Olen elämän karikoissa joutunut välillä lääkitsee itseäni alkoholilla. Erityisesti silloin, kun on tuntunut, ettei Jumala enää kuule rukouksiani, eikä johda elämääni mitenkään. Tällöin olen sortunut sitten lääkitsemään itseäni. Ja olen myös etsinyt onnea tämän maailman huvittelupaikoista, josta en sitä koskaan löytänyt. Yökerhot ja baarielämä ei vain ollut mun juttu. Alkoholi kuitenkin jäi. Tissuttelin sitä monesti suruihin ja murheisiin. Tajusin menettäneeni näin uskon, koska tissuttelu korvasi minulle niin rukoilut, evankeliumin, kuin itse Jeesuksen ja Jumalankin.
Kun pääsin epäuskosta taas jumalanlapsen osaan, pystyin pitkään olla erossa alkoholista. Nykyisin kuitenkin niin helposti yhä tartun pulloon, jos jokin asia ahdistaa. Minulla on aina jemmapullo jossain ja vaikka niistä olisi tarkoitus päästä eroon, ostan silti aina uuden jemmapullon, ennen, kuin aiemmat ovat ehtineet loppua.
Kertokaa vinkkejä, kuinka oikeasti pääsen kokonaan eroon alkoholista. En tarvitsisi sitä yhtään mihinkään!
Alkoholi maistuisi, en pääse irti
16
376
Vastaukset
- Kupinkääntäjä
Ei sinun alkoholista pidä irrottautua vaan siitä jumaladta.
- Ihmisarmo
Myönnätkö, että olet addikti? Jos myönnät, se on alku johonkin toiseen. Oletko pohjalla? Jokaisella on oma pohjansa, kaikilla erilaiset.
Mutta, tiedätkö mitä, tähän asiaan on apu ja sinun täytyy hakeutua avun luo. Se ei tule itsestään luoksesi. Jos oikeasti haluat apua ja lopettaa..
Epätoivoisia tekoja ei kannata miettiä. Ne ovat kaikkien kannalta huono ratkaisu. Ethän ole mikään luovuttajatyyppi. On niin paljon esimerkkejä, jotka ovat onnistuneet, miksi et sinäkin.
Menisi vain taas yksi kirjasto hukkaan, mitä tuhlausta. - Keveämpiä-unia
Ei siitä kannata väkisin irrottautua. Koeta kellosääntöä aluksi. Et aloita ennen puoltapäivää ja lopetat ennenkuin vuorokausi vaihtuu.
- Exjuomari
Taistelen samasta asiasta ,olen esikoislestadiolais taustainen.Viimeaikoina olen saanu rukousvastauksia ja vähitellen käyttö vähentynyt ja tällä hetkellä ei ole enää mielitekoja.Riippuvuushan on semmonen että kun tulee ahdistusta ym.negatiivista tunnetilaa niin se saa tarttumaan pulloon.Mitä kauemmin pystyy olemaan erossa sen vähemmän tekee mieli tissutella.Suru ja ahdistus täytyy vaan kestää ja uskosta olen saanut voimaa!
- prinsessa.alkoholi
Muista olla tarkkana siitä, minkä alkoholin kanssa seurustelet. Metyylialkoholi sokeuttaa ja tappaa ällistyttävän nopeasti. Raskaimmilla alkoholeilla on moniaita muita ikäviä ominaisuuksia. Tästä ei seurapuheissa kyllin saarnata.
- kysy_vielä_jotain
"Kertokaa vinkkejä, kuinka oikeasti pääsen kokonaan eroon alkoholista."
Tuossahan on jo selkeä vastaus: metanolin käyttö erottaa tehokkaasti. kysy_vielä_jotain kirjoitti:
"Kertokaa vinkkejä, kuinka oikeasti pääsen kokonaan eroon alkoholista."
Tuossahan on jo selkeä vastaus: metanolin käyttö erottaa tehokkaasti.Työssäni olen havinnut sen, että jollei oma tahto riitä, hakeudu hoitoon, mm Minnesotahoito on tuloksetas, raitistuneita lähes 100%.
- 34vRaittiina
Soita tohon 09 750200 ma-su 09-21.00. Sieltä löydät avun jos sinulla on päihdeongelma. Kertovat sinulle lähimmän oman paikkakuntasi ryhmän kokoontumispaikan ja ajan.
- Näinpääseeeroon
Minä kaadoin lahjaksi saadun viinipullon sisällön viemäriin.
- Viiniäkukille
Kukkiako sillä olisi pitänyt kastella?
- Vedeo
Ite hörpin silloin tällöin. Asenteet alkoholiin ovat lieventymässä, sillä nykyään on tavallisempaa, että meikäläisetkin (vl:t) saattavat ottaa saunomisen yhteydessä saunakaljan. Julkinen opetus on yhä sitä, ettei alkoholia saisi nauttia, mutta se ei vastaa aina käytäntöä. Onhan joillain meikäläisillä korvakorujakin nykyään.
Kannattaa juoda hopeavettä.
- Siunausta-kaikille
Auls kirjoitti: 24.6.2005 14:54
Sanotaan, että aivokuollut ei tunne, ei näe, ei kuule. Aivokäyrä on vain viiva, koska mikään ärsyke ei saa aivoja reakoimaan. Aivot eivät yksinkertaisesti toimi. Kehoa voidaan pitää koneellisesti elossa. Aivokuollut saa happea koneen avulla. Sydän toimii koneellisesti – tiputuksessa tulee ruokaa. Kaikki elintoiminnot ovat vallan erinomaiset, mutta keho ei reagoi. Sielu – ihminen on poistunut kehosta. Sielun mukana meni tunto-, näkö-, kuulo-, maku- ja hajuaistit, sekä aivotoiminta ajatuksineen. Muista rikkaan miehen ja Lasaruksen olotilat kuoleman jälkeen. Sielua ei voi tappaa, eikä tuhota. Muistanet varmasti Jeesuksen sanat: Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Häntä peljätkää. Hesekielin kirjassa on sanat: ”Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.” Jesajan kirjan jakeissa voimme lukea – sillä meidän rikoksemme seuraavat meitä.
Kuoleman jälkeen ihminen kokee yllätyksen – juomareilla himo jatkuu ikuisuuden. Janoa vain ei voi enää kuoleman jälkeen sammuttaa koska ruumis puuttuu. Kuoleman jälkeen et voi enää himojasi tyydyttää. Haureuden harjoittajan himon polte jää tyydyttämättä. Sen vuoksi Apostolien teoissa sanotaan; että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Ja Roomalaiskirjeessä; jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Oletpa kuka hyvänsä – ilman Jeesusta hukut.
Sano: Jeesus anna anteeksi pahat tekoni. Herra Jeesus puhdista minut synneistäni. Oi korkein tule elämääni ja muuta se. Anna minun syntyä uudesti ylhäältä juuri nyt. Herra Jeesus, otan sinut vastaan elämäni Herraksi. Auta minua tunnustamaan uskoni sinuun ihmisten edessä, koska sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Kiitos Jeesus avusta jonka toit elämääni juuri nyt. - Myös-tupakasta
mailis-janatuinen-sanoi-perisynnista-ei-voi vapautua sen kanssa on vain tultava toimeen,
On jatkuvasti tunnustettava synnit,
lisäksi tulee pysyä kirkon yhteydessä
ja käydä ehtoollisella.
-Roomalaiskatolilaiset taas opettavat,
että tekosynnit tulee tunnustaa ripissä.
Kaikki muut on saatu jo anteeksi (vauva) kasteessa.
Kun taas esim, hellarit sanovat oikein,
Ensin ihmisen on synnyttävä uudesti ylhäältä Pyhässä Hengestä
ja kasteen jälkeen liity paikallis Seurakuntaan,
niin sen jälkeen et enää ole lain alla vaan armon alla.
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
ja kasvattaa meitä,
että me,
hyljäten jumalattomuuden
ja maailmalliset himot
ja eläisimme siveästi
ja vanhurskaasti
ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
odottaessa autuaallisen toivon täyttymistä
ja suuren Jumalan
ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
hänen,
joka antoi itsensä meidän edestämme,
lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta
ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan,
joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
Jumalan armosta olen vapautunut. - 0I05
Harmillisen monet uskovaiset nykyään tirpasee lauantaisin pienet saunakännit. Tämähän ei ole oikein, mutta monien kohdalla jo joka viikonloppuinen ”puhdistautumistraditio”.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824404Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242978Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262825Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162575Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122238Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012190Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342038MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995