Päätös:
"Palvelukeskus Henrikinhovin toimintaa ei aiota ulkoistaa eikä kiinteistöä myydä.
Kaupunginjohtaja Reijo Siltala esitti, että neuvottelut Henrikinhovin ulkoistamisesta ja myynnistä lopetetaan ja samalla asiasta pyydetyt lausunnot merkitään tiedoksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi Siltalan esityksen. "
Uskon että tämä on pitkässä juoksussa kuntalaisten ja etenkin veronmaksajien kannalta oikea ratkaisu.
Nyt kaikki ovat innolla ulkoistamassa, mutta rekyyli tulee viellä.
Kiitos päättäjille
4
559
Vastaukset 4
- jotainsentäänosataan
jo oli ihme kun ei ulkoistettu. Kerrankin jotain järkeä Kokemäjellä. Ulkoistakaa nysse Risteen koulu. Yliopistoksi.
- kannatukseni
Yliopisto tosiaan puuttuu Satakunnasta. Voitaisiin Risteen koulu muuttaa maatalous- ja metsätieteiden tiedekunnaksi. 110 vuoden aikana Viikin koetilan peltopinta-ala on laskenut jatkuvan rakentamisen seurauksena. On vain ajan kysymys, milloin kasvintuotannon pellot Viikissä ovat täynnä kerrostaloja. Maamieskoulu on toiminut vain kaksi päivää vähemmän (Opetushallitus).
Kokemäelle tulisi siten kahden koulutustason maa- ja puutarhataloutta.
Joensuun yliopiston maa- ja metsätieteellisessä on vain metsänhoitajan koulutus, joten tuleva (tai kuvitteellinen) Kokemäen yliopisto kouluttaisi vain agronomeja. Kokemäkihän on Suomen toiseksi mansikkaisin kaupunki Suonenjoen jälkeen, joten kasvintuotannon koulutukseen paras mahdollinen paikkakunta! - Huhhuhhei
Onneksi ei tullut henrikinhovista Esteriä eikä sttendoa.
- Diili147
Harjavallan Attendossa palvelu pelaa hyvin. Kiinteistö laadukas. Hoivatyö hyvällä tasolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21786Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha521734Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 66648
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561