Kotisun viemäröintisukitus

Bensko

Eli oli pakko sukittaa 1963 rakenettu omakotitalon alakerta ja pääviemärit kun suihkussä käydessä pulputti saunan kaivossa ja saunan lattia täyttyi vedellä. Yritin itse omatoimisesti painepesurilla ja siihen kuuluva viemäri avaus letkulla saada tukkos auki mutta se aiheutti vaan lisää vettä saunan lattialle. Kun imuauto tuli seuraava päivänä niin saivat kolmanella imun kerlla tukos pois ja viemäri auki. Ne sanoivat että oli kyllä rauta paloja tullut mukana että ne suosittelee että viemärille tekisi jotain mahdollisiman pian. Joten otin yhteyttä 4 eri firmaan joka tuli antamaan tarjokusen alakerran vimeäreiden sukkittamisesta ja pääviemärin loppukaivoon saakka (noin 20 m pääviemäriä), yläkerta on jo muovia, alakerrassa myös osittain muovia mutta nämä oli liitetty valurauta viemäriin eli nämä joutuu kans osittain sukkittaa. Pääviemäri oli kolmesta eri materiaalista, talon sisällä valurautaa välitarkastus kaivoon, välitarkastus kaivosta noin 2 m muovia ja loput betonia. Betoni viemärässä tuli jo saumoista omena puun juuret läpi ja aiheutti tukkoja. Halusin sukituksen koska pinnotuksessa on aina ongelma että pinnoitus massa valuu alareunaan missä sitä vähinten tarvii ja jos viemäri romahtaa niin on viemäri käyttökelvoton. Sukitus sen sijaan maksaa enemän mutta on itse kantava eli kun on sukittu vaikka valaurauta viemäri sen ympäri ruostuu pois kokonaan niin jää sukitus viemäri ennaleen ja seinämät on paksummat kun uudessa muovi viemäri, eli teknilinen käyttöikä noin 50 vuotta!

Tarjouksia antoivat Suomen vesitekniikka, LVI Dimex, Kotisun ja LVI turva. LVI Dimex:llä oli oudot ehdot, esim viemäri pitää kestää mekaaninen puhdistus ja jos ei kestää niin asiakas maksaa sen itse että sadaan korjattu silleen että sukitus voidaan tehdä. Ja kun en ollut ihan varma kestääkö viemäri puhdituksen niin halusin olla varmuuden puolella. Tämä ehto ei muilla ollut vaan hinta oli könttä summa ja jos menee rikki niin maksaa urakoitsija.

Takuutta oli kaikilla sama, paitsi LVI turva jolla oli paras mutta hintaakin oli sitä edestä ennemän. Suomen vesitekkniikka oli halvin mutta niillä oli vaan 6 kk kokemus haarasukka menetelmällä joka halusin että haarat tehdään kun taas Kotisun 6 vuoden. Kotisun oli toiseksi kallein ja niillä oli yksi perutusviikko jolle ne etsii töitä joka oli seuraava viikko. Tämän takia hinta saatiin alas ja parempi tarjous. LVI turva oli kallein 22 000€ Kotisun 15 000€ ja LVI Dimex 12 500€ Suomen veistekkniikka oli 12 000€ . Päätin Kotisun palveluun kokemuksen perusteella ja myyjät olivat innokaita ja selitti hyvin selkeesti mitä ne ehdottaa ja miksi ja kertoi myös mahdollisia säästö mahdollisuuksia (esim. jättäis eteisen lattia kaivo umpeen, tähän en suostunnut), työt suijuivat hyvin ja asentajat olivat nuoreita ja innokaita. Jo heti alussa ne tuli kertomaan että välitarkastus kaivon ja loppu kaivon välissä oli viemäri täynnä vettä koska loppu päässä oli tukos. Kun tukos avattiin, oli hyvä että loppu kaivo kerkes imemään kaikkea (n.100 litraa vettä) ei olisi kestännyt vikko niin olisi taloon sisään tullut vettä! Työt kesti 1 vikkon ja vedenkäyttö tuli vasta 2 päivän jälkeen kun puhdistus ja sukitus alkoi. Emäntä oli tähän tyytyväinen :)

Kun työt oli tehty luotuttiin työmaa minulle sopivalle ajalle ja käytiin paperit läpi ja annettiin takuu todistus ja USB tikulle kuvausmateriaalista.

Ehkä viikko sukkituksen sen jälkeen niin tuli ongelma alakerran vessan kanssa kun käytiin yläkerrassa vesassa ja suhkusa yhtä aikaa niin ei pysynyt viemäri perässä vaan tulpas vettä eteisen lattiakaivon kautta ylös. Kello oli 23:00 ja soitin työmaan johtajalle. Hän vastasi puhelmieen ja ilmoitti että seuraava aamulla kello 9 hänellä on asentaja joka tulee tarkistamaan missä ongelma ja korjaa sen. Asentaja tuli 12 maissa ja otti pönttö irti ja yksi nurkka oli jäännyt vähän korkeaksi, tämä hieottiin alas ja sillä selvä. Nyt on toiminnut oikein hyvin jo 5 kk. Kaikki mitä kastui ylivuodossa (listat, patjat ym.) korvattiin ja apattiin ennaleen. Laskut meni suoraan Kotisun:lle.

Eli kaikken kaikkia tosi hyvä ja laadukas palvelu ja voi luottaa siihen että jos tullee ongelmia korjattun viemärin kanssa on ne nopeita korjamaan asian. Suosittelen lämpimästi!

11

2335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asukki

      Johan on Kotisun taas alentunut alas mainostamaan itseänsä. Työt loppu ilmeisesti sana kiirinyt.

    • kotisunhuijaa

      ja kirjoitusvirheistä näkee että kotisunin pikkuinen pojankloppi siellä taas selittelee.

    • onitsekantava

      Lopputulos on kuin puutarhaletkua, kun se sattuu onnistumaan suorilla osuuksilla. Itsekantavuushöpinät voit lopettaa, se kestää muutaman kilon painon.

      • Morata007

        Appivanhempien talossa oli KotiSunilta kaksi miestä kaksi päivää huuhtelemassa viemäreitä. Lasku 27000 euroa. Ymmärtämättömiä vanhuksia on siis huijattu. Asia selvisi minulle tänään ja nyt se selvitään päätyyn asti, tarvittaessa oikeudessa.


      • röiukko
        Morata007 kirjoitti:

        Appivanhempien talossa oli KotiSunilta kaksi miestä kaksi päivää huuhtelemassa viemäreitä. Lasku 27000 euroa. Ymmärtämättömiä vanhuksia on siis huijattu. Asia selvisi minulle tänään ja nyt se selvitään päätyyn asti, tarvittaessa oikeudessa.

        mee töihi


      • Äläolehölmö
        röiukko kirjoitti:

        mee töihi

        27 tuhatta euroa viemärihuollosta:D nyt on kirjottajalla pää kopassa vikaa, 2,700€ voisin uskoakin usealla viemäripisteellä tai tiivistevaurion/valurautaisen lattiakaivojen vaihtamisella muoviin👌 Tsempit teille oikeuteen kaikella rakkaudella


      • Ariela
        Morata007 kirjoitti:

        Appivanhempien talossa oli KotiSunilta kaksi miestä kaksi päivää huuhtelemassa viemäreitä. Lasku 27000 euroa. Ymmärtämättömiä vanhuksia on siis huijattu. Asia selvisi minulle tänään ja nyt se selvitään päätyyn asti, tarvittaessa oikeudessa.

        Firmasta en tiedä vielä, kun asun itse ulkomailla, mutta mun iäkkäille vanhemmille tehtiin kans "pakkosukitus" niin kauan jankkasivat eivätkä jättäneet rauhaan. Kyllä on hävytöntä käyttää hyväksi puolustuskyvyttömiä vanhuksia. lasku näillänäkymin 14 000


    • himaasuja

      Kelalta ei pidä kysyä runoilusta, kun se on kepulia työtä.

    • Sukitustatekevä

      Minusta te jotka ette tiedä OIKEASTI näistä asioista mitään, voisitte olla hiljaa, alkaa jo tympimään lukea tälläisiä täysin suoria omia huijaus tarinoita, ihmisille jotka saattavat OIKEASTI tarvita sukitusta omiin viemäreihin taloissa. Annatte kaikenlaisia kauhutarinoita miten muka sukitettu putki ei kantaisi itseään yms!

      Itse olen tehnyt 12 vuotta alalla töitä, kyllä tämä toimii ja olen suoraselkäinen moraalin omaava ja ammattiylpeä asentaja, en halua vanhoja ihmisiä huijata sen enempää kuin nuoriakaan.

      Jos tämmönen 85 kilonen ukko voi seistä ja pomppia sukitetun putken päällä ilman että hajoaa, niin millä logiikalla se ei ole itsekantava. Kuinka moni teistä edes tietää kuinka paljon uusi muoviputki kestää painoa?

      Suomalaiset ovat sitten ihme sakkia, kun kaikki pitää teilata, osaatteko negatiiviset ihmiset arvioida edes tai verrata, paljon maksaa lattioiden avaaminen niin että uudet viemärit asennetaan vs kun viemäri sukitetaan. Totta helkkarissa sukituskin maksaa, kuka näitä nyt ilmaiseksi tekee kun täytyy maksaa palkat, materiaalit, kalustot yms. Voi herranjumala tätä touhua, ne jotka ei tiedä niin vois pitää omat mutuilut omana tietona..

    • KeltaisetTakahampaat

      Moni eläkeläinen olisi rahanpuuttessa joutunut lähtemään osakekodistaan, jos viemärit olis korjattu perinteisellä menetelmällä.

    • Pihjut

      Taitaa olla myöhästä vetää kortonkia pintaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4609
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2341
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2217
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2069
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe