ei näyttöön ollenkaan toiminta perustuu voimme keskustella. Minunkin mielestäni kyseessä on häpeätahra lääketieteessä.

        Et ymmärrä mitä psykiatria on, jos väität sitä lääketieteeksi. Se onko psykiatrit peruskoulutukseltaan lääkäreitä vai postelijooneja ei merkitse mitään. Sitähän en kiistänyt. Se on vaan irrelevanttia. Psykiatriaan "erikoistuminen" tarkoittaa, että poistuu lääketieteen piiristä.

        Jos haluat aidosti oppia ymmärtämään psykiatriaa, voit tutustua alaan esimerkiksi osoitteessa szasz com.


      • jyjyjy

        Psykiatria on tiedettä yhtä paljon kuin teologia on tiedettä.


      • Virheajattelu
        jyjyjy kirjoitti:

        Psykiatria on tiedettä yhtä paljon kuin teologia on tiedettä.

        Ymmärtääkseni teologia on uskonnon tutkimista ja siten niin sanottu pehmeä tiede. Mielestäni teologian vertaaminen psykiatriaan on toimimaton. Psykiatria dogmana vertautuu paremmin astrologiaan tai homeopatiaan, mutta psykiatriaan liittyy dogman lisäksi merkittävä poliittinen aspekti. Psykiatria on valtion sosiaalikontrollin väline samaan tapaan kuin aikanaan noitavainoja ajanut inkvisitio oli.

        Psykiatria ei ole siis pelkästään dogma vaan valtion strateginen ase, jolla valtio hankkiutuu eroon ei-toivotuista kansalaisista. Itse asiassa strateginen osa ulottuu niin pitkälle, että voidaankin sanoa, että psykiatrian dogman (usko mielisairauksiin ja kaikki siihen liittyvä) ainoa tarkoitus on aina ollut, ja tulee olemaan, oikeuttaa psykiatrian olemassaolo ja alan käyttämä valta (pakottamisoikeudet) yhteiskunnassa. Astrologia ja homeopatia ovat vain dogma itsessään ja toimivat ihmisille uskomuksina joko viihdemielessä tai osana maailmankatsomusta. Kummallakaan alalla ei ole liittoa valtion kanssa kuten psykiatrialle, joten heillä ei ole mahdollisuutta pakottaa ihmisiä esimerkiksi tähtien tai planeettojen asentojen perusteella. Psykiatrit taas voivat pakottaa ihmisiä kemiallisten epätasapainojen perusteella, koska heillä on liitto valtion kanssa, kuten aikanaan inkvisitiolle. Inkvisitiohan pakotti ihmisiä demonisten riivausten ja noituuden perusteella.


      • Eioikeinusko

        Olen samaa mieltä. Psykiatrini sanoi, että mieleni on hajalla. Miten niin hajalla? Olen mielestäni täysin ehjä. Toki joskus kuulen kummallisia käskyjä mm että ota vasen käsi pois taskusta jne. Mutta jos se ei haittaa ketään, miksi sen vuoksi olen hajalla? Ja miksi tarvitsen hoitoa? Outoa


      • neuroottista
        Virheajattelu kirjoitti:

        Ymmärtääkseni teologia on uskonnon tutkimista ja siten niin sanottu pehmeä tiede. Mielestäni teologian vertaaminen psykiatriaan on toimimaton. Psykiatria dogmana vertautuu paremmin astrologiaan tai homeopatiaan, mutta psykiatriaan liittyy dogman lisäksi merkittävä poliittinen aspekti. Psykiatria on valtion sosiaalikontrollin väline samaan tapaan kuin aikanaan noitavainoja ajanut inkvisitio oli.

        Psykiatria ei ole siis pelkästään dogma vaan valtion strateginen ase, jolla valtio hankkiutuu eroon ei-toivotuista kansalaisista. Itse asiassa strateginen osa ulottuu niin pitkälle, että voidaankin sanoa, että psykiatrian dogman (usko mielisairauksiin ja kaikki siihen liittyvä) ainoa tarkoitus on aina ollut, ja tulee olemaan, oikeuttaa psykiatrian olemassaolo ja alan käyttämä valta (pakottamisoikeudet) yhteiskunnassa. Astrologia ja homeopatia ovat vain dogma itsessään ja toimivat ihmisille uskomuksina joko viihdemielessä tai osana maailmankatsomusta. Kummallakaan alalla ei ole liittoa valtion kanssa kuten psykiatrialle, joten heillä ei ole mahdollisuutta pakottaa ihmisiä esimerkiksi tähtien tai planeettojen asentojen perusteella. Psykiatrit taas voivat pakottaa ihmisiä kemiallisten epätasapainojen perusteella, koska heillä on liitto valtion kanssa, kuten aikanaan inkvisitiolle. Inkvisitiohan pakotti ihmisiä demonisten riivausten ja noituuden perusteella.

        Panettaako pilkku?


      • Virheajattelu
        neuroottista kirjoitti:

        Panettaako pilkku?

        En tarkoittanut sitä minään pilkunviilaamisena vaan asiallisena näkökantana. Luulen ymmärtäneeni mitä tarkoitit alkuperäisellä kommentillasi, olettaen, että olet sama kirjoittaja, mutta omassa kommentissani oli asiasisältö. Harmi, jos olet ymmärtänyt tarkoitusperäni väärin.


    • Eksyteksytetytetty

      Tä? Aloittaja ei ole sairas, kuten otsikosta voi lukea. Kipeimmät on irrallaan.

    • Psykiatriasta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      56
      5594
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      61
      2413
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      52
      2332
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      326
      1069
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1054
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      26
      950
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      4
      877
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      793
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      781
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      773
    Aihe