Piippo putos jo lämmittelyssä, Aikkukin pystyy peesaamaan ?
Miksi Matintalo ei Kollenilla
19
1336
Vastaukset
- EbbaAnderssonISKEE
Laji kaipaa astmapiippuja ja huulirasvaa.
Aikku alkoi naatiskella. - sijat-ynnä-muut
Saapunki korvasi Matintalon. Tulos oli silti sama.
- eläpävähättele
Otti Susanna sentään maailmankupin pisteitä, taas
ne on tuolla tiukassa
- HyväAnneee
Kyllönen palasi hienosti tasolleen kolmanneksi parhaaksi suomalaiseksi.
- Jopne
Matintalo on puhdas perinteisen hiihtäjä. Hän ei yksinkertaisesti mahtunut joukkoon mukaan.
- näinsemeni
Piipolla jäi piippuun ja Matintalo ei edes tullut
siinä Suomen hiihdon tulevaisuus- löylyälissää
Kuulostaa ihan kuin meillä lauantaisaunan jälkeen Martan kanssa
- aikuistenviihdettä
Eka kisa Piipolle ja heti 33s
se on ihan hyvin 19 vuotiaalle - mikäsittenonhyvä
No niin, ensiksi täälä vaadithan edustushiihtäjiä vaihtoon ja sitten kun niitä nuoria aletaan nulukkauttammaan, net jo haukuthan
- VoitelumiehetOHOI
Suomen cupissa nyt nuorilla näytön paikat
Matti laittamassa koko pakan uusiksi. - VanhoissavaraParee
Eipä näyttänyt naamaansa Rukalla. Onko paikka joukkueessa näin varma?
- sippituli
Pahasti sippas Johanna Aatelissa, kun lähti Aatelin Vaaraan Kepan persiisiin. Ei luppaa hyvvää.
- kesänkertomaa
Jos tuo Aateli Rce jotain kertoi, niin se oli, että palstalaisten ahdistamasta Aikusta ei päästy eroon, vain -nen on pudonnut lopusta pois. Maajoukkuenaiset suli loppunousussa, kun uusi Aikku iski. Tai Ankku, toivottavasti nostavat edustustehtäviin.
Miehissä tilanne on sama kuin talvella. Kun IIvo laittoi vimosen napsun päälle, muilla tuli Larin Grillit housuun.
Koko jengi Norjaan treenaamaan, turskain aineilla ! - ghjghjghj
Entisenä yleisurheilijana Matintalo on puhdas perinteisen hiihtäjä. Vapaalla hän on normaalisti jäänyt Suomen kansallisen tasonkin hiihtäjille. Itse asiassa tuo Aateli Race meni Matintalolta paremmin kuin viime vuonna.
- VainPistesijoja
EM-kisoissa piti olla Matintalon menestyspaikka. Vaan valitsikin hiihdon, jossa huipulle pääsy vaatiikin voimaa myös yläkropppaan. Sen tekeminen viekin vuosia (tai turskametodeita).
- suuruudenh
matintalo, eikös se viime vuonna ollut halukas valitsemaan joukkueen? Tänään taisi olla 55. Jokohan tämän talven "näytöillä" valinnut itsensä seuraaviin suurkisoihin?
- Huomenna-alkaa
Olisi vaatinut hönkäisyt, turskarekassa.
Brennan hiihti nätisti, yllättää Seefeldissä
- OlisiOikaissut
21 s perässä, ei tule mithän ei
- AikkuTakaisin
Aikku jos olisi aloittanut, niin Norja olis kaatunut
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872