Arava-asunnot mm. 1968,1972.
Olemme hankkineet valtion rahoittamat arava-asunnot ym vuosina ja näin saaneet kerätyksi pienen pesämunan, josta jäänee vielä lapsillemmekin aikanaan jotain jaettavaa. Toki lainaakin otimme aikanaan asunnon hankintaan.
Tänä päivänä en juuri ole nähnyt kirjoituksia sen puolesta, että valtio aravalainan tavoin tukisi asunnon hankkijoita saamaan itselleen asunnon, joka myös aikanaan jäisi kokonaan omaksi.
Sensijaan markkinoidaan suureen ääneen ja kissankokoisin kirjaimin kirjoitettuna, kuinka monet haluavat asua vuokralla/asumisoikeusasunnoissa. Ja kuinka vuokra-asuntoja tarvitaan aina vaan enemmän. Näissä asunnoissa ovat kuitenkin vuokrat niin korkeat, että oman asunnon haaveet voi heittää romukoppaan, kun ei raha riitä enää oman asunnon hankkimiseksi kerättävään pesämunaan.
Ja kuitenkin valtio antaa korkotukilainaa suuria määriä sijoittajien/asumisoikeusasuntojen hallinnoimille rakentajille ja yhtiöille, jotka yhtiöt sijoittavat voittojaan ehkä jopa Suomen rajojen ulkopuolelle…Samoin näitä asukkaita avustetaan isosti asumistukien muodossa näiden vuokrien maksussa. (Tätähän en tietenkään kritisoi). Ja lopulta nämä asunnot jäävät näille yhtiöille.
Toivoisin että samoin kuin aikanaan, valtio korkotukisi asuntojen rakentamista, niin että asiakkaat saisivat ostaa asunnon edullisesti ja aravalainat maksettaisiin vastikkeen ohella tietyssä ajassa takaisin. Ja jotka asunnot aikanaan jäisivät myös asujiensa kokonaan omaksi.
Eli en haluaisi että sijoittajat saavat ison hyödyn toisten kustannuksella ja tätä vielä valtio korkotukien/asumistukien avustuksella edesauttaa.
Selittäisikö joku, miksi tämä ei voisi toteutua myös entisajan tapaan tänäkin päivänä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikutti hyvältä systeemiltä.
Itse en kuitenkaan uskaltaisi ottaa mitään asuntolainaa, koska nykyajan työlämä pätkätöineen ja osa-aikatöineen on niin epävarma. Lapsettomana sinkkuna asun mieluummin kohtuuhintaisessa vuokra- tai aso-asunnossa, johon saa asumistukea.