Kepulla ei järjen valo pala

Vai on kaupunki korviaan myöten veloissa? Oikein piti konsultti palkata sadalla tonnilla pelastamaan Haapavesi veloistaan. Maanantaina hallituksen kokouksessa kaupunginjohtaja esitti 170 000 euron lisämäärärahaa Kylpyläsaaren päärakennuksen rakentamiseen jo myönnetyn 230 000 euron lisäksi. Tämä ei ollut riittävästi keskustalaislle rehvakkaille. Keskusta päättikin, että laitetaan samantien 200 000 eli 30 000 esitetyn päälle! Tiedossa on Laesterän käynnin jälkeen, että suuria leikkauksia on tulossa. Yt-neuvottelut ovat todennäköisesti edessä ja sitä kautta irtisanomisia ja mahdollisesti lomautuksia. Kouluverkkoa aiotaan taas alkaa murentamaan eli kyläkoulu/kyläkouluja sulkemaan. Vanhusten hoivapalvelut aiottaneen yksityistää. Päiväkoti Ahjola aiotaan yksityistää. Ja silti kepulaisilla on vara ottaa lisälainaa 430 000 Kylpyläsaarta varten. Kylpyläsaaren toimintaa pyörittävälle yhtiölle hulppea rakenuskompleksi toimintaansa varten. Kesältä 2017 yhtiö ei kyennyt maksamaan kuin pikkuisen yli 1000 euroa vuokrastaan, joka oli jo valmiiksi 2,5 kertaa pienempi kuin edellisten yrittäjien. Maksamatta jäivät sähkö- ja vesimaksut ja muita maksuja. Kaupunki oli jo irtisanomassa sopimuksen helmikuussa 2018 maksamattomien laskujen takia, kun yhtiö sai viimeisenä päivänä juuri ennen sopimuksen irtisanovaa kokousta laskunsa maksettua. Sopimus jatkuu, mutta yhtiöllä on jo 5 laskua protestilistalla. Miten tällainen yhtiö pystyy toimintaa pyörittämään?Mihin yhtiö on käyttänyt tulonsa, kun kaikki laskut maksamatta? Keskustalaisille ei ole järjenkäyttö muuttunut. Kaupunkilaiset ja pääosin kaupungin työntekijät joutuvat nahoissaan kärsimään tämän keskustapuolueen holtittomuuden. Nyt katsotaan valtuuston puheenjohtajan kantti! Olet luvannut vastustaa, mikäli rakentaminen ei pysy alkuperäisessä budjetissaan. Ja se ei ole pysynyt. Onko puheenjohtajasta pitämään sanansa vai syökö sen kepulaiseen tapaan ja nöyränä matelee kepun ryhmäkurin edessä. 26.3. valtuustossa se nähdään onko meillä ollut lammas suden vaatteissa. Nyt punnitaan puheenjohtajan lupaus ja sanat.

Kepu pettää aina
341307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

aina. Jatkuvasti tällaisesta tulee tapauksia julki.

Äänestä

Taitavat valmistautua kuntaliitokseen. Laiva upotettu ja yrittävät yksityistämisillä jotain palveluja säilyttää jäähallinsa liepeille, jotta saavat mainoksia myytyä kaukalon laitoihin

Äänestä
  • Sama homma koko Suomella.

    Äänestä

  • Keput pitää saattaa vastuuseen tästä taloustilanteesta. Rahat on syydetty sirkushuveihin ja kaupunkilaisilta viedään peruspalvelut. Miten käy koulujen, miten vanhustenhuollon, suljetaanko vuodeosasto, leikataanko muita palveluja, irtisanotaanko jo nyt tiukilla toimivaa kaupungin henkilökuntaa tai lomautetaanko (joistakin perheistä molemmat perheensä elättäjät)? Mutta jäähän meille päretaideteos 17000 euroa, tanssisalit ja teatterit, jäähalli ja perhekäytöstä pilattu kylpyläsaaren juottola! Siis niille muutamalle,jotka tänne lopulta jää asumaan. Jos irtisanomisia tai lomautuksia alkaa tulla, niin onpahan aikaa katsella asuinsijaa toiselta paikkakunnalta. Tämä kepujen kotiseututyö tullaan muistamaan pitkään. Ehdotan että tilataan kallis marmorinen muistopaasi ja pystytetään se keskelle tapahtumatoria . Siihen tuhlarien nimet ,Haapavesi RIP , näiden sankarien toimesta menetimme kotiseutumme elinvoiman ja asukkaat. Ps. Jäähallin ja muiden viihde ja imagopaikkojen avaimet ovat kaupungintalon kynnysmaton alla, saat urheilla, laulaa ja tanssia jos satut kulkemaan kylän läpi. Juomat ovat kylmässä laiturin alla kylpyläsaaressa jos tulee jano. Elä telo itteäs,koska siinä asiassa on itsepalvelu. T. Kepulit

    Äänestä

  • Asiapitoista tekstiä joka sana. Eikö tähän touhuun saada mitenkään järkeistystä. Ei noin vastuutonta touhua tarvitse meidän veronmaksajien kyllä sivusta katsella. On meillä sakki siellä päättämässä ja nämä vaan keikaroi. Voi jestas!

    Äänestä

Jep, jep! Päretaideteokseen se laatta nykyisestä saattohoitoporukasta ja valaistuksen kera, tottakai.

Äänestä
  • Niin,niin sitä saareen löytyy vaikka velalla rahaa, mutta koulunkäyntiohjaajien vakinaistamiseen rahoitusta ei sitten löydykkään. Edelleen tämä tuhlailu jatkuu ja saa siunausta kepulaisilta, oliko se ainoa kokkarikin mukana. Tämä on sitä priorisointia mitä on harrastettu jo vuosia pienpuolueiden vastuksustuksesta huolimatta. Nyt sitten on ruuperä otassa tukevasti!!! Aivan käsittämätöntä touhua, ei tätä kansalaiset voi ymmärtää. Se on sitten itku ja hammastenkiristys edessä haapavetisillä, KIITOSTA oike, palijo kepulaiset!!!

    Äänestä

  • Päretaideteos, sanonko mitä! Siihen myös laitettiin käsittämätön summa rahaa ja paikka on yhtä käsittämätön. Lapset olisivat koulussa tehneet välitunnilla vielä paremman jos olisi viety nippu päreitä ja vermeet viereen. Kyllä nykyisin alkaa selaamaan entistä kiivaammin myytäviä asuntoja muilta paikkakunnilta.

    Äänestä

Kun päättäviin elimiin valitaan olijoita, heillä pitää olla oma huusholli ja rahavarojen käyttö esimerkillisessä kunnossa, eikä elämässä saa taustalla olla rötöksiä, ei kieruutta ja kavaluutta.
Siihen hommaan ei ole leuhottelijoista, jokapaikanhöylistä.

Kierot pyrkyrit sitä hommaa tavoittelevat!

Äänestä

Luulkeeko joku että valtuuston puheenjohtaja saisi pitää oman kantansa. Suuret on luulot itsestään jos siihen luulee pystyvänsä. Kepu laittaa kuriin tällaiset luulijat. Ne on kepulla aivan eri jpohtajat ja naruista vetäjät kuin kulloisetkin puheenjophtajat valtuustossa ja hallituksessa. Ne on pelkkiä kulisseja oikeassa valtapelissä. Katsotaanpa se tuleva valtuuston kokous. Siellä tullaan näkemään alistettu puheenjohtaja ja nöyrät keskustalaiset.

Äänestä

Hei+voitteko+auttaa+näiden+vastauksia+Ainemäärä+1.+Kuinka+paljon+on+4+moolia+Magnesiumia+grammoina?+2.+Diabeetikon+verensokeri+on+liian+alhainen,+kun+veriplasman+glukoosiarvo+on+alle+4,0+mmol/l+(millimoolia+litrassa).+Kuinka+paljon+on+4+mmol+glukoosia+C6H12O6+grammoina?++3.+C-vitamiinin+(askorbiinihappo)+saantisuositus+aikuiselle+on+75+mg/vrk.+Kuinka+monta+moolia+tämä+on?+Askorbiinihapon+molekyylikaava+on+C6H8O6.+4.+Kidesoodaa+käytetään+maalattavien+pintojen+puhdistamiseen.+Kidesoodassa+natriumkarbonaattiin+on+sitoutunut+vettä+yhtä+natriumkarbonaatin+kaavayksikköä+kohti+10+vesimolekyyliä,+kaavana+merkittynä+Na2CO3+•+10+H2O.+A)+Laske+kidesoodan+moolimassa+M(Na2CO3+•+10+H2O)+B)+Kuinka+monta+massaprosenttia+kidesoodassa+on+vettä?+Pitoisuus+prosentteina+5.+Valmistetaan+1+litra+etanoliliuosta.+Etanolia+laitetaan+200+ml,+loput+vettä.+Mikä+on+saadun+liuoksen+etanolipitoisuus+tilavuusprosentteina?+6.+30+g+ruokasuolaa+NaCl+liuotetaan+400+millilitraan+vettä.+Mikä+on+liuoksen+pitoisuus+massaprosentteina?+7.+Lääkeaineesta+sekoitettiin+suspensio,+johon+käytettiin+500+mg+vaikuttavaa+ainetta+jauheena+ja+90+ml+vettä.+Mikä+on+suspension+pitoisuus+massaprosentteina?+Konsentraatio+8.+Valmistetaan+puoli+litraa+NaOH-liuosta,+jonka+konsentraatio+on+2+mol/l.+Kuinka+paljon+punnitaan+natriumhydroksidia?+9.+Kolmessa+litrassa+liuosta+on+670+g+kaliumnitraattia+KNO3.+Mikä+on+liuoksen+konsentraatio+(mol/l)?+2+/+2Veren+alkoholipitoisuus+10.+Nainen,+jonka+paino+on+48+kg,+on+nauttinut+6+tölkkiä+keskiolutta.+Yksi+keskioluttölkki+sisältää+12+g+alkoholia.+Mikä+on+naisen+veren+alkoholipitoisuus?+Kuinka+kauan+alkoholin+poistuminen+elimistöstä+kestää?+11.+Lievän+rattijuopumuksen+raja+Suomessa+on+0,5+promillea.+Kuinka+monta+tölkkiä+keskiolutta+tämä+vastaa+70-kiloisella+miehellä?+Laimentaminen+12.+Käytettävissä+on+50+%+etanolia.+Kuinka+paljon+sitä+tarvitaan,+kun+valmistetaan+laimentamalla+4+litraa+5+%+etanoliliuosta?+13.+Mikä+on+liuoksen+pitoisuus,+jos+laimennat+100+millilitraa+27+%+suolahappoliuosta+1,0+litraksi?+14.+Sinulla+on+80+%+desinfiointiliuosta+60+ml.+Kuinka+paljon+saat+0,5+%+desinfiointiliuosta?+15.+Miten+laimennat+0,15+litraa+50+%+glukoosiliuosta+10-prosenttiseksi?+(Laske,+kuinka+paljon+saat+valmista+liuosta.)+16.+Laimennat+500+ml+75+%+pesuaineliuosta+ämpäriin+5+litraksi.+Mikä+on+laimennetun+liuoksen+pitoisuus?

Äänestä
  • Pitoisuus+prosentteina5.+Valmistetaan+1+litra+etanoliliuosta.+Etanolia+laitetaan+200+ml,+loput+vettä.+Mikä+on+saadun+liuoksen+etanolipitoisuus+tilavuusprosentteina?++(200ml/1000+ml)+x+100%+=+20+%.++(Olipa+helppo!)12.++4+litraan+5+%:sta+liuosta+tarvitaan+puhdasta+etanolia+5/100++x++4+l+=+0,200+litraa.++Niinpä+0,400+litrassa+50+%:sta+on+tuo+0,200+l+etanolia.+Vettä+pitää+laittaa+loput+eli+3,6+l.+Siis+vastaus+on+0,400+l.

    Äänestä

  • 2Oleppahyvä kirjoitti:

    Pitoisuus+prosentteina5.+Valmistetaan+1+litra+etanoliliuosta.+Etanolia+laitetaan+200+ml,+loput+vettä.+Mikä+on+saadun+liuoksen+etanolipitoisuus+tilavuusprosentteina?++(200ml/1000+ml)+x+100%+=+20+%.++(Olipa+helppo!)12.++4+litraan+5+%:sta+liuosta+tarvitaan+puhdasta+etanolia+5/100++x++4+l+=+0,200+litraa.++Niinpä+0,400+litrassa+50+%:sta+on+tuo+0,200+l+etanolia.+Vettä+pitää+laittaa+loput+eli+3,6+l.+Siis+vastaus+on+0,400+l.

    Osaatko auttaa ne muit tehtävä?

    Äänestä

  • Googlettamalla kysymyksen löydät seuraavaa:
    Ainemäärä – Wikipedia
    htps://fi.wikipedia.org/wiki/Ainemäärä
    Esimerkiksi magnesiumin moolimassa on 24,31 g/mol, joten punnitsemalla sitä 24,31 g, saadaan mooli tätä ainetta. Mooli ainetta painaa aina yhtä monta grammaa kuin kyseisen aineen atomi- tai molekyylipaino atomimassayksikköinä.
    -----
    Magnesiumin atomipaino on 24,3050, joten 1 mooli sitä painaa 24,31 g ja 4 moolia tietysti 4-kertaisen määrän eli 97,24 g.
    Kerroppa mielestäsi vaikein tehtävä, niin yritetään ratkaista.

    Äänestä

  • Hei, siirsin nämä kemian jutut omaksi aloituksekseen .
    Jatketaan siellä!

    Äänestä

Kylläpä kaupunkilaiset ovat pettyneitä päättäjiinsä.

Äänestä

Hirrestä tehdään ja kalliisti. Meidän L.positiiviset saavat töitä,kun yksi tekee perustukset ja toinen rakennukset ja kallista on. Kyllä he omistaan huolen pitää. L.positiivisten tekemillä töillä on kaupunki velkaantunut paljon ja velkaantuu edelleen.On se vaan niin läpensä näkyvää hommaa,että aivan oksettaa. Alkaa olla noita hirsitönöjä kohta joka puolella.

Äänestä

Päiväkoti näyttää sotilaspiirin esikunnalta.

Äänestä

Witunko wäliä hååpåwetisillä, paitsi jussilla.

Äänestä

Se tämä hallituksen puheenjohtaja Kolehmainen perusteli saaren rakentamisen tarpeellisuuden lehdessä. Mitenkähän perustelee todennäköisesti tulevat yt-neuvottelut ja sitä myöten irtisanomiset(lomautukset?)? Miten perustelee vanhusten hoivapalveluiden yksityistämisen? Miten perustelee sivukylän koulun tai koulujen lakkauttamisen tämän jälkeen? Rahaa ei ole ja pakko irtisanoa, pakko ulkoistaa,.... mutta hupailuun on kyllä varaa. Meinaatko vielä jatkaa hallituksen puheenjohtajana? Tai meinaatko ylipäätään jatkaa politiikassa? Pitäisikö sipsutella vielä muutamat edustustilaisuudet maakuntapäivillä tai kuntapäivillä meidän piikkiin (korkokengillä) että saadaan talous vieläkin huonommaksi? Eikö yhtään hävetä tämä priorisointi? Huvitukset ihmisarvoa tärkeämpiä! Mitä sinulle merkitsevät hätää kärsivät ihmiset? Mitä merkitsee hoivaa tarvitsevien ihmisten ihmisarvoinen ja arvokas loppuelämä? Mitä merkitsee sinulle kuntalaisten onnellisuus (muiden kuin hyväosaisten)? Onko arvomaailmasi herraskaisten arvomaailma vai niiden, jotka ovat raataneet meidän eteen ja jotka nyt tarvitsisivat eniten päättäjien arvostusta muutenkin kuin juhla- ja vaalipuheissa? Kehtaatko vielä kertoa kuntalaisille, miten huono on tilanteemme kaltaistenne jäljiltä, ja että kaupungin pitää tehdä kipeitäkin toimia saadakseen talouden kuntoon ja pitääkseen kaupungin itsenäisenä? Mitä pahaa me haapavetiset olemme tehneet, että olemme saaneet ristiksemme näin vastuuttomia päättäjiä? Keskustapuolue on pahuuden ja moraalittomuuden ilmentymä. Silmää räpäyttämättä hylkäävät vanhukset ja pienimmät lapsoset. Eliitille huviuksia järjestävät. On niin mahtavaa edustaa ympäriinsä milloin haulkikko kädessä fasaanin pyynnissä Suomessa tai Virossa, milloin korkokengillä sipsuttaen veronmaksajien piikkiin jonnin joutavissa seminaareissa ympäri Suomen tai "edustaen" kaupunkia ystävyyskuntavierailuilla valtakunnan rajojen ulkopåuolella. Suurin huoli reissuilla on, kuinka m onet korkokengät sopivat laukkuun tai minkä väristä huulipunaa mukaansa ottaa. Mitään konkreettista hyötyä noista reissuista ei ole ollut. Vierailkaapa kepupäättäjien kodeissa. Veikkaisin, että peilejä ei näissä kodeissa näy. Oman peilikuvansa katsominen kun saattaisi ahdistaa kaikkien ikävien toimiensa jälkeen. Eräskin kepuvaltuutettu valitti monta vuotta, että ei kehtaa peiliin katsoa, kun joutuu tekemään kepun johdon määräysten mukaan. Mutta kun pääsi itse sinne johtoon, totesi, että nythän tämä maistuu hyvältä. Musta muuttui valkoiseksi, kun pääsi ylempään kerrokseen. Ei näe enää häpeäänsä, kun pääsee nauttimaan eliitin elämästä ja olemaan itse tekemässä näitä häpeällisiä päätöksiä. Lopuksi tietokilpailukysymys. Kumpaan eläinryhmään kepulaiset kuuluvat: Sekärankaisiin vai selkärngattomiin? Uskon, että suurin osa vastaajista tietää oikean vastauksen.

1Äänestä
  • Tuohon ei ole mitään lisättävää eikä pois otettavaa. Asia on juuri näin, valitettavasti!!!

    Äänestä

  • Hyvä ja todella asiapitoinen kommentti, ikävä kyllä kaikki on TOTTA!

    Äänestä

Tuo on ihan naurettavuuden huippu.
Miten voi perustella tuolla tulo ja kulurakenteella koko rakentamista?

Jos tulot vuokrana on, mitä on ja kuitenkin käyttö on kahlittua.
Ikinä ei saa rahojaan takaisin, ei viihtyvyytenä ei tuloina. EI ikinä !!

Jos se kerran on vuokrattu ja optiotkin vielä, niin se on vuokraajan käytössä.
Olkoon, että uimassa saa käydä.
Onko järjenvalo sammunut kepuilta. sillä niiden päätöksillähän nämä on
menossa eteenpäin.

Hyvät ihmiset - eikö muuta paikkaa rahalle ole.

Tämähän on ihan hulluutta.

Äänestä

Jos ei pystynyt yhtiö hoitamaan toimintaa 6000 euron vuokralla, miten se pystyy hoitamaan asiansa, kun vuokra nousee yli 30 000 euron vuodessa (sen on noustava, jotta kunta pystyisi maksamaan lainanlyhennykset ja korot. Kaupungin pitää saada myös tuloja yrittäjältä poistojen vähentämiseen)? Niin ei saa käydä, että me kuntalaiset maksamme puolen miljoonan velkaa veroina ja yrittäjä saa puoli-ilmaiset tilat meidän piikkiimme. Päättäjien tärkein tehtävähän on huolehtia veronmaksajien omaisuudesta. Tämä ei siltä vaikuta. Vuokrasopimusta laadittaessa pitää vuokran olla sellainen, että kaupunki (veronmaksajat) saavat vähintäänkin omansa pois. Tämä keskustan tekemä päätös on aivan sairasta päättämistä taloustilanteen ollessa tämä, mikä se nyt on. Seuraavaksi ollaan päättämässä vanhusten hoivapalveluiden ulkoistamisesta. 19. ja 20.3:tta tulee 5:n jätti sote-yritysten edustajat esittelemään toimintaansa hallitukselle tarkoituksenaan kaapata rahastusautomaatti itselleen. Rahastusautomaatti nimeltään vanhuisten hoivapalvelut. Teen kuitenkin pienen ennustuksen, kenelle esittelijä tullee esittelemään hoivapalveluiden ja niihin liittyvien rakennusten myymistä. Ennustan, että esittelijä tulee esittelemään myyntia monikansalliselle yhtiölle Attendolle. Tämän jälkeen Attendolla olisi yksinpoikeus rahastaa hoivapalveluita tarvitsevien varallisuus Haapavedellä. Se pystyy myös hintakilpailulla pakottamaan nykyisen yksityisen toimijan pois toiminnasta ja kaappaamaan senkin toiminnan. Tuttua toimintaa muualta Suomenmaalta. Välivuokrausmallin hyväksymisprosessi (täysin syvältä!) antaa potkua ennustukselleni. Olen myös kuullut "lipsahduksen" tällaisesta mahdollisuudesta. Attendolle lopun toiminnan myyminen olisi silkkaa hulluutta palveluiden tarvitsijoita kohtaan. Jokainen meistä tietää, mihin monopolit johtavat. Mutta Attendolle myymisestä saattaakin hyötyä joku muukin kuin Attendo. Ennustamisessa on se hyvä puoli, että ne saattavat olla myös vääriä ja sitä todellakin toivon tässä tapauksessa. Toiveen jos vielä loppuun esittäisin, niin toivoisin, että kaupunki antaa palveluiden jatkua julkisina palveluina niin hoivapalveluiden kuin terveyspalveluiden osalta.

Äänestä
  • HERÄTKÄÄ haapavetiset painostamaan päättäjienne ( keput ) suunitelmaa ajaa vanhuksemme riistäjien käsiin. Sitä he eivät ole ansainneet.

    Äänestä

No monesta asiasta olen samaan mieltä MUTTA.

Rehellisyyden nimissä nykyinen malli ja resurssit hoidon hoitamisessa ei toimi.
Siellä on aivan kykenemättömät rakenteet tehdä mitään järkevää.
Tuntuu, että täysin kykenemätöntä työn ohjaamista ja johtamista. Se lähtee ylhäältä valumaan.
Kustannustehokkuudesta (joka ei tarkoita palvelujen heikentämistä) ja ammattitaidosta ei ole tietoakaan.

Istutaan omalla pallilla, eikä tehdä mitään - vaikeitakaan päätöksiä - eli ei tehdä mitään.
Show jatkuu tehottomalla toiminnalla. Tapahtui mitä tahansa, niin jotain on tehtävä.

Onko niin, että raskaita/ vaikeita päätöksiä ei voi tehdä ilman konsulttia?
Se on kyvyttömyyttä, vastuun pakoilua, yhteistyön puutetta, ammattitaidottomuutta ja
kaikkea muuta.

Äänestä
  • Hyvä näkökulma. Mutta jos tilanne on kuvailemasi kaltainen, se on hoidettavissa, kun aletaan tehostamaan organisaatiota. Ei siihen ulkoistamista tarvita.

    Äänestä

  • hyvänäkökulma kirjoitti:

    Hyvä näkökulma. Mutta jos tilanne on kuvailemasi kaltainen, se on hoidettavissa, kun aletaan tehostamaan organisaatiota. Ei siihen ulkoistamista tarvita.

    Muuten se ei selviä kuin vaihtamalla väkeä. Liikaa on semmoisia joilla ei ole valtuustotyöskentelystä hajuakaan. Harmillista, että muutama vain joilla pidempiaikaista kokemusta ja näkemystä. Jokaisen pitäisi ehdokkaaksi alkaessaan kysyä itseltään, onko minusta siihen, osaanko ja kykenenkö toimimaan kaupunkilaisten parhaaksi. Liian heppoisin perustein on nyt siellä osa porukasta.

    Äänestä

eikö olis sama myydä tuo helvetin saari jollekkin joka haluaa sitä pyörittää vittuako kaupunki sitä kustantaa kysympähän vaan...

Äänestä

Kyllä olisi pitänyt kysyä meidän veronmaksajienkin mielipidettä, otetaanko konsultti tutkimaan tilannetta. Sillä palkkiolla olisi maksettu jo pikkasen entisiä velkojakin vähemmäksi. Pitääkö tässä kohta panna valtuusto uusiksi kesken kauden, kun ei näytä olevan mitään tolkkua noissa hommissa.

Äänestä

Ja persu Jussilta on järjen valo palanut aikoja sitten.

Äänestä

Laitilan Markku ei kelvannut maakuntavaaliehdokkaaksi Haapavedellä. Markulla useiden vaalikausien kokemus. On ollut valtuuston puheenjohtajanakin. Markun tilalle valittiin hymyilevä, mutta mykkä edustaja. Tai ainakin vaikuttaa mykältä, kun ei koskaan saa sanaa suustaan. Sellaisenko haluamme maakuntaan asioita hoitamaan? Mitä tekee ihmisellä, joka ei omaa omaa kantaa asioihin vaan kulkee edustamassa pelkästään istumalla ja kokouspalkkioita nostamalla? Niin kuin aloittaja kertoo, niin ei pala järjen valo kepulaisilla. Tyhjäntoimittajia valitaan tärkeisiin tehtäviin. Huh huh!

Äänestä

tällä rintamalla kevät tuonut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiittäkääkepuakurjuudest kirjoitti:

Vai on kaupunki korviaan myöten veloissa? Oikein piti konsultti palkata sadalla tonnilla pelastamaan Haapavesi veloistaan. Maanantaina hallituksen kokouksessa kaupunginjohtaja esitti 170 000 euron lisämäärärahaa Kylpyläsaaren päärakennuksen rakentamiseen jo myönnetyn 230 000 euron lisäksi. Tämä ei ollut riittävästi keskustalaislle rehvakkaille. Keskusta päättikin, että laitetaan samantien 200 000 eli 30 000 esitetyn päälle! Tiedossa on Laesterän käynnin jälkeen, että suuria leikkauksia on tulossa. Yt-neuvottelut ovat todennäköisesti edessä ja sitä kautta irtisanomisia ja mahdollisesti lomautuksia. Kouluverkkoa aiotaan taas alkaa murentamaan eli kyläkoulu/kyläkouluja sulkemaan. Vanhusten hoivapalvelut aiottaneen yksityistää. Päiväkoti Ahjola aiotaan yksityistää. Ja silti kepulaisilla on vara ottaa lisälainaa 430 000 Kylpyläsaarta varten. Kylpyläsaaren toimintaa pyörittävälle yhtiölle hulppea rakenuskompleksi toimintaansa varten. Kesältä 2017 yhtiö ei kyennyt maksamaan kuin pikkuisen yli 1000 euroa vuokrastaan, joka oli jo valmiiksi 2,5 kertaa pienempi kuin edellisten yrittäjien. Maksamatta jäivät sähkö- ja vesimaksut ja muita maksuja. Kaupunki oli jo irtisanomassa sopimuksen helmikuussa 2018 maksamattomien laskujen takia, kun yhtiö sai viimeisenä päivänä juuri ennen sopimuksen irtisanovaa kokousta laskunsa maksettua. Sopimus jatkuu, mutta yhtiöllä on jo 5 laskua protestilistalla. Miten tällainen yhtiö pystyy toimintaa pyörittämään?Mihin yhtiö on käyttänyt tulonsa, kun kaikki laskut maksamatta? Keskustalaisille ei ole järjenkäyttö muuttunut. Kaupunkilaiset ja pääosin kaupungin työntekijät joutuvat nahoissaan kärsimään tämän keskustapuolueen holtittomuuden. Nyt katsotaan valtuuston puheenjohtajan kantti! Olet luvannut vastustaa, mikäli rakentaminen ei pysy alkuperäisessä budjetissaan. Ja se ei ole pysynyt. Onko puheenjohtajasta pitämään sanansa vai syökö sen kepulaiseen tapaan ja nöyränä matelee kepun ryhmäkurin edessä. 26.3. valtuustossa se nähdään onko meillä ollut lammas suden vaatteissa. Nyt punnitaan puheenjohtajan lupaus ja sanat.

Kepu pettää aina

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu