Ongelmani on tämän laatuinen, olen tutustunut yhteen mieheen ollaan tapailtu ja olen aika ihastunut..Kuitenkin jollain tavalla mielessäni jarruttelen, olen nimittäin tullut erittäin huonosti kohdelluksi ihmissuhteissani. Eli toisinaan mielessäni keksin kaikkia syitä miksi en voisi olla ihastunut, mitä kaikea mies tekee mistä en pidä ja muuta tällaista aivan järjetöntä. Kun kuitenkin ihan oikeasti pidän tästä tyypistä.Kai se on vain pelkoa ja epävarmuutta mutta pelottaa jos oikeasti alan uskomaan näihin oman mieleni keksimiin tekosyihin.
Toinen asia on perheeni ja ystäväni, meillä on aina ollut hirveän tiiviit välit molemmissa ympyröissä ja välitän todella paljon heidän mielipiteistään. Minulla ei koskaan ole ollut vakavaa juttua kenenkään kanssa tai jos on ei perheeni siitä ole kummemmin tienneet, nyt onkin ongelma se jos tämä juttu etenee, tuntuu oudolta että asiat muutttuvat minun toimestani eli tuon tähän ympyrään yhtäkkiä uuden ihmisen. Pelkään ehkä eniten miten asiat tulevat muuttumaan, kuinka paljon aikani vähenee sisarusteni kanssa, vieraannummeko toisistamme, hyväksyvätkö he ihastukseni. On aina tuntunut ettei kukaan heidän mielestään ole tarpeeksi hyvä ja isompia sisaruksia kun ovat, olen ottanut heiltä mallia tässä asiassa ja peilaan joskus ihmisiä sen kautta miten hyvin he sopivat perheeseeni, ei niin miten hyvin he sopivat minulle. Ja tiedän itsekin miten järjetöntä se on, ja olenkin nyt pyrkinyt tolkuttamaan itselleni että tämä on minun elämäni ja minun valintani.
Omaan hivenen huonon itsetunnon jonka varmaan tästäkin kirjoituksesta jo huomaa ja alistumisen sijaan se on tehnyt minusta ennemminkin kovan ja joissain tilanteissa ylpeän, se on minun puolutautumiskeinoni, ainut vaan että se on ilmeisen vahvasti juurtunut minuun ja vaikuttaa kaikkiin tekemisiini.
Toivottavasti joku sai tästä jotain tolkkua ja kenties osaa minua opastaa..

Vastaukset 4
Vanhimmat
...teh urauksia. Kirjoituksesi perusteella sinun kannattaa unohtaa koko juttu ja kasvaa vaikka aikuiseksi ensin. Itse tunotosi näyttää olevan myös aika nolla. Jos nykynuorison termejä käyttää ole luuseri pahimmasta päästä - valitettavasti.
Olisiko aika hieman ryhdistäytyä ja alkaa uskomaan itseesi.
En löytänyt viestistäsi minkäänlaista osviittaa siihen että sinä olisit aikuisempi tai kyvykkäämpi minua neuvomaan itsetuntoasioissa. Huono itsetunto nimenomaan mielestäni esiintyy räikeästi silloin kun pyritään nostamalla itseään esille alentamalla toista.Kuten sinä teit.
En hirveästi kiirehdi tuolla aikuistumisjutulla, ennemminkin pyrin kokonaiseksi ihmiseksi.
Kiitän kuitenkin vastauksestasi. Mielestäni kaikki nämä asiat joita pohdin nimenomaan kuuluvat aikuisuuteen kasvamiseen kuten seurustelukin, en näe syytä miksi sen takia täytyisi unohtaa koko juttu. Siinä olisi katkeruudelle liikaa pelivaraa.
Ja mielestäni on parempi että tällaisia asioita edes otan itsestäni esille, monet ei niin kykene tekemään. Joskus omien huonojen puolien myöntäminen on liian suuri pala ihmisille.
Ja kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessa otin itse esille: Kyllä minulla on huono itsetunto.
Iloinen en siitä ole mutta aika parantaa.
kypsymättömyyden merkki.
Myös aikuiset pelkää, aikuiset on epävarmoja. Se mikään luuserin merkki ole... Aika pönttöä edes ajatella toisin.
ap: Jos olet kokenut kovia vuosien varrella, niin toivon, että pääset näiden kovien aikojen ylitse. Kyllä se itsetunto sieltä nousee.
Ymmärsin, että olet perheesi nuorimmainen ja olet oppinut ajattelemaan aina, mitä vanhemmat ja "viisaammat" päätöksistäsi ajattelevat. Se on ymmärrettävää, varsinkin, jos sisaruksesi ja vanhempasi ovat voimakkaita mielipiteidensä ilmaisussa. Olisi tärkeää sinulle oppia tekemään omia päätöksiä ja valintoja. Se ei ole aina helppoa eikä välttämättä onnistu yhtä äkkiä. Seurustelukumppania ei kuitenkaan kukaan voi toiselle valita eikä aviopuolisoa. Kokeilemalla selviää, millainen ihminen sinulle sopii. Ja sopiiko tämä, johon nyt olet ehkä ihastunut. Kolhuja voi tulla, mutta jos mitään ei uskalla, ei mitään saa. Toivon sinulle rohkeutta ja järkevää varovaisuutta tehdessäsi elämäsi valintoja.