Upea kaupunki

Pettersburger

Kävin 2003 Pietarissa lyhyellä NevaToursin reissulla, mitenkään valmistautumatta. Tietysti nähtävyydet olivat hienoja, mutta en suuremmin pitänyt esimerkiksi niistä kuppiloista, joihin aika sattumanvaraisesti mentiin. Viime vuonna menimme pidemmälle matkalle, mentiin oopperaan ja konserttiin, valittiin ravintoloita kehujen mukaan jne. Sitten tuli pian mentyä uudelleen. Upea kaupunki, kolme loistavan tasoista oopperaa (pärjää Berliinille ellei ohita), konsertteja, liput puolet Suomen hinnoista jos sitäkään. Hyviä ravintoloita vaikka millä mitalla, yleensä erinomainen palvelu, hinnat taas puolet meikäläisistä. Kannattaa toki, kuten kaikkialla, katsoa netistä tietoja ettei aivan väärää paikkaa valitse.
Ooppera- ym. liput kannattaa varata ja ostaa niiden omilta sivuilta; netissä pyörii joku firma joka ystävällisesti hoitaa liput useimpiin paikkoihin, kaksinkertaisella hinnalla.
Stressitön matkakin vielä, junalla kun menee niin kaikki tulli- ja muut hommat (valuutanvaihtokin jos ei niuhota kurssista) hoituvat siellä istuessa, ja pääsee keskelle kaupunkia.
Halusinpahan vain jakaa näitä kokemuksiani. Olen kohta taas lähdössä Pietariin. Harmittaa vain tuo viisumipakko.

2

260

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lipunosto

      Osta liput Teatralnaja Kassa joita on ympäri kaupunkia. Vastapäätä gostinnyu dvor on yksi . Lipun myyjä näyttää missä on vapaita paikkoja salissa ja paljonko hinta. Hyvin helppoa vaikka et osaisikaan venäjää.

    • 20.kilometria.etelään

      Pietari on todella upea kaupunki ja myös tavallinen venäläinen ihminen on paljon sosiaalisempi, ystävällisempi ja vieraanvaraisempi kuin suomalaiset. Pietarissa kannattaa käydä venäläisessä museossa (ruskij musei) jossa on Ilja Repinin alkuperäisiä seinän kokoisia maalauksia, mm. 'volgan lautturit ' ja 'zaporogit kirjoittavat pilkkakirjettä Turkin sulttaanille'. Tämä viimeksi mainittu oli aikoinaan pienenä kuvana jossain koulukirjassa ja kun sen näki alkuperäisessä koossaan mahtavan kokoisena niin olipas upeaa! Zaporogit olivat kasakoita ja Venäjän-Turkin sodan aikaan piti näyttää mahtiaan uhittelemalla vihollismaan johtajalle.

      Ehdoton käyntipaikka on Tsarskoje Selo (tsaarin kylä) joka nyttemmin tunnetaan nimellä Puskin. Siellä on Katarinan palatsi jossa on meripihkahuone. Saksalaiset hävittivät palatsin II maailmansodan aikana ja se kunnostettiin myöhemmin. Pietarin kaupungin 00-vuotisjuhliin meripihkahuone oli saatettu entiseen kuntoon ja on todella upea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      129
      2079
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      989
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      877
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      766
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      77
      720
    6. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      627
    7. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      616
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      612
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      133
      570
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      520
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      513
    13. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      504
    14. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      499
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    17. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    18. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    19. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      476
    20. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      463
    Aihe