On suurta huijausta väittää kotia alle kolmevuotiaan parhaaksi paikaksi. Meidän lapsi on sosiaalinen ja vilkas (siis ei häirikkö, vaan rakastaa ihmisiä, vieraitakin). Kotona en koskaan olisi pystynyt luomaan sitä leikin ja luovuuden räiskettä, minkä tyttö nyt saa perhepäivähoitajalla tolskatessaan päivät hoitokavereiden kanssa. Vanhemmat ihan oikeasti eivät ole yhtä hyviä leikkimään, kuin lapset! Kahden kotona lapsi olisi latistunut ja minä olisin masentunut riittämättömyyden tunteesta. Miksi hoitoonviennilä pelotellaan? Tyttö ei ole sairastanut kuin sen "pakollisen" flunssan kerran talvessa, vaikka muuta etukäteen maalailtiin. Ihmisiä kai meistäkin on tullut, vaikka meidän lapsuudessa ei voitu meitä edes imettää äitiysloman ollessa vain kuukauden pituinen, ja hoitosysteemit lienevät huimasti kehittyneet niistä "lapsenlikka"-ajoista. Nykyisin hoitajat ovat ammattilaisia, ei niitä halvimmalla saatuja, yksinkertaisia sukulaistyttöjä, joista muihin töihin ei ollut. Kuka hyötyy tästä yleisestä pelottelusta?
Suuri huijaus!
Äiti-ihiminen
403249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
koskekaan perhepäivähoitajia vaan päiväkotia... Meillä eron huomaa vain siinä että esikoinen on tosi tarkka leluistaan nuorempaa siskoaan kohtaan ja pienempänä muita kavereita kun ei ole pienempänä tarvinnut jakaa niitä leluja kenenkään kanssa. Kyllä mein poika (4-vee)ainakin on todella luova ja nyt osaa jo ihan hyvin leikkiä ja jakaa lelut muiden kanssa. (Toisin kun mun pikkuveli 4-vee hänkin, joka omii kaikki lelut vaikka on hoidossa ollut pienestä asti) Pikkuveli ei ole ollenkaan niin reipas kuin oma poikani, poika siis pärjää paremmin "omillaan".. Toisille sopii toinen ja toisille toinen.. Kiva kun olette hoitoon tyytyväisiä!!
Kummallista muuten, että päiväkodista ja nimenomaan päiväkodista on tehty se mörkö, jossa lapsen yksilöllisyys latistetaan ja lapsi alkaa sairastelemaan ja lasta kohdellaan huonosti.
Perhepäivähoito on sitten jokin onnenmaa, jonne jokaisen pitäisi pikkuinen pilttinsä laittaa, ainakin alle 4-vuotiaana.
On olemassa hyviä päiväkoteja, ja on olemassa ihan hirvittävän huonoja perhepäivähoitajia.
On olemassa päiväkoteja, joissa on huonoja hoitajia tai yksi huono hoitaja, joka on väärällä alalla.
Mutta tilannetta kompensoi se, että joukossa on sitten niitä normaaleja, jotka tavallaan vahtivat että se yksi pysyy ruodussaan. Lisäksi siellä on päiväkodin johtaja, johon voi ottaa yhteyttä.
Jos pph kiusaa lastasi, antaa liian vähän ruokaa jne, mitä voit tehdä?? Etenkin, jos kunta/ kaupunki ei tarjoa uutta hoitopaikkaa eikä perhep.hoidon ohjaaja ota kuuleviin korviinsa varvovaista valitustasi....
Mä olen aikoinani ollut perhepäivähoidossa ja mun hoitotäti huusi, mutta vain asiasta eli silloin oli syytäkin. Nyt olen 25 ja käyn vieläkin kylässä siellä omien lapsieni kanssa. Ei tämä hoitotäti lapsia tai heidän vanhempiaan varsinaisesti hauku, mutta sanoo vieläkin asiasta esim. hoidossa ovat veljekset ovat omasta mielestänikin ihan hulluja ja täysin tottelemattomia. Monesti ollaan keskusteltu että millaistakohan kuri on kotona ym. Eli ei varsinaista haukkumista, mutta sanomista kuitenkin. Itse veisin omat lapsenikin tälle tädille hoitoon. Toisaalta 4-vuotias pikkuveljeni on sellaisella hoitotädillä että omia en ikinä veisi, vaikka olis kyse elämästä ja kuolemasta. Ja päiväkotikin sopii toisille lapsille (ja heidän vanhemmilleen). Ihmiset ovat erilaisia ja pitävät eri asioista.
Minä en ikinä laittaisi lastani perhepäivähoitajalle. He ovat yleensä kouluttamattomia ja seurattuani paikallisia perhepäivähoitajia puistossa, en voi kun sääliä heidän hoidossaan olevia. Yleensä hoitajat haukkuvat keskenään lapsia ja vanhempia suureen ääneen, lapset, aivan pienetkin, kulkevat missä sattuu. Kommunikaatio on yleensä huutoa ja nälvimistä. Olen kuullut perhepäivähoitajan suusta;"kun ei tää työ kiinnostais yhtään".
Laitan lapseni päiväkotiin kun palaan työelämään.
Jeps.
Kun kaksi vanhinta lastani olivat päiväkoti-ikäisiä, ja minä olin vuorotyössä, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pph. MInua nuorempi, muutaman kuukauden kurssin käynyt nuori nainen, joka ilmeisesti vain halusi hoitaa itse oman lapsensa.
Hänellä oli hoidossa lapsi, jota hän haukkui, ja jonka vanhempia hän haukkui minulle, lapsen kuullen. Muistan kun lapsi seisoi siinä eteisessä ja katsoi minuun, hoitajan haukkuessa tämän äitiä.
En tiennyt miten suhtautua. Omani vasta aloittivat hoitotaivaltaan tällä hoitajalla..
No, seuraava haukkumisen kohde olinkin minä, huonon kohtelun uhreja minun lapseni.
Minun lapsistani hän ei tykännyt, ei tykännyt minustakaan. Huomasin kyllä muiden pph:n ilmeistä, että minusta oli taas puhuttu puistossa, minua oli haukuttu. Vanhempi lapsistani muistaa kyllä hoitajan, ja sen kohtelun mitä sai kuopuksen kanssa. Ihmettelen, miten hoitaja viitsii kohdella lasta sillä tavalla!
Aikaa on kulunut, kaupunki on nyt eri. SILTI. Olen minäkin seurannut miten pph:t ärjyvät hoitolapsilleen, kuljettavat mukanaan ilman hanskoja, takki ja myssy auki.. toivovat kait, että lapsi sairastuu..
Tämä nuorimmainen EI mene perhep.hoitajalle vaan ehdottomasti päiväkotiin !
Minulla oli onni saada lapsi ihanalle perhepäivähoitajalle. Hän huolehti lapsestani erinomaisesti ne kolme vuotta, kun poika hänen luonaan oli.
Minäkään en ymmärrä, miksi perhepäivähoidon olisi oltava niiin paljon parempi kuin päiväkodin, jossa henkilökunta on koulutettu ja on monta hoitajaa, jotka pitävät toinen toistaan silmällä.
Perhepäivähoitajat voivat olla hyviä, minun hoitajani aikoinaan oli ja niin oli tyttärenikin hoitaja, mutta päiväkodissa oli aina mukavampaa. Paljon enemmän virikkeitä ja kavereita. Ei äiti tai isä, eikä välttämättä perhepäivähoitajakaan pysty tarjoamaan päiväkodin arvoisia virikkeitä! Eikä lapsen ole hyvä nyhjöttää pelkästään äitinsä kanssa kotona ja kiukutella, kun äidin täytyy kotihommiakin tehdä.
Ja pitääkö ne kirkuvat lapsetkin välttämättä sinne kauppaan mukaan ottaa? Tietenkin, jos ei muuten onnistu, mutta jos on joku toinen mahdollisuus, niin on sekin parempi.
Päiväkoti kunniaan! Mutta ei vain äidin ja isän huvittelun vuoksi tai kun ei tule toimeen lapsensa kanssa, vaan että saa mennä töihin ja ansaita elantonsa!
Mielestäni lapsen kuuluu olla lähellä äitiään, mutta ymmärrän, jos se ei kaikille ole mahdollista. Tyttöni on vielä pieni, mutta aion olla hoitovapaan kotona ja hoitaa hänet itse. Leikkiseuraa on kavereiden samanikäisistä lapsista.
Päiväkodeista sen verran, että varmasti on useimmat hyviä, mutta tuossa meidän naapurissa on kyllä sellainen paikka, mikä pakottaa miettimään, että onko ne kaikki tuollaisia. Lapset ovat aivan heitteillä. Tunnen siis päiväkodin toiminnan paremminkin ja sinne en lastani uskaltaisi ikinä viedä. En jaksa tarkemmin ruveta erittelemään, mitä kaikkea siellä tapahtuu.
Taidat olla suuri pölvästi? Jos lapselle ei pysty virikeitä tarjoamaan, niin miksi yleensä sitten lapsia hankkia? Jos ei pärjää 1-vuotiaan kanssa, niin miten käy isomman lapsen kanssa?, vaatimukset kasvaa samalla kuin lapsikin. Vai on lapsi sairastanut vain pakollisen flunssa, heh heh. Tunnen monia koulu-ikäisiä lapsia, jotka eivät koskaan ole olleet sairaana, mutta se onkin eri juttu, ovat fiksuista perheistä.
Miten sairastelu ja perheen fiksuus liittyvät toisiinsa?
Itse olen ehdottomasti alkuperäisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Ensimmäinen lapseni oli perhepäivähoidossa puolivuotta. Hoitotäti oli ihan ok, mutta ei mielestäni kuitenkaan mikään lapsia innostava jne... Tyttöni (silloin 3v) ilmoitti itse että haluaisi paljon mieluummin päiväkotiin, jossa oli aina hoitotädin loman aikana varahoidossa. Sitten syntyi pikkuveli ja molemmat lapset olivat 1,5 vuotta kanssani kotona. Sen jälkeen töihin palatessani onnistuin saamaan molemmat lapseni tähän kyseiseen päiväkotiin ja he ovat viihtyneet aivan mainiosti. Hoitajat ovat innostuneita ja ammattitaitoisia. Ottavat huomioon lapsen erityispiirteet ja toiveet. Lapset viihtyvät toisten lasten kanssa ja isomman ryhmässä on usein teatteriretkiä, uimakoulua ym...Hoitotätien ei tarvitse huolehtia ruuasta, keittäjä on erikseen.
On varmasti hienoa jos pystyy olemaan kotona lastensa kanssa mahdollisimman pitkään, mutta kun hoidon aika koittaa pidän päiväkotia aivan ylivertaisena vaihtoehtona perhepäivähoitoon verrattuna.
Päiväkoteja ja perhepäivähoitajia on kyllä joka lähtöön, mutta mielestäni pienelle lapselle kodinomainen hoitopaikka on paljon inhimillisempi kuin laitosmainen! Isommalle (lapsesta riippuen) sopii jo laitosmeininkikin, kouluun kun joka tapauksessa on mentävä...
Ottaa silmään ja päähän aina kun päiväkotiin liitetään sana "laitos". Miten niin laitos? Mikä tekee päiväkodista "laitoksen"?
Viitataanko sanalla "laitos" nyt siihen, että tarhassa ei saa tehdä ihan mitä tahansa? Ei tietenkään saa, koska lapsienkin tulee käyttäytyä yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Yhteiskunnan säännöillä tarkoitan tässä: muita ei kiusata, potkita tai tönitä, kiviä ei heitellä, leluja ei rikota jne. Jos tämä on "laitoksen" tasapäistämistä, niin se on hyvä asia. Em. asioita ei voi oppia liikaa tai liian aikaisin.
Onneksi ainakin päiväkotilapsille opetetaan käyttäytymistä ja toimimista osana yhteisöä.
Laitosmeininki ei tietenkään tarkoita sitä, että noudatetaan sääntöjä!!!!?! Eihän lapset (eikä aikuisetkaan) saa missään tehdä mitä tahansa ilman seurauksia! Ei sen paremmin kotona kuin hoitopaikassakaan.
Laitosmeiningin ison päiväkodin toiminnasta tekee se, että joustavuus on olematonta! Kaikkien on askarreltava ja nukuttava, ulkoiltava ym. ym. samaan aikaan. Huom, askarreltava jo pienten puolella (samaan aikaan sama askartelutyö) että on tuotos vanhemmille näytettäväksi. Ettei olla oltu jouten, vaan ollaan saatu aikaan!!!! Jo melkeinpä vauvasta lähtien!
En missään nimessä halua yleistää - hyviä päiväkoteja on olemassa, mutta niiden toiminta sopii paremmin isoille lapsille...
Ja säännöistä olen kanssasi samaa mieltä, ilman muuta pitää oppia olemaan ryhmässä ja pärjäämään muiden ihmisten kanssa, mutta päiväkotiin ehtii isompanakin!
Kodinomainen?
Perhepäivähoitajat pelkäävät usein kotinsa puolesta niin paljon, että säännöt ovat suoraan kasarmilta.
He saattavat myös pihtailla ruuassa jne. Kun kukaan ei heitä vahdi, lapsilla voi olla tosi ankeaa, ja varsinkaan pienet lapset eivät osaa edes kertoa huonosta kohtelustaan.
Kyllähän se päiväkoti laitos on, ei siitä mihinkään pääse. Siellä jos missä on nämä kasarmisäännöt, joita joku sivusi.
Olen itse ollut päiväkodissa töissä 2v sitten, enkä usko pk:n kovin paljon muuttuneen tässä ajassa. Silloin huomasin, että ONNEKSI olen hoitanut lapseni itse kouluun asti. Valitettavasti lapset ovat täysin liukuhihnalla päiväkodissa, ei siellä tunneta lausetta "en halua" tai "en jaksa". Joku kirjoitti askartelusta ja se on totta, halusit tai et, kun askarrellaan niin KAIKKI askartelee. Jos joku on kovin hidas tai ei tee ollenkaan, niin tädit "auttaa"(kenen tekemä se silloin on?).
Mielestäni käyttäytymissäännöt tulisi opettaa lapselle jo kotona, jos lapsi menee niitä vasta päiväkotiin opettelemaan, niin huhhuh! Kyllä se on vanhempien tehtävä eikä sitä vastuuta voi sysätä muille.
Niin, olen kyllä täysin samaa mieltä. Jos kodinomaisuus tarkoittaa sitä että ollaan jonkun kodissa niin sitten perhepäivähoito on todellakin kodinomaista. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole mikään kriteeri. Ongelmanhan juuri aiheuttaa se, että ollaan jonkun kodissa eikä siellä esim saa leikkiä missä haluaa koska se on jonkun koti. Perhepäivähoitajan täytyy myös huolehtia päivän aikana paljosta muusta kuin lasten hoidosta ja leikittämisestä kun taas päiväkodin hoitaja on siellä vaan tätä varten. Myös ruoka on mielestäni ollut paljon tasokkaampaa päiväkodissa.
Päiväkodissa lapsi myös helpommin löytää oikeasti sellaisen aikuisen henkilön, josta pitää/ kenen kanssa on "samalla aaltopituudella", koska on mistä valita.
Mitä askarteluun ja muuhun toimintaan tulee, on lasteni päiväkodissa ainakin pienten ryhmässä aina mahdollista leikkiä jotain muuta toisen tädin kanssa jos ei "ohjattu toiminta" kiinnosta. Oma poikani (1v9kk) on kyllä yleensä aina ollut innolla askartelemassa, piirtämässä ja muovailemassa kun sitä mahdollisuutta on tarjottu.
Itsekin ajattelin aiemmin että perhepäivähoito on parempi ratkaisu ja siksi ensimmäinen lapseni olikin jonkin aikaa ensin perhepäivähoidossa. Tutustuttuani tarkemmin asiaan en kuitenkaan enää edes harkinnut että olisin nuoremman lapseni vienyt perhepäivähoitajalle.
Eihän säännöllisen rytmin noudattaminen ole mikään merkki laitosmaisesta toiminnasta. Totta kai lapset syövät ja nukkuvat joka päivä samaan aikaan ja kaikki samalla kertaa. Ei kai perhepäivähoidossakaan nukuteta lapsia yksi kerrallaan, silloin kun lasta sattuu väsyttämään?
Rutiinit ja ennalta määrätyt ohjelmat tekevät lapselle turvallisen olon. Niinhän sen pitäisi olla kotihoidossa ja perhepäivähoidossakin. Kun sanotaan että perjantaisin on jumppaa, niin silloin perjantaina jumpataan. Kun sanotaan että joka aamu kello 9.00 luetaan satuja, niin silloin luetaan.
Totta kai yksittäisen lapsen kohdalla joustetaan, mahdollisuuksien ja sääntöjen puitteissa. Jos lapsi ei jaksa istua kuuntelemassa satua aikaisin aamulla, saa hän maata huoneen takaosassa patjalla jne.
Ai että askarreltaisiin vanhempien iloksi?! Päiväkodissa askarrellaan lapsien iloksi ja opiksi. Kenellä muuten on kotonaan niin mahtava valikoima askarteluvälineitä ja materiaaleja kuin päiväkodissa? Aika harva vanhempi tai perhepäivähoitaja pystyy tarjoamaan (tai viitsii tarjota!) lapsilleen yhtä laajoja askartelumahdollisuuksia kuin päiväkodissa.
Meidän kodissamme vallitsevat samat "kasarmisäännöt" kuin päiväkodissakin. Jokainen voi itse päättää, ovatko seuraavat säännöt lasta laitosmaisesti kahlitsevia.
- toisia ei kiusata, ei lyödä eikä potkita
- kiroilla ei saa
- kädet pestään aina ennen ruokailua ja vessakäynnin jälkeen
- ruokapöydässä istutaan kauniisti
- ruokapöydässä ei huudeta
- ruokapöydässä ei leikitä
- ruokapöydästä ei lähdetä kesken kaiken puuhailemaan muita juttuja
- sanotaan kiitos ja ole hyvä
- riidan jälkeen pyydetään anteeksi
- vaatteita ei heitetä lattialle
- kengät laitetaan riviin oven viereen
- kun lähdetään ulos, kaikki lähtevät ulos
- kun nukutaan päiväunia, kaikki nukkuvat, jos ei nukuta, pitää olla ainakin hetki hiljaa, tämän jälkeen voi nousta leikkimään hiljaisia leikkejä
- kun piirretään tai askarrellaan, kaikki halukkaat tekevät sen samaan aikaan
Ensimmäiset yksitoista kohtaa luulisi olevan normaalia käytöstä kotonakin.
Meillä saa lapset mennä ulos päiväsaikaan aina kun tahtovat, mutta jos joku menee, se ei tarkoita, että muiden pitäisi mennä.
Meillä nuorimmainen nukkuu vielä päiväunia, mutta se ei tarkoita, että eskari-ikäisen täytyisi päiväunet nukkua(pk:ssa joutuu menemään ainakin sänkyyn). Kotona ei myöskään tarvitse hissutella, ei toki melutakaan saa jos joku on nukkumassa.
Lapseni saavat myös askarrella silloin kun tahtovat, olemme varanneet sille oman nurkkansa jossa on pöytä sekä tarvikkeita lähellä. Eskari-ikäinen haluaa usein askarrella illalla kun pienempi on jo nukkumassa, pitäisikö siis 2v herättää silloin askartelemaan..?
Kodinomaisessa perhepäivähoidossa oli tuon lisäksi myös tapana
- kaikki ruoka on syötävä, pöydästä ei saa nousta ennenkuin lautanen on tyhjä (istu siinä sitten vaikka tunti; lautaselle lapioidaan AINA sitä, mitä ko. lapsi inhoaa yli kaiken ja pudottelee sitten lattialle, jotta lautanen tyhjenisi)
- kun pph laittaa leivän päälle paprikaa, vaikka pph tietää että lapsi sitä inhoaa, leipä on syötävä. hauska vitsi on, kun lapsi kysyy: jos otan toisen leivän, onko senkin päälle pakko laittaa paprikaa.
- hoitolasten äidin mielipidettä ei oteta huomioon missään asiassa. pph tekee niinkuin hänen kodissaan tehdään ja piste.
- huonekaluja ei saa siirrellä, jottei parketti naarmuunnu
(joten lastenuoneen tikkujalkaisen tuolin alle ei saa tehdä koirankoppi-leikkiä, eikä tuoliin saa koskea, mutta tuolia ei voi myöskään viedä pois)
- ulos mennään tai ollaan menemättä, säästä riippumatta, jos pph itse niin haluaa (auringonpaiseisena päivänä ollaan sisällä; kysymykseen "miksi" on selitys ja vastaus "siksi")
- leikkipuistossa ollaan niin pitkään kun pph haluaa, koska muut lapset haluaa, vaikka yhdellä lapsella olisi kova pissahätä (ja vaikka lapsi sitten pissaa housuunsa ja pakkasta on -20)
- lapsia ja hänen vanhempiaan haukutaan ja arvostellaan muille pph:lle
- lasta pilkataan
- lapsen nimi on naurettava, siitä väännetään vitsiä
- esikouluikäinen on päivälevolla niin pitkään kunnes hoitaja hänet hakee pois, vaikka koko päiväuniajan
- pienempien nukkuessa pph ei viitsi eikä osaa keksiä mitään tekemistä energiselle, innokkaalle, aktiivisella ja touhukkaalle eskari-ikäiselle, ei askartelua esim., joten hänellä on hiivatin tylsää
- kun pph inhoaa hoitolapsiaan, hän myös osoittaa sen lapsille selvästi
- kun pph ei arvosta hoitolastensa äitiä/huoltajaa, hän kohtelee hoitolapsia huonosti
- lapsilla oli AINA nälkä
- pph:n oma lapsi menee ylitse ja ohitse muiden.
NÄin hyvällä perhep.hoitajalla ja kodinomaisissa oloissa lapseni ovat olleet.
Eivät ne eskari-ikäiset ja 2-vuotiaat päiväkodissakaan toimi samojen aikataulujen mukaan. Eli niin sanottu ohjattu toiminta on toki paljon vähäisempää ja joustavampaa pienten puolella kuin viskari/eskari ryhmässä.
Nukkumispakkoa ei tietenkään voi olla mutta kyllä lasten (myös eskari-ikäisten) on hyvä hetkeksi rauhoittua päivällä. Näin tehdään myös viskari-ikäisen tyttäreni päiväkodissa. Nukkua ei siis ole pakko, mutta n puolisentuntia pitää lepäillä. Näin myös kotona. Yleensä tyttäreni myös aina lepäillessään nukahtaa ja nukkuu n tunnin.
Meillä kyllä myös kotona noudatetaan näitä kasarmisääntöjä eli kaikki syövät, lepäävät ja ulkoilevat yhtä aikaa.
Ollessani pk:ssa töissä siellä lasten ikähaarukka oli 3-6v. Aivan samat säännöt olivat lapsilla, oli sitten eskari-ikäinen tai ei.
P.S. Mikä on viskari? Viisivuotias vai?
Aurinkoista kevättä kaikille äideille!
Meidän lasten päiväkodissa on kolme ryhmää: 1-2 vuotiaat, 3-4 vuotiaat ja 5-6 vuotiaat. Ruokailu on toki kaikilla suunnilleen samaan aikaan kun samasta keittiöstä tulee, mutta muuten ohjelmat ovat kaikilla erilaiset.
Viskari on tosiaankin viisivuotias eli päiväkodissa viskarit tekevät myös omia "tehtäviään" silloin kun eskarit tekevät esikouluharjoituksiaan.
Se jos mikään liittyy toisiinsa! Tietämättömät, oppimattomat ihmiset eivät osaa hoitaa lapsiaan niin hyvin kuin fixut. Tai miten selitäe sen, että jollakin lapsi on koko ajan sairaana ja toisilla ei koskaan. Olen huomannut, että monilla vanhemmilla ei ole mitään käsitystä viruksista, bakteereista, myrkyistä; mistä ja miten miten niitä tulee jne.
No eipä näy sinullakaan olevan kummoista käsitystä mikrobeista.Sairastuminen on melko monisyinen juttu, siihen vaikuttavat hyvin monet asiat.
Kasarmisäännöthän näyttävät olevan suosittuja.
Itse tarkoitan niillä sitä, että lapsia äkseerataan, kohdellaan epäkunnioittavasti, ei tunnusteta lapsen yksilöllisyyttä, vaaditaan enemmän kun ikätaso edellyttää jne.
Meillä pätevät ihan normaalit rajat ja rakkaus.
Valitettavasti monet perhepäivähoitajat toteuttavat mielestäni kasarmisääntöjä.Päiväkodissa hoitajilla on kontrolloidummat olosuhteet.
Miten niin käsitys ei ole kummoinenkaan? Kerropa itse omasi ja vanhempiesi koulutus... Ja se tärkein asia, lapseni eivät ole koskaan olleet sairaana.
Lapsesi siis eivät ole olleet koskaan sairaana? En ihan taida uskoa.
Mikrobejahan on kaikkialla ja ihmiset joko sairastuvat tai ovat sairastumatta monenlaisista syistä. Esimerkiksi viruksen aiheuttama nuha kuume ja sen jälkeinen korvatulehdus. Lapsella saattavat "putket " olla rakenteellisesti ahtaat, jolloin ei tarvi olla kummoistakaan nuhaa kun saa korvatulehduksen. Sairastumisalttiuteen vaikuttavat mm. mikrobien määrä, herkkyys, mieliala,jne jne. noin muutamia mainitakseni.
Ja kyllähän sinä "akateemisena"tiedät, että mikrobit aiheuttavat vain osan sairauksista. Vaikkapa 1. tyypin diabeteksen synty on edelleen arvoitus vaikka monenlaisten syiden tiedetään vaikuttavan siihen. Että näin.
Vai vielä vanhempien koulutus...?
Kuule, täällä on jossain varmaan keskustelupalsta "melkein akateemisten vanhempien akateemisesta urasta haaveileville varhaisnuorille".
Joten meneppäs sinne.
meidän 4v poika myös tykkä leikkiä toisten lasten kanssa ja hänellä on kaverit tärkeät, mutta kyllä kuitenkin on riitävästi aikaa olla myös meidän vanhempien kanssa ja teemme yhdessä omia juttuja, mutta lasten keskeistä leikkiä ei korva mikä. Poika on viihtynyt alkaen 2v päiväkodissa.
lapsen koko tulevaisuus rakennetaan kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana.
näistä vuosista tärkein on ensimmäinen, mutta kaksi seuraavaa rakentavat ja tukevat ensimmäisen ikävuoden kokemuksia.
jotka toivottavasti ovat kohdallaan. on annettu ruokaa nälkään, on vaihdettu kuivaa vaippaa ja pesty kakkapyllyä ajallaan. on nukutettu väsynyt ja seurusteltu hereillä olevan kanssa. on vastattu lapsen tarpeisiin. sylitelty ja hyvänä pidetty.
vuodenvanha eikä vielä kaksivuotiaskaan ei paljoa virikkeitä tarvi. sama tappavantasainen huolenpito pikkuisen pitemmin seurusteluajoin ja maailmaan tutustumishetkin riittää. kahdet päiväunet ja viidet ruoka-ajat rytmittävät päivää riittävästi. ei lapsen kanssa tarvitse leikkiä eikä alle kolmivuotias edes pysty yhteisleikkiin vaan touhuaa seurassakin omiaan.riittää kun antaa lapselle tilaisuuden turvallisesti tutustua vaikka keittiön pata kaappiin. siinä on virikettä ja leikkiä moneksi hetkeksi.
se että lapsi "rakastaa" vieraitakin ihmisiä ei itseasiassa ole hyvä. jos hän varauksetta ja epäröimäti menee kenen tahansa ventovieraan luo ja on valmis lähtemään tuntemattomien mukaan kertoo siitä, ettei hän ole aidosti kiinnittynyt kehenkään. toivottavasti et tarkoittanut tätä, vaan halusit vain puolustella omaa haluasi saada etäisyyttä sitovaan lapseen.
kasvaakseen lapsi tarvitsee pysyviä ihmissuhteita. hyviä kokemuksia hoivasta ja luotettavia ihmisiä lähelleen.
yleensä ajatellaa, että äisi ja isä antavat nuo ensimmäisten vuosien tärkeät kokemukset. mutta kyllä sen hoivan voi antaa vieraskin, josta hoidon jatkuvuuden ansiosta tulee pysyvä ja läheinen.
toivon lapsellesi pysyvää hoitopaikkaa hyvän ja ymmärtävän tädin luona.
Olen seurannut tätä kirjoittelua tässä aiheessa, ärsyttää näytöllä tuo aihe kun tulee tänne keskustelunaiheisiin, joka huutaa "suurta huijausta"...
Tää on tätä kun hankitaan lapsia, eikä yhtään tajuta mistä on kysymys. Hössötetään vaan jostain virikkeistä ja niiden tärkeydestä, vaikka lastenpsykologitkin jauhaa sitä että alle kolmevuotias ei tarvii muuta kun normaalin kodin arjen ja ehkäpä käynnit leikkipuistossa sosiaalisiin kontakteihin.
Aikuiset on vieraantuneet siitä, mitä vanhemmuus tarkoittaa. Toinen merkittävä aihe on tämä, kuinka selvitä kasvatusasioissa sitten myöhemmin. Tai sitten jätetään lapset heitteille heti kun ovat lähemmäs 16-vuotiaita; ajatellaan että kyllähän se pärjää jo... Itse ehkä ollaan erottu ja ollaan uudessa suhteessa. Mitä sillä teinillä on meneillään, siitä ei ole aavistustakaan. -Tästäkin oli kirjoitus eilisessä hesarissa, koskien Mll:n tukipalveluja ja jonoja niissä.
Alkuperäinen kirjoittajakin kirjoitti todellisuudessa tänne siksi, että häntä sisimmässään oli jäänyt mietityttämään, tekeekö hän nyt oikein viedessään alle kolmevuotiaan hoitoon. Defenssinä sitten tuo väite, että puheet lapsen kotonaolemisen paremmuudesta on huijausta. Kuinka läpinäkyvää...
Olen ap:n kanssa samaa mieltä. Ja ihan yhtä suurta huijausta on väittää että alle 3-vuotias ei pysty kuin rinnakkaisleikkiin. Ei tunnu pätevän ainakaan kaikkien kohdalla. Uusimmissa tutkimuksissa onkin tätä väitettä alettu jo epäillä.
Oma 2v. poikani on tosi sosiaalinen ja todellakin turhautuu jos joutuu viettämään monta päivää vain äitinsä kanssa. Nyt on aloittanut tarhan, ja voi sitä riemua kun näkee tarhakaverit. Mun mielestä se on ihan selkeää yhdessä leikkimistä kun poika heiluttaa muille lapsille innoissaan. Sitten aletaan yhdessä kaivaa kuoppaa, tai ajetaan toisia takaa, halataan ja hekotetaan. Totta on että mitään monimutkaisia roolileikkejä tuon ikäinen ei osaa mutta ihan varmasti pitää seurasta. Ei välttämättä kaikki tietenkään, mutta ainakin meidän utelias ja sosiaalinen lapsi pitää.
(Kokonaan toinen asia on se että jos olisin kolme tai enemmänkin vuosia kotona, olisi ihan turha enää yrittää palata nykyiseen työhöni. Jo nyt teettää tuskaa päästä mukaan työelämään taas.)
siis kaksi vuotias osaa leikkiä yhdessä!! oletko kysynyt sen kaksivuotiaan vanhemmilta kavereilta (niilta neli-kuusivuotiailta) heidän mielipidettään lapsestasi leikkikaverina?
kaksivuotia koetaan leikissa kaiken pilaajana. se särkee legoleikit.kaataa tornit. repii nuket vaatii kaikki autot itselleen.
kyllä se joukon jatkona menee, mutta ei se leiki mukana
Riippuu varmasti lapsesta, mutta kyllä huomattavasti alle kolmevuotias osaa jo leikkiä toisten kanssa. Nuorimmaiseni on 1v9kk ja leikkii aivan hienosti siskonsa (5v) kanssa.
Luonnollisesti hän ei jaksa vielä keskittyä yhtä pitkään leikkiin kuin siskonsa, mutta ei suinkaan aina ole rikkomassa tai sotkemassa leikkejä. Saattavat esim rakentaa legoista autotallia ja viihtyvät hyvin sen parissa puolisen tuntia.
Meidän vanhemmat lapset oli kylässä nuorimman syntyessä. Poika oli silloin hieman yli vuoden. Kyllä pelotti, miten käy,kun poika oli reagoinut aika voimakkaasti äidin pidempään poissaoloon kotoa puoli vuotta aiemmin. Poika kuitenkin oli leikkinyt itsekseen ja jopa väsyttäessä kömpinyt sänkyyn nukkumaan.
Edellisestä huolimatta ei voi olla säälittämättä ne alle vuoden ikäiset pk-lapset itkuisine silmineen. Ajan mukanahan se itkeskely menee ohi, mutta kyllä sellainen näky sydänalasta vähän aina vihlaisee.
Loppujenlopuksi: kukin taaplaa tyylilään. Kyllä se pk on parempi paikka, jos perheen elintaso nousee hoitopaikan vuoksi.
Arvon herrasväki, te akateemiset ja te maalaisjärkeä käyttävät, kiitoksia kommenteista. En aikonut aloittaa taistelua aiheesta päiväkoti vs. perhepäivähoito, vaan ihmetellä yleensä miksi absoluuttisena totuutena toitotetaan kotihoidon paremmuutta. (Joo,joo, tapaus kerrallaan, joillekin sopii äitee ja joillekkin tytär, mutta kotihoito tarjoillaan poikkeuksettomana "lapsen parhaana" ja järjestetään traumoja vanhemmille,joiden on kuitenkin nykymaailmassa pikku pakko tienata rahat ruokaan, asumiseen ja opintolainoihin.)
Muutamia huomautuksia joillekin kirjoittajille: Olen akateemisesti koulutettu, samoin mieheni (ja jopa biologiaa, joten olemme kuulleet pöpöistä, jotka hoitopaikassa lapsemme kimppuun hyökkäävät) ja isoäiteekin lapsella on terveydenhoitaja.
Lapsi on jo nelivuotias, terve, iloinen ja hoidosta huolimatta "täyspäinen", ja siksi ihmettelen että miksi meitä aikanaan peloteltiin niin paljon, että lapsen hoitoon vienti oli meille vanhemmille paljon vaikeampi paikka kuin lapselle (ensimmäisenä aamuna isi ja äiti itkeä tirauttivat, lapsi hyvä kuin kerkisi meille vilkuttaa, oli niin kiire leikkimään). On hoidossa itkenyt vain kotiin haettaessa, kun on ollut hyvät leikit pahasti kesken. Ja kyllä , lapsen tunne-elämä on mielestämme normaalia, hän tunnisti jo pienenä erilleen "omanväen" ja vieraat, mutta teki innokkaasti tuttavuutta uusiin ihmisiin ja uusiin paikkoihin. Patakaapin viehätys meni ohi jo alle yksivuotiaana.
Kyllähän sen nyt tyhmemmänkin pitäisi tajuta, etkö ?
ketä varten päiväkodit ym vastaavat ovat,
ne ovat työpaikkoja, lähinnä naisille, jotka eivät muualla pärjää,
joku on joskus sanonut niitä kuntien suojatyöpaikoiksi, jollaisia ne ovatkin, lapset vain viedään sinne säilöön, Yleensä virka-aikana, jos joku tarvitsee lapselleen pikaista apua hoidon muodossa, sitä ei yleensä kunnalta saa,
päiväkodit pitäisi sulkea, ne tuottavat rikollisia yksilöitä, enemmän kuin mikään muu laitos.
Minusta on hyvä että voi valita päiväkodin tai kotihoidon jokainen ,voi tehdä omat ratkaisunsa.minun ensimmäinen poika oli kotona kunnes täytti kolme ja meni päiväk.ja tykkäsi kovasti.tämä toinen taas on eriluontoinen ja ajattelen että miten pärjää siellä.mutta kunnes hän on kolme niin kyllä hän varmaan päiväk.menee siellä on paljon kavereita joita kotona ei ole.