Uimahallin mustuneet penkit, lauteet, liukkaus

Kävin todetakseni tuon epäonnistuneen remontti räpellyksen. Onko hallilla enää siivoojia lainkaan, kun nukkaa ja näljää oli joka paikassa. Itse en ole ikämiehiä, mutta liukastua meinasin oitis pesutiloihin päästyäni. Eikö turvallisuus olisi ensiarvoisen tärkeää tällaisissa "uudistus" projekteissa?
Kuinka monta vahinkoa pitää sattua? Kenen on vastuu nyt kun asia on yleisesti mm. täälä keskusteluissa huomioitu?
Liukkaudesta varoittavia kylttejä ei näkynyt, eikä kaiteita seinissä, joista saisi tukea.
En uskalla hallia vanhuksille suositella, ellei välttämäti ole lonkkaproteesia vailla.
Montako lisämiljoonaa tarvitaan asioiden kuntoon saamiseksi?
13449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tärkeintähän on kuitenkin että rakentajat ovat saaneet rahansa. Julkisivu on ainakin massiivisen oloinen ja näyttävä, sisällöstä ei nyt niinkään väliä. Kyllä Hämeenlinnassa taas onnistuttiin.

Äänestä

Henkilökunnan ei pitäisi päästää alkoholin vaikutuksen alaisena olevia ihmisiä uimahalliin.

Äänestä

On se per.... että ei saada yhtä uimahallia kerralla kuntoon. Kukahan siellä kunnan virkamiehistä on munannut. Urakoitsija tekee niinkun tilaaja pyytää. Voi jeesuksen Kristus kun on tumpeloa ja välinpitämätöntä sakkia. Hävettää olla Hämeenlinnalainen.

Äänestä

On selvää että lattia on liian liukas. Varmasti halliyhtiön väkikin sen tietää. Mutta eihän juuri avattua hallia heti voi sulkeakaan, se pitäisi asiakkaiden ymmärtää.
Voisi kuvitella että lattian uudelleen pinnoitus tehdään kesätauon aikaan ja siihen asti toivotaan että mitään ei satu.

Äänestä
  • Hämeenlinna on kyllä kaupunki jossa mitkään kaupungin hankkeet eivät tunnu onnistuvan. Luettelo epäonnistumisista on kyllä jo surullisen pitkä!

    Äänestä

Eikös tämä osoita että nämä valvovat virkamiehet olisi pitänyt vaihtaa semmoisiin jotka osaavat työnsä. ei olisi aikanaan valittu sopivia vaan päteviä. Se on Hämeenlinnassa vikana että politiikka on määrännyt nämä nykyiset virkamiehet, nyt maksamme siitä

Äänestä
  • Jos sä oot saanu suvultas ja kotikadulta 65 ääntä, oot ihan kelvollinen vahtiin mitä tahansa rakennusprojektia ja jopa johtamaan osakeyhtiötä. Ellet nyt persu oo.

    Äänestä

Harmaat hämärät pesutilat, missä jouduin liikkumaan seinistä tukea hakien tosiaan liukkajden vuoksi, ja jyrkästi nouseville kapeille kaiteettomille lauteille jouduin nousemaan ja laskeutumaan alas konttaillen käsillä tukea hakien. Ei ole ajateltu ainakaan vähemmän ketteriä kylpijöitä, lapsille lauteet myös vaikuttavat pahoilta.

Äänestä
  • Kannattaa joskus poiketa hämeenlinnan uimahallissa niin näet millaista siellä on.

    Ei ole hämärää eikä jyrkkiä lauteita

    Äänestä

  • Oli se aika kiusallista katsoa, kun sekoilit siellä ympäriinsä ihan kännissä.

    Niin ja se harmaa pyöreä astia siellä nurkassa ei ollut "disainikusilaari" niin kuin virtsatessasi huusit. Se oli pääaulan roskis.

    Äänestä

Kirjaston remppa onnistuu rahaa varattu 10m€ , ei voi mennä pieleen

Äänestä

Plus kikkopäitten mällit lauteilla !

Äänestä

Siinä taas joku syrjäytynyt nuori kirjoitti. Mene siitä tietokoneelta ihmisten ilmoille. Nämä on justiin niitä koulukiusattuja, niinkun tämä edellinen kirjoittaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarove kirjoitti:

Kävin todetakseni tuon epäonnistuneen remontti räpellyksen. Onko hallilla enää siivoojia lainkaan, kun nukkaa ja näljää oli joka paikassa. Itse en ole ikämiehiä, mutta liukastua meinasin oitis pesutiloihin päästyäni. Eikö turvallisuus olisi ensiarvoisen tärkeää tällaisissa "uudistus" projekteissa?
Kuinka monta vahinkoa pitää sattua? Kenen on vastuu nyt kun asia on yleisesti mm. täälä keskusteluissa huomioitu?
Liukkaudesta varoittavia kylttejä ei näkynyt, eikä kaiteita seinissä, joista saisi tukea.
En uskalla hallia vanhuksille suositella, ellei välttämäti ole lonkkaproteesia vailla.
Montako lisämiljoonaa tarvitaan asioiden kuntoon saamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu