Jaksaisitko elää, jos tietäisit ettet koskaan tässä elämässä löydä kumppania?
Jos et koskaan
Eikoskaanei
24832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pettymys se olisi, mutta sitten harrastaisin satunnaisia seksisuhteita ja nehän ei mene kumppanista?
Sie aattelet; I don’t want no weddingday for your love
En jaksa elää.
Kuinkahan moni vaihtaisi olonsa tuohon jos olisi mahdollisuus, kun ajattelee millaisissa ahdingoissa useat ihmiset elävät ja sinnittelevät, vaikeiden sairauksien kanssa tai väkivaltaisten ihmisten lähellä. Hetken miettiminen suhteuttaa kummasti asioita.
Hyvä on elää yksin. Kun kohtaan ihmisiä, joilla puoliso sairastunut johonkin dementiaan tai psyykkiseen sairauteen tai muuten luonne muuttuu ja on 24h siinä vahtimassa ja joutuu oman elämän unohtamaan.
Käänteisesti ajatellen, ei kenenkään tarvitse minustakaan huolehtia, jos sairastun. En halua keinotekoista ylläpitoa tai olla kenenkään armoilla. Nopea kuolema arvokkaasti kuin kitua jonkun riippana tai maata eritteissä laitoksen monen hengen jaetussa huoneessa, jossa hoitajat pesevät vain rahaa saadakseen.
Voi kun menisikin noin, nykyään ihmiset elävät liian vanhoiksi. En minäkään haluaisi olla kenenkään hoivattavana, mutta käsittääkseni yhteiskunnassamme ei ole lakipykälää, joka armahtaa dementikot ja kroonisesti sairaat täältä pois.
Minä aion itse hoitaa itseni pois jos sairastun vaikeaan krooniseen sairauteen.
Samoin ajattelen itsekin.
Vingu parisuhteen perään, elämä itsellisenä on monelle hyvää ja täyttä elämää. Ystäviä on ja intiimielämääkin on mahdollista ylläpitää niin halutessaan. Joskus kummastuttaa ainainen jauhaminen että elämää ei muka ole ellei ole parisuhdetta. Kaikki vaan eivät halua samoja asioita.
Joten vastaan että jaksaisin ihan mainiosti elää ilman kumppania.
Olen ollut pitkässä liitossa ja kokenut parisuhteen, olen siitä itse silloin halunnut pois, koska olin yksinäinen avioliitossa. Tuo on vielä huonompi vaihtoehto kuin elää oikeasti yksin ja hyvää elämää niin.
On vastuu vain itsestäni, teen vapaalla juuri tahtomiani asioita, on ystäviä, sisarukset, lapsia (tuli nuorena tehtyä, joten lapset jo omillaan). Viihdyn kotona omassa seurassani, ahdistuisin, jos pitäisi huomioida jatkuvasti toinen tässä lähettyvillä.
Olen töissä sosiaalinen, miehet kiinnostuvat minusta, joskus ehdotetaan treffejä.
Miksi muuttaisin elämäni suunnan huonompaan.
Ei kumppani elämästäsi hyvää elämää tee vaan sinä itse sen teet. Toinen ihminen ei ole koskaan onnen tae.
Luulin että pystyn. Kunnes tapasin ihmisen jollaista en tiennyt voivan olla olemassa.
Helposti! Lapset on tehty ja mitään perheen perustamis pakkoa ei enää ole. Kaksi pitkää suhdetta takana joten sekin on koettu. Nyt nautin omasta ajasta ja kaikesta kivasta mitä vapaus tuo tullessaan. En halua koskaan enää asua kenenkään kanssa.
Kuulostaa Ihanalta! Minäkin haaveilen omasta ajasta. Naimisissa pian 30 vuotta, mies muuttunut jotenkin ihan oudoksi, erosta puhuttu mutta mies ei tahdo erota. Ennen hyvä liitto ja nyt tuntuu että tukehdun.
Eihän sitä tarvi saman katon alla asua, älä ainakaan tee sitä virhettä että jos tapaat sellasen ihmisen jonka kans on henkinen yhteys, tulee juttuun ja että se toinen vieläpä välittää susta yli kaiken niin älä anna luisua pois jos sellanen tulee tai on tullut vastaan, ainahan voi toisen kanssa puhua pelisäännöt selviksi suhteeseen mennessä, ei pidä ottaa liian vakavasti ja uskaltaa heittäytyä. Ja jos väärinkäsityksiä niin ne kannattaa selvittää ennenku unohtaa kokonaan toisen.
Täh, mikäs kysymys tämä on.
Nuoruudessa ei ollut edes "nuoruudenrakkautta" vaikka parisuhde olikin. Parasta oli vallan muut asiat, kenties olennaisimmin kaikki siitä lähtevä, että edes sai olla jonkun hetken nuori. PALJON parempi onnellisena yksin kuin onnettomana suhteessa.
Parasta ollut aina se, että elää ja luo itse elämänsä sisällön - se on paljon.
Kyllä jaksaisin. Onnellisuuteni koostuu pienistä asioista, sisäisestä tasapainosta ja yksin viihtymisestä eli jos ei ole mahdollisuutta saada sitä yhtä jonka kanssa tunnen yhteenkuuluvaisuuden tunnetta valitsen yksin olemisen.
jaksaisin. parisuhdetta korostetaan aivan liikaa, elämään mahtuu muitakin ihmissuhteita ja asioita, ja kumppanin puuttuminen olisi yksi pikkuinen seikka vain. Kaikki ihmiset eivät suinkaan ole parisuhdekeskeisiä eivätkä kaipaa kumppania.
Kovillehan se ottaa ja monesti.
Jaksanhan minä. En usko löytäväni enää kumppania. Muistoilla voi lämmitellä ja eläminen on aivan mahdollista yksinkin, kunhan jaksaa itseään.
Olen kuule joutunut vaikeampienkien asioiden kanssa elämään.
Jokainen meistä kuolee yksin. Olit suhteessa tai et.
En jaksa elää oli niin tai näin. Sais edes nukuttua niin sekin olisi jotain. Nyt vituttaa. Ankarasti.
Orpo kysymys.