Miksi sijaisvanhempi käyttää väkivaltaa?

suojelkaaa

Miksi sijaisvanhempia ei valita tarkemmin? Eräskin, jolta otettiin sijoitetut lapset pois 10 vuoden kidutuksen jälkeen, alkoi tehtävään täysin rahan vuoksi. Hänelle maksettiin kaksinkertaista palkkaa muihin sijaisvanhempiin nähden, vaikka oli kaksi kertaa huonompi, kuin muut.
Tuo porukka kuvitteli olevansa jotenkin muita ihmisiä parempaa ihmistyyppiä ja katsoi asiakseen halveksia, alistaa, laittaa talvella pieniä lapsia metsään nukkumaan, hoitaa huonosti, pukea sijoitettujen lasten ylle omien lasten vanhoja harmaaksi kuluneita kenkiä ja vaatteita, eristää, keksiä sijoitettujen lasten suvuista valheellisia juttuja, antaa omille lapsille kaikki edut, jotka olisivat kuuluneet sijoitetuille jne.

Ja kun lapset viimein otettiin pois 10 vuoden väkivallan jälkeen, on muori pestautunut uudelleen lastensuojelujärjestöön.

Varoita ulkomailta tuoduista järjestöistä, kuten PKS:stä, ja Majakan valo säätiöstä. Ne palkkaavat kuntien haaskaa. Kun kunnallinen puoli ei enää palkkaa, aloittavat PKS ja Majakan valo säätiö haaskojen keruun.

Varokaa. Majakan valo säätiössä työskentelee väkivaltainen ja kiero henkilö. Suojelkaa lapsia. varmasti muori yrittää saada omat aikuiset lapsensakin töihin lastensuojelujärjestöihin. Varoitan, suuret taiteilijat suojelevat väkivaltaista muoria.

3

252

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyihittolainen

      Kun kuuntelee aamun uutisia ja lukee kuuluisan elokuvaohjaajan tavasta nöyrryyttää, alistaa ja halveksia näyttelijöitä, ei voi muuta kuin sanoa, että samaa teki huono sijaisvanhempi sijoitetuille lapsille ja näiden perheille. Ero on siinä, että kuuluisat näyttelijät saavat halutessaan apua, mutta lapset eivät. Järjestelmä kuten maakunnalliset sijaishuoltoyksiköt ja Perhehoitoliitto suojelevat viimeiseen saakka kiduttavaa sijaisvanhempaa.

    • mustamajakanvalo

      Aivan vastaavaa tapahtui huonolaatuisessa sijaishuoltopaikassa, mitä nyt puidaan aamu tv:ssä. Jatkuvaa halveksimista, alistamista, nöyryyttämistä, vertailua, oman paremmuuden ja VALLAN väärinkäyttöä. Samalla tavalla viranomaiset ja järjestötoimijat käänsivät päänsä, kuin mitä elokuva-alalla on tapahtunut.

      Näyttelijät saavat julkisuutta ja sympatiaa. Varoitan, että sijaishuollon kiduttaja on nyt pestautunut uudelleen LASTENSUOJELUJÄRJESTÖÖN. Ulkomailta tuodut lafkat eivät välitä, vaikka kunnallinen puoli on ottanut lapset pois kiusaajalta ja kiduttajalta.

    • kammolafka

      Poikotoikaa Majakan valo säätiötä! Säätiö palkkaa kaltoin kohtelijoita. Hyi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe