Noniin, sanompa heti alkuun että ei tarvi tulla sanomaan että ”noin nuori ei voi hankkia lävistystä” jne. Eli oon 14 ja haluaisin lävistyksen nenään, eikä mun vanhemmat missään nimessä salli semmosta. Onki mitään keinoja millä vois kääntää niitten päät tai tehä jotain muuta? Oon siis miettiny tätä asiaa jo vajaa puoli vuotta ja oon varma päätöksestäni, vanhemmille toi asian esiin vasta tällä viikolla.
Vastaukset 11
- WiseBoy
Miettisit vielä vähän aikaa, koska oot kumminkin vasta 14 vuotias ja mieli tulee luultavasti muuttumaan.
Jos oikein kovasti haluat ja tiedät ettei mieles muutu, pystyt kyllä odottamaan ja ottamaan sen myöhemmin. Kun on muutama vuosi kulunut ja haluat edelleen lävistyksen niin ota asia uudelleen puheeksi. Vanhemmatkin voi vakuuttua enemmän siitä, että oot pidemmän aikaa miettiny asiaa. - punkgirl
Hanki feikkilävistys. Niitä on sellasia feikki koruja ja renkaita, mitkä laitetaan klipsillä kiinni tai puristetaan renkaan päät yhteen. Ei kukaan sitä erota, ettei se ole oikea lävistys. Sitten kun on ikää tarpeeksi, hankit oikean.
- usko.vaan
Ne o rumia, epäkäytännöllisiä ja kaiken muun pahan lisäksi niiston pelkää vaivaa
- MirandaUusi
Mä aijon hankkii vaik väkisin, kieleeni.
- eryhrt
Nitojalla on helppo tehä lävistys kieleen, saa samalla nopeasti kauniin ja halvan korun siinä matkassa. jos et uskalla ite painaa niin pyyra kaveeriasi polkaisemaan jalalla. Reijjittimellä saa kieleen kaksi reikää kerralla. nistä voi sitten tunkea vaikka rautalangankäppyrät. Käytännöllistä, eikä haittaa puhetta ja syömistä ollenkaan
- MirandaUusi
Ota itte tollaset, itse aijon hankkii kielee jonku kiva tosi piene timanti. Sekä poskeeni käärmeenpureman.
- rftyu
MirandaUusi kirjoitti:
Ota itte tollaset, itse aijon hankkii kielee jonku kiva tosi piene timanti. Sekä poskeeni käärmeenpureman.
Poskeen kannattaa ottaa jotain muuta
- MirandaUusi
Aijon oikeest ottaa käärmeenpureman.
- RahastusTurhuusTurhatyö
En suosittel lävistyksiä, maksaa, on ärsyttäviä naamalle, lisää kymmeniä minuutteja arkeen, turhaa työtä, ei oikeasti ole mitenkään cool, markkinointia tahtovat rahaa, pitää varoa, ei voi maata naama tyynyssä, ja kaikkee muuta sälää mikä vaikeuttaa arkea.
Sama tatuoinneille, rannekelloille, koruille, hiusvärjäyksille, keinorusketuksille, meikeille, laukuille (hanki reppu, iso minne mahtuu 20 tuumanen kannettava), kynsi -jutut, ripsi -jutut, huulipunat, kulmakarva sommittelut, ...
Luetko jotain mainoslehtiä? Julkkisten päähänpistoja, joilla saa median huomiota, klikkei videoihin, referointeja. Saavat rahaa ja ainut asia mikä heitä kiinnostaa, julkisuuden lisäksi, mikä johtaa rahaan. - kalvo.sanoo.poks
Ainoa lävistys jonka hankkiminen tuottaa tyydytystä tytölle ja jonka tuottaminen tyydytystä pojalle on....no kyllä te tietänette
- muttaeioolakiamaassa
Ne gangsterit, jotka tienaavat tatuoinneilla ja lävistyksillä pitäs panna linnaan - rikoslakia pitäs soveltaa niihin ketkuihin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi271767- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557