Mikä siellä saa sinut tuntemaan itsesi Jumalan lapseksi?
Mitä hyvää lestaadiolaisuudessa
26
572
Vastaukset
SE on vaikea kysymys ?
Ehkä se, että saan sitä kautta tuntea synnit anteeksi annetuksi,
vaikka ei se voi olla pelkkä, antoihan Jeesus Lunastuksellaan ne
kaikille anteeksi, jotka katuu syntejään ja uskoo Jeesukseen...
-- Lestadiolaisuus
Jumalan lapsiksi synnytään Jumalan sanan, uskon ja Kasteen kautta. Me esikoiset olemme evankelisluterilaisia kristittyjä. Lestadiolaisuus on tällainen sosiaalinen yhteisö, jossa olemme kotona läheisten parissa. Lestadiolaiseksi syntyminen ja siihen lapsesta asti kasvaminen identifioituu sisimpään. Lestadiolainen ei siis ole vain ulkopuolelta lestadiolainen vaan se on hänen identiteettinsä. Kun henkilö esimerkiksi tunnistetaan kasvoiista ja kehon ulkoisesta olemuksesta, se on hänen identiteettinsä. Lestadiolaisilla tämä identiteetti on lestadiolaisuus.
Lestadiolaisuus ei tee ihmistä Jumalan lapseksi, vaan sen tekee Jeesus Kreistus, uskon kautta häneen. Mutta todellakin esimerkiksi minä olen vakaumukseltani evankelisluterilainen ja siihen uskoonkastettu, vaikka hengellinen kotini, eli sosiaalinen lähipiirini on tätä nykyä Esikoiset ry.
Ja sitä ennen kotini oli esikoislestadiolaisuus, niin kauan, kunnes lakihenkiset komentelijat ja määräilijät liikkeen johtoon päädstyään ruotsissa tuhosivat sen, ja vaativat YKSIN KRISTUKSEN saijasta luottamusta Jellivaarassa asuviin ruotsalaisiinm miehiin. Sitten vallankaappaus huipentui separatismiin evankelisluterilaisen kirkon sisällä , jonka seurauksena liike sai lemput kirkosta. Mikä on ainutlaatuista lestadiolaisessa liikkeessä.- äkäslompolo
Uudet salkkumiehet valtasivat etukäteen kertomatta aikeistaan loppiaisena Joensuussa -15, aika röyhkeää toimintaa, en paremmin sano.
- teuta011
äkäslompolo kirjoitti:
Uudet salkkumiehet valtasivat etukäteen kertomatta aikeistaan loppiaisena Joensuussa -15, aika röyhkeää toimintaa, en paremmin sano.
Niin, totta se oli jo alkanut 2014 joten en myös paremmin sano ,
-
Oikeassa olit, he tulivat erotetuiksi kirkosta kun ottivat ehtoollisen
omiin käsiin, ja myöhemmin kasteen, ja vihkimisen , ruumiin siunauksen
rippikoulut oli jo ollut yhteisiä jonkin vuoden . Nämä eroitti esikoiset
pois heistä'. . . - Kuten_vapaakirkossa
teuta011 kirjoitti:
Niin, totta se oli jo alkanut 2014 joten en myös paremmin sano ,
-
Oikeassa olit, he tulivat erotetuiksi kirkosta kun ottivat ehtoollisen
omiin käsiin, ja myöhemmin kasteen, ja vihkimisen , ruumiin siunauksen
rippikoulut oli jo ollut yhteisiä jonkin vuoden . Nämä eroitti esikoiset
pois heistä'. . .Niin, vihkimisoikeutta ei esikoislestadiolaisilla ole, eli tuomarit suorittavat laillisen vihkitoimituksen.
- teuta011
Kuten_vapaakirkossa kirjoitti:
Niin, vihkimisoikeutta ei esikoislestadiolaisilla ole, eli tuomarit suorittavat laillisen vihkitoimituksen.
Tiesin tuon, mutta jäi se kirjoittamatta, Sen jälkeen
saarnaaja voi siunata liiton rukoushuoneella, joten
se tuntuu arvokkaammalta .
- Varokaaheitä
ESIKOISET OVAT ERISEURAA,KARTTAKAA HEITÄ!
- äkäslompolo
Jo alkoi huuto !
- Uskovat_panetteluun
Huuto kuuluu joo. Piru suuttuu Kristuksesta aina.
Henkilöt joilla ei ole mitään käsitystä siitä mitä eriseura Raamatussa tarkoittaa, käyttävät tuota sanaa toisten kristittyjen panettelemiseen. - teuta011
Uskovat_panetteluun kirjoitti:
Huuto kuuluu joo. Piru suuttuu Kristuksesta aina.
Henkilöt joilla ei ole mitään käsitystä siitä mitä eriseura Raamatussa tarkoittaa, käyttävät tuota sanaa toisten kristittyjen panettelemiseen."uskovat- panetteluun"
-
Niin, aivan olen samaa mieltä...
- - heheheh
Mikä hyvää on lestaadiolaisuuudessa? Mitä voisit siihen vastata, kun tässä ketjussa voisi kirjoitella siitä aiheesta. Vai onko muiden kristittyjen herjaaminen Sinusta niin hauskaa , että et voi siitä pidättäytyä. Oletan, nyt kuitenkin niin, että todella uskot Esikoset ryn olevan ”eriseura”, joten nyt kiinnostaa se, mistä olet tuon käsityksen omaksunut. Onko joku kertonut Sinulle asian olevan niin?
- Vanhoillispedarit
Miksi lestadiolaisissa on niin paljon pedofiilejä?
- nollaprosenttia
Kun tiedät , niin montako prosenttia ?
Miksi olet kateellinen ?
Oletko jäänyt jälkeen ?
- varo_leimaamasta
Syyttömien leimaaminen pedofiileiksi on typeristä typerintä, se on rikos.
Kerroppa panettelijanilkki montako lasta ja lastenlasta sinulla on, niin palataan sen jälkeen asiaan. Kirjoita sitten kun sinulla on pitävät todisteet rikoksesta. Keskivertoa vähemmän on pedofiileja ja Jeesukseen uskvissa lestadiolaisissa eiu ole yhtäkään pedofiilia. Sisäsiittoisessa seksuaalikielteisessä liikkeessä riski on olemassa ja tapauksia on tullut ilmi sekä vanhoillislestadiolaisuudessa, että esikoislestadiolaisissa. Mutta eivät nämä ryhmät ole kokolestadiolaisuus.- soosoosoo
eikös pedosfiliasta ole ihan tutkimustatietoa olemassa, vai onko ne tyhjästä syntyneet ne jutut?
ja missä tässä nyt on syyttömiä leimattu, kerro miten se on tapahtunut se rikos?
ja miten tähän asiaan liittyy montako lasta jollakin on tai ei ole, mitä se merkitsee tässä nyt? - heheheh
soosoosoo kirjoitti:
eikös pedosfiliasta ole ihan tutkimustatietoa olemassa, vai onko ne tyhjästä syntyneet ne jutut?
ja missä tässä nyt on syyttömiä leimattu, kerro miten se on tapahtunut se rikos?
ja miten tähän asiaan liittyy montako lasta jollakin on tai ei ole, mitä se merkitsee tässä nyt?Jos kysytään, miksi lestadiolaisissa on niin paljon pedofiilejä ilman että mitenkään perustellaan niin olevan tai että edes itsekään tiedetään onko niin, provosoinnin lisäksi kyllä voidaan ymmärtämättömien (joita kyllä riittää) silmissä myös leimata ryhmä ihmisiä täysin perusteetta. Rikos se ei ole, mutta ei kovin asiallista käytöstä.
Pedofiilejä on, ikävä kyllä, kaikkialla keskuudessamme. Jos tutkittua tietoa ei ole esittää heidän esiintymistiheydestään jonkin ammatti-, uskonto-, sukupuoli- yms. ryhmän suhteesta koko väestöön, on syytä välttää kyselemistä miksi jossain ryhmässä on niin paljon heitä. Olenko väärässä? Voi olla niinkin.
- onvarmaan
Onko Lestaadiolaiset , maailman älykkäin kansanryhmä ?
- teuta011
"on varmaa"
-
No ei varmasti ole, mutta mitä älykkyys tähän vaikuttaisi,
paremminkin tyhmyys tiivistyy porukoissa . . .
- - VeliRistus
On.
Ja lestaadiolaiset on muutenkin Jumalan suojeluksessa (varsinkin vanh. lestat). Lestaadiolaisten joukossa ei ole köyhiä, vammaisia tai muuten vain kipeitä. Jumala näes suojelee, varjelee ja siunaa omiaan. - lestaad
VeliRistus kirjoitti:
On.
Ja lestaadiolaiset on muutenkin Jumalan suojeluksessa (varsinkin vanh. lestat). Lestaadiolaisten joukossa ei ole köyhiä, vammaisia tai muuten vain kipeitä. Jumala näes suojelee, varjelee ja siunaa omiaan.Olet oikeassa .
- teuta011
VeliRistus kirjoitti:
On.
Ja lestaadiolaiset on muutenkin Jumalan suojeluksessa (varsinkin vanh. lestat). Lestaadiolaisten joukossa ei ole köyhiä, vammaisia tai muuten vain kipeitä. Jumala näes suojelee, varjelee ja siunaa omiaan.Ei se noin yksinkertaista ole, kaikki on syntisiä, huonoja ,pahoja,
jos ei kadu syntejään, ei voi saada niitä anteeksi millään muuten.
vaikka ihminen luulee saavansa tosta vain . . .
- - epäilykset_suuret
lestaad kirjoitti:
Olet oikeassa .
helluntailaiset ovat yhtä älykäs ryhmä.? Mormonit jopa älykkäämpi? Oletteko muuten veljeksiä(uskon) vai yksi henkilö.? (onvarmaan, VeliRistus ja lestaad)
- Nunnanavaimunkkina
teuta011 kirjoitti:
Ei se noin yksinkertaista ole, kaikki on syntisiä, huonoja ,pahoja,
jos ei kadu syntejään, ei voi saada niitä anteeksi millään muuten.
vaikka ihminen luulee saavansa tosta vain . . .
-Onko lestaadiolaisuudessa kaikkein syvintä ja perinpohjaisinta tuo katuminen?
Onko lestaadiolaisuuteen kertyneet he jotka ovat erityisen pahoja ja huonoja ihmisiä?
Onko se että tuntee olevansa paha ja huono mutta katuu sitä, uskovaisen tuntomerkki?
Voivotteleeko tuo itsesäälinsä mitättömyydessään rypijä seuroissasi huonouttaan ja pahuuttaan ja se joka kaikkein eniten, koviten ja näkyvämmin voivottelee, on kaikkein eniten uskossa? - Kristuksenveli
VeliRistus kirjoitti:
On.
Ja lestaadiolaiset on muutenkin Jumalan suojeluksessa (varsinkin vanh. lestat). Lestaadiolaisten joukossa ei ole köyhiä, vammaisia tai muuten vain kipeitä. Jumala näes suojelee, varjelee ja siunaa omiaan.Ahaa, näin pitkälle on siis menty.
Että kun syntyy lestaadiolaiseen perheeseen on heti Jumalan oma ikäänkuin lestaadiolaisuuden status olisi Jumalalle tuntomerkki jolloin Jumalan pitää alkaa tuota lasta suojelemaan, varjelemaan ja siunaamaan.
Joka päivä kuolee 4000 lasta pilaantuneen juomaveden takia.
Harmi kun eivät syntyneet lestaadiolaiseen perheeseen.
- Voiuskontoja
Siellä vielä tehdään lapsia jumalallisella hartaudella ja autuudella.
Siellä lestaadiolaislapsi saa vauvasta asti perusteellista propagandaa lestaadiolaisuudestaan jossa hän on oikeassa ja ainoassa uskossa yhden kasteen sinetillä.Siellä oppii olla kyseenalaistamatta alistuvana, kuuliaisena ja nöyränä oksana vanhimpiaan.
Missä paljon lapsia, siellä myös paljon pedofiliaa.
Mitä suurempi perhe, sitä vaikeampi vanhempien on suojella lapsiaan.
Mitä enemmän lapsia, sitä vähemmän he saavat huomiota ja sitä helpommin he joutuvat petojen kynsiin ja hampaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1921358
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85852
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52761- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä318612Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584