Nyt pitkän pakkasjakson aikana häipyivät lintulaudalla kävijät lähes kokonaan. Vielä kuukausi sitten talitinttejäkin kävi laumoittain, samoin varpusia ja punatulkkuja. Tarjolla on kuorellisia auringonkukan siemeniä ja talipalloja. Mutta vain muutamia lintuja käy.
Mistähän johtuu, paleltuivatko linnut vai olisiko jossain paremmat tarjoilut?
Asutaan maalla Oulun eteläpuolella.
Pakkanen vei linnut
9
429
Vastaukset
- menivat_vieraisiin
On se pakkanen varmaan osan lintukannoista kraappaissut, mutta lintukato selittynee enimmäkseen normaalilla vaihtelulla. Itselläni on kaksi ruokintaa ja taajamassa olevalla ruokinnalla on melko suurta vaihtelua vieraiden suhteen (eli menevät porukalla naapuriin). Maalla olevalla ruokinnalla on paljon tasaisempaa. Johtuneeko siitä, että lähimpään naapuriin on noin kilometri. Paljonko lienee teillä? Tiaisten talvireviiri on melko laaja.
- Hyyppänen
En usko lintujen kuolleen. Ne ovat todennäköisesti toisella ruokintapaikalla. Pakkasella linnut eivät liiku niin paljon. Ne eivät siis kuluta energiaansa lentämiseen. Kuitenkin ne tarvitsevat pakkasella tosi paljon ruokaa, jotta niillä olisi energiaa. Kuorimattoman auringonkukan siemenestä tiaiset eivät saa energiaa, koska siemenestä saatu energia kuluu siemenen kuorimisessa. Siksi linnut ovat nyt sellaisella ruokintapaikalla, josta ne saavat helposti energiaa ja niillä ei kulu se energia siementen kuorimiseen.
- nsSelitys
Olen havainnut useana kevättalvena, että tiaiset ynm. ruokavieraat katoavat yht`äkkiä ruokapaikalta.
Itselläni on tähän "mysteeriin" ns. selitys, en kuitenkaan tiedä pitääkö se täydellisesti paikkansa.
Ns. selitys kuuluu: Kun päivä pitenee ja auringonvalo lisääntyy tiettyyn määrään, niin linnut hakeutuvat pesintäreviirin tuntumaan, sitä puolustamaan. Tiaisilla se on jokin kolo tai pökkelö, johon kolon itse kaivertavat. Lisäksi koska päivä on jo pitkä jakautuu ruokailu pidemmälle ajalle, eikä tämän vuoksi näe niin suuria joukkoja enää ruokapaikalla kuin keskitalvella.
Linnut kestävät hyvin pakkasta, jos vain saavat ravintoa, tietenkin talven aikana aina kuolee lintuja eli keväällä on vähempi mitä keväällä esim. Talitiaisia.
Asun itse Lapissa ja olen havainnut monella lajilla olevan suuria kannanvaihteluja. - nsSelitys
Siis keväällä vähempi kuin syksyllä, tuli kirj. väärin.
- väliinhuutelen
Miksi linnuille annetaan kuorimattomia auringonkukansiemeniä. Tulee hirveästi roska ja lintu sa yhden siemenen eteen tehdä kovasti töitä.
Ei kuoritut paljon kalliimmaksi tule koska niitä mahtuu kiloon paljon enemmän.- viherpiiper0
Jostain kumman syystä kuorimaton näyttää olevan enemmän lintujen mieleen kuin kuorittu. Erityisesti punatulkut valitsevat sen kuorimattoman. Ensimmäinen talvi itselläni, kun olen laittanut tarjolle myös kuorittua.... liekö huono erä vai mikä, kun se menekki näyttää olevan kohtuu huono.
- Hui-hui
Linnut viestittävät
https://youtu.be/nejh6Z6__gE - Pylykerö
Ihmeesti ovat selvinneet talvesta myös epätavalliset talvivieraat kuten Peipposet ja Puukiipijä.
Ruokaa menee hurjasti, ei tosin juurikaan näille lajeille. - Callisto
Itse tehnyt saman havainnon..porukka häipynyt ruokinnalta =O Mulla kyllä menee hurjia määriä kuorittua siementä.Lisäksi olen pitänyt välillä kuorellisiakin lintulaudalla;juurikin punatulkut tykkäävät napostella niitä.Osaavat mutustaa suussaan kätevästi kuoret pois,toisin kuin tiaiset jotka tuskissaan hakkaavat niitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741710Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551304
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075