Hyvästit...

Toisaalta niinkin. Olen yrittänyt miettiä keskusteluja. Koskaan mies ei ole suoraan asiasta valehdellut. Ei ole siis sanonut olevansa sinkku. Eikä olla keskusteltu parisuhteista, lähinnä harrastukseen liittyen ja elämästä yleensä. Mutta mies on aina puhunut asioista minä muodossa. Esim vietän joulun siellä ja lomalla menen sinne. Jotenkin näissäkin tilanteissa olisin voinut kuvitella, että puhuisi me muodossa kun kerran asuvat yhdessä. Tai edes tulisi maininneeksi tyttöystävän. Tai sitten olen väärässä. Sattuu paljon. Annoin tyhmänä tunteiden kasvaa, vaikka mitään varsinaisesti ei välillämme koskaan tapahtunut. Ujona en tietysti itsekkään näyttänyt tunteitani ja hyvä niin.

Mikset vedä toista syrjään ja kahdenkesken kysy. Syitä voi olla monia. Tosin tiedän kuinka vaikeaa tuollainen on, jos toisen näkee vaikka vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa niin kyllä siitä vetää herkästi johtopäätöksen, että on varattu. Mutta mä en vaivais asialla päätä, sillä naisena en aio lähestyä ketään (miehen tehtävä), syy on yksinkertaisesti se, että en halua olla miehelle se yx vaihtoehto jota vaan kokeillaan, oisko jotenkin sopiva. Mielummin sit toistepäin.

Itse olen ihastunut tällä hetkellä naiseen jonka kanssa työskennellään jokapäivä, olen huomannut että hän on joskus tuijottanut tai vilkuilevan minua ja kääntänyt heti katseensa pois kun olen huomannut. Mutta heti kun olen pyytänyt häntä ulos kanssani niin välttely alkaa.

Jos on kovin rikkinäinen tunteiltaan ja sydämeltään, ei varmasti päästä helposti lähelle. Itelläkin siihen asti pystyn helposti jutteleen kunnes tuntuu, että toinen on pääsemässä jotenkin lähemmäs. Ei se ole salailua, se on itsensä suojaamista. Siihen tottuu, monista mukavan ja ystävällisen oloisistakin ihmisistä löytyy lopulta se kusipää.