Hei Muskatell. Olin niin toiveikas miehen suhteen, jota rakastin. Olin varma, että kuulumme yhteen. Hän kuitenkin valitsi toisin. Pyysi aikaa, annoin sitä hänelle. Sitten oloni alkoi tulla yhä pahemmaksi, tunsin että hän liukuu pois, ei rakasta enää. Olemme nyt puhuneet kaiken selväksi. Olin hänelle kuulemma vain jotakin jonka avulla selvisi entisestään ja nyt haluaisi entisensä takaisin. Olen niin rikki tuosta, toiselle ei saisi tehdä noin tai pitäisi olla ainakin alussa rehellinen ettei tiedä mihin pystyy ja että entinen on kesken. Näetkö miten elämäni tästä sujuu, olen masentunut, hän mursi itsetuntoani. Tahtosin rakastaa ja tasapainoisen suhteen. Onko sellaista tulossa vai olenko pitkäänkin yksin?
Muskatell
Engus
296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi sinua, sydämesi rikki on, hajoitettu ja revitty. Keskity ensin parantamaan haacvasi, sure mitä on surtava, mutta määrätietoisesti ja sitten unohda. Voi sinulle on tarjolla elämällä vielä vaikka ja mitä ei kaikki ja koko elämä ei ole tässä ihmisessä vaikka nyt siltä tuntuukin. Uuden saat mutta vielä et siihen ole valmis, ensin ehjäksi, sitten vahvaksi sitten on aika uudelle suhteelle,sen aikanaan saat. Siitä ei tule olemaan epäilystäkään. Ei yhtään.Mutta tärkeät asiat ensin.
rakastaen Muskatell