Yle Louhimiehen kimpussa

Mammutinmetsästäjä

Eilen piti olla tasa-arvon ja Minna Canthin päivä mutta Yle olikin julistanut sen Aku Louhimiehen maineenmustaamispäiväksi. Aamusta iltaan Louhimiehen käytöstä räävittiin ja ilta huipentui pääuutisiin ja A-studioon. Puoli yhdeksän uutisissa Kirsi Heikel sitten pääsi kysymään itseltään päivän sankarilta kuin pahanteosta yllätetyltä koulupojalta, että miltä nyt tuntuu kun tekosesi ovat päässeet pääuutislähetykseen. A-studiossa sitten Louhimies oli kuin käräjillä syytettynä ja pyysi luonnollisesti anteeksi. Uutisten kuvituskuva oli suorastaan surkuhupaisaa katsottavaa. Siinä kaksi lahtaria retuutti elovenatyttöä kovakouraisesti kiväärit olalla ilmeisesti teloitettavaksi. Symboliikka ei tainnut jäädä kenellekään epäselväksi. Tälläkin tavalla Yle vois siis repiä riemua "Suomen sisällissodasta".

Aamun radiouutisissa tämä anteeksipyyntö vielä muistettiin mainita ja aamu-tv:ssä käsiteltiin "elokuva-alan pelisääntöjä" vaikka oikeasti ovat kyseessä Ylen pelisäännöt. Pelottava ajatus on että kuka tahansa voi joutua Ylen koneiston loanheittokampanjan kohteeksi. Tämä oli Ylen voimannäyttö. Samaan tapaan kuin klassinen Harri Holkerin "minä juon nyt kahvia" -tapaus, josta hän sai ikuisen leiman. Mustamaalauskampanjaan riittää ilmeisesti se, että sen kohde on käyttäytynyt epäkunnioittavasti Ylen toimittajaa kohtaan tai mikä vielä pahempaa, kieltäytynyt haastattelusta.

Onkohan tässä maassa mitään instanssia, joka voisi tai uskaltaisi tehdä rikosilmoituksen Ylen toimista. Poliitikoista ei tähän taida olla, koska he elävät symbioosissa tämän puudelinsa kanssa, joka tosin on pöhöttynyt mammutiksi. Eikä ole aivan selvää, kumpi on kummankin sylikoira. Joku neuvosto antaa joskus huomautuksen Ylelle, mutta eivät pikku näpäytykset mammutin kynsissä tunnu.

15

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mammutinmetsästäjä

      Jatkona edelliseen, Yle pyrkii haistelemaan maailman trendejä ja juoksemaan niiden perässä että vaikuttaisi siltä kuin se olisi edistyksen etujoukoissa. Yle tosin muistuttaa tässä roolissaan lähinnä scifisarjojen pahaa tekoälyä, joka pyrkii kontrolloimaan kaikkea yhteiskunnassa. Sen mielestä Suomi tarvitsi oman Harvey Weinsteinin ja Louhimiehestä leivottiin sellainen.

    • typerää_puuhailua

      Yle on sortunut jenkkityyliseen julkkisten varassa pelaavaan lööppiuutisointiin. Suhteellisuudentaju loistaa poissaolollaan tässä tavalliselle kansalle lähes tuntemattomien henkilöiden tekemisten pöyhinnässä.

      Ehkä toimittajien rima on asetettu niin alas, että tällainenkin repostelu katsotaan palkanmaksun arvoiseksi. Suomessa ja maailmalla olisi paljon uutisoinnin aiheita. Oikea tutkiva journalismi loistaa poissaolollaan, kun yleisöä kalastellaan halpahintaisilla paljastuksilla.

      • yleboikottiin

        Todella paha mieli jäi Ylen eilisestä pohjanoteerauksesta. Eroaisin Ylestä jos voisin. En voi käsittää, että verorahoilla toimiva media alentuu tällaiselle tasolle. Tässä ollaan julkisesti rikkomassa ihmisen psyykettä . Ihmisen mieli on hauras, ja voin vain toivoa, että Louhimies selviää tästä mieleltään ehjänä.

        En nyt ota lainkaan kantaa siihen, miten Louhimies on näyttelijöitä kohdellut. Oli asia niin tai näin, niin Ylen toimeenpanemat kansankäräjät eivät vie mitään asiaa eteenpäin. Päinvastoin, vastakkainasettelu korostuu, vihaa lietsotaan. Ei tämmöinen vie sukupuolten välistä tasa-arvoa eteenpäin.

        Kysyn ihan samaa: mikä on se taho, joka voisi tehdä lopun tällaisesta Ylen toiminnasta?
        Ehkä me kuluttajat? Saisimmeko aikaan kansanliikkeen, jossa boikotoisimme Yleä? Ei klikata enää yhtäkään uutista auki, ei katsota enää Ylen ohjelmia.


      • yleboikottiin

      • Mammutinmetsästäjä
        yleboikottiin kirjoitti:

        Todella paha mieli jäi Ylen eilisestä pohjanoteerauksesta. Eroaisin Ylestä jos voisin. En voi käsittää, että verorahoilla toimiva media alentuu tällaiselle tasolle. Tässä ollaan julkisesti rikkomassa ihmisen psyykettä . Ihmisen mieli on hauras, ja voin vain toivoa, että Louhimies selviää tästä mieleltään ehjänä.

        En nyt ota lainkaan kantaa siihen, miten Louhimies on näyttelijöitä kohdellut. Oli asia niin tai näin, niin Ylen toimeenpanemat kansankäräjät eivät vie mitään asiaa eteenpäin. Päinvastoin, vastakkainasettelu korostuu, vihaa lietsotaan. Ei tämmöinen vie sukupuolten välistä tasa-arvoa eteenpäin.

        Kysyn ihan samaa: mikä on se taho, joka voisi tehdä lopun tällaisesta Ylen toiminnasta?
        Ehkä me kuluttajat? Saisimmeko aikaan kansanliikkeen, jossa boikotoisimme Yleä? Ei klikata enää yhtäkään uutista auki, ei katsota enää Ylen ohjelmia.

        Tänään näkyi olevan jonkin ohjelman puffin yhteydessä täppä, jonka vierellä teksti "Vastuullista journalismia". Sitäpä se sitten lienee. Ylellä on tapana marssittaa liuta professoreja ja asiantuntijoita ruutuun pönkittämään omaa näkemystään. Onhan heillä varaa vaikka mihin puolen miljardin budjetilla plus vuotuiset indeksikorotukset, oliko luokkaa 50 miljoonaa vuodessa. Yhtenä vuotena indeksit jäädytettiin, mistä seurasi itku ja hammasten kiristys ynnä yt-neuvottelut.


    • NoitavainoBoikottiin

      "Ruotsin Louhiniemen" Benny Fredriksonin itsemurha YLE:n noitavainopäivää seuranneena päivänä osoittaa mistä tässä todella on kysymys. Äärifeministiset toimittajat ja heidän talutusnuoraansa lähteneet mediapomot ovat tehneet mediasta inkvisition, jossa ihmisiä tuomitaan ilman puolustusmahdollisuutta ja ilman oikeudenkäyntiä.

      Oikeusvaltion puolustajien tulisi lähteä liikkeelle viimeistään nyt. YLE:n noitavainopäivän järjestäneet toimittajat on saatava julkiseen vastuuseen teostaan. Toinen johtava noitavainomedia Helsingin Sanomat joutaa tulla tilaajien ja ostajien boikottiin.

    • aatesisaruus

      Femakot eli telaketjufeministit ovat vallanneet valta- eli valhemedian. Heikäläisten kohde on nykyään nimenomaan VALKOINEN keski-ikäinen heteromies, joka on muka kaiken pahan ruumiillistuma maailmassa.

      Ei suinkaan ole sattumaa, että tuo sama asenne on päällimmäisenä myös kulttuurimarxismissa. Länsimaiden valtamediat ja EU-eliitti on tuon aatteen vankkoja kannattajia.

    • Fadaboum

      Ei se niiden näyttelijättärien vika ole, että te ressukat ette pukille pääse.

      • nuorete.ohi

        Kaiken alku on, että vanheneva alapääosien näyttelijätär ei saa enää töitä.


    • villilänsi

      Tosi outoo koko homma mustamaalauksineen,tuli mieleen käräjänistunto missä yksi on syytettynä.Eikö nämä naiset saa enää töitä kun tällaiseen syyttelyyn ovat ryhtyneet.Asiat olisi pitänyt ottaa esille heti tai kieltäytyä roolista jos ei miellyttänyt kyseiset roolit,tässä on nyt ajojahdin tuntua.

    • 755

      Ainakin hyvin ajoitettu tuo noitavaino,täytyy sanoa.Siinä meni tuntemattomalta parhaan elokuvan pysti.No siinähän on pääasiassa miehiä.
      Ne on nämä samat toimittajat,jotka hinkuu lisää mamumiehiä maahan.Nehän osaavat kysellä
      mitä sopii tehdä.
      Jussi-gaalassa hehkutettiin naisia,kuinka hienoja näyttelijöitä.Missä ne ovat kysyn vaan.
      Suomessa oli ennen mahtavia naisia näyttelijöinäkin,nämä nykyiset eivät osaa edes puhua
      niin,että siitä saisi jotain selvää.
      Kun nyt ensiksi opetettaisiin artikuloimaan niin voisi tulla ilmi osaavatko näytellä.
      Jos nyt tuli purnattua niin siitä kiitän pelkästään Ylen telaketjuprikaatia.

    • urheiluonparas

      Yleboikottiin kirjoitit viisaita. Nykyään katsonkin pelkästään urheilua. Pääosin faktaa; sekin kun kuola valuu ja henki pihisee. Tuskin kenenkään muun kuin omasta tahdosta.

    • ylensairastvmedia

      Jotkut ovat vielä niin hölmöjä että uskovat Ylen ym Median propaganda juttuihin.
      Yle on soroslaisten miljardöörien asioiden ajaja ja toteuttaa oman kansan hävittämistä.
      Jos joku ei tiedä mitä kulttuuri marxismi tarkoittaa niin ottakaa selvää.

    • tässätotuus

      Aku. Minulla yksi neuvo sinulle. Se on hurja, mutta väistämätön kohtalo sinulle. Tee itsemurha! Sitä MeToo sinulta vaatii ja sinun on nyt tätä mielipuolena kirkuvaa setalaista ämmälaumaa toteltava. Mitään et tule ikinä Suomesta saamaan, et kerrassaan mitään. Ja lesbojen, hasardien ja pedofiilien kuningatar Tarja Halonen on tämän MeToo:n siunaaja.. ja murhasi siunaaja!!!!!!

    • Mammutinmetsästäjä

      Taas se alkoi. Vähän väsyneempänä mutta yritystä on vielä. Nimittäin Ylen ajojahti. Kansallisbaletin johtajan Kenneth Greven sivuun siirtäminen oli, kuten uutisissa hehkutettiin, päivän toinen pääaihe. Mies siirrettiin syrjään "vuosia jatkuneen epäasiallisen käytöksen" takia syrjään neljä kuukautta ennen kuin pesti olisi päättynyt. Koston makua siis. Nyt tuntui että Yleltä oli vähän puhti poissa kun hyökkäys oli paljon laimeampi kuin Louhimiehen osalta. Kohteena oli tällä kertaa maahanmuuttaja. Tietystä syystä se oli nyt mahdollista.

      Yle ei ole enää mammutti vaan se on mutatoitunut Tyrannosaurus Rexiksi, joka kuten Jurassic Parkissa nappaa ihmisiä hampaisiinsa ja murskaa luut. Ylestä on tullut samanlainen vallan turmelema itseriittoinen möhkäle kuin sen näennäisestä isännästä eduskunnasta. Tuo ulkoparlamentaarinen voima olisi syytä hajottaa, tasata rauniot puskutraktorilla ja kylvää nurmikko päälle. Sitten voisi rakentaa jonkin järkevänkokoisen "julkisen palvelun" laitoksen, joka toimisi vastuullisen journalismin periaatteiden pohjalta, uusista raaka-aineista.

      Se voisi olla yhtä tv- ja radiokanavaa hallinnoiva laitos, jotta valtiovalta voisi informoida kansalaisia. Saippuasarjat, tosi-tv ja muu sirkushuvi (kuten eivät ajojahditkaan) ei mielestäni kuulu veronmaksajien kustannettavaan julkiseen palveluun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4573
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4504
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4106
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3047
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2641
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      205
      2108
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1735
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1482
    Aihe