Centara Sea Wiev kokemuksia

Munmatkassa

Hetki sitten tuolta kotiuteena kerron meidän näkemyksen hotellista. Olimme myös kaksi vuotta sitten samaisessa hotellissa.

Hotellialue on isohko, jakautuu ns. kolmeen osioon. Pehehuoneet ovat aivan kadun lähellä ja siinä on pieni allas. Seuraavaksi rantaan kohden tultaessa on keskiosa, jossa me majoituimme. Tässä on iso allas, vesiliukumäki ja löytyy allasbaari ja normi baari, josta saa myös ruokaa. Järjestävät myös erilaisia aktiviteettejä( vesijumppaa ym...edelliseen kertaan verrattuna vähemmän).Allaspyyhkeitä saa joka aamu altaalta ja myös rannalta, joten omia ei tarvita.

Meillä huoneet olivat kolmannessa kerroksessa ja meidän makuun siistit ja hyvät. Pyyhkeitä ei vaihdettu joka päivä mutta, jos halusi niin lattialle ja iltapäivästä oli uudet tilalla. Siivous ihan ok. Jokaista suihkun roisketta ei oltu siivottu mutta en kotonakaan kulje siivousliina kädessä jatkuvasti pyyhkimässä. Suihkun vedenpaine oli aika heikko ja keksinkin, että ammeen vesihanasta tulee paremmin , joten siellä kävin loppuajan. Miesväelle kuulemma suihku riitti.

Ranta-alue löytyy rauhallisen kadun toiselta puolen. Siellä on myös aamiais ravintola ja samaisessa ravintolassa oli erilaisia teema illallisia. Myös buffet ruokailu on mahdollista. Aamiainen on loistava ja monipuolinen. Erilaisia munakkaita, keittettyä kananmunia, paistettua-, pekonia,hedelmiä, jogurtteja, thai-ruokaa, leivonnaisia,vohveleita erilaisia mehuja, makuvesiä ym ym... varmasti jokaiselle löytyy jotain. Aamupala on aika ruuhkainen , aina kuitenkin saimme paikat ja meitä oli viisi henkeä. Loistava paikka meren rannalla. Linnuista aiheutui jonkinverran haittaa, ei kannata jättää lautasia vartioimatta. Nopeasti hyödyntävät tilaisuuden ja niille näytti kaikki kelpaavan.

Tässä yhteydessä on myös uima-allas ja pieni allas-baari. Ranta-alue jatkuu oikealle eteenpäin ja on hyvin suosittu ja paikat varataan ennen auringon nousua :)). Paikkoja kyllä löytyy, jos ei eturiviin halua. Isoja puita, joiden varjossa on mukava viettää kuumin aika. Ranta on siisti ja muutama kaupustelija löytyi. Itsekin ostin rantamekkoni kyseisiltä myyjiltä.
Laskuveden aikaan pystyy kävelemään pieneen majakkasaareen( kengät on hyvä olla mukana, mikäli haluaa saareen tutustumaan, paljon teräviä simpukoita.) Ranta on matala ja lapsille turvallinen ja mukava. Suihkut (2) löytyy heti ranta-alueen alusta.

Henkilökunta on ystävällistä ja avuliasta. Kaikki ei osaa kunnolla englantia mutta ei se haitannut. Etsivät jonkun joka osaa. Hymyllä ja oikealla asenteella pärjää.

Kaiken kaikkiaan hyvä hotelli varsinkin lapsiperheille ( meillä nuorin jo 15v) mutta sopii mielestäni kaikille matkaajille, jotka arvostavat hyvää sijaintia. Ei mitään Luksusta, mutta aivan riittävä ainakin meille.

1

267

1Äänestä

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • munmatkassa

      Ja heti jo otsikossa virhe, siis Centara seaview :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      145
      1404
    2. 74
      1254
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      105
      1016
    4. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      50
      945
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      832
    6. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      811
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      40
      808
    8. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      115
      678
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      673
    10. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      77
      663
    Aihe