Tiesittekö sen kun ihmisiä jäävätään päätöksenteosta, sen kun joku henkilö on puolueelinen, subjektiivinen tai muuten ymmärtämätön ?
Homma menee niin, että mitä enemmän ihmisellä on omaisuutta sitä subjektiivisempia ja puolueellisempä hän on. Toisinsanoen, omistaminen tyhmentää. Ja mitä enemmän omistaa sitä puolueellisempi siis tyhmempi.
Jäävillä ei ole häävisti järkeä.
33
388
Vastaukset
- Jalmariahokas
Suomessa vallitsee itsensä uskomisen kulttuuri. Omahyväisyys yhdistettynä yksilökeskeisen Itseensä uskomiseen tottakai tekee sokeaksi kokonaiskuvalta ja totuudelta. Minäminämaahan eksyneet yksilökeskeisetkun fokusoituu individualistisiin yksilöhin, puihin eikä metsään, joten tottakai ovat sekaisin eivätkä välttämättä tajua sitä itse.
Yksilökeskeinen yhteiskunta on paradoksi. - Eikukaaan
Tottahan tuo on, mitä enemmän omaa niin sitä puolueellisempi ja sitä epäoikeudenmukaisempi ihmisestä tulee.
Myös mitä enemmän ihmisillä on omaa, sitä vähemmän tarvitsee yhteistä ja sitä heikompi yhteiskunta.Jokainen armeijan käynyt kuitenkin tietää, että oma ja yksityinen ei ole vältämätöntä, toisinkun yhteinen.
Huvittaavaa ja surullista järjettömyyttähän se on, kun ihmiset haluaa jatkuvasti kerätä enemmän sitä omaa, siis tyhmemmäksi tekevää. Ovat niin idiooteiksi itsensä imeskelleet, etteivät pysty oman toimintansa tyhmyyttään ymmärtämään. - Katsoja88
Huvittavaa tekstiä kertakaikkiaan. Heittäkää nyt ne tietokoneet ja nettiliittymät mäkeen! Nehän on herrajumala OMAISUUTTA. Tulette vielä tyhmiksi. :D
- Linkkitinki
Ei oo ruudut tehnyt ketään älykkäämmäksi muutakun omasta mielestä.
"Älykkyystason kasvu tyssäsi monissa länsimaissa – Suomalaiset tyhmentyneet vuodesta 1997 lähtien"
https://yle.fi/uutiset/3-7790833 - Katsoja88
Linkkitinki kirjoitti:
Ei oo ruudut tehnyt ketään älykkäämmäksi muutakun omasta mielestä.
"Älykkyystason kasvu tyssäsi monissa länsimaissa – Suomalaiset tyhmentyneet vuodesta 1997 lähtien"
https://yle.fi/uutiset/3-7790833Hauskaa kun netissä itsekin hilluvat ovat sitä mieltä että ruudut tyhmentää. Helppo ratkaisu: ruutua ei ole pakko tuijottaa, niin ette tule tyhmemmiksi. Practice what you preach.
- Jumppajamppi
Juu ja alkoholia tupakkaa ja muuta epäterveelliisyyttä harrastetaan vaikka tiedetään niiden haitallisuus, liikkumattomuus ja tuolilla istuminen se taitaa ihmisiä eniten pilata ja suosittya on sekin.
- Jårgenr
Omaisuus tekee ihmisestä puolueellisen epäobjektiivisen ja epäoikeudenmukaisen , sillä selittyy poliitikkojen ja valtaapitävien todellisuudesta vieraantuminen ja väölinpitämättömyys. Tottakai, mitä enemmän on omaa, sitä enemmän omaa joutuu ajattelemaan, ja vähemmän pystyy muita huomioimaan.
- Katsoja88
Kommunismihan on aina toiminut hyvin! Lel
- Geg
Kommunismihan on tasa-arvoisempi järjestelmä kuin kapitalismi, molemmat demonikratian lahkoja.
- riskipiski
Geg kirjoitti:
Kommunismihan on tasa-arvoisempi järjestelmä kuin kapitalismi, molemmat demonikratian lahkoja.
Kerropa toveri Geg missä maassa se mahtava tasa-arvoinen kommunismi on tai on ollut?
- Linkkittäjä
Sitähän voi jokainen vertailla kumpi on tasa-arvoisempi.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kommunismi
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kapitalismi - Katsoja88
Linkkittäjä kirjoitti:
Sitähän voi jokainen vertailla kumpi on tasa-arvoisempi.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kommunismi
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/KapitalismiEi siis ollut mitään omia mielipiteitä, perin yllättävää käytöstä vasuripelleltä! :D
- Sivustaja
Minäminä maahan eksyneet hakee ja ikävöi sitä omaa ja henkilökohtaista että olisi sinäminää ja dikotomiaa, tottakai eihän yksilökeskeiset pysty muuta kun yksilöihin ka yksityiskohtiin fokusoitumaan, joten tietenkään eivät voi nähdä isoa kuvaa ns. metsää puilta.
Ei itsestäänselvyyksiä tarvitse perustella, jokainen tietää sosialismin olevan tasa-arvoisempi järjestelmä kuin kapitalismi. Eikä tässä nyt olenkaan oteta kantaa kumpi olisi parempi. Tasa-arvo ja demokratiahan ovat smanlaisia ihmisen mielikuvituksen luomuksia kuin muutkin onnea ja auttuutta lupailevat ismit ja uskonnot. - Katsoja88
Sivustaja kirjoitti:
Minäminä maahan eksyneet hakee ja ikävöi sitä omaa ja henkilökohtaista että olisi sinäminää ja dikotomiaa, tottakai eihän yksilökeskeiset pysty muuta kun yksilöihin ka yksityiskohtiin fokusoitumaan, joten tietenkään eivät voi nähdä isoa kuvaa ns. metsää puilta.
Ei itsestäänselvyyksiä tarvitse perustella, jokainen tietää sosialismin olevan tasa-arvoisempi järjestelmä kuin kapitalismi. Eikä tässä nyt olenkaan oteta kantaa kumpi olisi parempi. Tasa-arvo ja demokratiahan ovat smanlaisia ihmisen mielikuvituksen luomuksia kuin muutkin onnea ja auttuutta lupailevat ismit ja uskonnot.Riippuu täysin siitä mitä pitää tasa-arvoisena. Mahdollisuuksien tasa-arvo vai lopputuloksen tasa-arvo. Lopputuloksen tasa-arvo nyt ei vaan toimi.
Vaikka kaikille annettaisiin miljoona tilille tänään, niin parin kuukauden päästä osa on persaukisia, osalla on suurin osa miljoonasta jäljellä ja osa on kasvattanut sitä miljoonaansa. Sitten pitäisi taas tasata kaikki ja aloittaa uudestaan, ja taas...
Mahdotonta taata kaikille lopputuloksen tasa-arvoa, kun idiootteja on niin helvetisti. Parempi tapa on antaa porukalle mahdollisuus ja itse saa päättää mite sen mahdollisuuden käyttää.
Utopiassa sosialismi ehkä toimisi, mutta oikeassa maailmassa ei. Paras lopputulos saadaan kun on jonkinmoinen yhdistelmä kapitalismia ja sosialismia. - Jalmariahokas
Juu, Kiinalaiset pitää Suomea Kiinaa sosialistisempana maana. Sosiaaliturva on sosialismia.
Jos yhteiskuntaa haluttaisiin kehittää oikeesti objektiivisesti, tieteellisesti ja mahdollisimman totuudenmukaisesti , unohdettaisiin idelogiset tasa-arvo dogmit ja tutkittaisiin, sekä analysoitaisiin sukupuoltenkin erilaisuutta ja erilaisia ominaisuuksia ilman pelkoa sovinistiksi tai rasistiksi leimaamista.
Sukupuolten ja rotujenkin erilaisuus on rikkaus jota kuuluisi korostaa ja vaalia, eikä yrittää lakaista maton alle tasa-arvo dogmiin vedoten.
Tasa-arvo on ideologinen dogmi jolle ei ole mitään tieteellistä, luonnollista tai biologista perustetta. - ympäri-mennään
riskipiski kirjoitti:
Kerropa toveri Geg missä maassa se mahtava tasa-arvoinen kommunismi on tai on ollut?
Vaasa on kommunistisempi paikka kuin mikään maa konsanaan.
- Perstai
Pidä itttes naisena, sillä kyllä mies pysyy miehenä pitämättäkin. Ymmärtäähän sen jos maaseudulla ja metsissä sikiää siloposkisia ämmiä, mutta kyllä kaupungissa on ajateltava ja otettava huomioon muitakin kuin itsensä ja oma napa. Minäminämaahan eksyneet feminiiniset kyrvänlutkuttajat kun kuvittelee olevansa miehiä, vaikka todellisuudessa kimittäviä piipittäjiä ja turvakseen omaa kerääviä marjanpoimijoita.
- riskipiski
Juu, no ainakin sinä tunnut olevan kunnon mies. Ettei olis vaan mikropeniksen aiheuttamaa katkeruutta nämä sun viestit. Oot kyllä kova jätkä kun oikein netissä uskallat uhota. LOL
- Mahmutti
Henkilöön kohdistuva loukaus, ad Hominen on argumentointivirhe, siis moka.
Itseensä uskovat saattaa esim mokailla, tehdä virheitä ja kuitenkin uskotella itselle niiden olevan järkevää toimintaa. Feminiinisyydestä todistaa, kun fokus kiinnittyy henkilöön eikä asiaan, kun kumoamatonta argumentti yritetään ei valifoida kiinnitämällä huomio informaation lähteen ominaisuuksiin tai pillunviilaamiseen.
Toki kalikasta älähtäjän todennäköisin reaktio on jatkaa valitsemallaan tiellä ,mokailla lisää:
" Saatanan homorunkkari, äiti opetti, että seksi on sallittua vain naisten läsnäollessa ja valvonnassa" " Tosi tasa-arvon kannattaja mies harrastaa väkivaltaa vain oman sukupuolen kanssa ja hyvää tai seksiä vastakkaisen" Tuollaisiin arvoihin koulutetut eivät ymmärrä omaa paradoksaalisuutta, ja saa kahviporojen mielikuvituksen nousukiitoon. - riskipiski
Mahmutti kirjoitti:
Henkilöön kohdistuva loukaus, ad Hominen on argumentointivirhe, siis moka.
Itseensä uskovat saattaa esim mokailla, tehdä virheitä ja kuitenkin uskotella itselle niiden olevan järkevää toimintaa. Feminiinisyydestä todistaa, kun fokus kiinnittyy henkilöön eikä asiaan, kun kumoamatonta argumentti yritetään ei valifoida kiinnitämällä huomio informaation lähteen ominaisuuksiin tai pillunviilaamiseen.
Toki kalikasta älähtäjän todennäköisin reaktio on jatkaa valitsemallaan tiellä ,mokailla lisää:
" Saatanan homorunkkari, äiti opetti, että seksi on sallittua vain naisten läsnäollessa ja valvonnassa" " Tosi tasa-arvon kannattaja mies harrastaa väkivaltaa vain oman sukupuolen kanssa ja hyvää tai seksiä vastakkaisen" Tuollaisiin arvoihin koulutetut eivät ymmärrä omaa paradoksaalisuutta, ja saa kahviporojen mielikuvituksen nousukiitoon.Tässä tulos kun hullut päästetään avohoitoon. Surullista.
- Wiki
Iloiset ihmiset on naurettavia.
- riskipiski
Wiki kirjoitti:
Iloiset ihmiset on naurettavia.
Iloiset ihmiset ovat iloisia.
Naurettavat ihmiset ovat naurettavia. - Hihhiii
Potato patato
- JalmariAhokas
Jos ei onnea ole, on iloon tyydyttävä. On myös vahingoniloa, oikeastaan ilo on aina vahingoniloa: ilo syntyy siitä kun jollain on jotain mitä jollain toisella ei ole.
Onnetonkin tai rauhaton voi olla ilonen, mutta ei onnellinen
Iloa ja kivaa pitää pitää, onni pysyy pitämättäkin.
- tikotiko
Ei tarvitte ihmetellä miksi maailmassa kurjuus lisääntyy, kun suurin kusipääkilpailu kiihtyy.
Mitä enemmän yksilö omaa kerää, sitä suurempi koskestuspinta ja huomio henkilökohtaiseen ja sitäkautta vähemmän jää kapasiteettia ja myös kosketuspintaa yhteiseen.
Ts. Mitä enemmän yksilöillä omaa, sitä vähemmän yhteistä tarvitsee ja sitä heikompi yhteiskunta.
Tuollaisten ahnehtijoiden älytön itsekkyys ja epäoikeudenmukainen muiden riisto on suoraa seurausta subjektiivisuuden kasvusta, joka kasvaa yhdessä omaisuuden kanssa.
Mitä enemmän omaa sitä puolueellisempi. Mitä puolueellisempi sitä epäoikeudenmukaisempi.
Selkosuomella, karkeasti kärjistäen: Mitä enemmän omaisuutta, sitä suurempi kusipää.- pallinaama
Kannattais varmaan muuttaa Venezuelaan. Siellä ei kenelläkään ole mitään, ja kaikilla on niin mukavaa! Hahaha! Nyt valoja päälle.
- Seliseli
Jos logiikka ei mahdu arvoihin, niin ei se mahdu ymmärrykseenkään. Vaihtoehdoksi jää kieltäminen ja todellisuuspakoikiomalle mukavuusalueelle. Joojoo tiedetään, kyllä kusipää kusipäisyydelle syyn keksii.
- pallinaama
Seliseli kirjoitti:
Jos logiikka ei mahdu arvoihin, niin ei se mahdu ymmärrykseenkään. Vaihtoehdoksi jää kieltäminen ja todellisuuspakoikiomalle mukavuusalueelle. Joojoo tiedetään, kyllä kusipää kusipäisyydelle syyn keksii.
Kannattaa oikeesti syödä ne lääkkeet, eikä vaan heittää ne roskiin. Kun jää lääkkeet syömättä, niin tällasta tekstiä ulostat sitten. Voi pikkuista.
- Copypastea
CTRL V
Henkilöön kohdistuva loukaus, ad Hominen on argumentointivirhe, siis hölmöilyä, moka.
MinäItseensä mukavuuskuplassa uskovat toki saattaa mokailla, tehdä virheitä ja kuitenkin uskotella itselle olevansa järkevä ja toimivansa loogisesti. Feminiinisyydestä todistaa, kun fokus kiinnittyy henkilöön eikä asiaan, kun kumoamatonta argumentti yritetään ei valifoida kiinnitämällä huomio informaation lähteen ominaisuuksiin tai pillunviilaamiseen.
Paljonhan niitä on, naisen arvot ja mieli vankina miehen kohossa, ei tarvitse ihmetellä miksi suomessa mijoona ihmistä syö mielenterveyslääkkeitä.
Toki kalikasta älähtäjän todennäköisin reaktio on jatkaa valitsemallaan tiellä ,mokailla lisää:
" Saatanan homorunkkari, äiti opetti, että seksi on sallittua vain naisten läsnäollessa ja valvonnassa" " Tosi tasa-arvon kannattaja mies harrastaa väkivaltaa vain oman sukupuolen kanssa ja hyväilyä vastakkaisen" Tuollaisiin arvoihin koulutetut eivät ymmärrä omaa paradoksaalisuutta, kun kofeiini antaa siivet ja nostaa kahviporojen mielikuvituksen nousukiitoon. - pallinaama
Copypastea kirjoitti:
CTRL V
Henkilöön kohdistuva loukaus, ad Hominen on argumentointivirhe, siis hölmöilyä, moka.
MinäItseensä mukavuuskuplassa uskovat toki saattaa mokailla, tehdä virheitä ja kuitenkin uskotella itselle olevansa järkevä ja toimivansa loogisesti. Feminiinisyydestä todistaa, kun fokus kiinnittyy henkilöön eikä asiaan, kun kumoamatonta argumentti yritetään ei valifoida kiinnitämällä huomio informaation lähteen ominaisuuksiin tai pillunviilaamiseen.
Paljonhan niitä on, naisen arvot ja mieli vankina miehen kohossa, ei tarvitse ihmetellä miksi suomessa mijoona ihmistä syö mielenterveyslääkkeitä.
Toki kalikasta älähtäjän todennäköisin reaktio on jatkaa valitsemallaan tiellä ,mokailla lisää:
" Saatanan homorunkkari, äiti opetti, että seksi on sallittua vain naisten läsnäollessa ja valvonnassa" " Tosi tasa-arvon kannattaja mies harrastaa väkivaltaa vain oman sukupuolen kanssa ja hyväilyä vastakkaisen" Tuollaisiin arvoihin koulutetut eivät ymmärrä omaa paradoksaalisuutta, kun kofeiini antaa siivet ja nostaa kahviporojen mielikuvituksen nousukiitoon.Nyt oikeesti ne lääkkeet! Oot luultavasti seuraava ohikulkijoita puukotteleva sekopää. Ei toimi tää avohoito Suomessa, ei.
- Mademadiikka
Onhan se täysin jörjetöntä, kun valitetaan että suomessa asiat menee päin v--tua ja samaan aikaan puolustetaan sitä käytöstä ja arvoja mitkä tilanteeseen on johtaneet.
- Mademadiikka
Vain nainen voi ymmärtää miltä naisen kuukautiset tuntuu, tämäntakia nainen ymmärtää naista paremmin, sama koskee lähes kaikkea. Joten nainen on puolueellinen ja sikis myös jäävi naisia puolustamaan.
Siksi tasa-arvoa saa mitata vain sellaisilla mittareilla missä naisillä on asiat huonommin, kun naiset ikuista vallan ja taloudenkasvua tavoitelee.
Miksikö muuten sukupuolten tasa-arvon mittari on pelkästään yksityisen sektorin palkat? Yhtä hyvin
tasa-arvoa voitaisiin mitata terveydenhoidon kuluilla. Ei tietenkään voi, koska niistä rahoista naisille ohjautuu jo suurempi osa. Entäs mitenkä tasa-arvoisesti jakautuu eläkkeet konkreettisesti ? Naiset kun nauttii eläkettä keskimäärin 6v kauemmin kuin miehet vaikka lyhyemmät työurat.
Jos suomalainen mies nauttii eläkettä keskimäärin 12v ja nainen taas 18v, niin miksi ihmeessä kk-eläke pitäisi olla yhtä suuri? Puhumattakaan naisten moninkertaisista terveydenhoitokuluista. - TupAkanointi
Tyhmyys se estää ymmärtämistä, sentakia idiootit usein eivät tiedä olevansa idiootteja.
Onhan tupa akan poltto siitä hyvä esimerkki. Vaikka nikotiini supistaa verisuonia ja hidastaa hapen sekä veren pääsyä aivoihin niin silti röökinpolttajasta tuntuu hyvältä, kun tulee niin tyttömäinen olo.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit438165Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834696Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne683452- 552206
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us181717Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71707Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591553Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.661243Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791138