Kirjoittelen opinnäytetyötäni, ja mistään ei löydy tietoa että kuuluuko pallokuosit 60 vai 70 lukuun?
60- ja 70-luku??
14
1180
Vastaukset
- Vastaan
Mielestäni ne kuuluivat kuuskyt luvulle. Seitsemän kymmen luvulla oli verhoissa leveälahkeisissa kesähousuissa paidoissa. Vähän kaikkialla valtavia kukkia. Jopa jääkaapit koristeltiin näillä kukka tarroilla.
- minä muistaisin
samoin että 60-luvulla ne oli.
Voi miten muistuikin mieleen ne 70-luvun
leveälahkeiset housut. :D kangasta meni lahkeisiin enempi kuin kesä mekkoon. *nauraa*
Oli se vaan aikaa.
- sirkku:)
pallokuoseilla lähinnä Marimekon pallokuoseja...?
Valtavan isot, useimmiten mustat pallot, kuten myös valtavan isot neliöt, kolmiot jne. etenkin mekoissa naisilla kuuluivat OP-muotiin, joka oli hetken aikaa suurta 'huutoa' 60-luvulla. OP-muodille oli siis tyypillistä, että kuviot olivat todella suuria, pelkistettyjä ja vaatteet useimmiten mustavalkoisia ja mekot minejä.
Marimekon pallokuosit tulivat muotiin 70-luvun alussa. Lähes jokaisen vaatevarastoon kuului ainakin Marimekon t-paita (joka sekin oli uusi sana silloin...) jossa oli valkoisia palloja erivärisillä pohjilla. Ensimmäisissä t-paidoissa pallot olivat läpimitaltaan noin sentin kokoisia. Hiukan myöhemmin tulivat Marimekon paidat, joissa pallojen läpimitta oli 2-3 cm. Pohjaväreinä oli mustia, punaisia, vihreitä, sinisiä... Kaikki nuo t-paidat olivat muuten pitkähihaisia...
Luulen, että tarkoitat juuri noita Marimekon pallokuoseja...
Oikaiskaa joku, jos kerroin jotakin väärin.
Jotakin saattoi jäädä sanomattakin...- vm.85
tein paidat joissa oli valkoisia palloja (läpimitta ehkä noin 2-3cm) mustalla sekä pinkillä pohjalla, ja nyt yritän saada tietää että kirjottaisinko 60 vai 70 luvusta.. =)
- sirkku:)
vm.85 kirjoitti:
tein paidat joissa oli valkoisia palloja (läpimitta ehkä noin 2-3cm) mustalla sekä pinkillä pohjalla, ja nyt yritän saada tietää että kirjottaisinko 60 vai 70 luvusta.. =)
Pinkkiä, oranssia ja lilaa esimerkiksi ei silloin pohjaväreinä ollut... Noissa Marimekon paidoissa muuten oli aina myös noin 3-4 nappia kaula-aukossa - lähinnä kai 'näön vuoksi'...
Materiaali muuten oli aina pehmeää puuvillaa.
Ja huom.! Niitähän näkee taas nykyisinkin silloin tällöin... Mutta hetkinen... Tulivatkohan pinkki ja lila pohjaväreiksi myöhemmin 70-luvulla juuri noissa 'isompipalloisissa' paidoissa...? Apua! Jeesatkaa joku! *miettii kovasti*...
Pallokuosejahan on ollut jo 50-luvun kellohameissa, mutta olettaisin, että tarkoitat lähinnä noita Marimekon pallokuoseja...
Eli silloin kysymyksessä on 70-luku. Esimerkiksi vuosina -72-73 jokaisella oli jonkinvärinen Marimekon pallopaita, ja vähän sen jälkeen tulivat Marimekon raitapaidat. Niissä oli valkoisen lisäksi sitten jo esimerkiksi keltaista tai pinkkiä väriä... - itsellä pallopaita
vm.85 kirjoitti:
tein paidat joissa oli valkoisia palloja (läpimitta ehkä noin 2-3cm) mustalla sekä pinkillä pohjalla, ja nyt yritän saada tietää että kirjottaisinko 60 vai 70 luvusta.. =)
Kuvia löytyy vanhoista paiodsita.
- plunger
Pallot ja muut geometriset kuviot tulivat 60-luvulla, ISOT ja Marimekon pienet. Eivät olleet suuren yleisön muoti, vain pienen rikkaan joukon, ei ollut silloin muoti laajasti tunnettu. Eivät ihmiset edes nähneet elokuvista mikä oli makea ajan muoti.
- Toinen taas
Minulla on "elävä"? muistikuva telkkarista. Laila kinnunen istui sellaisessa pallon mallisessa tuolissa ja lauloi jotain? Hänellä oli päällään valkoinen minihame jossa oli isoja mustia palloja.
- sirkku:)
Toinen taas kirjoitti:
Minulla on "elävä"? muistikuva telkkarista. Laila kinnunen istui sellaisessa pallon mallisessa tuolissa ja lauloi jotain? Hänellä oli päällään valkoinen minihame jossa oli isoja mustia palloja.
Se oli juuri sitä 60-luvun OP-muodin aikaa, josta juuri vähän aiemmin kirjoittelin...;)
- Marimekko
70-luvulla oli ainakin Marimekolla pallokuvioita T-paidoissa. Omistin itsekkin sekä valko-punaisen, että valko-sinisen. Toivottavasti muistan oiken.Oli muuten kestävää laatua.
- plunger
Marimekko pitää koko ajan esillä raitaa ja palloa, tuo uudelleen 60-luvun malleja nytkin.
Ne tulivat 60-luvulla ensi kerran, sitkästi pysyvät. Minulla ei ole pallokuosia, ei ole koskaan ollut, muita Marimekkoja kyllä - siis tuote Marimekko, ja ei mekko, sehän on hame!
- itsellä pallopaita
Hei!
Pallopaidat olivat muodissa 70-luvulla mutta Marimekon valikoimassa ne oli kauan, sillä pallokuosi oli Marimekon tavaramerkki. Kannattaisi ehkä ottaa yhteyttä Marimekkoon. heillä on varmaan myös historiikkia antaa käyttöösi tai haastattelemalla Marimekon vanhempaa henkilöstöä.
Meillä oli pallopaitajengi. Jokaisella oli eri värinen pallopaita oman värimieltymyksensä mukaan. Niitä löytyi mm. vihreä, sininen, taitettu punainen, ruskea, beige ja muistaakseni musta???.
Kaikki olivat tyttöjä j a liikuimme aina 3-5 hengen lösissä tanssipaikoilla jne..
Onnea opintoihin. - vm.85
kiitoksia oikein paljon kaikille avustanne!
vinkeistänne oli paljon hyötyä! =)- Hippi
Tuolta löytyy historiikkiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181260
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232