Pieni mies. Kuuskymppinen. Urhea ja auttavainen. Itseään säästämättä nuoresta pojasta lähtien tehnyt raskaita töitä ja näin auttanut äitiään ja pienempiä sisaruksiaan selviämään köyhyydestä, johon perhe joutui, kun perheen isä joi perintötilan ja hylkäsi perheensä. Ei ole ehtinyt avioitumaan eikä itse perhettä perustamaan. Kroppansa on kärsinyt liian raskaista töistä. Kremppoja on. Hänen raha-asiansa ovat kunnossa. Erinomaisesti ilmaisee itseään sanoin. Kansakoulupohjalta harrastaa kulttuuria. Kirjoittaa harrastajateatterille näytelmiä ja näyttelee itsekin niissä. Alkoholi ei ole hänen ongelmansa vaan raitis on.
Helmi deittipalstalla!
Juuri mulle sopiva. Lämmin tunne häntä kohtaan valtaa minut.
Tapaamme. Miehen katse seuraa koko tapaamisemme ajan ohi kulkevia nuoria naisia.
Emme tapaa toista kertaa.
Onko tällainen miestyyppi tuttu sinulle?
26
460
Vastaukset 26
- MiksetteVoisi
Miksi ette katselisi kauniita ohikulkevia nuoria naisia ja miehiäkin yhdessä?
- ei.kolaha
Yksin on ja yksin jää. Jos ei sitten nosta paksuhkoa lompsaa pöytään - tietyssä seurassa.
- pikku-G
tosin 3-kymppinen.
- maissiiii
Luulen, että olen tuollaisia miehiä tavannut, en tosin treffipalstoilta, vaan muuten elämässä.
Luulen, että villakoiran ydin on ujous, uusi tilanne tai jokin muu sen tapainen juttu.
Vahinko, että tapaamisesi miehen kanssa jäi yhteen kertaan. Jatkossa olisitte tavannut jossain toisessa rauhallisemmassa paikassa, jossa hänen katseensa ei olisi päässyt harhailemaan ohikulkevissa nuorissa naisissa.Itse en katselisi toista kertaa deittituttavuutta joka määräilisi ja arvostelisi heti ensi tapaamisella ketä tai mitä saan katsoa. Sussiunakkoon.
Mielestäni normaali mies huomaa kauniit nuoret naiset.
Päättyi siis sairaalloiseen mustasukkaisuuteesi heti alkumetreillä.
Parempi se sille miehelle niin olikin.
Luultavasti mies ei kestänyt katsella pärstääsi, eikä tiennyt minne katseensa kääntäisi. Sattumalta ohi osui kulkemaan sinua kauniimpia naisia ja luulit hänen varsin heitä hakevan katseellaan.- Heikunkeikku
Hyvä kun kättelyssä pääsit eroon.
- Heikunkeikku
Tellukka kirjoitti:
Osaako oikea Heikunkeikku olla noin lyhytsanainen?
Osaa. Mähän sanoin tuolla toisessa ketjussa, että oon tänään hiljaisella tuulella.:)
Juttuni eivät nyt luista.
Ajattelin myös, että jos jotakuta kiinnostaa, että miks mä tolleen vastasin, niin ne sitten kysyy.
Säästö se on pienikin säästö. Sormisäästöä kato:) - PieniMies-65
Tässä ei säästellä sormia kun uutta kansallishymniä opetellaan.
https://youtu.be/0QJ-WhnG8rw
Varmasti varman vaalivoiton ansioksi.
- Kokemukseni
Jopas oli yllättäviä kommentteja mukana. Vakavissaan taisivat naiset kirjoittaa.
Kiitos oikein paljon!
On minulla nyt ihmeteltävää, että tuollainen käytös saa monelta naiselta ymmärtämystä ja mies kelpaisi seurustelun aloittamiseen. On meitä naisia monneen junnaan ja kait asemallekki jäämään.
Olen niin paljon nuoria ihmisiä kasvattanut ja opastanut, etten kaipaa vapaa-aikana nuorten seuraa. Varttunut, elämää kokenut ihminen, jonka lämpimästi hymyilevä katse etsiytyy silmiini ja minuun, katseessa haaveen pilkahdus yhteisestä tulevaisuudesta, silloin viihdyn.Vähän kummastelen minäkin miestä joka ei pysty seuralaiseensa keskittymään, vilisköön ympärillä kuinka kauniita naisia tahansa. Katselkoon heitä sitten kun on yksin ja olisi sanonut suoraan ellei halunnut sinun kanssasi olla.
En pidä miehistä joille ei yksi nainen kerrallaan riitä, haavi auki kulkevat että parempi saalis uisi pyydykseen.""" jonka lämpimästi hymyilevä katse etsiytyy silmiini ja minuun, katseessa haaveen pilkahdus yhteisestä tulevaisuudesta, """
Jos sinun omissa ryppyisissä yläluomet roikkuvissa silmissäsi oli tuollainen katse "yhteisestä tulevaisuudesta" (niinkuin eväät olisi jääneet kotia) jo ensi tapaamisella, niin varmasti säikäytit miesparan kuin ansaan joutuneen eläimen ja sait hänet pakokauhun valtaan.- roikkuvat.luomet
Tellukka kirjoitti:
""" jonka lämpimästi hymyilevä katse etsiytyy silmiini ja minuun, katseessa haaveen pilkahdus yhteisestä tulevaisuudesta, """
Jos sinun omissa ryppyisissä yläluomet roikkuvissa silmissäsi oli tuollainen katse "yhteisestä tulevaisuudesta" (niinkuin eväät olisi jääneet kotia) jo ensi tapaamisella, niin varmasti säikäytit miesparan kuin ansaan joutuneen eläimen ja sait hänet pakokauhun valtaan.Jokaiseen viestiisi laitat pilkkaavia sanoja.
roikkuvat.luomet kirjoitti:
Jokaiseen viestiisi laitat pilkkaavia sanoja.
Tuo yletön minun kehumiseni alkaa olla sinulta jo kertosäettä, mutta jatka toki, jos et muuta keksi ja haluat välttämättä ylpeänä synnyttää niitä uusia nikkejä.
- roikkuvat.luomet
Tellukka kirjoitti:
Tuo yletön minun kehumiseni alkaa olla sinulta jo kertosäettä, mutta jatka toki, jos et muuta keksi ja haluat välttämättä ylpeänä synnyttää niitä uusia nikkejä.
Jatka sinä ivaamisiasi kun et muuta keksi.
- allakultaisenkuun
Tapasitte siis ensimmäisen kerran ja oletat, että miehen katse on sinussa tiiviisti ja että hän heti ihastuu. Ei kai, ethän sinäkään ihastunut, koska lähinnä vaikutat itseesi ihastuneelta. Mies vaikutti ujolta kertomisesi perusteella ja sinä olit jonkinlainen pettymys. Ehkä hän oli muodostanut sinusta toisenlaisen mielikuvan eikä todellisuus miellyttänyt vaan ei kehdannut sanoa sitä suoraan. Ei kai siitä voi toista syyttää eikä oikeastaan pahastuakaan. En oikein tajua tuota tyypittelyä eli että olisi olemassa tällainen pieni jokamies, joka muka toimii aina näin, kun ei aloittajanaista heti huolinut ja lemmenvaloja vannonut. Pah, niele nyt vaan pettymyksesi, et ollut tämän miehen taivaan tähtönen.
Haloo, kuka muka oikeasti kehtaa ja viitsii sanoa tapaamalleen, että et nyt sitten ollut yhtään sellainen josta voisin tykätä ja että eiköhän tästä lipsitä eri suuntiin hetkohta. Kai sitä yrittää olla kohtelias, miksi loukata ja luikerrella tilanteesta pois vetoamalla vaikka johonkin tapaamiseen tms. Haavekuvat, oi oi, kun oma mielikuvitus tekee kepposet ja se miehenpuoli, joka ei ollultkaan oman kuvitelman kopio antaa henkisesti pakit. Sellaista elämä on, si senjor.- höpötipöpöti
Kohtelias tuijottamalla nuoria naisia?
- Bengalitikku
Mä ajattelen asian näin: keskustelisinpa kenen kanssa tahansa kahvilassa, niin kyllä jokin katsekontakti on oltava. Muuten rupeaa ajattelemaan, että toinen on ihan muissa maailmoissa. Ei ole läsnä. Jutut eivät kiinnosta.
Mutta tiukka tapittaminenkin voi olla raskasta.
Toisen katseen vahtaaminen on itsensä kiusaamista. Tuollaisia miehiäkin on. Vahtaajia. Siis epäluuloisia naisia tai miehiä on olemassa.
Erikseen ovat ne vinksahtaneet, jotka katselevat pikkupimauksia melkein kuola valuen suusta. Mutta hehän ovat... - Vähän-outo-avaus
höpötipöpöti kirjoitti:
Kohtelias tuijottamalla nuoria naisia?
Olisi ollut kohteliasta tietää missä ympäristössä he tapasivat tuon lohduttoman ensi ja viimeisen kerran?
Mistä tämä avaaja päätteli, että mies katseli juurikin nuoria naisia? Ympäristössä on täytynyt olla paljon muutakin kuin vain ympärillä olevia nuoria naisia tai sitten on ollut kyseenalainen ympäristö, strippi baari, nuorten mesta ehkä?
Kyllähän kun ihmiset tapaavat, etenkin jo vanhentuneet kypsät ihmiset, ei siinä tuijotella toisia silmiin amorin nuolet napaan osuen. Kyllä siinä katse saattaa harhailla minne vaan. Elikkä ilmassa lievää epävarmuutta kun ei osaa olla luonnollisesti ensijännitykseltään. Hakee sanoja. Tai muuta sellaista.
- Mies-hän-minä
En ole tuollainen tuttu, en ole pieni, olen m i e s t y y p p i.
- Senjoriitti
Toivoisin ainakin juniorin kasvaneen somen ulkopuolella, ettei käy, kuten on käynyt matkan varrella seniorillille.
- ELÄMÄ-ON-
Tommosta se oli,
kaikki vieraat naiset kiinosti,
mutta auta-armias jos vaimosta joku ulkopuolinen kiinostui
turpiin tuli ja sassiin ja kaveri kanvessiin
rakkauuuuussssss,,,,
kaiken se kärsii, kaiken se kestää, siinä meni puolivuosisataa tahistessa,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771580
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.104793En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493