Eri kansalaisaloitteiden vaikutus ja kannatus

Juuri kun olin tulossa vastaamaan aborttikielto- kansalaisaloitetta koskevaan keskusteluun, niin se näköjään oli poistettu, samoin kuin ainakin viisi tällä forumilla ollutta keskustelua. Tosi harmi, mutta olen itselleni tärkeimmät tallentanut, koska en viitsi kirjoittaa samaa uudestaan, kun aihe tulee jälleen esille.

Mutta muistaakseni eräs kirjoittaja tiedusteli, olisiko sellaisella aborttikieltoaloitteella kannatusta. Minusta se olisi hyvä idea kokeilla asiaa. Tosin kaikki täällä tietävät, että sellainen aborttikieltokansalaisaloite on tehtykin, ja se sai peräti 20 allekirjoitusta.

Tähän palstan vakikirjoittaja totesi, että OTV-aloite sai kuitenkin suosiota eli tarkistettuani määrä oli 68 000 kannatusta. OTV-aloite ei kuitenkaan kerro siitä, kuinka moni vastustaa aborttia, vaan kuinka moni kannattaa omantunnonvapautta.

Piti oikein laskea, kuinka paljon se väestöstä tekee ja sain tulokseksi noin 1,5% täysi-ikäisistä, eli kannatuskelpoisista henkilöistä eli ei sitä omantunnovapauttakaan oikein valtaisasti ja suuressa mittakaavassa ole kannatettu. Aborttikielto taas on saanut vain fanaattimmat abortinvastustajat liikkelle.

Vielä pitää todeta, kuinka harmi on kun keskustelut poistuu täältä. Minkä ihmeen takia?

13

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vertailua

      Ja laskitko mikä oli prosentuaalinen osuus kansasta homoliittojen kannatuksessa? Pieni vähemmistöhän senkin sai läpi runnottua..

      • Sain 3. 7 %.

        Mutta kai tajuat, ettei kaikki, jotka on joko kannalla tai vastaan, allekirjoita. On ihmisiä, joille asia on yksi ja sama. Sitten on niitä, jotka ei allekirjoita, jos näkee että aloite on jo saanut riittävästi kannatuksia.

        Mielestäni jotain kuitenkin kertoo asian kiinnostavuudesta se, että onko aloitteella 20 vai 20 000 vai 200 000 kannatusta. Esim. itse en ole allekirjoittanut kuin yllämainitun avioliittoaloitteen. Muitakin olisi, mihin voisi osallistua, mutta asia ei jotenkin herätä mitään kiinnostusta/kuohuntaa jne. Tällaiset arvokysymysaloitteet herättää paljonkin. Niin voi päätellä siitä, että heti kun tuo avioliittolaki tuli käsittelyyn, oli jo vastakampanjaan kerätty 106 000 nimeä. (Tahdon-kampanja 166 000)

        Eihän eduskunta voi puolustaa perustuslain vastaisesti aloitetta, missä yritetään joltain ihmisryhmältä viedä oikeuksia, kuten tuo AA-aloite olisi tehnyt. Eli kukaan hetero ei millään tavalla menetä oikeuksiaan, vaikka joku homo saa samat lailliset oikeudet kuin heterolla. Ihan sama juttu oli OTV-kampanjassa. Sen mukaan osa työntekijöistä saisi jonkun vakaumuksen perusteella oikeuksia, joita ei-vakaumukselliset ei saisi. Samalla se olisi asettanut naisten potilasturvallisuuden vaaraan ja myöskin aiheuttanut alueellisen eriarvoisuuden. Näitä ei vaan voi katsella vain yhden linssin läpi.


      • nokasyllätys

        Valitettavasti täällä ei hyödytä yrittää niin kauan yhtikäs mitään keskusteluja kun ylläpidossa riehuu joku maaninen mieli. puoli joka poistaa pikavauhtia ykspuolisesti kaikki "väärät" mielipiteet, kun taas täysin tyhjänpäiväset herja. paskat saa tietenkin lojua kaikessa rauhassa.
        (voisin lyödä vetoo että tämäkin tästä on TAAS kadonnu seuraavan kerran kun avaan ketjun, eihän moderointia saa kritisoida puolellakaan sanaa..)


    • Asiat.asiana

      Miksi emme jo näe massiivisia aborttia vastustavia mielenosoituksia ja kansalaisaloitteita?

      • bua-ha-haa

        Koska massiiviseen mielenosoitukseen tarvittaisiin yli 20 osanottajaa.


      • Totuusjaoikeus
        bua-ha-haa kirjoitti:

        Koska massiiviseen mielenosoitukseen tarvittaisiin yli 20 osanottajaa.

        Kukaan ei halua varmaan näyttäää naamaansa siks ei ole mitään 20 hengen mielenosoituksia. Jos olis niin menisin kuvaamaan.


      • massiivimutu

        Se että sinä et niitä näe ei tarkota ettei niitä ole.


      • bua-ha-haa
        massiivimutu kirjoitti:

        Se että sinä et niitä näe ei tarkota ettei niitä ole.

        Mielenosoitus katseilta piilossa?
        Hieno idea.


      • Asiat.asiana
        massiivimutu kirjoitti:

        Se että sinä et niitä näe ei tarkota ettei niitä ole.

        Tuo oli jo hyvä vitsi.


      • HandyMcCoy
        massiivimutu kirjoitti:

        Se että sinä et niitä näe ei tarkota ettei niitä ole.

        Hyvä kommentti parasta aikoihin täällä. 😁. Kannattaaki pitää mielenosotus niin ettei kukaan nää.


      • bua-ha-haa

        En näe edes katua. En mitään kuvaa.


      • nokasyllätysXDD
        bua-ha-haa kirjoitti:

        En näe edes katua. En mitään kuvaa.

        Olihan se arvattavissa ja ihan liian kiperä viesti runkutettu poistoon, tietenkin ;DDDD voiko säälittävämmäks enää mennä...


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1230
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      860
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      84
      693
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      668
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      656
    Aihe